MITÄ NIILLE KUULUU
Olen nähnyt yksinäisiä
tien poskella nakertamassa
raakoja kukkia ja kävellyt ohi.
Tulikukkia.
Aivan herkullisen värisiä.
Olen kävellyt ohi
yksinäisen joka seisoo tai vaappuu
sosiaalitoimiston tai divarin
kohdalla syksyllä ja kesällä
ja on ehostanut huulensa
Pepsodentilla, turpean turkooseiksi,
poskissa laastareita,
aboriginaalin ilme,
hakaneuloja missä sattuu,
pinkki tai violetti
tai viininpunainen palttoo,
kukalliset tai raidalliset
tai neliöiset sukkahousut.
Sitten näkee näitä
mustiin pukeutuneita poikia
kasvot paeten
makaamassa helteisellä asfaltilla
Minna Canthin kadulla
ihmettelevä susikoira vieressään.
Ja pipopäisiä retkuja naama verellä
kävelemässä vastaan aivan kuin
olisivat meinanneet tunkee lihamyllyyn
kieli edellä.
Tiedän että jotkut yksinäisistä
eivät ole niin arkisia ja karskeja,
väsäävät sonaatteja ja vastaavaa.
Jotkut makaavat kiskoilla
mielessään monta vuotta
ennenkuin eivät enää luota onneensa
ja kantti ja pokka kestää ja pitää.
Joku näistä hehtaarikaupalla
poikkeavistakin vielä hiukan
poikkeava aloittaa jossain
sarjamurhansa yhdellä tai useammalla nilkillä.
Monet hankkii akvaarioita
ja kissoja, ja shoppaavat ehkä
lisää entisten möllöttäessä kyljellään
turvonneina ja luovuttaneen näköisinä.
Siellä ne on huoneessa ja ruokaa
ripotellaan tai annostellaan.
Yksinäiset.
Tapoja ja syitä on monia.
Usein vaan se että sellasia ne ovat.
Se että ei niillä kukaan mitään tee.
Joku niistä menee Alkoon.
Sieltä löytyy erilaisia pulloja.
Joku menee kakolaan.
Joku käy kakolassa.
Joku miettii millasta siellä kakolassa olis.
Joku käy vaikka Kuhmon korvessa miettimässä.
Joku miettii minne ihmeeseen kuuluu.
Joku laatii juttua henkilökohtaista-palstalle.
Jotkut vitun harvat kehtaavat vastatakin.
Niiltäkin varmaan puuttuu vaikka mitä.
Mutta tuskin siitä mitään tulee paljon kummallekaan.
Uusia ilmoituksia, uusia vastauksia.
Kymmenet tuhannet pureksivat
sämpylää eivätkä huomaa,
muruja putoaa musteen lomaan
ja ylle, heitä kiinnostaa enemmän
Kalle Kehveli ja muumit.
Olen nähnyt
yksinäisiä tien poskella
nakertamassa raakoja kukkia ja
kävellyt pois.
Ja täähän löytyy myös cityn deitistä, joten mulle voi pistää viestiä sitä kautta jos haluaa "kaapittaa".
Lämmöllä kaikille niille keistä kukaan ei välitä paskaakaan, tai ainakin tältä tuntuu. Hullut pitää maailman pyörimässä, mikä tänäkin päivänä on uutisissa todistettu...
Olen nähnyt yksinäisiä
tien poskella nakertamassa
raakoja kukkia ja kävellyt ohi.
Tulikukkia.
Aivan herkullisen värisiä.
Olen kävellyt ohi
yksinäisen joka seisoo tai vaappuu
sosiaalitoimiston tai divarin
kohdalla syksyllä ja kesällä
ja on ehostanut huulensa
Pepsodentilla, turpean turkooseiksi,
poskissa laastareita,
aboriginaalin ilme,
hakaneuloja missä sattuu,
pinkki tai violetti
tai viininpunainen palttoo,
kukalliset tai raidalliset
tai neliöiset sukkahousut.
Sitten näkee näitä
mustiin pukeutuneita poikia
kasvot paeten
makaamassa helteisellä asfaltilla
Minna Canthin kadulla
ihmettelevä susikoira vieressään.
Ja pipopäisiä retkuja naama verellä
kävelemässä vastaan aivan kuin
olisivat meinanneet tunkee lihamyllyyn
kieli edellä.
Tiedän että jotkut yksinäisistä
eivät ole niin arkisia ja karskeja,
väsäävät sonaatteja ja vastaavaa.
Jotkut makaavat kiskoilla
mielessään monta vuotta
ennenkuin eivät enää luota onneensa
ja kantti ja pokka kestää ja pitää.
Joku näistä hehtaarikaupalla
poikkeavistakin vielä hiukan
poikkeava aloittaa jossain
sarjamurhansa yhdellä tai useammalla nilkillä.
Monet hankkii akvaarioita
ja kissoja, ja shoppaavat ehkä
lisää entisten möllöttäessä kyljellään
turvonneina ja luovuttaneen näköisinä.
Siellä ne on huoneessa ja ruokaa
ripotellaan tai annostellaan.
Yksinäiset.
Tapoja ja syitä on monia.
Usein vaan se että sellasia ne ovat.
Se että ei niillä kukaan mitään tee.
Joku niistä menee Alkoon.
Sieltä löytyy erilaisia pulloja.
Joku menee kakolaan.
Joku käy kakolassa.
Joku miettii millasta siellä kakolassa olis.
Joku käy vaikka Kuhmon korvessa miettimässä.
Joku miettii minne ihmeeseen kuuluu.
Joku laatii juttua henkilökohtaista-palstalle.
Jotkut vitun harvat kehtaavat vastatakin.
Niiltäkin varmaan puuttuu vaikka mitä.
Mutta tuskin siitä mitään tulee paljon kummallekaan.
Uusia ilmoituksia, uusia vastauksia.
Kymmenet tuhannet pureksivat
sämpylää eivätkä huomaa,
muruja putoaa musteen lomaan
ja ylle, heitä kiinnostaa enemmän
Kalle Kehveli ja muumit.
Olen nähnyt
yksinäisiä tien poskella
nakertamassa raakoja kukkia ja
kävellyt pois.
Ja täähän löytyy myös cityn deitistä, joten mulle voi pistää viestiä sitä kautta jos haluaa "kaapittaa".
Lämmöllä kaikille niille keistä kukaan ei välitä paskaakaan, tai ainakin tältä tuntuu. Hullut pitää maailman pyörimässä, mikä tänäkin päivänä on uutisissa todistettu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
tunnen monta noista tilanteista.
unohdit vaan vielä sen miehen,
joka kantaa muovipusseja,
joiden sisällä on lisää muovipusseja.
minäkin, yksinäisenä istun kesäisin
pienillä vihreillä nurmikoilla,
ja pidän seuraa vanhojen juoppojen,
ja narkkareiden värikkäälle joukolle.
ja nuorille siiderit kädessä yrjöpuistossa,
eikä pidä unohtaa aamulla sektorin kahvilassa istuvia hulluja.
näen monenlaisia,
ja huomaan miten paskaa elämä on.
yritin ymmärtää mutten tajua mitä koitat sanoa :((