Omistan muovirunkoisen työnnettävän Jonsered-leikkurin,joka on varustettu nelitahtisella BjaS-moottorilla.Teränä muotoiltu lattarauta, jonka pitäisi murskata ruoho alleen.Ongelmana on uudesta asti ollut liian pienet kierrokset, vaikka kaasukahvan vääntää täysille. Vehje siis tukehtuu ja leikkaa huonosti, jos ruoho on vähänkin tuuheampaa heinästä puhumattakaan. Nyt se on lisäksi tullut sellaiseksi, ettei kaasun asento edes mitään kierroksiin vaikuta, vaikka vaijeri ja vipu kuitenkin liikkuu kaasuttimen päällä.Putsasin ilmansuodattimenkin yhtä laihoin tuloksin. Eniten harmittaa, että vehje pumppaa koko ajan kierroksia, kun puhallusjäähdytyksen muovisiipi liikkuu edestakaisin ja liikuttaa kaasuvipua vai kuristinko se on. Nyt lyhensin sitä isompaa jousta siten, että kierrokset ovat koko ajan täysillä ja vehje ulvoo niin pirusti, muttei kaasukahva mistään tiedä.Nyt siis kuitenkin leikkaa kaiken, mitä eteen sattuu ja kuulosuojaimia on pidettävä.
Vastaukset 5
- edelliseen.
Kaasutin on siis sitä mallia,jossa ryyppynäon pyöreä punainen kumikupla,josta pari kertaa painetaan. Taitaa olla niin, ettei kaasarissa olekaan varsinaista kaasuvivun läppää kurkussa,vaan tuo em. kuristinläppä hoitaakin molemmat hommat ja siihenhän se ei pysty. Liikaa on menty riisumaan. Kyllä vanhat 2-läppäiset kaasarit sentään toimivat.Paska juttu.
- käsityksen siitä
ettet ymmärrä polttomoottorin päälle yhtään mitään. Briggs & Stratton on mitä idioottivarmin kertakäyttömoottori. Se että pumppaa kierroksia johtuu bensapumpun kalvosta, kaikki ei ole ikuista. Luultavasti paikkakunnallasi on pienkonekorjaamo joka korvausta vastaan pistää koneesi kuntoon. Itselläni on samanlainen lattaterä jonka pidän teroittelemalla kunnossa, eli melkein tyhjäkäynnillä naapureita häiritsemättä leikkaan ruohon.
- alapuolella
Joten löytyy kalvobensapumppu tästä mallista.Oli apua tästäkin keskustelun lukemisesta, ennen kuin aloin korjaamaan leikkuriani!
- jons
alapuolella kirjoitti:
Joten löytyy kalvobensapumppu tästä mallista.Oli apua tästäkin keskustelun lukemisesta, ennen kuin aloin korjaamaan leikkuriani!
Mulla on kanssa niiden jousien kanssa ongelma. Lisäksi kaasuttimen kurkku, joka on muovia oli murtunut.
- pihatyö.
Alle murskaava leikkuri toimii hyvin vain mikäli ajat pihan vähintään 2 kertaa viikossa. Naapuri osti sellaisen muutama vuosi sitten . Heinä oli kyllä lyhyttä mutta tiheää. Kone jysöhteli ja romuutti kauheasti kun jo murskatut heinät hajosi alle lisää. Kovasti kävi romuutus laakerien päälle. Ei hyvä. Itselläni on sivulle heittävä kone . Pienilläkin kierroksilla heinä lentää kivasti sivulle.Jos on sadepäiviä niin ruoho kasvaa jo 3-4 päivässä niin ettei murskaava tahdo leikata. Niihin kierroksiin ei saisi koskea. Saako konettasi sivulle heittäväksi.Itse olen kokeillut myös keräävää. Ei hyvä. Olen pysynyt sivulle heittävässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672810
- 561159
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160957Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....57907- 4859
- 83787
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173780Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e180727Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.208697- 6684
- 59666
- 53657
- 67646
- 55608
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?125563Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66549Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538- 34527
- 55508