Tytöllöni huomasin erä späivä et sil on pientö verenvuotoa jalkojen välis, sekä peräaukosta että emättimest sitä on vuotanut, ja käytiin sitten tietysti heti lekurissa. Lääkäri ei kuitenkaan osannut sanou mikä hänellä on, ei saanut tarpeeksi verta perusverenkuvaan, mutta sen verran saivat että pystyi kertomaan et hematokriitti oli lievästi alhainen (40%, joten ei vakavasti alhainen kuitenkaan), ja että tulehdusarvot olivat koholla. nyt odotan erittelylaskennan tuloksia jos siitä tulisi viisaammaksi, mutta ajattelin kysyä että onko täällä kellään ollut samanlaista? Jos vaikka silloin olisi saanut selville mikä sen olisin aiheuttanu niin voi itse sitä ehdottaa lääkärille, jos on helpompi etsiä sytä jos on jotain mistä lähtis=) koska vaikka antibiootit nyt auttaisivatkin niin vähän pelottaa et tulehdus uusii jos syy ei selviä..
tulehdukset
dizzy82
2330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on niin milloin?
leikattu kolme vuotta sitten, tai no ei täyttä kolme vuotta mut kaks ja puol vuotta sitten kai on lähempänä totuutta.. eli kiimast ei oo kyse, eikä lisämunuaisongelmistakaan, tai lääkärin mielest nämä oireet ei ainakaan siihen sovi.