Media vedättää

Päättyyneellä viikolla hallitus piti budjettiriihen ja löi syksyn budjettirungon loppuun. Eduskunnassa kuultiin myös hallituksen vastaus opposition välikysymykseen, josta äänestettiin. Helsinki ja Vantaa hyväksyivät lopullisesti metron rakentamisen.

Melko paljon politiikassa tapahtui, mutta media kohisee vain siitä kuka jätti tai ei jättänyt vaalirahoitusilmoitustaan.

Keskustalaisten tarkkailu nostetaan koko ajan otsikoihin. Pääkirjoitukst pullistelevat arvioita Vanhasen uskottavuudesta, mutta ei mitään valtion budjetista eikä korkeakoulujen yhdistämisestä tehdystä välikysymyksestä.

Mistä tämä mahtaa johtua?

Siitäkö, ettei SDP saa muilla tavoin julkisuutta, kun demareiden puheenjohtajakisastakaan ei kirjoiteta muuta kuin Tuomiojaa väheksyviä juttuja.

Tulee mieleen väkisinkin, että media on edelleen Tampereen yliopiston kouluttamin vasemmistotsurnalistien käsissä.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kysellä, kaikkihan ne tietää mistä kepun, SDP, vasemmiston vaalituet tulee.
Tärkeintä olisi kuitenkin RKP:n vaalituet tulee jos ne tulee ruotsinvaltiolta niin nootti ruotsiin vieraanvaltion asioihin puuttumisesta

Äänestä

ehkä onneksi pääosin kaupallinen media. Sitä tuotetaan mikä myy. Maalaisliiton ehkä ylivertainen rahankäyttö vaaleissa kyllä myy huomattavasti ennemmän kuin joku metronpätkä jossain, eikö vain.

Rahaa on käytettävä paljon, paljon ja paljon jotta TODELLINEN maalaisliitto voittaa vaalit. Suomessahan suoraan maataloudesta saa elantonsa noin 0,2% väestöstä ja tämä kansanosa annetuista äänistä noin 25%.

Ei sitä tiedä media, tai ei kerro mistä rahaa vuotaa tällaisen mahdollistamiseksi.

Äänestä

Kannattaa nyt muistaa siinä paniikin keskellä, että mistä kaikki tällä kerralla alkoi: Timo Kallin ylimielisistä ja itse säätämiään lakeja halveksuvasta lausunnosta. Kalli asetti itsensä lakien yläpuolelle.

Jupakka ei alkanut esimerkiksi tutkivan journalistin artikkelista tai Euroopan korruption vastaisten järjestöjen lausunnoista. Tuosta jälkimmäisestähän sen viimeistään olisi pitänyt alkaa, mutta hallituksen tekstarimiehet ja yksinhuoltajien kiusaamiset veivät ilmeisesti kaiken palstatilan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi näin? kirjoitti:

Päättyyneellä viikolla hallitus piti budjettiriihen ja löi syksyn budjettirungon loppuun. Eduskunnassa kuultiin myös hallituksen vastaus opposition välikysymykseen, josta äänestettiin. Helsinki ja Vantaa hyväksyivät lopullisesti metron rakentamisen.

Melko paljon politiikassa tapahtui, mutta media kohisee vain siitä kuka jätti tai ei jättänyt vaalirahoitusilmoitustaan.

Keskustalaisten tarkkailu nostetaan koko ajan otsikoihin. Pääkirjoitukst pullistelevat arvioita Vanhasen uskottavuudesta, mutta ei mitään valtion budjetista eikä korkeakoulujen yhdistämisestä tehdystä välikysymyksestä.

Mistä tämä mahtaa johtua?

Siitäkö, ettei SDP saa muilla tavoin julkisuutta, kun demareiden puheenjohtajakisastakaan ei kirjoiteta muuta kuin Tuomiojaa väheksyviä juttuja.

Tulee mieleen väkisinkin, että media on edelleen Tampereen yliopiston kouluttamin vasemmistotsurnalistien käsissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu