Niin se sitten alkoi taas, vaikka kuinka olen yrittänyt olla etukäteen positiivinen ja asennoitua optimistisesti - YKSINÄISEN KESÄAHDISTUS.
Hirvittää ajatuskin istua tässä koneella kesällä. Joojoo, kyllä käyn lenkillä ja ulkoilen, mutta entä sitten? Ei se korvaa sitä ettei puhu kesän aikana kenellekään muulle mitään kuin ruokakaupan kassalle ja satunnaisesti sukulaisille. Ihan sama juttu joka kesä. Muutaman kerran olen jo ollut terassilla ja tällaista yksin olevaa keski-ikäistä naista tuijotetaan siellä kuin hullua. Hyvin vähän siellä on edes yksinäisiä miehiä, ja yksinäisiä naisia ei lainkaan(paitsi minä). Pikavisiitti yökerhossa nuorten keskuudessa ei juuri mielialaa siitä kohottanut. Kun tarjolla on nuoria naisia, ei kukaan mies tietenkään ole kiinnostunut tällaisesta vanhasta naisesta. Ja jos joku mies vahingossakaan suostuu kanssani puhumaan, hän katoaa kuullessaan että olen eronnut ja yksinhuoltaja. Eikä tässä iässä todellakaan huvita enää istua baarissa itseään lähes 20v nuorempien seassa. Rahat, maine ja terveys vaan menee.
Keväällä vielä yritin olla iloinen siitä että kesä tulee. Nyt kun muistaa taas edellisten kesien kauhukokemukset yksinäisistä terassi-illoista, yksin tehdyistä lomamatkoista jolloin istuin yksin puistonpenkillä pariskuntien seassa, ja moneen kertaan kolutuista museoista, niin ei paljoa inspiroi kesäntulo. Yksin matkustaminen tulee kauhean kalliiksi eikä tällaisella tavallisella ihmisellä ole varaa kuin yhteen reissuun kesässä. Siinä kun olet kiertänyt museot ja nähtävyydet, istunut puistossa katsomassa pussailevia pariskuntia, ja käynyt yksinäsi konserteissa heilumassa musiikin tahtiin, JA MAKSANUT ITSESI SIITÄ KIPEÄKSI, niin jää vain paskanmaku suuhun. Vuosi toisensa jälkeen samaa rataa.
Niin, onhan minulla lapsia, mutta korvaako se aikuisen ihmisen seuran? Päivät pitkät juttelee vain lasten juttuja ja pukee barbeja, niin alkaa olla samalla tasolla itsekin. Silloin harvoin kun saa vapaaviikonlopun lastenhoidolta niin on sitten totaalisen yksin, joko kotona tai ulkona. Aina sanotaan että lue ja harrasta ja tee sitäjatätä, mutta EI SE KORVAA IHMISTÄ!
Kaikki tuttavat elävät tiiviisti parisuhteessa eivätkä tapaa entisiä sinkkukavereitaan. Jonkinlainen velvollisuusvierailu tehdään puolin ja tosin kerran vuodessa. Sitten kyllä vanha sinkkukaveri taas kelpaa seuraksi kun/jos tulee riita aviosiipan kanssa. Säännöllisen epäsäännöllisesti soitan ja laitan viestiä että josko joku lähtisi kanssani lenkille, pizzalle tai jäätelölle mutta ei kukaan lähde. Vituttaa suorastaan ettei seurani kelpaa kuin silloin kun on riidelty siipan kanssa. Nytkin perjantaina laitoin viestiä eräälle tuttavalle että josko tavattaisiin pitkästä aikaa, niin eipä tuo viitsinyt EDES VASTATA! Menin sitten yksinäni terassille hankkimaan krapulan ja nyt harmittaa sekä fyysinen olo että rahanmeno. Ei siellä yksinäinen (vanha) nainen saa seuraa, kuin seksiseuraa, ja vieläpä sinkuiksi esiintyviltä ukkomiehiltä. Kokemusta on aivan riittävästi!
Jaa, miksi sitten olen yksin? Nuo entiset ns. ystävät eivät ole kiinnostuneita kuin muiden perheellisten seurasta. Eronnut nainen on kai sitten luuseri heidän mielestään. Sosiaalinen ja puhelias olen, ja siksi tästä tilanteesta niin paljon kärsinkin. Miestä on enää turha etsiä tässä iässä, sen verran ikäviä kokemuksia on nettideittailusta(3v ajalta), ja baarituttavuuksista joille yh kelpaa vain seksiseuraksi. Työn ja harrastusten parista ei löydy ystäviä, saati miestä. No miestä en taida enää halutakaan, kun on mennyt luottamus miessukupuoleen noiden nettikokemusten takia. Lopulta etsin netistä naispuoleista kaveria, ja kun sitten luulin löytäneeni, osoittautui hänkin jonkin sortin sosiopaatiksi(kuten tapaamani nettimiehet) ja haukkui minut lyttyyn parin tapaamiskerran jälkeen! Kyllä toki ymmärrän ja myönnän ettei kaikkia voi miellyttää, eikä kukaan ole täydellinen, mutta että ihan HAUKUTAAN toinen paskaksi vaikka ei edes olla tunnettu kuin muutama viikko. Joidenkin kanssa olen muutaman kerran kirjoitellut toiselle puolen Suomea, mutta en minä kaipaa mailikaveria, vaan oikeata ihmistä ihan livenä, jonka kanssa vaikka mennä lenkille tai kahville, ja joskus "viettää tyttöjen iltaa" jutellen ja ruokaa laittaen. Tuntuu ettei jaksa enää tämän netin kautta ystävää etsiäkään kun täällä pyörii niin paljon "hulluja". En jaksa enää pettymyksiä toisensa perään. Ihan riittävästi olen joutunut (netti)miesten takia kärsimään, mutta että vielä naistenkin..?
Että tällainen sunnuntaivalitus. Kiitos jos jaksoit lukea. Ulkona paistaa aurinko, ja menen ostamaan kesäkukkia parvekkeelle. Puhun sitten niille tulevanakin kesänä.
Hirvittää ajatuskin istua tässä koneella kesällä. Joojoo, kyllä käyn lenkillä ja ulkoilen, mutta entä sitten? Ei se korvaa sitä ettei puhu kesän aikana kenellekään muulle mitään kuin ruokakaupan kassalle ja satunnaisesti sukulaisille. Ihan sama juttu joka kesä. Muutaman kerran olen jo ollut terassilla ja tällaista yksin olevaa keski-ikäistä naista tuijotetaan siellä kuin hullua. Hyvin vähän siellä on edes yksinäisiä miehiä, ja yksinäisiä naisia ei lainkaan(paitsi minä). Pikavisiitti yökerhossa nuorten keskuudessa ei juuri mielialaa siitä kohottanut. Kun tarjolla on nuoria naisia, ei kukaan mies tietenkään ole kiinnostunut tällaisesta vanhasta naisesta. Ja jos joku mies vahingossakaan suostuu kanssani puhumaan, hän katoaa kuullessaan että olen eronnut ja yksinhuoltaja. Eikä tässä iässä todellakaan huvita enää istua baarissa itseään lähes 20v nuorempien seassa. Rahat, maine ja terveys vaan menee.
Keväällä vielä yritin olla iloinen siitä että kesä tulee. Nyt kun muistaa taas edellisten kesien kauhukokemukset yksinäisistä terassi-illoista, yksin tehdyistä lomamatkoista jolloin istuin yksin puistonpenkillä pariskuntien seassa, ja moneen kertaan kolutuista museoista, niin ei paljoa inspiroi kesäntulo. Yksin matkustaminen tulee kauhean kalliiksi eikä tällaisella tavallisella ihmisellä ole varaa kuin yhteen reissuun kesässä. Siinä kun olet kiertänyt museot ja nähtävyydet, istunut puistossa katsomassa pussailevia pariskuntia, ja käynyt yksinäsi konserteissa heilumassa musiikin tahtiin, JA MAKSANUT ITSESI SIITÄ KIPEÄKSI, niin jää vain paskanmaku suuhun. Vuosi toisensa jälkeen samaa rataa.
Niin, onhan minulla lapsia, mutta korvaako se aikuisen ihmisen seuran? Päivät pitkät juttelee vain lasten juttuja ja pukee barbeja, niin alkaa olla samalla tasolla itsekin. Silloin harvoin kun saa vapaaviikonlopun lastenhoidolta niin on sitten totaalisen yksin, joko kotona tai ulkona. Aina sanotaan että lue ja harrasta ja tee sitäjatätä, mutta EI SE KORVAA IHMISTÄ!
Kaikki tuttavat elävät tiiviisti parisuhteessa eivätkä tapaa entisiä sinkkukavereitaan. Jonkinlainen velvollisuusvierailu tehdään puolin ja tosin kerran vuodessa. Sitten kyllä vanha sinkkukaveri taas kelpaa seuraksi kun/jos tulee riita aviosiipan kanssa. Säännöllisen epäsäännöllisesti soitan ja laitan viestiä että josko joku lähtisi kanssani lenkille, pizzalle tai jäätelölle mutta ei kukaan lähde. Vituttaa suorastaan ettei seurani kelpaa kuin silloin kun on riidelty siipan kanssa. Nytkin perjantaina laitoin viestiä eräälle tuttavalle että josko tavattaisiin pitkästä aikaa, niin eipä tuo viitsinyt EDES VASTATA! Menin sitten yksinäni terassille hankkimaan krapulan ja nyt harmittaa sekä fyysinen olo että rahanmeno. Ei siellä yksinäinen (vanha) nainen saa seuraa, kuin seksiseuraa, ja vieläpä sinkuiksi esiintyviltä ukkomiehiltä. Kokemusta on aivan riittävästi!
Jaa, miksi sitten olen yksin? Nuo entiset ns. ystävät eivät ole kiinnostuneita kuin muiden perheellisten seurasta. Eronnut nainen on kai sitten luuseri heidän mielestään. Sosiaalinen ja puhelias olen, ja siksi tästä tilanteesta niin paljon kärsinkin. Miestä on enää turha etsiä tässä iässä, sen verran ikäviä kokemuksia on nettideittailusta(3v ajalta), ja baarituttavuuksista joille yh kelpaa vain seksiseuraksi. Työn ja harrastusten parista ei löydy ystäviä, saati miestä. No miestä en taida enää halutakaan, kun on mennyt luottamus miessukupuoleen noiden nettikokemusten takia. Lopulta etsin netistä naispuoleista kaveria, ja kun sitten luulin löytäneeni, osoittautui hänkin jonkin sortin sosiopaatiksi(kuten tapaamani nettimiehet) ja haukkui minut lyttyyn parin tapaamiskerran jälkeen! Kyllä toki ymmärrän ja myönnän ettei kaikkia voi miellyttää, eikä kukaan ole täydellinen, mutta että ihan HAUKUTAAN toinen paskaksi vaikka ei edes olla tunnettu kuin muutama viikko. Joidenkin kanssa olen muutaman kerran kirjoitellut toiselle puolen Suomea, mutta en minä kaipaa mailikaveria, vaan oikeata ihmistä ihan livenä, jonka kanssa vaikka mennä lenkille tai kahville, ja joskus "viettää tyttöjen iltaa" jutellen ja ruokaa laittaen. Tuntuu ettei jaksa enää tämän netin kautta ystävää etsiäkään kun täällä pyörii niin paljon "hulluja". En jaksa enää pettymyksiä toisensa perään. Ihan riittävästi olen joutunut (netti)miesten takia kärsimään, mutta että vielä naistenkin..?
Että tällainen sunnuntaivalitus. Kiitos jos jaksoit lukea. Ulkona paistaa aurinko, ja menen ostamaan kesäkukkia parvekkeelle. Puhun sitten niille tulevanakin kesänä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen sinua muutaman vuoden vanhempi. Kesäahdistus pukkelee päälle.
Mitäpä tässä muuta, kun odottelee, että alkaa ne entiset sinkkuystävät jäädä leskeksi. Sittenhän se taas minunkin seura kelpaa.
Olipa sinulla kova tarina!Ymmärrän sinua!
Minuakaan ei huvita terassit ym.Olen 3viikon päästä täyttämässä 40v ja olen pohtinut elämääni yksinäisen kantilta jo 8 vuotta,silloin kuoli mieheni,joka oli minulle erittäin rakas jo nuoruudesta saakka.Olen käynyt kovan masennuksen läpi hänen kuolemansa jälkeen,vuoden söin lääkkeitä sitten lopetin. 0nneksi ihana yksityislääkäri ollut tukenani kokoajan.
Töissä olen ja kun koittaa perjantai hypään usein junaan ja lähden lapsuudenmaisemiin,siellä sitten kokoan itseni uuteen viikkoon,palaan tänne Hesaan yksinäiseen kämppään jossa iskee aika usein totaalinen tuska ja ikävä toista ihmistä.
Ei auta muuta kun vain lähteä lenkille ja toivoa että elämä jatkuu rankan elämänkokemuksen jälkeenkin... sitä en tiedä mitä edessä on.
Kesäloma alkaa kohta,pakenen täältä Hesasta pois.
Onneksi minulla on ihana sisko ja veli perheineen sekä ihanat ikääntyneet elämän ehtoo puolella olevat vanhemmat!
Siispä minäkin olen yksinäinen vaeltaja,kohti tuntematonta päämäärää...
Sinulle toivotan kuitenkin aurinkoista kesää seuraavin säkein:
Tehdään kodiksi meren kaari,
ettei kukaan pakene täältä
pettynein mielin,hylättynä.
löytämättä itseleen väylää!
Ota messengeriin aluksi edes joku jonka kanssa jutella, huonoista seuloutuu hyvä keskustelija.
Teet jotenkin samojen mallien mukaan asioita kuin ennen, etkö löydä uusia näkökulmia vaikka oletkin samoilla vesillä. Mitkä asiat sua oikeasti kiinnostaa, miksi meet väkisin vääriin paikkoihin ja nuorten keskelle. Miksi koet itsesi vanhaksi, itsetunto kuntoon. Oikea tulee kun on aika, sillä aikaa voi tehdä muita kivoja asioita. Kaikkiin ihmisiin ei kannata luottaa.
Miksi kerrot suoraan sanoilla eronnut ja yh, etkö voi esittää asiaa toisilla sanoilla -suhteestasi on kuitenkin jo aikaa aika paljon ja tuskin lapsesikaan on mikään kauhukakara vaan yllättävän kiltti. Missä olet töissä (ala) jos palkka on sellainen, ettei ole omaa pihaa tai muuta? Mitkä asiat ja harrasteet kiinnostaa. Missä olet ajatellut että ihmiset voi käydä, siis aikuiset samassa kaupungissa tai paikassa. Kuinka isossa paikassa asut.
Vaikeita kysymyksiä mutta niissä voi olla avaimia. Ajattele menestyneitä ihmisiä -työssä tai jos on hyvä suhde -missä he kulkevat päivittäin.. mieti.
Jätit paljon paikkoja mainitsematta, tuskin baarit nuorineen tai seuramatkat ratkaisee sitä missä on ihmisiä -jossa on kiva mennä juttelemaan jos natsaa.
Etsivä löytää, lopulta. Kärsivällisyyttä.
Jos tämä teksti suututtaa tai ärsyttää, niin ehkä jäi huomaamatta että eteenpäin mennäkseen tarvitsee ideoita joista voi valita. Jotain itselle mielekästä.
Joukosta on vaikea löytää helmiä, mutta kannattaa käyttäa sihtiä silti... kyllä ne lopulta löytyy. Sosiopaatit sun muut voi jättää heti jos tulee ilkeää juttua.
Messut, harrasteet (kotona tai muualla), kurssit, musiikkiesitys, -tai jokin josta ei vielä tiedä. Ilmoituksia, autoilua.. miettimistä. Mutta vain mikä itseä kiinnostaa ja haluaa.
Olen itse köyhä opiskelija vielä, aikuinen tosin. Silti voi olla unelmia ja suunta mihin on menossa miksi tulossa. Ja missä.
Sisäänpäin lämpiäviä suomalaiset on...joskus. Mitta se ei ole este, se on vain hidaste. Liian kylmät voi jättää, joillekin puhua ja joskus natsaa heti keskustelu...
Ei ole helppoa, mutta vielä kannattaa uskoa että natsaa. Olla positiivinen. Huumoriakin myös sisällään ettei liian vakavaa. Uskoa, se kantaa päämäärään. Uskoa myös itseensä .
Voi miettiä myös mitä ihmiset haluaa nykyään, mikä on kenelläkin ihmisellä motiivi mihinkin(toisella). Entä itsellä
Olen parikymppinen nuori nainen ja myös tuleva kesä ahdistaa. Minulla on paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusta. Olen työtön, eikä minulla ole oikein kavereitakaan. Kesämökki meillä on, mutta en oikein viihdy siellä, kun ei ole mielekästä tekemistä. Sitten omat ajatukset tulee ankeiksi ja masentaa entistä enemmän.
Nuorilla voi helposti olla noita ongelmia, ikä auttaa asiaa. Mutta ei kannata liikaa kärsiä.
Nopeastikin voi saada apua keskustellen asiantuntijalta ja lääkettä jos siltä tuntuu pahimmiksi ajoiksi. Ootko katsellut opiskelupaikkoja, se voisi piristää lopulta mieltä, jos ei liian tosissaan ota opiskelua ja elämää. Tai jos ei oikea ala tiedossa, niin sähän voisit mietiskellä ja tehdä vaikka testejä täällä www.mol.fi/avo
:) Myös opiskelijoille on apua sosiaalistentilanteiden ja esiintymis pelkoon ym. ym.
Kesällä saattaa olla vielä jälkihaun mahdollisuus, vaikka haku ei olisikaan voimassa ja opinto-ohjaajilta voi kysellä.
Yleensä kun löytää syitä mistä tulee oireita, se auttaa parantamaan. Ja myös että itsetunto on kunnossa, eikä ota kaikkea liian vakavasti. Monesti ahdistus, mesennus, paniikki ym. liittyy toisiinsa. Mutta niistä voi parantua kyllä. Oireita voi psykologisten juttujen lisäksi lisätä alkoholi, suklaa(kaakao), kofeiini, liian kirkas valo, melu, kylmyys ym. joten kannattaa miettiä mitä suuhunsa laittaa.
Zemppiä
Tee niinkuin susta hyvälle tuntuu elämässä, tässä oli vaan pari ehdotusta.
On olemassa päiväopiskelun lisäksi ilta opiskelua aikuisille /nuorille aikuisille, johon voi saada opintotukea, jos muu opiskelu on liian raskasta. Asumislisä ja opintolainakin ovat olemassa. Niitä on 2 vuotisiakin linjoja. Riippuu mitä haluaa ja mitä haluaa sen jälkeen, että kannattaako. -Niin toisen asteen kuin ammattikorkea puolella. Sitten on iltalukiokin mutta siitä en tiedä mitään.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa jos on vaikeaa, tuo koulutusmuoto on ok, koska ihmisiä on ryhmässä ehkä- vähemmän. Ja iltaisin on rauhallisempaa.
Päiväopiskelussa taas voisi päästä suoraan toisen asteen opinnosta korkeakouluihin, koska ammatti iltaopiskelussa pitää olla töissä sen jälkeen että on kunnon pätevyys että voi hakea taas jonnekin -enkä tiedä voiko hakea muun alan korkeakouluopintoihin edes. Kannattaa kysellä
Kaikista iltaopiskeluista ei saa tukea joten kannattaa olla se etukäteen selvillä. Ja parempi opetus oli mun kohdalla siellä missä oli tukeakin opiskeluun -opintotuki siis. Mutta opiskelun tuntimäärä kannattaa selvittää mitä se on illassa... sekä 4 iltaa viikossa vois sopia sullekin ja siinä on muutama etä tunti.
Riippuu paikkakunnasta, isommissa voi olla enemmän
asia. Ei ole myöskään mukavaa olla avioliitossa suurinta osaa ajasta yksinäinen.
Minä poden yksinäisyyttä, vaikka olen 35 vuotta ollut saman naisen kanssa. Lapset ovat lähteneet jo aikapäiviä sitten omille teilleen.
Jos puran yksinäisyyttäni lähtemällä kuppilaan, niin ei sekään ole hyväksi.
Minulla on usein käynytkin, että on viikko mennyt samalla reissulla.
Ei olis mennyt, kun lähtisi jos mukaan terassille, vaikka parille siiderille muiden ihmisten pariin.
Kyllä ne parit siiderit kelpaa omalla terassilla.
Olen itse aika seurallinen ihminen, ja siksipä kun kerran lähden menee kavereiden kanssa viikko kevyesti. Menee myöskin rahaa.
Kotona en tykkää ryypätä, se on aivan turhaa.
Sitten kun ehkä kolmenkuukauden välein menee viikko, niin minähän se syyllinen alkoholisti olen.
Ei minulla oikein mitään valittamista vaimon suhteen ole, ihan hyvä ihminen.
Mutta onko liian hyvä minulle?
Kärsin sitten hirveää morkkistä menemisistäni.
Jotenkin olen menettänyt itsetuntoni.
Olenkin nyt lupautunut lopettamaan juomiseni(hauskanpitoni) kokonaan.
Jos elämä näyttää siltä, että se on minulle paras ratkaisu, niin olenpa sitten juomatta.
Mutta jos tuo yksinäisyys vain jatkuu, niin sittenhän ei auta muu kuin, lähteä taas hakemaan kavereita muualta.
Näkeepähän ainakin sen, että onko asiat minun juomisestani kiinni.
Nyt täytyy lopetella, kun pitää mennä eräs homma tekemään, mutta jatkan mielelläni vähän myöhemmin, jos joku tuntee kiinnosta asiaani kohtaan.
Sehän näkyy siinä tuleeko vastausta keneltäkään.
Netissä roikkuminen ja sisällä nyhjötys auringon paistaessa ei ole mitään parasta lääkettä yksinäisyyteen. Sen sijaan kannattaa käydä esim. erilaisissa ilmaistapahtumissa.
Nyt esim. viime viikonloppuna Maailma kylässä festareilla lauantaina nappasin Suurlähettiläiden keikalta mukavimman tytön mitä siellä näkyi ja koko loppuilta kului yhdessä hengaillessa ja käsi kädessä istuen. Sunnuntaina ko. tyttö lähti jonnekin ratsastamaan eikä enää tullut festareille, mutta paikansin sunnuntaina mukavan lesbopariskunnan joita sai pussailla ja halailla nurmikolla istuessa ja viime yön yli päädyin näiden luokse nukkumaan. Nyt on jäljellä lähinnä 3 uutta hyvää puhelinnumeroa joihin voi soitella ja yrittää taas kysellä tapaamisia.
joka pössyttelee yrttejä.
Minäkin olen kokenut tuollaista samanlaista yksinäisyyttä. Nyt olen sinusta pari vuotta vanhempi. Asuin aiemmin isommalla paikkakunnalla kun nyt. Ei ollut sukulaisiakaan lähellä. Kyllä siinä monesti tuntui, että pälli repiää kun ei tiennyt mitä olisi yksinään tehnyt, aina vaan sitä samaa.
Jos halusi ihmisten keskuuteen, vaihtoehtoja ei ollut kovinkaan monta. Just se baari tai kauppa. Suomalaiset ihmiset eivät puhu kovinkaan mielellään suurilla paikkakunnilla vieraiden ihmisten kanssa. Kyllästyin sitten tarpeeksi siihen ainaiseen yksinäisyyteen ja muutin sukulaisteni kanssa samalle paikkakunnalle. Nyt on paremmin, en ole aina yksinkään, mutta ei tuo hulvatontakaan ole. Sukulaisilla on perheet, eivät he aina ole tavattavissa kun haluais tavata. Uusia ystäviä en ole saanut, töistäkään, koska olen tullut "ulkopuolelta". Jospa joskus kun olen ollut täällä uudella paikkakunnalla tarpeeksi kauan, ystävystyiskin jonkun kanssa. Kyllä mikään ei korvaa omaa ystävää, vaikka miten muuten olis asiat kunnossa.
Minullakin on nyt todella yksinäinen olo. Mietin äsken juuri mikä minussa on vikana kun ei miehet halua vakituiseen suhteeseen, vaikka moni silti viihtyy kanssani kaverina koska olen kuulemma todella hauskaa ja mukavaa seuraa. Olen ihan asiallinenkin ja kaiken lisäksi sosiaalinen. Se paras ystävä puuttuu vaikka omaan onnellisesti ihanan serkun jonka kanssa voin jakaa ajatuksia ihan mistävain. Mutta minulla on 5vuotias tytär, joka siis on viikonloput isällään tai mummolassa, eli aikaa kavereillekin olisi. Olen /ronnut hiljattain mutta ollut yksin jo pitemmän aikaa. ttä elämää käyden baareissa ja kavereiden kanssa viettämässä muutenkin aikaa. Itsekin haluaisin kyllä aikalailla samanmoisen suhteen mutta voisin toki ottaa sen miehenkin mukaan joskus aina rientoihin ja harrastuksiin (varsinkin harrastuksiin). Työni on harrastukseni, eli siis aikaa menee "työn" parissa enemmän kuin 8h pv ja myös satunnaisesti viikonloppuisin.
Ehkä kaipaan sellaista ystävää jolla olisi yhtään samanlainen tilanne, sellaista avointa persoonaa jonka kanssa olisi hauska käydä kahvilla/siiderillä yms juttelemassa ja vaikka joskus sielä terassilla bongaamassa miehiä=)
"Mietin äsken juuri mikä minussa on vikana kun ei miehet halua vakituiseen suhteeseen, vaikka moni silti viihtyy kanssani kaverina koska olen kuulemma todella hauskaa ja mukavaa seuraa."
Annas kun arvaan: sinua kiinnostaa ainoastaan lihaksikkaat, tummat ja supersosiaaliset seuramiehet joiden perässä kaikki muutkin naiset aina juoksevat.
Rauhallisiin ja kiltteihin (eli tylsiin) miehiin kukaan ei ikinä ihastu, vaikka sellaisesta saisi tietysti heti vakituisen kumppanin.
Nimimerkille 1n ainavaan 40 v: Kirjoitit lähes tismalleen mun elämästä. Täytän kohta 35, kaikki ystävät ovat parisuhteessa/perheellisiä, en tunne nykyiseltä asuinpaikkakunnalta juuri ketään (muutin työn perässä vuosi sitten eli edessä toinen järkyttävän paska kesä). Sosiaalinen elämä on melkein puhdas nolla. Ne harvat ystävät tosiaan tuntuvat tarvitsevan mun seuraa enää "hätävarana". Biologinen kello on tikittänyt jo tyyliin 5 vuotta, mutta miessuhteissa paljon pettymyksiä eli olen tosi varovainen isäkandidaattien suhteen. Baareissa saan yleensä liudan miehiä perääni, mutta ne ovat kaikki umpitunnelissa ja jos en anna, olen "huora" (tämä iänikuinen tietyn miestyypin alemmuuskompleksi, muuta nimitystä en tolle käsittämättömän ristiriitaiselle käytökselle löydä).
Tämä on ensimmäinen kerta kun koskaan elämässäni kirjoitan millekään nettipalstalle. Olen jo vuoden verran ollut suorastaan epätoivoinen ja miettinyt miten ihmeessä löytäisin jonkun naispuolisen sinkkukaverin, jonka kanssa voisi manata maailmaa ja käydä siellä terassilla ilman ihmisten mulkoilua (ei ne mahdolliset mukavat miehet mua täältä kotoakaan tule hakemaan). En ole ihan varma miten netissä pitää asioita tiedustella, mutta voisitko kertoa millä seudulla asustelet? Itse asun Vantaalla. Jos vain asuisit jossain lähistöllä kutsuisin heti terassille!
En asu sillä suunnalla, mutta käyn pääkaupunkiseudulla silloin tällöin, esim. nyt kesällä. Yksin olin ajatellut mennä esim. Suomenlinnaan piknikille, käydä museoissa ja istua Espalla jäätelöä syömässä kuhertelevien parien seassa. Jos seura kelpaa niin voin laittaa tänne yht tietoni ennen kuin tulen sinne.