Venytys ja lypsy

Jack

Pitkään aikaan ei ole kunnon keskustelua venytyksestä ja lypsystä. Alempana oli hieman huumoripitoinen keskustelu asiasta provotyylisesti että pituutta tuli lisää 13 senttiä jne. Tämä on samaa tyyliä kuin väitetään, että keskipituus on peniksissä luokkaa 17-18cm.

Lähettelin keväällä viestejä venytyksestä ja lypsystä. Kirjoitukset perustuivat OMAKOHTAISIIN kokemuksiin. Harrastin tulloin lypsyä je venytystä noin 3kk ajan. Peniksen pituus kasvoi tulloin n. 4cm (15cm-->19cm). Monet väitti, että kyseessä on vain verenkirron vilkastumisesta johtuva VÄLIAIKAINEN ilmiö. No, mitat edelleen ennallaan ja ajattelin taas jatkaa "kasvatusta" kun aikaakin on. 19cm pituus on sinänsä jo ihan riittävä, ajattelin lähinnä keskittyä paksuuden ja erektion kehittämiseen.

Kerronpa edelleen: kannattaa kokeilla lypsyä ja venytystä. Ohjeet löytyvät vanhemmista viesteistä (kirjoittaja Jack : ohjeet jne.). Monta miestä hieman pieni penis harmittaa, tämä homma todella auttaa!! Kokeilkaa esim. 1kk, hommahan on täysin ilmaista!

Itse pidän esim. venytyksen vaikutusta täysin selvänä: paisuvaiskudos venyy, myös juuressa olevat kimmoisat jänteet venyy. Lypsyn vaikutusta on vaikea todistaa, tosin onhan siinä noita venytyksen ominaisuuksia. Peniksen rassaaminen auttaa myös verenkierron tehostumista (pitemmät ja kovemmat erektiot). Lisäksi PC-lihaksen (säätelee verenkiertoa penikseen) treenaus auttaa.

Oma seksielämä on saanut uuden suunnan hieman isomman peniksen myötä. Seksiä ajattelee paljon monipuolisemmin, erilaiset asennotkin sujuu paremmin. Myös mahdollisuus työntyä naiseen mahd. syvälle tuntuu hyvältä (myös naisesta, jos toimitaan hellästi ja naisen ehdoilla, esim. ratsastus). Yleensäkin seksi kiinostaa nyt paljon enemmän, olen myös paljon viriiilimpi, myös naiset varmaan tiedostavat sen. Isompi penis on todellakin tuonut muutoksen elämään.

Puhuin paljon "naisista". Harrastan tansseissa käyntiä ja törmäänkin paljon keski-ikäisiin varsin halukkaisiin naisiin. Tällaiset irtosuhteet ovat jännittäviä ja mielenkiintoisia. Törmää erilaisiin naisiin ja seksikin on aina erilaista. Myös naisten suhtautuminen hieman isompaan penikseen kiinnostaa, tosin en painota edelleenkään seksissä pelkästään penistä. Onhan siinä paljon muutakin.

Monet kriitikot hyökkää taas kohta kimppuuni. Ei haittaa, olen onnellinen ja se vain merkitsee. Ei muiden mielipiteet.

Suosittelen lämpimästi siis kokeilemaan venytystä ja lypsyä. Tämä voi tuoda uuden muutoksen elämään, ainakin minulle se toi.

Syysterveisin:

Jack

37

25650

    Vastaukset 37

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arska

      Pistähän reseptisi uudestaan esille, kun en sitä tuolta alempaa löytänyt!! Itsellä 14/4,5 ja tahtoisin pituutta ja paksuutta vähän lisää...
      Onneksi olkoon sinulle kasvamisesta! =)

      • Jack

        Eipä kumma ettei heti löytynyt. Viesti oli toukokuulta :-)

        Ohjeita kehitykseen (u)
        Kirjoittanut: Jack, 28.5.2003 klo 10.45

        PENIKSEN KASVATUS

        Luonnollinen peniksen koon kasvattamisesta on tullut hyvin yleinen ja suosittu tapa kasvattaa peniksen pituutta ja paksuutta. Menetelmän etuna on turvallisuus ja nopea vaikutus peniksen kokoon pysyvästi.

        Menetelmä perustuu veren määrän lisäämiseen peniksessä, peniksen pituus ja paksuus voi kasvaa menetelmän avulla 1-2 tuumaa muutamassa kuukaudessa. Ns. lypsämismenetelmän (jelq) avulla peniksen paisuvaiskudokseen voidaan pakottaa niin paljon verta kuin mahdollista ja treenauksen kautta kudoksen verenottokyky paranee ja parissa viikossa on havaittavissa selviä pysyviä vaikutuksia. Tieteelliseen taustaan voi perehtyä vaikkapa täällä http://www.absolute-penis-enlargement.com/natural.htm

        Parissa viikossa tulokset alkavat näkymään, erektiot ovat paljon kovempia koska verenkierto on parantunut ja penis voi ottaa vastaan enemmän verta. Eli penis myös näyttää isommalta.

        Jelq (lypsäminen) pakottaa siis penikseen verta mahdollisimman paljon. Aluksi vaaditaan osittainen erektio 50-70%. Tällöin verta on riittävästi laajentamaan kudoksia. Jos on täysi erektio, painetta on liikaa esim. suonissa. Tällöin kannattaakin odottaa, että erektio hieman laskee. Jotta homma luistaisi, tarvitaan kosteusvoidetta. Oikealla kädellä otetaan kiinni juuresta peukalolla ja etusormella (peukalo ylinnä, ”ok-merkki”) ja puristetaan kohtalaisen tiukasti penis ympäriinsä kiinni. Liuutetaan käsi peniksen hatun taakse samalla tiukalla otteella ja pidetään ote kiinni. Nyt ota vielä vasemman käden käyttöön ja otat juuresta kiinni. Vapautat oikean käden ja teet lypsyn vasemmalla kädellä, suunnilleen 2 sekunnin tahdissa. Sopiva harjoitusaika voisi olla 20-35 minuuttia kokemuksesta riippuen esim. 5 krt. viikossa. Harjoittelun ohessa tulee muistaa, että jos tuntuu kipua tai muuten tuntuu epämiellyttävältä, niin kannattaa pitää taukoa.

        Jos liian kovien treenien jälkeen ilmenee esim. sinertäviä mustelmia, niin on syytä pitää pari päivää taukoa ja odottaa mustelmien paranevan ja jatkaa treeniä vasta sitten..

        Peniksen kehitystä EI SUOSITELLA kasvuiässä oleville. Ilmeisesti normaali kehitys saattaa siis ehkä häiriintyä..

        ” Paisuvaiskudoksen ympäröivät kammiot (corpus spongosium, corpora carvenosa), joihin veri pakkautuu, kun penis on erektiovaiheessa, ovat venymiskykyisiä. "Jelq" harjoitus laajentaa niitä aiheuttamalla kontrolloitua mikrovauriota, ja itse paisuvaiskudoksen laajentuminen / kasvaminen tapahtuu sitten levon -> korjauksen -> solujen määrän kasvamisen ja uudelleenmuovautumisen aikana. Tätä metodia oikein käytettynä voidaan penistä kasvattaa sekä pituus- että ympärysmitaltaan useita senttimetrejä vuosien aikana, mutta prosessi voi olla todella hidas, joten omistautumista ja pitkäjännitteisyyttä vaaditaan, jos haluaa päästä tavoitteisiinsa.”

        http://www.absolute-penis-enlargement.com/jelq.htm

        Seuraavassa linkissä on joitakin peniksen kehitykseen liittyvää videota. Videot #5 ja #6 kuvaavat tuota jelq-menetelmää suoritettuna käsin.

        http://www.jelq-usa.com/downloads/videos/

        Toinen keskeinen keino pidentää penistä on venyttäminen (stretching). Muutoin seurauksena on pääasiassa vain peniksen paksuuden lisääntyminen. Osa peniksen varresta on kehossa piilossa. Leikkausoperaatioissa penis yleensä leikkaamalla vapautetaan piilostaan. Venyttämällä saavutetaan samat edut. Venyttäminen on helppoa, otetaan (yleensä veltosta) peniksen päästä kiinni ja vedetään kohtuullisen tiukalla otteella pitäen 15-30 sekuntia venytyksessä. Tämä toistetaan esim. 3 krt. Jokaisella on varmaan oma sopiva tahti suorittaa tämä venytys. Peniksen jänteet ovat hyvin joustavia ja ne reagoivat hyvin tällaiseen venytykseen. Tuo venytys kannattaa tehdä tietenkin mahdollisimman hellävaroen , hyvä lämmittely (esim. kuuma suihku, pyyhe) ja sitten esim. molemmin käsin siten, että otetaan vas. käden sormin peniksen vas. puolelta kiinni hennosti ja oik. käd. oikealta puolen. Vedetään hatun takaa. Tällöin ei kohdistu haitallista puristusta nuppiin. Venytys tuntuu jänteissä. Venytys venyttää myös eräiden lähteiden mukaan myös paisuvaiskudosta joten verenottokyky paranee soluissa (laajentunut verenottokyky).

        http://www.absolute-penis-enlargement.com/stretching.htm

        Venytys voidaan tehdä esim. suoraan eteenpäin, kaikenkaikkiaan menetelmä koostuu muunkin suuntaisista venytyksistä, jotta jänteet saadaan kunnolla venytettyä. Toinen kenties tehokkaampi venytystapa on venyttää 2 sekunttia ja levätä 2 sekunttia. Aiheesta löytyy lisää täältä:

        http://pearchive.thundersplace.com/JAI.htm

        Itse olen yhdistänyt venytyksen osittain tuohon em. lypsymenetelmään. Kun olen oikean käden liuuttanut eteen hatun taakse, niin pidän (venytän) tässä asennossa jonkin aikaan. Vasemmalla kädellä tyydyn tuohon lypsypuoleen. Oikealla suorittaa venytystä. Tapoja on monia. Pääperiaate on kuitenkin: ei kipua, homma miellyttävää. Runkkausta ja siemensyöksyjä kannattaa välttää, näin treenaus tehokkaampaa. Maltti on valttia. Yleensäkin jos haluaa kehittää penistään, niin kannattaa suunnitella säännöllinen harjoitusohjelma (rutiini), lisäksi tulee muistaa, ettei kannata mittailla joka välissä penistään, koska kasvu peniksessä tapahtuu levon aikana, LIIKA TREENI ON PAHASTA, kannattaa pitäytyä tuossa 20-35 min säännössä, liika treeni voi hidastaa kehitystä tai jopa estää tulevan kehityksen.

        Venytystä kannattaa tehdä usein esim. suihkussa käynnin jälkeen. Myös iltaisin sängyssä voi venytystreeniä tehdä vaikka katsellessa telkkaria.

        Siemensyöksyjä kannattaa välttää treenien aikaan, ainakin pari tuntia väliä ennen ja jälkeen treenin..

        Seuraavassa vielä pari linkkiä, niiden tärkein sanoma on kenties, että liikaa ei saa treenata! Varsinainen kasvu tapahtuu peniksen levätessä. Kannattaa siis tutusta sivuihin.

        http://www.absolute-penis-enlargement.com/success.htm

        http://www.absolute-penis-enlargement.com/misconceptions.htm

        Tässä lisäksi yksi suomenkielinen sivusto:

        http://kotisivu.mtv3.fi/suurennus/

        Periaatteessahan runkkaus on hieman tuollaista jelq (lypsämis) ja venytyshommaa. Tämä vuoksi kiihkeän seksielämän ja runkkaustavan omaavilla tahtookin olla hieman isompi penis. Tuo aikaisemmin esitetty menetelmä on vain runkkausta tehokkaampi muoto, tulokset tulee nopeammin. Jos eng. taipuu, niin netistä löytyy kyllä paljon lääketieteellistä faktaa asiasta. Hakusanaksi vaikka Jelq. Tästä hommastahan on paljon kaupallisia viritelmiä, jotka kuitenkin kaikki perustuvat tähän lypsämiseen ja venytykseen. Homma on helppoa ja ilmaista. TULOKSET PUHUVAT PUOLESTAAN!
        Tässä vielä hyvä ilmainen ohje-linkki
        http://hem.spray.se/freepe/faq.html
        Hakusanoilla jelq FAQ löytyy kysymyksiä ja vastauksia netistä.
        Kannattaa tehdä muuten itselle sellainen luotettavasti luettava mitta, jolla mitata peniksen kasvua esim. parin viikon välein. Itsellä mitta on L-muotoinen 18 cm pitkä putkilo (ei painu ihoon). Kun tämän mitan pistää seisoessa vaakatasoon peniksen yläpuolelle ihoon kevyesti kiinni, niin voi luotettavasti tarkailla pituutta. Pelkkä viivoitin hämää usein. Peniksen koko vaihtelee hieman sen mukaan, missä asennossa sen mittaa, eli pystyessä seisominen antaa siis luotettavan tuloksen..
        Tässä vielä yksi hyvä linkki, jota en täysin ole vielä kääntänyt. Artikkelissa (Adobe Acrobat- muodossa) käsitellään laajasti ja monipuolisesti peniksen kehitystä:
        http://www.knightmanagement.co.uk/downloads/penisenlargement.pdf
        Artikkelissa oli ainakin yksi hyvä sanoma: penis on ihmisruumiin yksi helpoiten kehitettävistä osista jo pelkästään sen luonteen vuoksi: sen tehtävänä on kasvaa! :D
        Lisäksi vielä:
        Harjoitus PC-lihas

        Lämmitä... Tässä vaiheessa olisi penis saatava "puolijäykäksi", ei siis kovaksi... Jännitä "kusenpidätyslihasta" eli sitä lihasta jolla saat virtsasuihkun katkaistua. Ota peniksen juuresta peukalo-etusormiotteella (kämmen eteenpäin... helpompaa niin) ja purista niin ettei veri pääse pakenemaan. purista keskisormella (tarvittaessa) jotta saat tiukan paineen penikseen (veri pakkautuu). Terskan tulisi olla nyt turvoksissa, muuten painetta ei ole tarpeeksi. Jos et tunne selvää paineen tunnetta peniksessä, ei peniksessäsi ole riittävästi verta! Yritä pumpata lisää verta "pidätyslihaksen avulla" jotta saat riittävän paineen. Pidä paine 10-15 sekuntia, irroita ote, lämmitä penistä, uusi ote.... 10-15sek... Muista aloittaa varovaisesti, lisää toistoja pikkuhiljaa... tässä menee kuitenkin vähintään 2-3kk...
        Veri virtaa penikseen aivojen erittämän hormonin käskystä juuri "kusenpidätyslihaksen" kautta, joten mitä paremmassa kunnossa se on, sitä paremmat erektiot ja voimakkaammat orgasmit! Treenaa lihasta päivittäin esim. työmatkoilla bussissa istuessa jännittämällä lihasta muutaman sekunnin erissä esim. 100 kertaa. Tee välillä nopeita supistuksia ja välillä pitkiä supistuksia (5 sek... tai niin pitkiä kuin jaksat).

        Itse en ole PC-harjoituksia tehnyt kuin lypsyn ja venytyksen yhteydessä..

    • Mies

      Jos paisuvaiskudos venyy, niin eiköhän paksuus silloin vähene!

      Toisekseen, täälläkin palstalla jokunen venyttelijä kertoi saaneensa arpeutumia mulkkuunsa venyttelystä. Että eipä tuota uskalla kokeilla.

      • Jack

        Näinhän voisi äkkiseltään luulla, että penis ohenee venytyksen kautta.

        Itsellä paksuus ei vähentynyt venytyksen kautta, vaan muutaman millin kasvanut. Paksuus ei ole mitenkään merkittävästi kasvanut, mutta oleellista on, että se ei ole ohentunut. Sehän on tärkeä asia!

        On huomattava, että esim. terskan kokoa voidaan kasvattaa. Pumpataan vain verta esim. lypsyn avulla niin, että terska on täynnä verta. Pidetään tovi puristuksessa. Tätä kun tehdään runsaasti, saadaan myös terska kasvamaan. Tekniikoita ja menetelmiä on monia, mutta perussysteemi on tuollainen ed. mainittu.

        Jossakin sivustoilla puhuttiin painojen käytöstä peniksen kasvatukseen. Siinä todettiin, että penis ei ylläen ohene, vaan vahvistuu (!). Uskoo ken tahtoo, mutta itsellä ei penis ole ohentunut venytyksen myös, liekö myös lypsy auttanut asiaan..

        Lypsyä ja venytystä voi turvallisin mielin kokeilla. Muistaa että jos kipua tms. tuntuu, niin keventää otetta tai pitää taukoa.

        Kyllä runkatessakin rassataan penistä kovasti, ei kehitys ole sen vaarallisempaa.

        Esim. jos penis on jäykistyneenä käyrä ja sitä yrittää väkisin suoristaa, niin kipuahan toki tulee. Ja jos puristaa terskaa, niin kipua tulee.
        Kyllä aikuinen ihminen osaa kuunnella kehoaan ja treenata sen mukaan. Venytyksessäkin tuntuu oikein tehtynä mukavan tuntuinen venyminen. Ei se tarkoita hampaat irvessä nykimistä!

    • Kesämies

      Eiköhän tuo ole vaan ihan positiivista jos on saanu lisää pituutta veitikkaansa. Silti itse en jaksa moiseen ryhtyä.

      • Jack

        Niin, kehitys vaatikin sitoutumista. Pitää säännöllisesti treenata. Monella ei varmaankaan ole mahdollisuuksia, esim. perhe-elämän vuoksi. Sinkuilla sen sijaan luulisi olevan aikaa. Kysymys on siitä mitä haluaa. Yleensäkin laiskuus (ei jaksa) vaivaa usein. Itselläkin on Abtronic, mutta ei silti jaksa treenata lihaksia, vaikka se sujuisi nettiä selatessa :-) . Mutta jos penistä haluaa kasvattaa, niin se todellakin onnistuu ihan ilmaiseksi!

      • nojjoo
        Jack kirjoitti:

        Mä treenasin jotain 2kuukautta enkä saanu senttiäkään en tiedä sitten teinkö jotain väärin muuten useat ovat sanoneet että kalun väritys vaihtuu tummemmaksi tämän seurauksena onko sinulle käynyt niin.
        Niin ja tämä on ihan offtopic mutta toimiko abtronic.

      • Jack
        nojjoo kirjoitti:

        Offtopic: Kyllä abtronic toimii jos sitä jaksaa käyttää, tosin ei se laihdutukseen ole suoranaisesti tarkoitettu, vaan lihasten kehittämiseen..

        Eipä ole tullut penikseen mitään "värimuutoksia" lypsyn ja venytyksen seurauksena. Kokomuutoksia on tullut ja nehän kelpaavat.

        Hmm. kyllä esim. venytyksen pitäisi tehokkaasti vaikuttaa. Kannattaa muuttaa treenaustapaa esim. venytyksen kestoa ja yrittää vielä. Tuloksia tulee kyllä, toisille enemmän ja toisille vähemmän.

    • Linda

      Kiitti, mutta meille ritti. Lopeta jo tuo saman hölynpölyn vatkaaminen. Kirjoittelet samoja huuhaa-juttujasi aina muutaman viikon välein.

      • Jack

        Vai kirjoittelen muutaman viikon välein? Onhan tuosta jo tovi aikaa, ohjeet peniksenkehitykseen pistin, koska joku niitä pyyteli.

        Huuhaata? Eipä tämä ole Linda huuhaata. Luuletko että olisin muuten nähnyt vaivaa artikkelien kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut aiheesta hyvää hyvyyttäni, koska olen itse saanut hyviä tuloksia.

        Eri asia olisi, jos mainostaisin ja kauppaisin jotain. Kyseessä on täysin ilmaiset ohjeet.

        Olen pyrkinyt pysymään asialinjalla, toisin kuin suurin osa viesteistä tällä palstalla. Suurin osa viesteistä on teinien pillu/penis viestejä, joissa ei ole mitään sisältöä, tosin kyllähän provot hyviä kinaamisia aiheuttavat.

        En halua provosoida, enkä puuttua tähän keskusteluun tämän jälkeen, mutta: Ettei vaan olisi niin, että itse kirjoitelet noita ns. ohjeitasi vaan ihan piruuttasi tänne. Taitaa hivellä itsetuntoasi kun epävarmat ja itsensä puutteellisiksi tuntevat, pienikaluiset miehet kyselevät sinulta kalun kasvatusohjeita.

        Ja te kysijät: Oletteko varmoja ettei venytys ja lypsy veltostuta kalujanne, jos olisin mies epäilyttäisi, että kun venyttää ja vetää niin kudos löystyy ja veltostuu. Ettette menisi ojasta allikkoon. No onneksi en ole mies.

      • Jack
        Linda kirjoitti:

        Hei Linda, jos halutaan provoilla, niin se voidaan kyllä tehdä hieman yksinkertaisemmin. Olen omien PE (Penis Enlargement) kokemusten jälkeen tutustunut netissä pyörivään aineistoon ja tehnyt siitä ihan mielenkiinnosta aiheeseen artikkelin, siis koska USKON omien hyvien kokemuksien kautta menetelmään.

        Jos Linda hyvä seuraat noita hyvin vanhoja viestiketjuja aiheesta, niin monella lukijalla on ollut hyviä kokemuksia menetelmistä. Toinen äärilaita on tietenkin kriitikot (esim. Linda = "nainen"), jotka vain räksyttävät. Peniksenkehitys on asia, jota on sanoin vaikea todistaa. Ainoa tapa on kokeilla ja saada tuloksia!

        Ei ole penis tullut Linda hyvä veltoksi. Penis on tullut treenauksen myötä kovemmaksi ja kestävämmäksi. Peniksen kovuus on tietenkin tärkeä, veltto isokin penis ei tunnu varmaan naisesta miltään..

      • Anonyymi

        Antaa tämä toivoa meille pieni munaisille. Jos tämä toimii, niin muutama itsemurha jää tekemättä. Joku toimiva keino pelastaisi monen asian kanssa tuskailevan minimunan elämän..

      • Anonyymi
        Jack kirjoitti:

        Vai kirjoittelen muutaman viikon välein? Onhan tuosta jo tovi aikaa, ohjeet peniksenkehitykseen pistin, koska joku niitä pyyteli.

        Huuhaata? Eipä tämä ole Linda huuhaata. Luuletko että olisin muuten nähnyt vaivaa artikkelien kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut aiheesta hyvää hyvyyttäni, koska olen itse saanut hyviä tuloksia.

        Eri asia olisi, jos mainostaisin ja kauppaisin jotain. Kyseessä on täysin ilmaiset ohjeet.

        Olen pyrkinyt pysymään asialinjalla, toisin kuin suurin osa viesteistä tällä palstalla. Suurin osa viesteistä on teinien pillu/penis viestejä, joissa ei ole mitään sisältöä, tosin kyllähän provot hyviä kinaamisia aiheuttavat.

        pysy samalla linjalla

        jokaisella on omat kokemukset ja omat mielipiteensä :)

      • Anonyymi
        Linda kirjoitti:

        En halua provosoida, enkä puuttua tähän keskusteluun tämän jälkeen, mutta: Ettei vaan olisi niin, että itse kirjoitelet noita ns. ohjeitasi vaan ihan piruuttasi tänne. Taitaa hivellä itsetuntoasi kun epävarmat ja itsensä puutteellisiksi tuntevat, pienikaluiset miehet kyselevät sinulta kalun kasvatusohjeita.

        Ja te kysijät: Oletteko varmoja ettei venytys ja lypsy veltostuta kalujanne, jos olisin mies epäilyttäisi, että kun venyttää ja vetää niin kudos löystyy ja veltostuu. Ettette menisi ojasta allikkoon. No onneksi en ole mies.

        kyllä te naiset ihanat jumppaatte lantion lihaksia ym et pysis kireänä. hup. oon huono kirjoittamaan ,sanoisin kauniimmin :)

      • Anonyymi00038
        Linda kirjoitti:

        En halua provosoida, enkä puuttua tähän keskusteluun tämän jälkeen, mutta: Ettei vaan olisi niin, että itse kirjoitelet noita ns. ohjeitasi vaan ihan piruuttasi tänne. Taitaa hivellä itsetuntoasi kun epävarmat ja itsensä puutteellisiksi tuntevat, pienikaluiset miehet kyselevät sinulta kalun kasvatusohjeita.

        Ja te kysijät: Oletteko varmoja ettei venytys ja lypsy veltostuta kalujanne, jos olisin mies epäilyttäisi, että kun venyttää ja vetää niin kudos löystyy ja veltostuu. Ettette menisi ojasta allikkoon. No onneksi en ole mies.

        ei se kalu veltostu,,kaikki riippuu verestä joka tulee kaluun kun panettaa,,ja ditä kovempi mitä kovemmat panohalut,,tiedän kokemuksesta,,oon nussinu naisia ympäri maaiman kun ollut töissä joka puolella,,taas panettaa ko kerroit ton😂

      • Anonyymi00043
        Linda kirjoitti:

        En halua provosoida, enkä puuttua tähän keskusteluun tämän jälkeen, mutta: Ettei vaan olisi niin, että itse kirjoitelet noita ns. ohjeitasi vaan ihan piruuttasi tänne. Taitaa hivellä itsetuntoasi kun epävarmat ja itsensä puutteellisiksi tuntevat, pienikaluiset miehet kyselevät sinulta kalun kasvatusohjeita.

        Ja te kysijät: Oletteko varmoja ettei venytys ja lypsy veltostuta kalujanne, jos olisin mies epäilyttäisi, että kun venyttää ja vetää niin kudos löystyy ja veltostuu. Ettette menisi ojasta allikkoon. No onneksi en ole mies.

        kalu täyttyy verellä kun alkaa naitattamaan ja pano hommiin,mitä kovempi panohalu sitä kovempi kalu!!

    • Nick

      Moi Jack !!!

      Voisitko kertoa voiko venytys ja lypsy harjoituksen tehdä kahdessa osassa. Esim 10 min aamulla ja 15 min illalla ja saako silloin samat tulokset.

      Terveisin

      Nick

      • Jack

        Lypsyn tulee olla yhtäkestoista, jos haluaa hyvän tuloksen. Eli 30min treeni on tämän mukaan parempi kuin 2x15min. Jokainen treenaa tietenkin omien aikataulujen mukaan..

    • abc

      kirjotin sitte päin helvettiä tekstini edellisessä viestissä. ei pituutta ole tullut 13.5 senttiä vaan vaan 1.5senttiä 12sentistä.
      se ei ollunna provoteksti vaan tekstinmuotoiluvirhe joita sattuu nykyään turhan usein xD

      • Jack

        Pienikin kokomuutos on hyvästä. Ja kun treenaa ahkerasti tuloksetkin paranevat..

      • abc
        Jack kirjoitti:

        Pienikin kokomuutos on hyvästä. Ja kun treenaa ahkerasti tuloksetkin paranevat..

        varaa kehittyä??? helvetti kun synnyin nysäksi niin 12 sentistä ylöspäin ei voi varmaan montaa senttiä tulla. olisko 16 senttiä mahdollinen???

      • Lääkäri
        abc kirjoitti:

        varaa kehittyä??? helvetti kun synnyin nysäksi niin 12 sentistä ylöspäin ei voi varmaan montaa senttiä tulla. olisko 16 senttiä mahdollinen???

        Älkää hyvät ihmiset uskoko näiden huijareiden puheita! Kaikenlaiset venytykset, lypsyt ynnä muut harjoitukset ovat peniksen terveydelle haitallisia ja voivat aiheuttaa pysyviä vakavia vammoja. Erittäin suuri riski on erektioiden heikentymiseen. Mitkään lypsy- tai venytysharjoitukset eivät kasvata penistä, vaan vahingoittaessaan kudoksia tarpeeksi useasti voivat jopa tehdä vehkeestäsi pienemmän! Todella pienellä voimalla tehdyt lypsyt saattavat parantaa verenkiertoa, mutta eivät kasvata peniksesi kokoa.

      • Anonyymi
        Lääkäri kirjoitti:

        saattaa. tiedät näköjään. ei anneta mietteitten,mielten, ym. aiheuttaa toisille pahaa mieltä- kyllä jokainen pippelinsä tuntee,meneekö huonommaksi vai paremmaksi :)

    • vertical

      Joo-o. Tää lypsy yms. touhu tuntuis ainakin mulla
      jotenkuten ihan oikeasti toimivan. Oon tehny tätä joku 4vko ja jos ei muuta, niin stondis on kova kuin kivi, eli kovempi kuin aikasemmin. Väittäisin myös, että ainakin pituutta on tullut lisää (aikaisemmin noin 16cm, nyt noin 17cm). Eikä paksuuskaan ole ainakaan ohentunut.

      Tyttöystävänikin kehuu seksiä paljon paremmaksi, kuin aikaisemmin, vaikkei edes tiedä "harjoittelustani". Tyttöni tuntuu paljon tiukemmalta ja lyhyemmältä kuin aikaisemmin.

      Kiitos Jackille!

      • Jack

        Toivottavasti nämä palstan "lääkärisedät" eivät liikaa peloittele kokeilijoita. Harjoittelun myötä penis ei veltostu ja lyhene. Yksi treenauksen tärkeä osa onkin kuten ed. kirjoittajalla: verenkierto paranee ja stondiksen pystyy paremmin hallitsemaan, erektio on kova kuin kivi ja kestävä. Jo tämä positiivinen muutos ja kun vielä mitta tulee sentti tai pari (maksimi kenties 4-5cm lisäystä), niin hymy lisääntyy edelleen. Kyllä tyttöystäväkin muutoksen huomaa, tod. näk. miehen seksuaalinen vireystaso nousee ja kiinnostus seksiin lisääntyy. Kyllä kunnon peniksellä on jotain merkitystä.

      • dopey

        Tuo menetelmä toimii. Testasin sitä itse ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Silloin tuloksena oli 12.5 -> n.14cm! ja siinä se on pysytellyt tähän päivään saakka.
        Nyt ajatellin taas aloittaa uudestaan "jelqin." Tavoite on nyt saada tuo 15cm maaginen raja rikki.
        Tämä palsta on hyvä motivaation lähde. Varsinkin Jackin neuvot ovat hyvin asiantuntevia.
        Jelgatkaa hyvät ihmiset(miehet). Naiset maksavat omaisuuden silikoneistaan, vai mitä ne nykyään maksaa? Me saamme muutaman lisä sentin sentään ilmaiseksi ! :)

        Syksyn jatkoja!

      • Anonyymi
        dopey kirjoitti:

        Kyllä toimii , itsellä on tullut 3 cm lisää pituutta
        aloitettaessa oli 16 cm ja nyt 19 cm pituus , ja nyt on ollut noin vuoden tauko ja mitat pysynyt. Paksuutta on myös tullut lisää , eli kyllä tämä jelqing toimii.
        M 61 👍🙂

      • Anonyymi
        Jack kirjoitti:

        Toivottavasti nämä palstan "lääkärisedät" eivät liikaa peloittele kokeilijoita. Harjoittelun myötä penis ei veltostu ja lyhene. Yksi treenauksen tärkeä osa onkin kuten ed. kirjoittajalla: verenkierto paranee ja stondiksen pystyy paremmin hallitsemaan, erektio on kova kuin kivi ja kestävä. Jo tämä positiivinen muutos ja kun vielä mitta tulee sentti tai pari (maksimi kenties 4-5cm lisäystä), niin hymy lisääntyy edelleen. Kyllä tyttöystäväkin muutoksen huomaa, tod. näk. miehen seksuaalinen vireystaso nousee ja kiinnostus seksiin lisääntyy. Kyllä kunnon peniksellä on jotain merkitystä.

        kyllähän järjelläkin voi miettiä :) eikös se hauiskin kasva jos treenaa. jos oot koskematta KULLIISI moneen kuukauteen ,niin saa etsiä hetken :)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      tosi on venytys kannattaa kun on ilmaista,minulla myös,lepotilassa eniten tullu mittaa,,on mihekäs olo!jäykkänä 19cm,,,ehkä vielä sentti lisää,,,ja klitoris tykkää,,,kuuluu äänestä,,,

    • Anonyymi00039

      Kyllä venytys toimii. Itse olen venyttänyt painoilla kuuriluontoisesti jonkun vuoden ajan. Alkuun oli lähinnä tarkoitus venyttää että sais sivulle käyryyttä vähennettyä. Se onkin oiennut lähes suoraksi ja pituutta tullut reilun tuuman verran lisää, 19,5 -> 22cm. Suurin yllätys on ollut se että ympärysmittakin kasvanut noin sentin verran.

    • Anonyymi00040

      Moro,olen jo vanhempi karju,kyselin aikaisemmin oisko keinoja herkkumutterin,eli terskan suurentamiseen,mul on kyl aika murikka,,klitoris tykkää,,ni,pidin taukoa venytykseen,,aloitin taas,ja huomasin et kulli alkanu kasvaa taas ja terska vähä suurempi,,en kehu mut kulli o levos ,15,,,seisoo 17-18,,,yritän viel 20cm,,pääsis kunnol vittuu tutkimaan,,mut,,terdka viel isommaks,,olen muute erittäin tyytyväinen ko aloitin uudestaan,,iloisempi olo,,suosittelen,kaikille👍👍

    • Anonyymi00041

      Tosi asiaa,,olen aloittanut venytyksen uudestaan,ja tuloksia näkyy jo neljän viikon jälkeen,lalu paksumpi ja pidempi ,n,18 nyt,,lisää haluan vielä,ja varsinkin terskan pulleaksi murikaksi,,jatketaan,ja suositten kaikille,nimenomaan venytys harjoituksia,,kauan,,aattelin jopa vuosia,,haluan nähdä mitä tulee,,20-30cm,,olis ihanne!!!

    • Anonyymi00042

      Kyllä kannattaa,,pitkäjänteistä hommaa,,vuosia ja vuosia,,kyllä on komea kalu,,klitoris tykkää,,sanoo naiset,,tärkein on kova terska,,iso kova murikka nahkanuijan päässä,,vielä pari senttiä lisää,ja paksuutta,,nyt n.18,,,vuosia vielä,,,ei hätäillä!

    • Anonyymi00044

      kyllä venytys kannattaa jos haluaa pitkän kullin,itse olen noin puoli vuotta harrastanut lähes joka päivä,pituutta tullut n,15 a 18senttiin,eli hidasta puuhaa mutta kannattavaa kun pääsee vitun ääreen pitkällä kullilla,,tarttis viel jaksaa pari vuotta n20 cm olis näyttävä kullin koko,ba ko rohkenis ruiskuttaa terskan eli herkkumutterin sisään botoxia,,ni vot!!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      44
      587
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe