Olen tässä ihmeekseni huomannut aivan kumman meiningin osastolla, jonne minut on valittu sijaisuuteen. Olen vastavalmistunut sairaanhoitaja (tosin lähihoitajan tutkinto takanapäin.)
Aloitin hyvin työparina toisen sairaanhoitajan kanssa, sitä kestikin sitten kaikkiaan ensimmäisen viikon, jossa tein jo 2 yövuoroa.
Osasto päiväpainotteinen erikoissairaanhoidon osasto.
Olen ensinnäkin törmännyt erittäin tylyyn vastaanottoon parilta muulta nuorelta sijaiselta. He puhuvat minulle kuin pikkulapselle ja kysyvät kysymyksiä kuten oletko käynyt katsomassa potilaitasi tai osaatko tyhjentää alusastian. (Viimeisin harjoittelu oli mm. teho-osastolla joten en varmaankaan osaa!!!)
Sitten päivän päätteeksi kaivetaan silppurista kirjausta, jossa on mennyt jokin väärin ja olen oikeat viimeistellyt asiakirjat laittanut potilaan papereihin. Siinä kun pidän raporttia niin sitä sitten lueskellaan!??!!
Sitten kun olin työparina jonkun kanssa, niin minulle annetaan jotakin p***skahommia kuten vie sinä potilaalle vaatteet niin minä teen haastattelut jne. Sitten pitää taas selviytyä yksin pari viikkoa, kun hoitohenkilökunnassa on sairaspoissaoloja, että yksin vastuuta kantanut sitten potilaista. Toki olen saanut aina kysyä tarpeen mukaan, mikä hyvä juttu.
Tänään sitten yksi hoitaja keksi, että harmittaa kun ei ole ehtinyt minua neuvomaan kunnolla. Hetken päästä osastonhoitaja tulee ja ilmoittaa, että huomenna olet sen ja sen parina, että sopiiko? No mikä ettei.
Jos olen perehtyjänä, minulta ei kysytä missä kaipaisin vielä apua vaan ohitetaan minut prosessissa kokonaan. Tuli kieltämättä vähän sellainen olo, että mitäköhän minusta on sanottu, vaikka varmasti minun parastani kyseinen hoitaja tarkoitti.
Jos osastonhoitajan kanssa on yrittänyt puhua jostakin, hän vaikuttaa aina kovin kiireiseltä. Kun minut palkattiin, sanoin ihan suoraan, että en tiedä kyseisestä erikoisalasta mitään ja perehdytys tietenkin luvattiin.
Vakihoitajat yrittävät parhaansa mukaan, mutta kiireisiä hekin. Nuoret sijaiset "jahtaavat" päänahkaa, etten varmasti veisi heidän töitään.
Olen jo nyt päättänyt, että hakeudun muualle kun tämä sijaisuus on ohi. Mutta olenko ihan tyhmä tai jotakin, kun olen kokenut perehdytykseni kaikkiaan kehnoksi. Perusjutut osaan jo tehdä, mutta erikoisalan jutut on vielä aika hebreaa, joka päivä tosin oppii uutta.
Sitten on vielä nämä vastuukysymykset. i.v.-tentin olen vasta suorittanut, joten en siitä ole vielä lupia saanut. Silti sanotaan, että ota sinä se vikko pois, että kyllä sinä osaat. Ei tajuta sitä, että vaikka minä osaisin, en saa sitä vielä tehdä.
Miten minun pitäisi nyt toimia arvon "kanssasisaret"? Onko teillä hyviä vinkkejä siitä miten pitäisi nyt toimia.
Aloitin hyvin työparina toisen sairaanhoitajan kanssa, sitä kestikin sitten kaikkiaan ensimmäisen viikon, jossa tein jo 2 yövuoroa.
Osasto päiväpainotteinen erikoissairaanhoidon osasto.
Olen ensinnäkin törmännyt erittäin tylyyn vastaanottoon parilta muulta nuorelta sijaiselta. He puhuvat minulle kuin pikkulapselle ja kysyvät kysymyksiä kuten oletko käynyt katsomassa potilaitasi tai osaatko tyhjentää alusastian. (Viimeisin harjoittelu oli mm. teho-osastolla joten en varmaankaan osaa!!!)
Sitten päivän päätteeksi kaivetaan silppurista kirjausta, jossa on mennyt jokin väärin ja olen oikeat viimeistellyt asiakirjat laittanut potilaan papereihin. Siinä kun pidän raporttia niin sitä sitten lueskellaan!??!!
Sitten kun olin työparina jonkun kanssa, niin minulle annetaan jotakin p***skahommia kuten vie sinä potilaalle vaatteet niin minä teen haastattelut jne. Sitten pitää taas selviytyä yksin pari viikkoa, kun hoitohenkilökunnassa on sairaspoissaoloja, että yksin vastuuta kantanut sitten potilaista. Toki olen saanut aina kysyä tarpeen mukaan, mikä hyvä juttu.
Tänään sitten yksi hoitaja keksi, että harmittaa kun ei ole ehtinyt minua neuvomaan kunnolla. Hetken päästä osastonhoitaja tulee ja ilmoittaa, että huomenna olet sen ja sen parina, että sopiiko? No mikä ettei.
Jos olen perehtyjänä, minulta ei kysytä missä kaipaisin vielä apua vaan ohitetaan minut prosessissa kokonaan. Tuli kieltämättä vähän sellainen olo, että mitäköhän minusta on sanottu, vaikka varmasti minun parastani kyseinen hoitaja tarkoitti.
Jos osastonhoitajan kanssa on yrittänyt puhua jostakin, hän vaikuttaa aina kovin kiireiseltä. Kun minut palkattiin, sanoin ihan suoraan, että en tiedä kyseisestä erikoisalasta mitään ja perehdytys tietenkin luvattiin.
Vakihoitajat yrittävät parhaansa mukaan, mutta kiireisiä hekin. Nuoret sijaiset "jahtaavat" päänahkaa, etten varmasti veisi heidän töitään.
Olen jo nyt päättänyt, että hakeudun muualle kun tämä sijaisuus on ohi. Mutta olenko ihan tyhmä tai jotakin, kun olen kokenut perehdytykseni kaikkiaan kehnoksi. Perusjutut osaan jo tehdä, mutta erikoisalan jutut on vielä aika hebreaa, joka päivä tosin oppii uutta.
Sitten on vielä nämä vastuukysymykset. i.v.-tentin olen vasta suorittanut, joten en siitä ole vielä lupia saanut. Silti sanotaan, että ota sinä se vikko pois, että kyllä sinä osaat. Ei tajuta sitä, että vaikka minä osaisin, en saa sitä vielä tehdä.
Miten minun pitäisi nyt toimia arvon "kanssasisaret"? Onko teillä hyviä vinkkejä siitä miten pitäisi nyt toimia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nuoria työkavereitasi, jotka kyselivät osaatko tyhjentää pissapullon ym. niin he ovat todella ottaneet vaarin siitä mitä osastonhoitaja on varmasti kokouksessa sanonut että sinä sanoit ettet oikein hallitse alan hommia. He ovat sivuuttaneet sanat "tämän erikoisalan". Eipä siinä kiireessä ehdi kovin suuria "ylimääräisä" aivotyön ponnisteluja tekemään. Osastonhoitaja on tottakai kiireinen ja mielestäni jo se että hän tuli sinulta "kysymään" ja ilmoittamaan henkilökohtaisesti ketkä sinua ohjaavat, osoittavat sen, että hän ottaa sinut uutena työntekijänä huomioon. Tuskin muuten hoitajat muistavat jos edes tietävät että sinulla on lähihoitajan tutkinto takana.
Olet varmaan huomannut että alalla tarvitsee olla erittäin vahva itsetunto. Aina ei työkaverit tarkoita pahaa sanomalla tyhmiä juttuja. Tosin niitäkin on jotka oikeasti ovat todella ilkeitä. Ei muuta kuin omaksut "metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Kukaan ei voi tietää mitä ajattelet jos et sano ääneen. Jos et jaksa sanoa niin älä sano, mutta älä oleta että joku tietää. Kaikkea ei kannata kyllä ääneenkään sanoa.
Jos et pysty sopeutumaan tai ottamaan "omaa tilaasi" vaihda työpaikkaa. Kenenkään ei tarvitse hoitoalalla olla töissä paikassa jossa ei viihdy. Sen verran hyvä työtilanne on.
Vaativalla vuorovaikutustyöllä tarkoitetaan myös sitä kuinka sopeutuu isoon naisjoukkoon kiireiseen työtahtiin, jossa on suuri potilasvastuu. On selvää, ettei kaikkia ehditä huomioimaan, joten siinä jää hiljainen työntekijä vähän varjoon. Tosin sellainen hoitajatyyppikään ei ole mairitteleva, joka kailottaa omat asiansa ja vaatii jatkuvasti kovaan ääneen huomiota. Tämä jos joku vie muilta työntekijöiltä energiaa muuhun kuin työtehtävien tekoon. Joten ole ylpeä omanlaisesta olemuksestasi ja hoitajatyypistäsi. Erilaisuus on vahvuus. Kukaan ei ole kaikkea. Sinun jälkeesi työpaikkaan tulee uusia hoitajia viel kasapäin. Ehkä parin kolmen vuoden päästä voit nähdä entisen aloittelevan hoitajakuvasi jossain toisessa.
olen itse ollut kauan sairaanhoitajana akuuttiosastolla ja perehdyttänyt jatkuvasti opiskelijoita,keikkalaisia,sijaisia..loputtomastikun osastolla on jatkuvasti kiire,töitä liikaa niin ainoa mitä toivoisi,että hommat sujuisivat jotenkin järkevästi.on väärin,että uusia sijaisia ei perehdytetä kunnolla.
yleensä ihmiset eivät ole häijyjä tahallaan,mutta kun on uusia sijaisia,jotka eivät pysty toimimaan (tietenkään ) täydellä teholla,asiat kaatuvat vakkarihenkilökunnan niskaan.jos sinulla on rohkeutta,kerro avoimesti ja kiihkottomasti näille nälvijöille miltä se sinusta tuntuu.
!!!?
juu, siis kyllä minä sen mielestäni voisin tehdä...mutta mutta, osastonhoitajalla on sellainen mielipide.
Mutta esim. dreenejä voin poistella ihan huoletta...