Sosiaalinen työnteko takaa että elää päivästä päivään.
On monia jotka sitten vielä ovat tätäkin hunommassa asemassa.
Sosiaaliseen työntekoon verrattavat tukipaikat ovat vastaavan laisia päivästä päivään kitkutus paikkoja mutta niissä sovelletaan mahdollisuus periaatetta, jossa periaatteessa on mahdollisuus muuttua.
Alemmilla sosiaalisilla paineilla lastatut työt omaavat raskaamman juoksutus byrokratian (bumaskoijt).
Yksityiset toivolla elävät sosiaaliseen työntekoon antautuneet ovatkin suuri ryhmä.
Seuraavaksi ryhmäksi nousevat työntekijä kastiin nouseet pätkätyöläiset ja yksityisten työnvälittäjien lemmikit.
Heidän sosiaaliseen tilaansa sisältyy jo status joka ajaa heitä uskomaan yhä uudelleen palkkatyön kannattavuuteen, tulevaisuus uskoon.
Pätkissä on voimaa ja erillaisia tulon saanti mahdollisuuksia ja keikkoja.
Vaan kyllä palkka jää niissäkin jopa samaksi kuin sosiaallisessa peitetyössä.
Määräaikaisuus ja opiskelijatyö on niinkuin nimikin kuuluu ylimäärätyötä joka on vaarassa hävitä suhdanteiden ja kausien peittoon.
Halpatyövoimana toimiminen ja epävarmuudessa eläminen pienellä palkalla onkin sosiaalisen työnteon yksi elementti ja peruskivi osaamisen arviointi, perehdytys, valmentaminen, työssäoppiminen ja vihdoin tukityöllistetty.
Tavallaan hyväksikäytetty jos opit tekemään sen mitä pyydetään, vaaditaan ja tarvitaan. Näin täydennät, korvaat ja toimit ikäänkuin tulon ja lisäarvon lisän tuojana teettäjälle.
Halvin kaikista status työläisistä on vapaaehtoistyöläinen, leipäpalkkalainen, harjoittelija ja tyhöntutustuja jolle työ on vain harrastus, mutta silti teettäjälle apu ja jossain mielessä työn tulo. Ei kukaan ota työhön tiellä olijaa ja laiskaa ihmistä. Eihän työntekijä maksakkaan nykyään mitään mutta toisaalta sellainen voi tuoda rahaa mukanaan.
Sosiaallinen työntekijä kaikessa vanhassa sosialistisessa mielessä merkitsee työnantajansa psyvästi palkkaamaa matalapalkkatyöntekijää jonka palkka ei tahdo riittää välttämättömään kulutukseen. Hän kuitenkin kuluttaa ja saa "turvalliseti" olla työpaikallaan ja töissä joskin työ on raskasta ja yksipiippuista vaihtelevaan monimuotoista tai likaista, vaarallista, epämiellyttävän kuluttavaa.Tällainen ihminen onkin matalapalkka työntekijä enimmäkseen nainen mutta enenevässä määrin mies ja ulkomaalainen. Mikä onkaan heille rasittavinta? Tietoisuus että he ovat koulutettuja ja pystyvät ja osaavat olla mmuta. Työntekijöiden uusio käyttö tökkii. Jokainen jolla on työ jossain vakituisena on vaarassa tipahtaa jonnekkin josta he eivät tiedä.
Irtisanotut ovat synnyttäneet sosiaalisen työttömien ja työntekijöiden ryhmän. Erikoistuettu työttömien ryhmä joita pidetään laieilla pystyssä seuraavaan työhön saakka, heille ei tarjota ensimmäiseksi epävarmuutta vaan koulutusta, työpaikkoja ja muutto toiselle paikkakunnille.
Heidän ammattitaitonsa ei vastaa nykyaikaista työelämää he ovat olleet samassa vakinaisessa työssään kauan. Heidän osaamisensa ei vastaa mitään olemassa olevaa työmarkkinoilla, siitä huolimatta heistä on näyttänyt syntyneen uusi sosiaalinen työntekijäryhmä, joille muutto, omaisuuden myyminen, uudelleen koulutus ja avustusoperaatio on suunnattu, he ohittavat muut.
Uus köyhtyminen uhkaa heitä.
Toisaalta mitä on sosiaalinen työnteko jos elämä ei ole hallinnassa työnteko muuttuu sosiaaliseksi.
Sosiaalinen oleminen ja putoaminen sekä työ siellä on peikko, sitä hallitsee pelko alennustilasta sekä siitä ettei ole enää kuluttaja.
Kaiken aikainen kyttääminen, vapauden menettäminen ja laskeminen kuin selvitään.
Ne jotka työssä käyvät kyllä selviävät, mutta hekin ovat ottaneet aseekseen ja puheekseen sosiaalisen retoriikan.
Kuulee yhä enemmän kun rat eivär riitä.
Kun hinnat nousevat ei voi ostaa ruokaa.
On tingittävä, mistä työssä käyvä tinkii ja mitä hän haluaa? Vastaus on yksinkertainen elämän tapa on luonut elintason johon hän on sitoutunut, ehkä omaisuus velkaan. Auto velkaan, asunto velkaan, matkailu velkaan ja niin edespäin.
Myös sama valitus kautta linjan palkka neuvotteluissa, yritysten verotuksessa ja perinnöissä aina hamaan valitukseen siitä miksi tukia ei makseta enempää yrityksille, maataloudelle ja nolla tutkimukselle.
Itseasiassa ei ole kysymys etteikö työtä olisi ja palkka voisi maksaa ja työnteko voisi olla pysyvää.
Vaan kysymys on että ne jotka ovat asemansa saavuttaneet eivät halua sitä jakaa, he haluavat lisää ja toisten kustannuksella.
Ne joiden tuet ja sosiaaliset siirrot ovat suurinpia ovatkin suurempi tuloisia kuin sosiaalisesti työtä tekevät.
Joidenkinhan pitää maksaa juhlista ja siivota jäljet.
Muttakun viellä surrakkin ja syyllistyä toisten puolesta.
Jopa orjajärjestelmän piiskuritkin noudattavat lakia ja imevät tuet tukien saajilta.
Työn tuloksen tekijöiltä ja ihmisarvon ja minuuden ihmisryhmiltä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.