Noin neljä vuotta sitten aloitin vippaus kierteen harmittomasti jollain osamaksusuunnitelmalla ja siitähän se lähti. aluksi kaikki oli kohtuudessa kunnes mopo luiskahti käsistä, muutenkaan en ole järjin hyvä rahan käyttäjä. No talokin ostettiin miehen kanssa ja miehellä on huomattavasti suuremmat tulot ja maksut puokkiin, mun käyttö osuus kk kohti oli jotain 2ooe luokkaa plus lapsi siihen.
sattui kaikenlaista ja tuli pikavipit mukaan jne.
summa on nyt 32 000e, okei viime keväänä olin jo epätoivoinen siinä määrin ett narun jatkoks vaan.
Mieheni kuitenkin auttoi hieman mutten kuitenkaan tunnustanut kuinka pahassa pissassa olin. olin jo töissä ja koko tili hupeni maksuihin eikä edes riittänyt. sain toisen työn syksyllä ja tilannehan on se että kaikki menee mutta kun olen lukenut tätä palstaa sain nyt vihdoin järkeä niin että katkaisin kaikki luottokortit ja tein laskelmia jotta saisin pahimmat velat pois, eli tunne ei ole enää hirveä. Tietysti mietin että jos hakisi jostain yhdistävän lainan mutta minulla ei ole takaajia joten se siitä. Ja asuntolainaakin on kaupanpäälle. Joudun kyllä tekemään töitä kuin elukka mutta jos tästä kuiville selviän en voi muuta kuin hurrata. Välillä olen niin väsynyt etten eteeni näe, vapaita ei ole. Niin pahimman suon tein tietysti pelaamalla joskin vain vähän aikaa mutta sillä sain ahdinkoni syvemmäksi jolloin myös baarissakin tuli käytyä paljon. Nyt olen elänyt irti näistä puolivuotta ja pystyn jopa näin asian tunnustamaan. Tää vaan oli tarina siksi että kun tätä palstaa lukee niin olen saanut vinkkejä ja voimaa katkaista oma tyhmyyteni. Voimaa niille jotka kamppailee saman asian kanssa!!

Vastaukset 8
Vanhimmat
tuttua tekstiä...ihan kun olisin itse kirjoittanut. minulla on 30000 vippien ja nettipalien takia. itse laitoin vippipaikat kiinni ja myös luottokortin katki ja laitoin pois.samoin pelipaikka on suljettu missä aikaa ja rahaa meni. onneksi niitä ei ollut kun 1 pelipaikka,koska tässä kyseisessä firmassa oli helppo siirtää rahaa tilien välillä. onnekai luottotiedot eivät ole menneet, ainakaan vielä, ja yritän kyllä pitää siitä kiinni ettei menisikään,minuakin auttoi mieheni kun vihdoin viimein uskalsin hänelle kertoa missä kusessa olen, mutta takaisin on hänelle tietty maksettava, kunhan ensin pankit saavat osansa,ja kulutus luotot on maksettu. tsemppiä meille ja muille tyhmille jotka osaavat sössiä elämänsä =( T: nainen täältä jostain...
niin toi pelien maailma on aika pettävää ja oma mieli. Mutta pahinta oli itse petos, koska ajattelin että tuuria ois. Hienoa että olet myös laittanut poikki kierteen ja sun mies on ymmärtänyt sinua. Tosi paljon voimaa jaksaa eteenpäin, kyll me tymät suosta noustaat, pakko!!
vasta kuin kolme vuotta (toim. huom)
eli viestin alussa lukee aloitin osamaksu jutuilla eli ostin huonekaluja velaksi ja ellos, halens jne.. myöhemmin ei rahat riittäneetkään lyhennyksiin jollin astui helpot vipit kuvioihin.. eli näin.
Mulla myös monta kymmentä tonnia lainoja ja vippejä.
Töissä käyn,mutta palkka pitäisi olla moninkertainen että riittäisi kaikkiin laskuihin.
Että sitä on pitänyt olla tyhmä..Luottotiedot on vielä toistaiseksi tallella,mutta rajalla kiikutaan koko ajan.
kirjaa tälle palstalle, mene tarjoamaan tarinaasi nyyrikkiin ja jätä meidät kunnos vippaajat rauhaan ,luuseri
taidan olla kaukana luuserista, kuten huomaat etten ole luovuttanut ja toiseksi siitähän saa rahaa jos kirjoittaa kirjan...helpottiko haukkua muita.
Onko tänne pakko tulla haukkumaan muita, joilla oikeasti on huolia ja haluaa jakaa ne myös muiden kanssa, että muutkin huomaisivat ettei tuollainen kannata. Ei näitä tarvitse lukea, jos ei kiinnosta, Mulla on vippikierre itsellänikin, mutta onneksi olen tehnyt itelleni maksusuunnitelman. Pari vippiä otan, kunnes palkka kilahtaa tilille ja tämän jälkeen kaikki vippaaminen loppuu. Itsekin haluaisin jakaa ajatuksia muiden samassatilanteessa olevien kanssa. Yhdessä on helpompi selvitä, kun tietää ettei ole ainoa joka samassa suossa rämpii.
Kerroin kahdelle ystävälleni tästä, ja he ovat erittäin huolissaan tilanteestani. Sanoivat, että voivat lainata, jossei omat rahat riitä, mutta vastasin kieltävästi. Itse olen tämän aloittanut, enkä halua siihen sotkea ystäviäni.
Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia (ei siis haukkumisia) niin mailailkaa osoitteeseen [email protected]