Kannattaako, tai siis ei varmasti tietenkään kannata ottaa ulkomailla varmaan ikinä, mutta onko SB:llä tai lähikaupungeissa jotain suhteellisen järkevää tatuointipaikkaa ja minkälaista jälkeä tekevät? Hintataso?
Tatuointi
Ladydana
113858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eli mun mies otti viime kesänä SB:llä tatskan, ja annoin sen ottaa, vaikka itse terveyden ammattilaisena olen periaatteessa tatskojen ottamista vastaan ulkomailla. Mutta paikka sai mut vakuutettua hygieniansa puolesta niin, että "annoin luvan" hänelle. Liike oli melko pieni ns. "basaarialueen" läheisyydessä, samassa liikkeessä oli kampaamo ja siellä sai myös manikyyrejä ym. Henkilökunta oli ystävällistä. Mieheni isohko kuva selkään maksoi n.150e, jälki oli erinomaista. Neulat ottivat steriileistä pakkauksista, vaihtoi aina välillä uuteen. Näin vuoden jälkeenkin kuva edelleen hyvä. Tatuointiliike kannattaa valita siis tarkkaan, älä mene rannan läheisyydessä oleviin liikkeisiin, ja tutustu tarkkaan tatuoijan aiempiin kuviin. Itse kävimme k.o. liikkeessä monta kertaa ennen h-hetkeä tutustumassa henkilökuntaan ja heidän työskentelyynsä.
annoit siis miehellesi luvan. haista nyt akka paska. sulla ei ole miestä, jos sen täytyy sinulta tatuointiin lupa kysyä, se on nyhverö.
kyllä mulla ainakin taitaa mies löytyy kun tatuoinneista ei voi keskustella ne pitää vaan hyväksyä!
Olen ottanut kaikki 3 tatuointiani Bulgariassa.2 sunny beachilla ja yhden kultahietikolla.samoin mieheni on ottanut 3 tatuointia bulgariassa.Paljon halvempaa kuin suomessa ja luetettavia ja siistejä paikkoja kyllä löytyy!Mukavia tatuoijia on myös ollut!Ota ihmeessä jos olet päättänyt tatuoinnin ottaa.Muistat vaan auringolta suojata kunnolla,niin ei tule mitään ongelmia:)
Hotel Neptun Beachissa alakerrassa, rantakadulla ainakin tatskapaja(muistaakseni tatuoija oli Igor), on ollut 2 perättäisenä vuonna ainaskin ja mieheni otti tatskan siellä. Steriilit hyvät välineet,tyyppi osaa asiansa. Käy tsekkaamassa.
mikä on hintaluokka kuville?
pienin tatuointini korvaan taisi maksaa 50 levaa eli noin 25e.Ne ovat aika lailla tasan puolet suomen hinnoista.suuremmat noin 3cmx3cm noin 100-150levaa.ihan isoista tatuoinneista en tiedä hintoja koska sellasia en ole ottanut.
Moi! Tää on vanha ketju mutta toivoisin jonkun tähän vastaavan jos sattuu lukemaan.. Olen lähdössä kesäkuussa sunny beachille ja tarkoituksena ottaa sielä tatuointi. Toivoisin jonkun siellä tatuoinnin ottaneen jakavan kokemuksia :) Haluan ehdottomasti varmistua hyvästä hygieniasta ja hyvästä jäljestä. Kiitos asiallisesta vinkistä!
Mikäli olet epävarma siitä, haluatko ottaa tatuoinnin vai et, niin ratkaisu löytyy: ota kokeeksi hennatatuointi. Sen saa huokealla hinnalla.
Siitä voit nähdä, pidätkö lopullisesta kuvioista tai ylipäänsä koko tatutointi-ideasta. Hennatatska kuluu muutamassa viikossa pois, ja jos päätät ottaa oikean, niin se on viisainta tehdä hyvän hygienian Suomessa, vaikka teko täällä maksaakin hieman enemmän.
Sitä paitsi on ajan, rahan ja loman tuhlausta kulkea koko loma-aika siteisiin ja elmukelmuun käärittynä. Et voi uida, et voi ottaa aurinkoa etkä peseytyä kunnolla.
no sitä varten yleensä rantalomilla tatskat otetaan viimeisenä päivänä... käyttäsit aivojasi
sunny ink ja tatuoija ivanoy,löytyy facesta, otettu pari tatskaa ja tänä kesänä lisää :) paras kaikista