aukee joskus

Piti vain sanoa, että vaikka täällä suomi24 keskusteluissa paljon ehdotellaakin päivämääriä sivujen aukeamisesta, niin en usko ennenkuin näen omin silmin. Jos pitää paikkansa, että jäseniä ilmoitellaan asiasta, mitä turhaan täällä mainostaa jos ne ovat huhuja tai trollllllllllllleja. Mitä pidempi odotus, sitä nautinnollisempaan kotiuttaa ja kateellisille tulee itku piiiiiiiiiiiiiiiitkästä ilosta. Mitä kauemmin tauko kestää, sitä enemmän uudistuksia on keretty tekemään.

Jokainen voi määritellä oman totuutensa asiasta ja pitää lujasti totuudesta kiinni kun sivut aukeavat vaikka poliisi yrittää kaikin puolin penkoa ja estää maksamisia ja yrittää tehdä lisää jäädytyksiä.

Suomen poliisi on muiden maiden silmissä sirkuspellejä tässä asiassa ja niin tämä myös tulee päättymään että poliisi saa syytteet harhaanjohtamisesta, kun eivät edes etsi aktiivisesti Johtohenkilöitä vaan syyttää tavallisia sijoittajia, jotka on saanut hyvin tuottoja sijoituksillaan "pyramidin huipuiksi".

Laiho ja Suomen viranomaiset ovat aloittaneet ajojahdin, jossa halutaan musta maalata firma ja halutaan että yksityiset henkilöt eivät pääsisi isoihin aarteisiin käsiksi. Vain pankit ja muutama rikas. Koko valtiovalta on pyramidi! Sen huipulla olevat rikastuvat alempiosaisten kustannuksella. Huipulta kerrotaan, mihin saa sijoittaa ja mihin ei. Vaikka olisi kuinka laillista, niin se julistetaan laittomaksi, koska on niin paljon rahaa liikkeellä. no niin tää tästä purkauksesta, kun kaikkia tähän propagandaan kyllästynyt.

Tämä ainutlaatuinen tapaus on ilmennyt vain täällä koti Suomessa. Muut kansain väliset viranomaiset eivät olisi jäädyttäneet ellei suomalaiset olisi aloittaneet tätö propagandaan. Nyt olis moni kotiuttamassa jo moneybookersilta. Sorry vain.

Suomessa silloin tällöin saatta jäätyä yks jos toinenkin asia, jopa rahatkin pankissa "rahanpesuepäilysten vuoksi" hehheh
51320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllähän homma näyttää siltä, että nimenomaan kansainväliset viranomaiset ovat toimineet ensin, ja KRP ja Laiho on yllätetty housut kintuissa. Suomen poliisin olisi pitänyt puuttua WinCapitaan jo viime syksynä, kun asia tuli julkisuuteen, eikä jäädä odottelemaan rikosilmoituksia, kun kyse ei ole edes asinaomistajarikoksesta.

Viiden minuutin perehtyminen Clubin materiaalin (400% tuotto jne.) riittää vakuuttamaan kenet tahansa normaaliälyllä varustetun, että kyse on pyramidipelistä.

Äänestä

Kuulin luotettavasta lähteestä,että serveri on kohta kunnossa.Ahtopainemittari oli käynyt liian
kovilla kierroksilla ja pipsit olivat tukkineet
USB johdon ja pipsejä oli mennyt myöskin kovalevyn sisään ja haitanneet levyn pyörimistä.
Serveri on siirretty Panamasta naapuriin
CostaRicaan,mutta CostaRican sähkölaitoksen kanssa ei ole vielä sähkösopimusta jonka vuoksi
virta joudutaan ottamaan jatkojohdolla Panaman
puolelta.

Äänestä
  • Lähteesi ei ole luotettava. Sulla on saman verran arvostelukykyä kuin jäsenillä yleensäkin.

    Paljonko hävisit?

    Äänestä

  • 987hjhjw kirjoitti:

    Lähteesi ei ole luotettava. Sulla on saman verran arvostelukykyä kuin jäsenillä yleensäkin.

    Paljonko hävisit?

    :-)

    Äänestä

  • Ja mitään emme voi kirjoitti:

    :-)

    PTS pankki(panaman työväen säästöpankki)
    Pankista ilmoitettiin,että kovalevy käy vakuuteena ennakkonostoille
    vaikka se ei pyöri vielä täysillä,mutta
    nostot on rajoitettu 100000€ viikossa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


realisti25 kirjoitti:

Piti vain sanoa, että vaikka täällä suomi24 keskusteluissa paljon ehdotellaakin päivämääriä sivujen aukeamisesta, niin en usko ennenkuin näen omin silmin. Jos pitää paikkansa, että jäseniä ilmoitellaan asiasta, mitä turhaan täällä mainostaa jos ne ovat huhuja tai trollllllllllllleja. Mitä pidempi odotus, sitä nautinnollisempaan kotiuttaa ja kateellisille tulee itku piiiiiiiiiiiiiiiitkästä ilosta. Mitä kauemmin tauko kestää, sitä enemmän uudistuksia on keretty tekemään.

Jokainen voi määritellä oman totuutensa asiasta ja pitää lujasti totuudesta kiinni kun sivut aukeavat vaikka poliisi yrittää kaikin puolin penkoa ja estää maksamisia ja yrittää tehdä lisää jäädytyksiä.

Suomen poliisi on muiden maiden silmissä sirkuspellejä tässä asiassa ja niin tämä myös tulee päättymään että poliisi saa syytteet harhaanjohtamisesta, kun eivät edes etsi aktiivisesti Johtohenkilöitä vaan syyttää tavallisia sijoittajia, jotka on saanut hyvin tuottoja sijoituksillaan "pyramidin huipuiksi".

Laiho ja Suomen viranomaiset ovat aloittaneet ajojahdin, jossa halutaan musta maalata firma ja halutaan että yksityiset henkilöt eivät pääsisi isoihin aarteisiin käsiksi. Vain pankit ja muutama rikas. Koko valtiovalta on pyramidi! Sen huipulla olevat rikastuvat alempiosaisten kustannuksella. Huipulta kerrotaan, mihin saa sijoittaa ja mihin ei. Vaikka olisi kuinka laillista, niin se julistetaan laittomaksi, koska on niin paljon rahaa liikkeellä. no niin tää tästä purkauksesta, kun kaikkia tähän propagandaan kyllästynyt.

Tämä ainutlaatuinen tapaus on ilmennyt vain täällä koti Suomessa. Muut kansain väliset viranomaiset eivät olisi jäädyttäneet ellei suomalaiset olisi aloittaneet tätö propagandaan. Nyt olis moni kotiuttamassa jo moneybookersilta. Sorry vain.

Suomessa silloin tällöin saatta jäätyä yks jos toinenkin asia, jopa rahatkin pankissa "rahanpesuepäilysten vuoksi" hehheh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu