Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vapauden valehtelusta

Vapauden kysymys: "miksi pitää valehdella?
Kirjoittanut: Vapaus 24.5.2008 klo 00.45

   "Lähde: Yhteissaunominen suomessa."

Täytyy olla kyllä aivan saatanan törkeä valehtelija että edes kehtaa vääristää kyseisen ansiokkaan tutkimuksen tekstiä. Varisnkin kun sen voi halutessaan kuka tahansa tarkistaa ja TODETA VALHEEKSI.

Siinä ei mainita SANALLAKAAN mistään pyyhkeiden, alushameiden tai uimapukujen käytöstä saunassa.

Päinvastoin. Siinähän todetaan nimenomaan että jos uimapukua käytetään se EI OLE edes määritelmän mukaan mitään yhteissaunomista.

"joka takaa toisille saunojille yksityisyyden."

Jos haluaa säilyttäää yksityisyytens niin silloin täytyy pysyä siellä kotosaunassa. Yhteissaunassa ei mitään yksityisyyttä ole- eihän se muuten olisikaan YHTEISsauna ja sen kaikki sinne tulevat myös tietävät ja hyväksyvät.

Saunarauhaan kuuluu nimenomaan se että kaikki on tasa-arvoisesti ALASTI. Jos joku pässinpää peittelijä tulee sinne alastomien joukkoon niin kyllä sen jälkeen on koko saunasta rauha mennyttä.

Tilalle tulee vain kyräilyä ja ärsytystä.

Alastomuus on harmoniaa jonka peittely rikkoo röyhkeästi.

Koska et tätä asiaa tajua, niin olet ainoastaan totalitaristinen perverssi gymnofoobikko, joka ei ymmärrä saunomisesta yhtään mitään.
Sinun päätarkoituksesi saunomisessa on toisten nakuelämyksen ESTÄMINEN, mikä ei kuulu normaaleihin saunatapoihin."

Hänelle vastaus: "Yhteissaunatutkimus
Kirjoittanut: Kuningas python 26.5.2008 klo 21.27

   " Täytyy olla kyllä aivan saatanan törkeä valehtelija että edes kehtaa vääristää kyseisen ansiokkaan tutkimuksen tekstiä. Varisnkin kun sen voi halutessaan kuka tahansa tarkistaa ja TODETA VALHEEKSI.

Päinvastoin. Siinähän todetaan nimenomaan että jos uimapukua käytetään se EI OLE edes määritelmän mukaan mitään yhteissaunomista."

Alushame tai uimapuku. Tutkimuksen sivu 61.
"61
Monilla tiloilla, joilla palkollisille järjestettiin
periaatteessa erilliset miesten ja naisten saunavuorot,
saunominen kuitenkin jatkui yhteisenä, sillä koska työväkeä
oli paljon, hoitui saunominen usein parhaiten, kun ei
tarvinnut noudattaa erityisiä vuoroja.247 Sekavuoro saattoi
joskus säilyä myös erillisten miesten, naisten ja perhevuorojen
rinnalla.248 Nuorten aikuisten sekä murrosikäisten
tyttöjen ja poikien, esimerkiksi tilalle tulleiden uusien
työntekijöiden, mainitaan olleen ensimmäisinä välttämässä
yhteissaunomista.249 Kun yhteissaunassa piti käydä,
kerrotaan uusien navettapalvelijoiden voineen joskus
käyttää ensimmäisinä saunakertoinaan alushametta tai
uimapukua mutta luopuneen tästä pian, koska muut saunojat
eivät siitä ilmeisestikään pitäneet.250
LÄHDEVIITTEET

Kaupunkien yleisissä saunoissakin sukuelimiä peiteltiin
kuljettaessa vihdalla tai käsillä.44 Naiset saattoivat
kietoa myös pyyhkeen ympärilleen kun joutuivat kulkemaan
miesten pukuhuoneen läpi saunan puolelle.

Näin yksinkertaisesti todistettiin, että olet pelkkä valehtelija ja kunnianloukkaaja."

Miksei vapaus ole enään kommentoinut asiaa?

Hän kyllä yrittää taas esittää vastaavia asioita uusina kommentteinaan, mutta unohtaa saamansa vastaukset aikaisemmista.

Yhteenvetona voin vain lausua, vapaus on ainoastaan samoja asioita jauhava pervo paskanpuhuja.    
26518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

"Miksei vapaus ole enään kommentoinut asiaa?"

Siitä yksinkertaisesta syystä että ko. aihe oli pudonnut pois etusivulta eli ei ollut enää ajankohtainen.

Mitä lainauksiisi tulee niin kiinnittäpä nyt hyvä ihminen huomiota seuraaviin kohtiin:

"LUOPUNEEN siitä pian, koska muut saunojat
EIVÄT siitä ilmeisestikään PITÄNEET."

"kun joutuivat kulkemaan
miesten PUKUHUONEEN läpi"

Tärkeimmät kohdat isolla. Etkö todellakaan ymmärrä mitä nämä suomen kielen sanat tarkoittavat?

Etkö todellakaan?

Äänestä
  • olin juuri kirjoittamassa samaa...ehtisit ensin:))

    on tuo pythoni harvinaisen tyhmä ihminen kunnei tajua noita kohtia tekstissä

    odotan innolla mitä sontaa se kirjoittaa taas vastineeksi

    Äänestä

  • Eli kiinnittänyt huomion asian kokonaisuuteen, enkä johonkin pieneen yksityiskohtaan.

    Kyse oli siitä, että mainitaanko kyseisessä tutkimuksessa pyyhe, alushame ja uimapuku.
    Sinä syytit minua tutkimuksen törkeästä vääristelystä ja valehtelusta, väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa.

    " "LUOPUNEEN siitä pian, koska muut saunojat
    EIVÄT siitä ilmeisestikään PITÄNEET.""

    Tällä ei ole mitään merkitystä asiaan, koska todettiin käytetyn alushametta ja uimapukua.

    " "kun joutuivat kulkemaan
    miesten PUKUHUONEEN läpi" "

    Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?
    Juuri tällä tavalla sinä aina ennenkin olet yrittänyt saada asiasisällön muuttumaan, poimimalla vain osan lauseesta. Tutkimuksessa ei myöskään mainittu mitään siitä, että PYYHE OLISI RIISUTTU SAUNASSA, kuten olet joskus aikaisemmin väittänyt samasta aiheesta.

    Toimintatapasi kuvaa hyvin, että sinulla on erittäin suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Et pysty käsittämään edes yhtä kokonaista LAUSETTA.

    Minä ymmärrän täysin suomenkielisten sanojen merkityksen ja jos en jotain sanaa ymmärrä, niin etsin faktasta tietolähteestä sanan merkityksen.

    Olet edelleen vain hölmö valehteleva nettihäirikkö, mikä ei ymmärrä yhtään mitään naturismista tai saunomisesta.

    Äänestä

  • Kuningas python kirjoitti:

    Eli kiinnittänyt huomion asian kokonaisuuteen, enkä johonkin pieneen yksityiskohtaan.

    mitä nuo sinusta pienet yksityiskohdat tarkoittaa
    joss ajatellaan tämän palstan kiisteityintä aihetta
    onko sopivaa pitää pyyhettä saunassa

    Äänestä

  • Vapaus, huomasitko sana MYÖHEMMIN?

    Se tarkoittaa, että he saunoivat verhoutuneina useamppia kertoja ja vasta MYÖHEMMIN he LUOPUIVAT pyyhkeistään.

    Tämhän todistaa AUKOTTOMASTI sen, että yhteissaunoissa on saunottu pyyhkeissä, vaikka jotkut saunojat eivät siitä pitäisikään.

    Äänestä

  • espoon peräkammari kirjoitti:

    olin juuri kirjoittamassa samaa...ehtisit ensin:))

    on tuo pythoni harvinaisen tyhmä ihminen kunnei tajua noita kohtia tekstissä

    odotan innolla mitä sontaa se kirjoittaa taas vastineeksi

    Miksi Vapaus vastaat ITSELLESI???

    Oletpa tyhmä, kun kuvittelet, ettei sitä kukaan huomaa.

    Äänestä

  • kokonaiskuva kirjoitti:

    mitä nuo sinusta pienet yksityiskohdat tarkoittaa
    joss ajatellaan tämän palstan kiisteityintä aihetta
    onko sopivaa pitää pyyhettä saunassa

    Tuo tutkimus tositaa AUKOTTOMASTI, että pyyhettä käytetään saunassa sukuelinten peittelyyn.

    Tätä ei voi nimimerkki Vapaus millään kiistää, eivätkä edes hänen lukuisat ilman nimimerkkiä kirjoittavat sivupersoonansakaan siihen pysty.

    Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin.

    Tutkimuksen mukaan ihmisen ujous on pääsyynä pyyhkeeseen tai alushameeseen verhoutumiselle.

    Pyyhkeen käytön SOPIVUUTEEN kyseinen tutkimus ei ota lainkaan kantaa.

    Tässä Sinulle Vapaus muutama FAKTA tuosta tutkimuksesta.

    Äänestä

  • Pyyhe on sallittu, eikä se HÄIRITSE KETÄÄN muuta, kuin, perverssiä pillunkyttääjää.

    Tämä on totisin tosi, eikä sitä yksi typerä vapaus nettikirjoituksillaan voi kumota.

    Et NÄKÄJÄÄN YMMÄRRÄ lukemaasi tekstiä, kun nostat siitä erillisiä sanoja esiin korostaaksesi omia luulojasi.

    Vaikka joku saunoja ei pitäisikään pyyhkeeseen kietoutumisesta, niin ei se tee pyyhkeestä kiellettyä. Tuo pyyhe on tällöin lähinnä sen pyyhepervon pyyhkeenvastustajan ongelma, mutta kun hän ei voi puuttuakaan pyyhkeenb käyttöön. Kyllä tuollaisen jo luulisi ottavan pattiin.

    Neuvoni onkin, että jos jonkun VENTOVIERAAN IHMISEN pyyhkeessä saunominen ottaa pattiin, niin silloin kannattaisi kyllä käydä kallonkutistajan puheilla. Kukaan TERVE ihminen ei vaivaannu ventovieraan ihmisen pyyhkeessä saunomisesta.

    Äänestä

  • espoo peräkammari kirjoitti:

    Miksi Vapaus vastaat ITSELLESI???

    Oletpa tyhmä, kun kuvittelet, ettei sitä kukaan huomaa.

    Katsokaa kellon aikoja.

    vAPAUS ja alias esBoperäkammari on sa häirikkö.

    Äänestä

  • espoo peräkammari kirjoitti:

    Miksi Vapaus vastaat ITSELLESI???

    Oletpa tyhmä, kun kuvittelet, ettei sitä kukaan huomaa.

    Sinä se tyhmä olet kun kuvittelet huomaavasi jotain sellaista jota ei ole olemassa.

    Sitä kutsutaan hallusinaatioksi ja se ei ole tervettä joten eiköhän sinunkin olisi aika tarkistaa se lääkitys.

    Äänestä

  • Kuningas python kirjoitti:

    Eli kiinnittänyt huomion asian kokonaisuuteen, enkä johonkin pieneen yksityiskohtaan.

    Kyse oli siitä, että mainitaanko kyseisessä tutkimuksessa pyyhe, alushame ja uimapuku.
    Sinä syytit minua tutkimuksen törkeästä vääristelystä ja valehtelusta, väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa.

    " "LUOPUNEEN siitä pian, koska muut saunojat
    EIVÄT siitä ilmeisestikään PITÄNEET.""

    Tällä ei ole mitään merkitystä asiaan, koska todettiin käytetyn alushametta ja uimapukua.

    " "kun joutuivat kulkemaan
    miesten PUKUHUONEEN läpi" "

    Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?
    Juuri tällä tavalla sinä aina ennenkin olet yrittänyt saada asiasisällön muuttumaan, poimimalla vain osan lauseesta. Tutkimuksessa ei myöskään mainittu mitään siitä, että PYYHE OLISI RIISUTTU SAUNASSA, kuten olet joskus aikaisemmin väittänyt samasta aiheesta.

    Toimintatapasi kuvaa hyvin, että sinulla on erittäin suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Et pysty käsittämään edes yhtä kokonaista LAUSETTA.

    Minä ymmärrän täysin suomenkielisten sanojen merkityksen ja jos en jotain sanaa ymmärrä, niin etsin faktasta tietolähteestä sanan merkityksen.

    Olet edelleen vain hölmö valehteleva nettihäirikkö, mikä ei ymmärrä yhtään mitään naturismista tai saunomisesta.

    Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään.

    "väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa."

    Ainoa missä se mainittiin oli nimenomaan poikkeutapauksena ja siinäkin tehtiin selväksi ettei sitä hyväksytty ja sen takia ko. tavasta oli luovuttu.

    Normaali ihminen vetää siitä nimenomaan sen johtopäätöksen mitä kirjoitin tämän viestin alussa. Vain todella pahasti sairastunut gymnofoobikko talebani voi kuvitella sen advokoivan vähimmässäkään määrin peittelyn puolesta.

    "Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone.

    Äänestä

  • käytetään saunassa kirjoitti:

    Tuo tutkimus tositaa AUKOTTOMASTI, että pyyhettä käytetään saunassa sukuelinten peittelyyn.

    Tätä ei voi nimimerkki Vapaus millään kiistää, eivätkä edes hänen lukuisat ilman nimimerkkiä kirjoittavat sivupersoonansakaan siihen pysty.

    Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin.

    Tutkimuksen mukaan ihmisen ujous on pääsyynä pyyhkeeseen tai alushameeseen verhoutumiselle.

    Pyyhkeen käytön SOPIVUUTEEN kyseinen tutkimus ei ota lainkaan kantaa.

    Tässä Sinulle Vapaus muutama FAKTA tuosta tutkimuksesta.

    "Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin."

    Ja tämä on se mikä on oleellista.

    Äänestä

  • Se tarkoittaa, kirjoitti:

    Vapaus, huomasitko sana MYÖHEMMIN?

    Se tarkoittaa, että he saunoivat verhoutuneina useamppia kertoja ja vasta MYÖHEMMIN he LUOPUIVAT pyyhkeistään.

    Tämhän todistaa AUKOTTOMASTI sen, että yhteissaunoissa on saunottu pyyhkeissä, vaikka jotkut saunojat eivät siitä pitäisikään.

    Ei se ole oleellista vaan oleellista on se että nimenomaan LUOPUIVAT ja nimenomaan SOSIAALISEN PAINEEN takia koska suomalaiset ei kertakaikkiaan tykkää siitä että saunassa peitellään vartaloa.

    Se ei kertkaikkiaan kuulu suomalaiseen saunakulttuuriin. EI, EI ja EI.

    Äänestä

  • totisin tosi kirjoitti:

    Pyyhe on sallittu, eikä se HÄIRITSE KETÄÄN muuta, kuin, perverssiä pillunkyttääjää.

    Tämä on totisin tosi, eikä sitä yksi typerä vapaus nettikirjoituksillaan voi kumota.

    Et NÄKÄJÄÄN YMMÄRRÄ lukemaasi tekstiä, kun nostat siitä erillisiä sanoja esiin korostaaksesi omia luulojasi.

    Vaikka joku saunoja ei pitäisikään pyyhkeeseen kietoutumisesta, niin ei se tee pyyhkeestä kiellettyä. Tuo pyyhe on tällöin lähinnä sen pyyhepervon pyyhkeenvastustajan ongelma, mutta kun hän ei voi puuttuakaan pyyhkeenb käyttöön. Kyllä tuollaisen jo luulisi ottavan pattiin.

    Neuvoni onkin, että jos jonkun VENTOVIERAAN IHMISEN pyyhkeessä saunominen ottaa pattiin, niin silloin kannattaisi kyllä käydä kallonkutistajan puheilla. Kukaan TERVE ihminen ei vaivaannu ventovieraan ihmisen pyyhkeessä saunomisesta.

    Pyyhe häiritsee KAIKKIA NORMAALEJA saunojia.

    Ellei pyyhe häiritse niin se on jo epänormaalia.

    "Vaikka joku saunoja ei pitäisikään pyyhkeeseen kietoutumisesta, niin ei se tee pyyhkeestä kiellettyä."

    Kyllä se tekee koska toistenkin tunteet täytyy ottaa huomioon. Vain psykopaatti ei ota toisia millään lailla huomioon ja olenkin sen takia sanonut että pyyhettä saunassa käyttävät ovat psykopaatteja.

    Neuvoni onkin, että jos joku tuntee halua mennä saunaan pyyhe päällä niin silloin kannattaisi kyllä käydä kallonkutistajan puheilla. Kukaan TERVE ihminen ei mene saunaan pyyhkeeseen kietoutuneena.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin."

    Ja tämä on se mikä on oleellista.

    Tutkimuksesta käy ilmi, että vielä suurempi määrä saunojia ei tykännyt yhteissaunomisesta. Siitä johtuen koko yhteissaunominen hiipui.

    Tämä on kiistaton totuus. Sinä et mahda sille yhtään mitään, vaikka vikiset tällä palstalla miten.

    Oleellisinta on se, että suurin osa saunojista ei pitänyt yhteissaunomisesta.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään.

    "väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa."

    Ainoa missä se mainittiin oli nimenomaan poikkeutapauksena ja siinäkin tehtiin selväksi ettei sitä hyväksytty ja sen takia ko. tavasta oli luovuttu.

    Normaali ihminen vetää siitä nimenomaan sen johtopäätöksen mitä kirjoitin tämän viestin alussa. Vain todella pahasti sairastunut gymnofoobikko talebani voi kuvitella sen advokoivan vähimmässäkään määrin peittelyn puolesta.

    "Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone.

    "Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään. "

    Tutkimuksessa nimenomaan todettiin, että peittely oli hyvin yleistä.

    ""Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone. "

    Siinä tutkimuksessa NIMENOMAAN SANOTTIIN, ETTÄ NAISET KÄYTTIVÄT PYYHETTÄ SAUNAAN MENNESSÄÄN.
    Miten sinä voit väittää, että naiset olivat alastomia saunan sisäpuolella?
    Tutkimuksessa ei otettu kantaa siihen asiaan, että riisuivatko naiset pyyhkeen saunassa vai ei.
    Se on vain sinun oma tulkinta, että naiset riisuivat pyyhkeen saunan ovella. Siihen ei ole löytynyt mitään faktaa väittämää ja tietolähdettä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään.

    "väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa."

    Ainoa missä se mainittiin oli nimenomaan poikkeutapauksena ja siinäkin tehtiin selväksi ettei sitä hyväksytty ja sen takia ko. tavasta oli luovuttu.

    Normaali ihminen vetää siitä nimenomaan sen johtopäätöksen mitä kirjoitin tämän viestin alussa. Vain todella pahasti sairastunut gymnofoobikko talebani voi kuvitella sen advokoivan vähimmässäkään määrin peittelyn puolesta.

    "Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone.

    ""Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone. "

    Miten voit mennä saunaan pyyhe ympärillä olematta saunassa pyyhe ympärillä?

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin."

    Ja tämä on se mikä on oleellista.

    Suurin osa EI PIITANNUT yhtään mitään pyyhkeistä.
    Tämä se vasta onkin oleellista.

    Kaikesta huolimatta pyyhkeessä on aina saunottu ja tullaan aina saunomaan, kirjoitti vapaudet tästä asiasta mitä tahansa intterwebissä.

    Pyyhkeeseen kietoutuneena saa saunoa ihan yhtä hyvin, kuin värjätyin hiuksin tai saunatossut jalassa.
    Kaskun et väitä, että saunatossut pilaisivat kyttäysnautintosi? Ai niin, tossut ei peitä sukuelimiä... ;-)

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään.

    "väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa."

    Ainoa missä se mainittiin oli nimenomaan poikkeutapauksena ja siinäkin tehtiin selväksi ettei sitä hyväksytty ja sen takia ko. tavasta oli luovuttu.

    Normaali ihminen vetää siitä nimenomaan sen johtopäätöksen mitä kirjoitin tämän viestin alussa. Vain todella pahasti sairastunut gymnofoobikko talebani voi kuvitella sen advokoivan vähimmässäkään määrin peittelyn puolesta.

    "Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone.

    Peittely EI OLE OLLUT YLEISTÄ, mutta se on AINA OLLUT SALLITTUA ja tulee sitä jatkossakin olemaan.

    Peittely häiritsee vain kyttääjiä, kun heiltä jää silloin jotain "tärkeää" näkemättä.

    Tutkimuksessa EI SANOTTU, että peittelystä olisi luovuttu, vaan siinä sanottiin, että aikansa peiteltyään ihminen muuttuu alastomana saunojaksi, kun ujous haihtuu pois.
    Älä sinä KANALJA vääristele asioita.

    Jos saunaan mennään pyyhkeessä, niin eihän se pyyhe katoa mihinkään saunan ovesta saunaan mentäessä. *ittu, kun sä olet TYHMÄ!

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ei se ole oleellista vaan oleellista on se että nimenomaan LUOPUIVAT ja nimenomaan SOSIAALISEN PAINEEN takia koska suomalaiset ei kertakaikkiaan tykkää siitä että saunassa peitellään vartaloa.

    Se ei kertkaikkiaan kuulu suomalaiseen saunakulttuuriin. EI, EI ja EI.

    Kyllä peittely KUULUU saunakulttuuriin.
    Oleellisesti, vaan ei yleisesti, ymmärrätkö, mitä tämä tarkoittaa?

    KUKAAN ei ole KOSKAAN väittänyt, että peittely olisi yleinen tapa saunoa. Täällä on Sinulle kerrottu, että peittely on sallittua ja että se häiritsee vain kaltaisiasi tolloja pillun näkemisen perässä sanaan menijöitä.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Pyyhe häiritsee KAIKKIA NORMAALEJA saunojia.

    Ellei pyyhe häiritse niin se on jo epänormaalia.

    "Vaikka joku saunoja ei pitäisikään pyyhkeeseen kietoutumisesta, niin ei se tee pyyhkeestä kiellettyä."

    Kyllä se tekee koska toistenkin tunteet täytyy ottaa huomioon. Vain psykopaatti ei ota toisia millään lailla huomioon ja olenkin sen takia sanonut että pyyhettä saunassa käyttävät ovat psykopaatteja.

    Neuvoni onkin, että jos joku tuntee halua mennä saunaan pyyhe päällä niin silloin kannattaisi kyllä käydä kallonkutistajan puheilla. Kukaan TERVE ihminen ei mene saunaan pyyhkeeseen kietoutuneena.

    Otatko Sinä toiset huomioon, kun menet saunaan pilluja kyttäämään???

    Kyttääminen pilaa kohteeksi joutuneen saunanautinnon ja tekee kytätystä säikyn saunojan. Kyttääminen selvästi lisää pyyhkeeseen kietoutuneiden saunojien määrää.
    Kyttääminen pilaa myös kaikkien muiden saunojien saunanautinnon, sillä kyttääminen MYRKYTTÄÄ koko saunan ilmapiirin. KYTTÄÄMINEN häiritsee KAIKKIA NORMAALEJA saunojia.
    Vain psykopaatti ei ota toisia millään lailla huomioon ja olenkin sen takia sanonut että kyttääjät ovat psykopaatteja voyeristeja.

    Neuvoni onkin, että jos joku tuntee halua mennä saunaan kyttäämään niin silloin kannattaisi kyllä käydä kallonkutistajan puheilla. Kukaan TERVE ihminen ei mene saunaan kyttäämään pilluja.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Sinä se tyhmä olet kun kuvittelet huomaavasi jotain sellaista jota ei ole olemassa.

    Sitä kutsutaan hallusinaatioksi ja se ei ole tervettä joten eiköhän sinunkin olisi aika tarkistaa se lääkitys.

    kun niitä määrätään, mutta sinulta ne on unohtueet jo jonkin vuotta.

    Hae huono ihminen uusi kuuri ja opettele, KÄYTÖSTAVAT.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    "Tutkimus kertoo myös kiistatta, että kaikki saunojat eivät pitäneet pyyhkeessä saunomisesta, vaikka sitä esiintyykin."

    Ja tämä on se mikä on oleellista.

    JONKUN TOISEN LAINAUKSESTA, KOSKA ITSELLÄSI EI ÄLLI RIITÄ.

    Äänestä

  • Et ymmärrä vaikka, sulle kirjoittaisi kaikki isolla.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Asian kokonaisuus on se että suomalaisissa saunoissa ei koskaan ole peittely ollut yleisenä tapana eikä sitä koskaan ole hyväksytty jos joku onneton pervo on niin joskus erehtynyt tekemään.

    "väittäen että tutkimuksessa ei missään mainita käytetyn kyseisiä asusteita saunassa."

    Ainoa missä se mainittiin oli nimenomaan poikkeutapauksena ja siinäkin tehtiin selväksi ettei sitä hyväksytty ja sen takia ko. tavasta oli luovuttu.

    Normaali ihminen vetää siitä nimenomaan sen johtopäätöksen mitä kirjoitin tämän viestin alussa. Vain todella pahasti sairastunut gymnofoobikko talebani voi kuvitella sen advokoivan vähimmässäkään määrin peittelyn puolesta.

    "Miksi jätit tässä lainauksen tulkinnassasi olennaisimman sanan eli SAUNAAN pois?"

    Koska siinä ei sanottu mitään pyyhkeen käytöstä saunassa. Jos ois käytetty niin siitä olisi mainittu mutta kun EI KÄYTETTY niin mainittiin vain se pukuhuone.

    T O D I S T I T T Y H M Y Y T E S I.

    Olevasi viisaskin, kun lainaat noita hienohkoja sivistyssanoja.

    Todellisuudesa olet perseestä ja syvältä.

    Sut pitäis, tiedät kyllä mitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuningas python kirjoitti:

Vapauden kysymys: "miksi pitää valehdella?
Kirjoittanut: Vapaus 24.5.2008 klo 00.45

   "Lähde: Yhteissaunominen suomessa."

Täytyy olla kyllä aivan saatanan törkeä valehtelija että edes kehtaa vääristää kyseisen ansiokkaan tutkimuksen tekstiä. Varisnkin kun sen voi halutessaan kuka tahansa tarkistaa ja TODETA VALHEEKSI.

Siinä ei mainita SANALLAKAAN mistään pyyhkeiden, alushameiden tai uimapukujen käytöstä saunassa.

Päinvastoin. Siinähän todetaan nimenomaan että jos uimapukua käytetään se EI OLE edes määritelmän mukaan mitään yhteissaunomista.

"joka takaa toisille saunojille yksityisyyden."

Jos haluaa säilyttäää yksityisyytens niin silloin täytyy pysyä siellä kotosaunassa. Yhteissaunassa ei mitään yksityisyyttä ole- eihän se muuten olisikaan YHTEISsauna ja sen kaikki sinne tulevat myös tietävät ja hyväksyvät.

Saunarauhaan kuuluu nimenomaan se että kaikki on tasa-arvoisesti ALASTI. Jos joku pässinpää peittelijä tulee sinne alastomien joukkoon niin kyllä sen jälkeen on koko saunasta rauha mennyttä.

Tilalle tulee vain kyräilyä ja ärsytystä.

Alastomuus on harmoniaa jonka peittely rikkoo röyhkeästi.

Koska et tätä asiaa tajua, niin olet ainoastaan totalitaristinen perverssi gymnofoobikko, joka ei ymmärrä saunomisesta yhtään mitään.
Sinun päätarkoituksesi saunomisessa on toisten nakuelämyksen ESTÄMINEN, mikä ei kuulu normaaleihin saunatapoihin."

Hänelle vastaus: "Yhteissaunatutkimus
Kirjoittanut: Kuningas python 26.5.2008 klo 21.27

   " Täytyy olla kyllä aivan saatanan törkeä valehtelija että edes kehtaa vääristää kyseisen ansiokkaan tutkimuksen tekstiä. Varisnkin kun sen voi halutessaan kuka tahansa tarkistaa ja TODETA VALHEEKSI.

Siinä ei mainita SANALLAKAAN mistään pyyhkeiden, alushameiden tai uimapukujen käytöstä saunassa.

Päinvastoin. Siinähän todetaan nimenomaan että jos uimapukua käytetään se EI OLE edes määritelmän mukaan mitään yhteissaunomista."

Alushame tai uimapuku. Tutkimuksen sivu 61.
"61
Monilla tiloilla, joilla palkollisille järjestettiin
periaatteessa erilliset miesten ja naisten saunavuorot,
saunominen kuitenkin jatkui yhteisenä, sillä koska työväkeä
oli paljon, hoitui saunominen usein parhaiten, kun ei
tarvinnut noudattaa erityisiä vuoroja.247 Sekavuoro saattoi
joskus säilyä myös erillisten miesten, naisten ja perhevuorojen
rinnalla.248 Nuorten aikuisten sekä murrosikäisten
tyttöjen ja poikien, esimerkiksi tilalle tulleiden uusien
työntekijöiden, mainitaan olleen ensimmäisinä välttämässä
yhteissaunomista.249 Kun yhteissaunassa piti käydä,
kerrotaan uusien navettapalvelijoiden voineen joskus
käyttää ensimmäisinä saunakertoinaan alushametta tai
uimapukua mutta luopuneen tästä pian, koska muut saunojat
eivät siitä ilmeisestikään pitäneet.250
LÄHDEVIITTEET

Kaupunkien yleisissä saunoissakin sukuelimiä peiteltiin
kuljettaessa vihdalla tai käsillä.44 Naiset saattoivat
kietoa myös pyyhkeen ympärilleen kun joutuivat kulkemaan
miesten pukuhuoneen läpi saunan puolelle.

Näin yksinkertaisesti todistettiin, että olet pelkkä valehtelija ja kunnianloukkaaja."

Miksei vapaus ole enään kommentoinut asiaa?

Hän kyllä yrittää taas esittää vastaavia asioita uusina kommentteinaan, mutta unohtaa saamansa vastaukset aikaisemmista.

Yhteenvetona voin vain lausua, vapaus on ainoastaan samoja asioita jauhava pervo paskanpuhuja.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu