Taloudellinen suuri ponnistus olisi auttaa sairaat ja köyhät.
Sorretussa asemassa olevat ja työttömät.
Rakentaa koteja, antaa ruokaa, opettaa ihmisiä ja rakentaa yhteiskuntia.
Vastustaa pahaa ja sortoa.
Lopettaa sotia ja hoitaa sairastuneita.
Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa, Euroopassa.
Ennen kaikkea aloittaa köyhimmistä ja sorretuimmista.
Leikkaaminen sortajilta, suurilta ja rikkailta.
Turhuus rakentaa kärsimystä eikä paranna ketään.
Itsekkyys ja pahan aiheuttaminen voi tapahtua monella tavalla.
Suomi voisi alkaa ajaa asiaa niin että kansainvälisillä foorumeilla kiellettäisiin atomiaseiden kehittely kaikilta.
Samoin suurien asejärjestelmien kokoaminen ja haaliminen.
Tämä olisi alku sysäys aseteknologian alasajolle.
Seuraavassa vaiheessa voisimme alkaa ajaa avaruusteknologiaa alas niin että luovuttaisiin aluksi kalliista suunnitelmista matkustaa pois maapallolta.
Tämän jälkeen kalliit avaruuden tutkimus hankkeet ns. nolla hankkeet kiellettäisiin.
Keskityttäisiin maapalloon.
Kolmannessa kohdassa suomi voisi puuttua formula kisoihin, lentoteollisuuteen, tupakkateollisuuteen, alkoholiteollisuuteen sekä kaikenlaiseen laajamittaisen tarpeettomuuden kitkemiseen ihmiskunnasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.