Minua on ahdistanut jo pitkän aikaa. Olen töissä pienehköllä paikkakunnalla jo neljättä vuotta ja tunnen oikeastaan vain työkaverini. Minun on aina ollut vaikea tutustua ihmisiin. Harrastuksetkin on sen tyyppisiä, hölkkä jne. Isä on kuollut muutama vuosi sitten. Äidillä pitkälle edennyt alzheimer. Vanhemmat oli eronneet aikoja sitten, ja tietysti siihen tarinaan liittyy alkoholia. Ainut veli vammautunut liikenneonnettomuudessa, peruseläkkeellä, juo alkoholia ja viettää eristäytynyttä ja syrjäytynyttä elämää toisella paikkakunnalla. Ei juuri suostu ottamaan apua vastaan minulta. Kaikista näistä olen kantanut huolta ja murehtinut. Muutama kaveri kyllä on mutta kaikki satojen kilometrien päässä. Ei siis täydellisen huonosti sentään, huonommin voisi olla. Kavereiden kanssa en kuitenkaan koskaan ole puhunut elämääni kohdanneista vaikeista asioista, työkavereista puhumattakaan. Pidän kaiken sisälläni. Sukulaiset on kohtuullisen etäisiä, joskus sentään tapaan ja pidän yllä kulisseja, ei montaa kertaa vuodessa. Kyllä ne varmaan aavistaa mutta mitäpä ne sille voi. Työpaikalla olen kai pidetty. Ainut seurustelusuhteeni päättyi muutama vuosi sitten. Sen aikana sain sentään ajoittain kokea hyviä hetkiä ja toisen ihmisen läheisyyttä. Sitä ennen olin oikeastaan koko elämäni yksin, ilman naista. Sitä vaikeampaa on nyt palata yksinäisyyteen. Ajan myötä sukulaisetkin on vanhenneet ja osa kuollut pois. Menee joskus viikkoja että puhelin ei soi kuin korkeintaan joku myyntimies soittaa ja tarjoaa taas uutta lehteä. Omassa kännykässä on lähinnä sellaisia nimiä joille ei voi soittaa jos ei ole oikeasti jotain asiaa. Niille harvoille kavereillekaan en viitsi joka viikko soitella kun heillä on omatkin elämät. Joskus tulee tunne että lopulta jää tänne jäi aivan yksin. Nyt olen 40 vanhapoika. Tuntuu että on moninkertaiset traumat tästä kaikesta. Tätäkö elämä on, tuo yksi epätoivoinen ja tuhoon tuomittu seurustelusuhdeko oli se minun ainut tilaisuuteni jonka elämä tarjosi? Tuntuu että muuttokaan ei ole mikään ratkaisu. Pitäisi ensin olla jotain jonka takia muuttaa. Ketään ulkomaista postimyyntivaimoa tuskin otan. Olen nähnyt niihin päätyneiden enimmäkseen epäonnistuvan. Ja ne naiset haluavat enimmäkseen materiaa, tavaraa, shoppailua, matkoja, ei niitä kiinnosta kuntoilu tai luonto, mikään mitä minä harrastan, telttailu olisi varmaan heille helvettiä.
Tätäkö elämä on
Yksi yksinäinen täällä taas
3684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tutustua kirjeenvaihdon kautta? Mieheni kanssa löysimme toisemme kirjeenvaihdon kautta.Laita kirjeenvaihtopalstalle ilmoitus,jossa kerrot harrastuksistasi ja kiinnostuksen kohteistasi.Ja myös,mitä toivot naiselta.
Ompa osin kuin omasta elämästäni tuntuu ettei ketään ole koko maailmassa yksin vaellan jokainen uusi pv täynnä intoa joko nyt iltaisin huomaan pvn olleen samallainen kuin eilinen sama jatkuu ilman toivoa ihmisestä joka välittäisi rakastaisi ottaisi syliin kyyneleitä on jo valtameri takana.
On terveellisiä elämäntapoja,harrastuksia omaavia
naisia.Luonto järvellä olo marjastus,ite tykkään
enemän liikunnasta,ja muksusta asti olen oppinut
teltoissa nukkuin.
Sulla on ollut ja on tosipaljon vastoinkäymisiä.
Mutta nekin kasvattavat meitä ihmisinä,en ole silkkihansikkain kasvatettu.Elämääni on kuulunut
suvun sairauksia,alkoholismia,kuolemia.
mutta uskonto,on auttanut,unohtamaan menneisyyden haavat,.ikää mulla on yli perheen perustamisrajan.
Mutta tarkoitukseni ei ollutkaan olla tyrkyllä,kuin koho vedessä.
Vaan antaa uskoa elää.Kulje avoimin silmin,kuulevin korvin,HYVÄÄ KESÄÄ TV.HABBY LONELY