Siskoni on neljännellä kuulla raskaana ja olen vähän huolestunut hänestä. Itse olen 17-vuotias joten en näistä odotusasioista paljon mitään tiedä. Eilen kuitenkin sisko oli käymässä meillä kylässä, mutta joutui lähtemään kotiin suht aikaisin sillä hänellä alkoi supistelemaan. Minusta kuulostaa hiukan oudolta että noin aikasin voi tulla supistuksia. Ei kai tässä ole keskenmenon vaaraa? En viitsi siskoltani kysyä, sillä en halua pelästyttää häntä. Ja onhan se vähän tahditonta kysyä, että ootko saanu keskenmenon. Auttakaa toki kaikki kynnelle kykenevät. Olis kiva saada mielenrauha varsinkin kun oon ton vauvan syntymästä tosi innoissani.
Supistuksia neljännellä kuulla
pelästynyt sisko
2504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on kaveria supistanut jo pitkän aikaa ja laskettuaika on heinäkuun lopulla. Sairaslomaa sai töistä. Lepo ja rauhassa oleminen auttaa. Ei kannata turhia stressata.
Kivuliaita supistuksia ei ihan tuossa vaiheessa vielä pitäisi tulla, mutta muuten on ihan normaalia, jos kohtu harjoittelee synnytystä varten. Se on sellaista vatsan kiristelyä ja tietty vähän epämiellyttävää, muttei vaarallista. Mullakin oli tosi aikasessa vaiheessa jo ja vauva syntyi melkein 2 viikkoa lasketun ajan jälkeen=) Neuvolassa kyllä huolehditaan siskostasi!