Miten maksimoin pääsy mahdollisuuteni

apuaaaa!!

Eli haen toista kertaa. Jos en pääse, niin mitä kannattaisi tehdä, että pääsisin. Olen päättänyt, että teen mitä vain, jotta pääsen opiskelemaan. Peruspaperit yo-kokeesta, pitääkö vain keskittyä opiskelemaan valintakirjat paremmin vai mitähäh?

3

1004

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmistunut

      Sinun pitää osata jäsentää asioita tärkeistä kysymyksistä joita pääsykoekirjasta puhutaan ja siksi on hyvä jos olet tutustunut kirjassa mainittuihin asioihin omaehtoisesti muuta kautta alasi opuksiin. Pääsykokeessa pitää ajatella itse, eikä ulkoaluetusta ole hyötyä.

      Yo-kokeen jutuista ei ole mitään hyötyä, lukio pitää unohtaa jo. Itse en ole käynyt lukiota lainkaan, ja olen päässyt sisään.

      • puputti

        On kyllä puppua, ettei ulkoaluetusta olisi hyötyä. Jos siitä ei olisi hyötyä, niin pääsykoekirjoja ei tarvitsisi lukea. Aineisto-osiossa kyllä voikin olla näin, että pärjää pelkällä omalla ajattelulla. Mutta haluaisin nähdä sellaisen kirjallisuusosion, jossa ei tarvitse muistaa kirjan asioita käytännössä paljolti ulkoa.

        Olen osallistunut kolmeen pääsykokeeseen (Yhteiskuntatieteellisessä, Humanistisessa ja Valtiotieteellisessä tiedekunnassa), joista olen saanut 2 opiskeluoikeutta, kolmannen tuloksia odotellaan. Ilman tiettyjen asioiden ulkoa opettelemista en olisi ko. paikkoja saanut.

        Sikäli olisi mielestäni hyvä, että kokeet painottuisivat vähemmän ulkoa opeteltuun ja enemmän omaan ajatteluun. Aineisto-osiot ovat hyvä lisä.


    • mieleeni

      Että yliopistoissa on eroa, siis siinä kuinka vaikea on päästä sisään. Valitse siis jokin ns. "maakuntayliopisto", ei Etelän yliopistoja, jonne on vaikea päästä sisälle. Töitä hakiessa ei ole kauheasti merkitystä missä tutkinto on suoritettu, enemmän merkitystä on työkokemuksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6755
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6598
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      144
      5404
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4413
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4069
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3600
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3128
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3053
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      69
      2720
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      36
      2223
    Aihe