"Oikeat" SUPISTUKSET?? Vai harjoitus- ?

rv 35 - ensiodottaja

Olen ensiodottaja raskausviikolla 35.
Voiko harjoitussupistukset olla kivuliaita??

Jouduin käymään rv 24 sairaalassa, kun "menkkamaisen kivuliaita" supistuksia tuli alle 10 minuutin välein monen tunnin ajan. Supistukset saatiin loppumaan lääkkeillä.

Jälleen viikko sitten, rv 34, jouduin käymään sairaalassa kun epäsäännölliset koko päivän kestäneet kivuttomat supistukset vaihtuivat illalla säännöllisiksi ja kivuliaiksi. Menin makuulle, mutta silti supistuksia tuli vajaan tunnin ajan n. 5 min välein. Matkalla sairaalaan alkoi mahan jomotuksen lisäksi alapäätä vihlomaan ja supistukset tulivat jo 2 minuutin väleinkin.

Kohdunsuulla ei ollut tapahtunut muutoksia, ja sain jälleen supistuksia laannuttavia tabletteja.

Viimeisen 1,5 viikkoa on supistellut aamusta iltaan kivuttomasti, iltaisin enemmän.

Eilen illalla oli kaikista kovimmat kivut tähän mennessä ja supistukset jälleen parin minuutin välein puolen tunnin ajan. Supistus alkoi "menkkajomotuksella" ja kipu koveni ja alkoi taas alapään vihlonta. Sen verran jo sattui että itkin, vaikeroin ja puuskutin. Kun nousin seisaalleni ja tallustelin hitaasti, supistukset harvenivat ja kivut vähenivät.

Maha muutti muotoaan viikko sitten, eli on laskeutunut alas, närästyskään ei enää ole vaivannut. Vauva on pää alaspäin.

Jokohan synnytys on lähellä???
Vai voiko harjoitussupistuksetkin olla näin kivuliaita??
Mistä tietää että pitää lähteä sairaalaan??

5

8237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkamisesta

      ei voi tietää.. Mutta sairaalaan pitää mennä viimeistään sitten kun ei enää kestä kipua.

      • sanoa vielä

        se että kannattaa soittaa synnärille, jos olet epävarma. He siellä osaavat kyllä sanoa, pitääkö mennä näytille vai voiko odotella kotona.


    • toista touhottamassa

      Eka raskaus oli ihan samanlainen ja kappas, vauva syntyikin rv35. Kävely ja kaikenlainen toiminta oli mahdotonta, kun vauvan pää painoi niin syvällä lantiossa ja koko ajan oli vatsa kovana supistuksesta.

      Minä en oikein tiennyt, milloin lähteä sinne sairaalalle, koska supistukset olivat koko raskauden ajan olleet niin kivuliaita. Tosi kiire lopulta tulikin, kun supistukset eivät loppuneetkaan ja ponnistuksen tarve oli jo tosi kova.

      Synnytyssupistuksiahan ne olivat olleet, mutta synnytyksessä ne vaan koko ajan koveni vielä lisää. Harjoitussupparit ei sais olla kivuliaita.

      Mutta.. synnytyksen ajankohdasta ei koskaan tiedä. Toi odotus on kamalaa, mut koitahan jaksaa!! Kunpa kaikki menis hyvin sulla ja vauvalla.

      • rv 36 - ensiodottaja - alkup.

        Eli olen siirtynyt rv 36 puolelle... :)

        Viime perjantaina maha tuntui paremmalta, ja uskaltauduin poistumaan asunnosta, joka oli kait virhe. Jo parkkipaikalle päästyäni alkoi supistaa, mutta väkisin kävin autolla toimittamassa yhden asian ja äkkiä takaisin kotiin. Supistukset muuttuivat parin tunnin aikana säännöllisiksi. Täysin kivutonta hetkeä sen jälkeen ei neljään tuntiin ollut, ja kolmen minuutin välein tulleet supistukset lisäsivät kipua. Lämpimällä kaurapussilla yritin rentouttaa mahaa, kuten sairaalasta neuvoivat, kun soittelin ja kyselin mitä pitäisi tehdä.
        Seuraavina päivinä maha on ollut arkana.

        Tästä on siis 3-4 vrk ja nyt olen ollut tosi yliherkkä, levoton ja rinnat ovat kipeät! Tuntuu kuin joku hormoni olisi pompannut huippuunsa.(?)
        Ei kai mikään ole vikana, eli onko rintojen kipeytyminen jo ENNEN synnytystä normaalia??
        Supistellut on edelleen, muttei säännöllisesti...


      • toista touhottamassa
        rv 36 - ensiodottaja - alkup. kirjoitti:

        Eli olen siirtynyt rv 36 puolelle... :)

        Viime perjantaina maha tuntui paremmalta, ja uskaltauduin poistumaan asunnosta, joka oli kait virhe. Jo parkkipaikalle päästyäni alkoi supistaa, mutta väkisin kävin autolla toimittamassa yhden asian ja äkkiä takaisin kotiin. Supistukset muuttuivat parin tunnin aikana säännöllisiksi. Täysin kivutonta hetkeä sen jälkeen ei neljään tuntiin ollut, ja kolmen minuutin välein tulleet supistukset lisäsivät kipua. Lämpimällä kaurapussilla yritin rentouttaa mahaa, kuten sairaalasta neuvoivat, kun soittelin ja kyselin mitä pitäisi tehdä.
        Seuraavina päivinä maha on ollut arkana.

        Tästä on siis 3-4 vrk ja nyt olen ollut tosi yliherkkä, levoton ja rinnat ovat kipeät! Tuntuu kuin joku hormoni olisi pompannut huippuunsa.(?)
        Ei kai mikään ole vikana, eli onko rintojen kipeytyminen jo ENNEN synnytystä normaalia??
        Supistellut on edelleen, muttei säännöllisesti...

        Minä kyllä henkilökohtaisesti uskon noihin synnytystä eeeltävien hormonipiikkien "tunnistamiseen". Jälkeenpäin oli itsekkin helppo sanoa, että noniin, olisi pitänyt siitäkin arvata synnytyksen olevan lähellä. Kyllä jonkinlainen alitajuinen aavistus oli, mutten kiinnittänyt siihen mitään huomiota..

        Kannattaa uskoa vaistoihinsa ja laittaa synnärikassi valmiiksi;)! Jos lähtö tulee, niin odottelu ja kärvistely on ohi ja päästään tositoimiin. Jos supparit loppuu, niin sitten vaan taas venaillaan, et joko.. Kamalaa, muistan elävästi! Tsemppiä kovasti!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3232
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2897
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      48
      2600
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1341
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    Aihe