voiko ex puoliso periä? pitäisikö tehdä jo 26v testamentti?

Elikkäs ei varsinaisesti kuulu ehkä tälle palstalle mutta sivuaa tätä hyvin.

Olen ostanut osakkeen, ja minulla on ex kumppanin kanssa kaksi yhteistä lasta. Avioero ollut virallinen pari vuotta. Eli jos kuolen nuorena jolloin lapseni alaikäisiä, niin meneekö minun omaisuuteni ex-mieheni hallintaan? Vai pitäisikö tehdä jo nyt testamentti jossa itse määrittelee sen että kuka on lapsien edun valvoja, ettei esim. pahasti velkaantunut isä pääse lapsien tulevaa perintöä tärvelemään.
172132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Samaa asiaa olen miettinyt.Onneksi lapset jo lähellä aikuisikää eli 18-vuotta.
ajattelen itse näin,että eihän isä sinua voi periä,mutta jos lapsesi kuolee vaikka ennen isää,niin sitten on eri juttu.eli siis,jos sinä olet kuollut(hirveältä tuntuu kirjoittaa noin)ja lapset ovat sinut perineet.
Eli ex-miehesi pääsee siis heidän huoltajaksi.Mutta ei minun mielestä pääse omaisuuteen käsiksi,sehän on lasten.
En tiedä miten sitten,jos on yksinhuoltajuus miten se vaikuttaa.Voi olla,että tuolloin voi itse vaikuttaa,kuka esim.toimisi holhoojana,jos sattuisit lähtemään aiemmin.
Uskoisin,että jollain testamentillä voit estää ex pääsyn omaisuuteesi.Kanttaisi kääntyä hyvissä ajoin lakimiehen puoleen tuossa asiassa.

Äänestä

Olkoot puoliso ex tai nykyinen, niin hän ei koskaan peri, jos perittävällä on rintaperillisiä.
Kun sinusta aika jättää, niin omaisuutesi menee kokonaisuudessaan lapsillesi tai heidän jälkeläisilleen, ellet eläessäsi testamenttaa, lahjoita, tai muuten kuluta sitä.

Äänestä
  • tulee kuolemasi jälkeen lastesi huoltaja, hän hallitsee omaisuuttasi, ennenkuin lapsistasi tulee täysi-ikäisiä.

    Äänestä

>>jos kuolen nuorena jolloin lapseni alaikäisiä, niin meneekö minun omaisuuteni ex-mieheni hallintaan?>pitäisikö tehdä jo nyt testamentti jossa itse määrittelee sen että kuka on lapsien edun valvoja

Äänestä
  • onko pankista valmiiksi saatava testamentti lomake riittävä tuolla lauseella....jos laitan saajiksi esim. kummityttöni tai vaikka sisarusteni lapset, joiden lopullista lukumäärää en voi tietää, mutten halua loukatakaan muita sillä että vain kummitytöt saisivat osuuden?

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    onko pankista valmiiksi saatava testamentti lomake riittävä tuolla lauseella....jos laitan saajiksi esim. kummityttöni tai vaikka sisarusteni lapset, joiden lopullista lukumäärää en voi tietää, mutten halua loukatakaan muita sillä että vain kummitytöt saisivat osuuden?

    Voit testamentata omaisuutesi vain henkilölle, joka on syntynyt tai siitetty silloin kun kuolet.

    Äänestä

  • zzz... kirjoitti:

    Voit testamentata omaisuutesi vain henkilölle, joka on syntynyt tai siitetty silloin kun kuolet.

    pitää olla sisko ja veli tai sitten pitää valita kummitytöt ja toivoa että muut anteeksiantavat joskus

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    onko pankista valmiiksi saatava testamentti lomake riittävä tuolla lauseella....jos laitan saajiksi esim. kummityttöni tai vaikka sisarusteni lapset, joiden lopullista lukumäärää en voi tietää, mutten halua loukatakaan muita sillä että vain kummitytöt saisivat osuuden?

    tarkoitus ei ole loukata ketään, vaan sulkea lapsieni isä pois huoltajana lasten edunvalvojana. eli lapseni ovat silloinkin ainoina perillisinä, sillä erotuksella että isällä ei ole mitään toimenpide oikeutta vaan se olisi sellaisella henkilöllä joka ymmärtää vastuunsa.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    pitää olla sisko ja veli tai sitten pitää valita kummitytöt ja toivoa että muut anteeksiantavat joskus

    Siis niinko mitä anteeksi antavat?

    Äänestä

  • Suunnitellut jotain, mikä loukkaa toisten oikeuksia ja sitten kuvittelee selviävänsä pelkällä anteeksipyynnöllä.

    Äänestä

  • Se sillä Premiatalla on kysymyksen pointtina ja tärkeimpänä asiana, että kelpaako pankista saatava lomake testamentiksi.
    Muu on pelkkää höpötystä, jotta tuo varsinainen asia ei paljastuisi.

    Äänestä

Eräissä harvinaisissa tapauksissa exäsi voi periä sinut jopa kokonaisuudessaan. Kuvitellaan vaikka autokolari, jossa sinä kuolet ensin ja sitten lapsenne (ilman rintaperillisiä). Tällöin koko omaisuutesi menee exällesi.

On myös mahdollista, että osa omaisuudestasi menee exälle, jos vaikka toinen lapsistasi kuolee ilman rintaperillisiä.

Suosittelen nixnaxin (olemme näköjään hänen kanssaan jo nykyään samaa mieltä, vaikka toki nämä harvinaisia tapauksia ovatkin, että lapset kuolevat ennen vanhempiaan, mutta mahdollisia kuitenkin) tapaan, että teet toissijaismääräyksen. Esimerkiksi, että jos lapsesi a kuolee ilman rintaperillisiä, niin omaisuutesi menee lapselle b ja päinvastoin ja jos molemmat lapset kuolevat ilman rintaperillisiä, niin siinä tapauksessa omaisuutesi menee henkilölle c (joka voi olla sitten vaikka sisaruksesi, jos et halua tässä tilanteessa erityisesti exää muistaa).

Uusperheiden testamentit ovat melkoisia, nimimerkillä itsellänikin on jo testamentti ja täynnänsä toissijaismääräyksiä.

Äänestä
  • Aina kannattaa trehdä testamentti jos on yhteisiä lapsia ex -puolison kanssa.Koska joskus voi olla tilanne toisin.Itsekkin teettänyt lakimiehellä testametin jo aikoja sitten.Varmuus ennenkaikkea.Oma päätäntävalta.

    Äänestä

mutta vastaa alaikäisten lastenne rahoista. Tee testamentti, jolla määräät varainhoitajan, ja muista kertoa tutuille testamentin olemassaolosta.Meillä vastaava tilanne, tämä oli lakimiehen ohje meille.

Äänestä
  • Edunvalvoja järjestetään joka tapauksessa kunnan puolesta, ilman etukäteissopimuksia. Yksi ystävättäreni elää lapsensa kanssa, kun ex muutama vuosi sitten kuoli yllättäen ja ystävättäreni pystyy käyttämään lapsen perimiä rahoja ainoastaan lapsen menoihin (kuitit on esitettävä edunvalvojalle).

    Äänestä

  • valvoja kirjoitti:

    Edunvalvoja järjestetään joka tapauksessa kunnan puolesta, ilman etukäteissopimuksia. Yksi ystävättäreni elää lapsensa kanssa, kun ex muutama vuosi sitten kuoli yllättäen ja ystävättäreni pystyy käyttämään lapsen perimiä rahoja ainoastaan lapsen menoihin (kuitit on esitettävä edunvalvojalle).

    Valitettavasti tunnen tapauksen, jossa kunnan edunvalvojasta huolimatta isä (ex-avomies) on tuhlannut lasten rahoja (mm. kahteen autoon edellisen liittonsa lapsille, kahden viikon ulkomaan matkaan, jossa mukana tyttöystävä ja sisarpuolet). Väärinkäytökset saivat jatkua yli vuoden ilman kuittien esittämistä. Vasta isovanhempien uhattua valituksella ja oikeuslaitoksella, kunnan valvoja muutti suhtautumistaan. Mielenterveysongelmista ja rahattomuudesta kärsivää isää yliymmärrettiin lasten kustannuksella.

    Tapaus on nyt oikeudessa ja lapset huostaanotettu (lasten hoidossa myös pahoja ongelmia), mutta omaisuutta saadaan tuskin koskaan takaisin.

    Äänestä

Kun avioero on tullut voimaan, ei entisillä puolisoilla eli ex-puolisoilla ole mitään oikeutta sinulta jäävän omaisuuden perimiseen.
Erotilanteessahan on omaisuus jaettu, eikä se mihinkään muutu kuoleman takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eronnut81 kirjoitti:

Elikkäs ei varsinaisesti kuulu ehkä tälle palstalle mutta sivuaa tätä hyvin.

Olen ostanut osakkeen, ja minulla on ex kumppanin kanssa kaksi yhteistä lasta. Avioero ollut virallinen pari vuotta. Eli jos kuolen nuorena jolloin lapseni alaikäisiä, niin meneekö minun omaisuuteni ex-mieheni hallintaan? Vai pitäisikö tehdä jo nyt testamentti jossa itse määrittelee sen että kuka on lapsien edun valvoja, ettei esim. pahasti velkaantunut isä pääse lapsien tulevaa perintöä tärvelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu