SUOMEN UUSI SUUNTA!

KANSALLIS-DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PERIAATEOHJELMA
1993 Anno Domini

1 §. Puolue edustaa todellista kansanvaltaa ja jäsenten velvollisuus on kunnioittaa Suomen lakeja ja asetuksia.

2 §. Puolueen päämäränä on suomalaiskansallisen kulttuurin ja identiteetin säilyttäminen, sekä Suomen vapauden, itsenäisyyden, riippumattomuuden ja koskemattomuuden turvaaminen yhdentyvässä Euroopassa.

3 §. Puolue on maailmankatsomuksellinen liike ja se taistelee länsimaista rappiodemokratiaa ja vasemmistoradikalismia, sekä niiden satunnaisilmiöitä vastaan.

4 §. Puolue ehdottaa vaihtoehtona EU:n ja Brysselin pakkohallinnon tilalle pohjoismaista puolustusliittoa.

5 §. Puolue pyrkii yhdistämään kansallishenkisesti ajattelevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta isänmaan edun mukaiseen toimintaan meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

6 §. Perustuslaissa on turvattava jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus työhön, asianmukaiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja inhimilliseen asuntoon.

7 §. Kaikille Suomen kansalaiselle on taattava 3500 mk:n suuruinen veroton perustoimeentulo. Peruseläkkeet ja peruspäivärahat on pidettävä verovapaina.

8 §. Kunnallista vuokra-asuntotuotantoa lisättävä.

9 §. Yhteiskuntaa vahingoittavat lakot voidaan kieltää.

10 §. Puolue on vapaan yritteliäisyyden kannalla. Pien- ja keskisuuria yrityksiä on tarvittaessa tuettava.

11 §. Verotuksen painopistettä on siirrettävä tuloverotuksesta lisäarvoverotukseen, näin vältytään veronkierrolta ja verovilpiltä pientuloisten hyötyessä eniten.

12 §. Vähintään neljän lapsen perheille taattava verovapaus, jotta kansamme väkiluku ei laskisi.

13 §. Sosiaalisesta holhousyhteiskunnasta on päästävä eroon. Sosiaalipummien tukeminen on lopetettava.

14 §. Puolue vaatii tinkimätöntä kuria, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta. Korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä on tehtävä loppu.

15 §. Rangaistukset saatettava järkevällä pohjaelle ja toteutettava niin, ettei niistä aiheudu yhteiskunnalle mitään ylimääräsiä taloudellisia tappioita.

16 §. Abortit on kiellettävä terveiltä naisilta.

17 §. Euthanasia on hyväksyttävä, jos potilas on parantumattomasti sairas.

18 §. Perinnöllisiä sairauksia sairastavilta kansalaisilta on suvunjatkaminen kiellettävä.

19 §. Pakolaisten, siirtolaisten ja muiden muukalaisten järjestelmällinen maahantuonti on kiellettävä, poikkeuksena Suomen sukulaiskansat.

20 §. Puolustusvoimien ja poliisin määrärahoja on lisättävä tuntuvasti ja samalla pulue vaatii erikoispoliisin perustamista, joka ainoastaan tutkii valtion palveluksessa olevien virkamiesten mahdollisia rikoksia.

21 §. Puoluetuki ja poliittinen lehditötuki on poistettava.

22 §. Suomen kansalaisuuskriteerejä on kiristettävä, muutoin muukalaiset valtaavat rakkaan sinivalkoisen isänmaamme.

23 §. Vasemmistoradikaalien johtaman ammattiyhdistysliikkeen tilalle on muodostettava ns. korporatiivinen ammattiyhditysliike, jossa on edustettuna työnantajat ja työntekijät samassa liitossa.

24 §. Vasemmistolaisten homoseksuaalien järjestöjen toiminta on kiellettävä. Homoseksuaalistien julkista esiintymistä on pyrittävä rajoittamaan.

25 §. Sananvapaus on taattava kaikissa julkisissa tiedotusvälineissä poliittiseen kantaan katsomatta.

26 §. Valtion ja kuntien toimintoja on kehitettävä ja niiden harjoittamasta byrokratiasta on päästävä eroon.

27 §. Ihmisten pettäminen erilaisten hämäräperäisten uskonlahkokuntien myötävaikutuksella on kiellettävä lakisääteisesti.

28 §. Karjala on palautettava takaisin Suomelle. Venäjän on korvattava ja maksettava takaisin ainakin osa Suomen turhaan maksamista raskaista sotakorvauksista.

29 §. Suomen kaunis ja suhteellisen puhdas luonto on pystyttävä säilyttämään tuleville sukupolville. Ympäristön- ja luonnonsuojelua on tehostettava ekokatastrofin välttämiseksi.

30 §. Kaikilta puolueen jäseniltä vaaditaan Suomen kansalaisuus ja täysi-ikäisiltä miehiltä asepalveluksen suoritus, jollei sairaus ole esteenä asepalveluksen suorittamiselle.

http://personal.inet.fi/private/siitoin/

http://personal.inet.fi/private/siitoin/kayntik.jpg
9271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko oikeistolaisten ja keskustalaisten homoseksuaalien järjestöjen toiminta sallittua?

Äänestä
  • Ei ole sallittua. Kaikki mitä KDP:n puolueohjelmassa ei ole erikseen kielletty, on kiellettyä.

    Äänestä

  • Täysin naurettavaa verrata Pekka Siitointa johonkin Väinö Kuismaan ja Rauni-Leena Luukaiseen yms. Lienee sivun ylläpitäjällä jotain KDP:tä ja Siitointa vastaan, kun on Pekan tuonne laittanut. Tosin onhan Pekkaa yritetty mustamaalata hörhöksi ihan median taholtakin. Kun uhkaa vastaan ei voi puolustautua tosiasioilla, pitää aloittaa niiden vääristely ja paskanjauhaminen.

    Äänestä

Jos verotuksen painopistettä siirretään tuloverotuksesta lisäarvoverotukseen Sveitsin malliin niin miten 3500mk kuussa muka riittää edes välttämättömään toimeentuloon?

Äänestä

Miten käytännössä pohjoismainen puolustusliitto voisi korvata EU:n? Esim. maksaisiko puolustusliitto syrjäseuduille puolustustukea (vrt.EU-tukeen)?

Äänestä

Miten neljälapsisen perheen verovapaus korreloi kansan väkiluvun laskuun? Eikö paremminkin lapsettomia pitäisi tukea, että heillä olisi varaa tehdä lapsia? Nelilapsisella perheellähän ilmeisesti on siihen varaa.

Äänestä

13 §. Sosiaalisesta holhousyhteiskunnasta on päästävä eroon. Sosiaalipummien tukeminen on lopetettava.

Eikö tämä ole täysin ristiriidassa pykälien 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 22, 23, 24, 26, 27, 28, 29, 30 kanssa? Nämähän kaikki holhoavat kansalaisia tai ainakin on tarkoitettu tukemaan kansalaisten holhoamista, valvomista yms.

Äänestä

Miksi Saksa on vapautettu sotakorvauksista? Nehän tuhosivat mennessään koko Lapin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen Kansa kirjoitti:

KANSALLIS-DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PERIAATEOHJELMA
1993 Anno Domini

1 §. Puolue edustaa todellista kansanvaltaa ja jäsenten velvollisuus on kunnioittaa Suomen lakeja ja asetuksia.

2 §. Puolueen päämäränä on suomalaiskansallisen kulttuurin ja identiteetin säilyttäminen, sekä Suomen vapauden, itsenäisyyden, riippumattomuuden ja koskemattomuuden turvaaminen yhdentyvässä Euroopassa.

3 §. Puolue on maailmankatsomuksellinen liike ja se taistelee länsimaista rappiodemokratiaa ja vasemmistoradikalismia, sekä niiden satunnaisilmiöitä vastaan.

4 §. Puolue ehdottaa vaihtoehtona EU:n ja Brysselin pakkohallinnon tilalle pohjoismaista puolustusliittoa.

5 §. Puolue pyrkii yhdistämään kansallishenkisesti ajattelevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta isänmaan edun mukaiseen toimintaan meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

6 §. Perustuslaissa on turvattava jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus työhön, asianmukaiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja inhimilliseen asuntoon.

7 §. Kaikille Suomen kansalaiselle on taattava 3500 mk:n suuruinen veroton perustoimeentulo. Peruseläkkeet ja peruspäivärahat on pidettävä verovapaina.

8 §. Kunnallista vuokra-asuntotuotantoa lisättävä.

9 §. Yhteiskuntaa vahingoittavat lakot voidaan kieltää.

10 §. Puolue on vapaan yritteliäisyyden kannalla. Pien- ja keskisuuria yrityksiä on tarvittaessa tuettava.

11 §. Verotuksen painopistettä on siirrettävä tuloverotuksesta lisäarvoverotukseen, näin vältytään veronkierrolta ja verovilpiltä pientuloisten hyötyessä eniten.

12 §. Vähintään neljän lapsen perheille taattava verovapaus, jotta kansamme väkiluku ei laskisi.

13 §. Sosiaalisesta holhousyhteiskunnasta on päästävä eroon. Sosiaalipummien tukeminen on lopetettava.

14 §. Puolue vaatii tinkimätöntä kuria, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta. Korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä on tehtävä loppu.

15 §. Rangaistukset saatettava järkevällä pohjaelle ja toteutettava niin, ettei niistä aiheudu yhteiskunnalle mitään ylimääräsiä taloudellisia tappioita.

16 §. Abortit on kiellettävä terveiltä naisilta.

17 §. Euthanasia on hyväksyttävä, jos potilas on parantumattomasti sairas.

18 §. Perinnöllisiä sairauksia sairastavilta kansalaisilta on suvunjatkaminen kiellettävä.

19 §. Pakolaisten, siirtolaisten ja muiden muukalaisten järjestelmällinen maahantuonti on kiellettävä, poikkeuksena Suomen sukulaiskansat.

20 §. Puolustusvoimien ja poliisin määrärahoja on lisättävä tuntuvasti ja samalla pulue vaatii erikoispoliisin perustamista, joka ainoastaan tutkii valtion palveluksessa olevien virkamiesten mahdollisia rikoksia.

21 §. Puoluetuki ja poliittinen lehditötuki on poistettava.

22 §. Suomen kansalaisuuskriteerejä on kiristettävä, muutoin muukalaiset valtaavat rakkaan sinivalkoisen isänmaamme.

23 §. Vasemmistoradikaalien johtaman ammattiyhdistysliikkeen tilalle on muodostettava ns. korporatiivinen ammattiyhditysliike, jossa on edustettuna työnantajat ja työntekijät samassa liitossa.

24 §. Vasemmistolaisten homoseksuaalien järjestöjen toiminta on kiellettävä. Homoseksuaalistien julkista esiintymistä on pyrittävä rajoittamaan.

25 §. Sananvapaus on taattava kaikissa julkisissa tiedotusvälineissä poliittiseen kantaan katsomatta.

26 §. Valtion ja kuntien toimintoja on kehitettävä ja niiden harjoittamasta byrokratiasta on päästävä eroon.

27 §. Ihmisten pettäminen erilaisten hämäräperäisten uskonlahkokuntien myötävaikutuksella on kiellettävä lakisääteisesti.

28 §. Karjala on palautettava takaisin Suomelle. Venäjän on korvattava ja maksettava takaisin ainakin osa Suomen turhaan maksamista raskaista sotakorvauksista.

29 §. Suomen kaunis ja suhteellisen puhdas luonto on pystyttävä säilyttämään tuleville sukupolville. Ympäristön- ja luonnonsuojelua on tehostettava ekokatastrofin välttämiseksi.

30 §. Kaikilta puolueen jäseniltä vaaditaan Suomen kansalaisuus ja täysi-ikäisiltä miehiltä asepalveluksen suoritus, jollei sairaus ole esteenä asepalveluksen suorittamiselle.

http://personal.inet.fi/private/siitoin/

http://personal.inet.fi/private/siitoin/kayntik.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu