Eli mä sairastuin joskus kasin alussa, eli noin 2.5 vuotta sitten bulimiaan. Enemmän tai vähemmän sitä on siitä lähtien ollut, mutta vasta tässä viime jouluna kunnolla tajusin mistä oli kyse. Sain lopetettua oksentelun pariksi viikoksi helmikuussa, mutta aloitin taas. Huhtikuussa joku naksahti jälleen päässä, ja päätin lopettaa.
Nykyisin oksennan todella harvoin, vain silloin, kun olen syönyt liikaa herkkuja yms., ja yritänkin välttää herkuttelua. Nyt on ollut pari päivää, jolloin himottaa kauheasti syödä jotakin(ihan mitä vain!), ja mieluiten oksentaa. Onneksi kotoa ei löydy mitään, ja en mene kauppaan, jotten alkaisi taas oksentamaan. Yksi ihmissuhde kääntyi juuri tässä aivan väärinpäin, ja syömis-oksentamis mieltymys johtuu varmaan siitä. Ehkä, en tiedä. Vaikka tunnun hallitsevan jotenkin fyysisesti sairauttani, aina ei kuitenkaan tunnu, että psyykkinen puoli on kunnossa. Pitäisikö tässä hakea vielä apua? Joskus, kun olen esim. vaatekaupassa, ja vaatteet ei mene päälle, tekee mieli mennä oksentamaan. Ja nyt taas tämä.. Selviänkö yksin? Pitäisikö puhua? Kelle pitäisi? Kohtalotovereille, kavereille, ammattiauttajalle?
Kiitos vastauksista.
Kyllä me selvitään.
Nykyisin oksennan todella harvoin, vain silloin, kun olen syönyt liikaa herkkuja yms., ja yritänkin välttää herkuttelua. Nyt on ollut pari päivää, jolloin himottaa kauheasti syödä jotakin(ihan mitä vain!), ja mieluiten oksentaa. Onneksi kotoa ei löydy mitään, ja en mene kauppaan, jotten alkaisi taas oksentamaan. Yksi ihmissuhde kääntyi juuri tässä aivan väärinpäin, ja syömis-oksentamis mieltymys johtuu varmaan siitä. Ehkä, en tiedä. Vaikka tunnun hallitsevan jotenkin fyysisesti sairauttani, aina ei kuitenkaan tunnu, että psyykkinen puoli on kunnossa. Pitäisikö tässä hakea vielä apua? Joskus, kun olen esim. vaatekaupassa, ja vaatteet ei mene päälle, tekee mieli mennä oksentamaan. Ja nyt taas tämä.. Selviänkö yksin? Pitäisikö puhua? Kelle pitäisi? Kohtalotovereille, kavereille, ammattiauttajalle?
Kiitos vastauksista.
Kyllä me selvitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse puhuin terkkarille ja se antoi lähetteen psykiatrille. tänään sain lääkkeet, menee vielä kuukausi /pari kuukautta ennen ku noiden lääkkeiden vaikutuksen huomaa.. Itse hain apua, koska bulimia oli ruvennut hallitsemaan joka päiväistä elämääni. Rahat menee ihan turhaan kaikkeen hyvään ja sitten kuitenkin oksennan kaikki pois, en enää näe kavereita ja tiedän itse että en ole tälläinen oikeasti.. :( toivottavasti noi lääkkeet nyt auttaa mut taas takaisin normaaliin elämään..
sulle voin sanoa, että hae ihmeessä apua jos vähänkin siltä tuntuu.. mua auttaa jo pelkästään sekin,ku tietää et joku välittää.
Voihan hyvin! :)
Onneksi tilanteeni ei ole yhtä paha, kuin sulla. Olen kyllä miettinyt, että jos kaikki alkaa mennä aivan päin p**settä, tai asia jää vaivaamaan, menen terkkarille juttelemaan. Kavereille kerron ehkä, kun voin sanoa parantuneeni, tuskin ennemmin olen valmis. En halua ruveta käymään missä psykologilla saati sitten ottamaan lääkkeitä. Tilanteeni on kuitenkin ihan hyvä, kun oksennan enää todella harvoin, ja en ole enää niin masentunut. Itsetunto ongelmia pakkaa vain olemaan, mutta eiköhän tästä ajan kanssa selvitä.
Onnea sullekin, kaikki kääntyy kyllä hyväksi. :>
Mä onnistuin lopettamaan oksentamisen ihan yksin, tai siis ainakin melkeen.. Nyt seittemän vuotta myöhemmin oksennan enää muutamia ketoja vuodessa, mut en todellakaan voi sanoa et se psyykkinen puoli olis kunnossa. Ruoka on mulle edelleen vihollinen ja yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja ahmimiskohtauksia tulee vieläkin aika usein ja yleensä pakotan itteni olemaan oksentamatta, mut sen seurauksena musta on tullukkin kymmenen kiloa ylipainonen.. Äsken taas tuli oksennettua, kun tajusin, etten voi lihoa enää yhtään enempää..
Jos sulla on mahdollista, niin hae ihmeessä apua.. Mä en koskaan kehdannut, enkä taida pystyä siihen nytkään.. Mä oon tyytynyt siihen, et homma on jotenkuten hanskassa, mut vois ne asiat paremminkin olla..
Minä olen nyt vuoden taistellut itseäni irti, kolmen vuoden oksentelu rumpasta ja ei onnistu. Olen reilu parikymppinen ja liian väsynyt jatkamaan. Mutta häpeä sairautta kohtaan on kamala ja siksi en ole saanut haettua apua. Jos pystyt-hae apua sillä ei tästä muuten eroon pääse. stemppia yritykselle :)