Ympäristövihamielinen hallitus

Viikonlopun Hesarissa Luonnonsuojeluliiton edustaja nimesi Vanhasen kakkoshallituksen historiamme ympäristövihamielisimmäksi hallitukseksi. Hallitus ainoaksi "ympäristöteoksi" on noussut muka haitattomien diesel-autojen verotuksen alentaminen. Nyt ihmiset on saatu retkuun hankkimaan näitä autoja. Polttoainekiustannukset ovat samalla nousseet taivaisiin, kun dieselin hinta on kohonnut jopa bensaa korkeammalle.

Valtion teknillinen tutkmuslaitos on puolestaan huolestunut Vanhasen suosimasta haja-asutuspolitiikasta. VTT:n mukaan sellaisen suosiminen on vastoin kaikkea sitä, mitä tutkimusmaailmassa pidetään ympäristöystävllisenä kestävän kehityksen yhdyskuntarakenteena. Vanhanen on ajanut ns. Nurmijärvi-mallia, missä asuminen perustuu pitkälti vähintään kahden auton loukkuun ja pitkiin ajomatkoihin.

Vanhanen jopa perustelee malliaan talonpoikaistyylin sovellutukseksi. Hän ja Kepu elävät edelleen idyllistä maalaisromantiikan aikaa luullen, että Suomi on maatalousvaltio. Haja-asutuksessa kaikki tulee paljon kalliimmaksi kuin keskittyneemmässä asutuksessa. Teitä, johtoja, rakennuksia yms. infraa joudutaan rakentamaan paljon enemmän ja käyttäjiä on vain kourallinen. Malli on mitä epätaloudellisin. Maksajat Kepu pyrkii aina hakemaan kaupunkilaisista valtionapu- ja siltarumpupolitiikallaan.

Luonnonsuojeluliiton edustaja visioi, että seuraavaksi tämän hallituksen tuhovimman kohteena ovat suomalaiset metsät ja suot. Metsähakkuita pyritään tekemään uudistumiskykyä rivakammin Venäjän puutullien vuoksi. Tämä taas perustuu kepulaisen Esko Ahon johtaman työryhmän malliin. Maatalouden ympäristökuorman aiheuttaminen on jokaisen tiedossa ja tätäkin Kepu yrittää aktiivisesti kaikin keinoin vähätellä.

On erikoista, että Vihreät ovat hallituksessa hiljaisesti tukeneet kaikkea tätä kehitystä. Hallituksen ainoa vihreä ministeri tuntuu olevan Kokoomuksen Jan Vapaavuori, vaikkei hän ole edes ympäristöministeri. Muu halitus vähät välittää ilamstonmuutoksen torjumisesta. Kepu on toki nähnyt edunvalvontamielessä markkinaraon biopolttoaineille, jos niiden raaka-aineita tuotetaan ruuan sijasta suomalaisilla pelloilla.

10

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kumpi kylki

      Mitenkäs itse asustelet?

      Ettet vain nurmijärveläisessä maalaisidyllissä oman automatkasi varassa.

      • Asun omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, mutta kohtuuhyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Keskustaan kuljen vain bussilla tai junalla. Kauppareissut noin kerran viikossa teen autolla, jolloin edestakaisen matkan pituus on nelisen kilometriä. Olen rutissut myös aika ajoin kotikuntani viranomaisille (YTV:lle) siitä, että joukkoliikennettä tulisi mieluummiin parantaa kuin huonontaa vähentämällä ajovuoroja. Aika moni nimittäin ajaa omalla autollaan ja se voi johtua siitä, että sopivia vuoroja ei ole riittävästi.

        Asuinalueeni kuuluu kehittyviin lähiöihin pääkaupunkiseudulla, joten asukasmäärän kasvaessa luultavasti myös palvelutarjonta pakosta kasvaa ja oman auton käytön tarve sitä myöten vähenee.

        Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin alueet tarkastelin aikoinaan mahdollisina asuinalueena, kun rakensin taloni. Silloin ne karsiutuivat kuitenkin pois nimenomaan sen vuoksi, että joukkoliikenneyhteydet olivat surkeat. Kun olin vielä työelämässä, pidin ehdottomana vaatimuksena sitä, että asunnosta pitää olla toimiva joukkoliikenneyhteys työpaikalle, koska autoileminen Helsingin keskustaan on melkein älyttömintä mitä tiedän. Siis kepulaisuuden jälkeen älyttömintä.

      • kumpikin kylki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asun omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, mutta kohtuuhyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Keskustaan kuljen vain bussilla tai junalla. Kauppareissut noin kerran viikossa teen autolla, jolloin edestakaisen matkan pituus on nelisen kilometriä. Olen rutissut myös aika ajoin kotikuntani viranomaisille (YTV:lle) siitä, että joukkoliikennettä tulisi mieluummiin parantaa kuin huonontaa vähentämällä ajovuoroja. Aika moni nimittäin ajaa omalla autollaan ja se voi johtua siitä, että sopivia vuoroja ei ole riittävästi.

        Itse asun vanhalla ns. rintamamiesomakotialueella, jonka tehokkuutta on kaavassa nostettu ja isoille tonteille rakennettu rivitaloja jo 20-30 vuoden ajan. Julkinen liikenne sujuu, bussilinjoja on kaksikin vaihtoehtoa, pysäkit alle 100 metrin päässä, alta kilometrin löytyy jo rutosti enemmän linjoja. Lähikauppa, kirjasto ja terveyssema löytyvät 200 metrin päästä. Päiväkoteja on kilometrin säteellä 4-5, kouluja hiukan yli kilometrin säteellä riittävästi.

        Se, mikä harmittaa on kauppojen katoaminen ja keskittyminen. Kaksi suurta ja Lidl ovat tappaneet 20 vuoden aikana alueelta viisi lähikauppaa rakentamalla isot marketit autolla kulkevia varten. Viinakauppakin oli aikanaan samoin posti ja 2-3 pankin palvelukonttoria. Nyt niihin on kaikkiin ajettava autolla.

        En voi kuin ihmetellä Vihdin kokoomuslaisten lyhytnäköisyyttä, kun he ajavat Sukarin ideaparkkia tappamaan kaikki omat lähikauppansa ja -palvelunsa.

        Selitykseksi ei käy työpaikkojen lisääminen, koska oikea selitys on verotulojen ahnehtiminen omaan kuntaan naapurien kustannuksella.

        Kunnista pitäisi tehdä niin isoja, ettei yksi kunta pysty tappamaan lähipalveluja naapureiltaan vaikka se ne omilta asukkailtaan lyhytnäköisyydessään tappaiskin.

        Vapaavuorelle hatun nosto.

      • saastuttaa...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asun omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, mutta kohtuuhyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Keskustaan kuljen vain bussilla tai junalla. Kauppareissut noin kerran viikossa teen autolla, jolloin edestakaisen matkan pituus on nelisen kilometriä. Olen rutissut myös aika ajoin kotikuntani viranomaisille (YTV:lle) siitä, että joukkoliikennettä tulisi mieluummiin parantaa kuin huonontaa vähentämällä ajovuoroja. Aika moni nimittäin ajaa omalla autollaan ja se voi johtua siitä, että sopivia vuoroja ei ole riittävästi.

        Asuinalueeni kuuluu kehittyviin lähiöihin pääkaupunkiseudulla, joten asukasmäärän kasvaessa luultavasti myös palvelutarjonta pakosta kasvaa ja oman auton käytön tarve sitä myöten vähenee.

        Nurmijärven, Tuusulan ja Vihdin alueet tarkastelin aikoinaan mahdollisina asuinalueena, kun rakensin taloni. Silloin ne karsiutuivat kuitenkin pois nimenomaan sen vuoksi, että joukkoliikenneyhteydet olivat surkeat. Kun olin vielä työelämässä, pidin ehdottomana vaatimuksena sitä, että asunnosta pitää olla toimiva joukkoliikenneyhteys työpaikalle, koska autoileminen Helsingin keskustaan on melkein älyttömintä mitä tiedän. Siis kepulaisuuden jälkeen älyttömintä.

        Liikenne on toki merkittävä päästöjen lähde, mutta asuminen kaiken kaikkiaan aiheuttaa sitäkin suuremmat ympäristöhaitat. Omakotitalo on ympäristön kannalta pahempi haitta kuin kerrostalo. Etenkin sähkölämmitteinen 70- 80 luvun talo. Vanhasen malli on kaiken kestämättömin, siinä hajallaan vailla raideliikennettä oleva yhdyskuntarakenne omakotitaloineen aiheuttaa paitsi asumisen pästöjä myös liikenteen lisääntymistä.

        Vanhasen ja hallituksen ylipäätään tulisikin verottaa voimakkaasti sähkölämmitystä joka on epäekologisuudessaan yksi pahimpia ilmaston kuormittajia, ohjata tästä saatava verokertymä uusiutuvien lämmönlähteiden kehittämiseen ja niiden käytön tukemiseen.

      • Verottaa rankasti ja kaikkea
        saastuttaa... kirjoitti:

        Kommenteista päätellen me suomalaiset olemme sadistisia ja kateellisia ihmisiä. Ja vihreät ovat naiiveja. Joku ehdottaa että sähkölämmittäjiä pitää verottaa ja rankasti sen ja sen syyn takia. Voi jeesus miten lapsenmielistä puhetta. Eiköhän meitä suomalaisia jo muutenkin syyllistetä ja veroteta ihan riittävästi. Ja sitten joku sosiaalituilla elävä pipertäjä viitsii ja kehtaa vaatia lisää veroja. Ilmastonmuuton on höpönlöpöä joka on uponnut joihinkin vähän liiankin kanssa.

      • on selkeä
        Verottaa rankasti ja kaikkea kirjoitti:

        Kommenteista päätellen me suomalaiset olemme sadistisia ja kateellisia ihmisiä. Ja vihreät ovat naiiveja. Joku ehdottaa että sähkölämmittäjiä pitää verottaa ja rankasti sen ja sen syyn takia. Voi jeesus miten lapsenmielistä puhetta. Eiköhän meitä suomalaisia jo muutenkin syyllistetä ja veroteta ihan riittävästi. Ja sitten joku sosiaalituilla elävä pipertäjä viitsii ja kehtaa vaatia lisää veroja. Ilmastonmuuton on höpönlöpöä joka on uponnut joihinkin vähän liiankin kanssa.

        No Vanhanen on osoittanut ettei ilmastonmuutos höpönlöpö ole uponnut ainakaan häneen. Nurmijärvi-ilmiön suosiminen ja Ideaparkkien rakentamisen tukeminen (Sukarin vaalirajojen vastikkeeksi) on niin kaukana ilmastonmuutoksen vastaisista toimista kuin olla voi. Kepun linja on selkeä.

        Ei EU:lle, ei ilmastonmuutoksen vastaisille toimille, ei järkevälle kaupunkikehitykselle, ei kaikelle muulle kuin vastikkeettomalle tuelle maaseudulle.

      • Keinottelijoiden työkalu
        on selkeä kirjoitti:

        No Vanhanen on osoittanut ettei ilmastonmuutos höpönlöpö ole uponnut ainakaan häneen. Nurmijärvi-ilmiön suosiminen ja Ideaparkkien rakentamisen tukeminen (Sukarin vaalirajojen vastikkeeksi) on niin kaukana ilmastonmuutoksen vastaisista toimista kuin olla voi. Kepun linja on selkeä.

        Ei EU:lle, ei ilmastonmuutoksen vastaisille toimille, ei järkevälle kaupunkikehitykselle, ei kaikelle muulle kuin vastikkeettomalle tuelle maaseudulle.

        Ilmastonmuutoksesta on tullut muotisana. Jokainen asia selitetään ilmastomuutoksesta johtuvaksi vaikka asiantuntija saatika sitten me tavalliset tallaajat emme siitä oikein mitään tiedä tai ymmärrä. Eihän ilmastomuutosta havaitse mitenkään ympäristössä. Jopa normaalit vuosittaiset säävaihtelut, joita on aina ollut ja tulee aina olemaan, selitetään nykyisin ilmastonmuutoksella.

        Ilmastonmuutos on ihmeellisen sana. Sen varjolla voidaan perustella kaikki ikävät päätökset. Miten ihanteellista esimerkiksi hallitukselle on perustella ennen niin ikävät veroratkaisut ilmastonmuutoksella. Ennen näitä veroratkaisuja tehtiin vain fiskaalisista syistä, joilla kerättiin verorahoja valtion talouden ylläpitoon. Niinhän se on nytkin vaikka poliitikot mielellään "naamiovat" sen ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi pakoksi. Aika nerokasta propagandaa ja kaiken kaikkiaan ilmastonmuutoshöpötyksen ensisijaisena tavoitteena lienee tarjota uusi "työkalu" keinottelijoille, jolla tienata mukavasti fyffeä. Uskoo ken tahtoo.

      • hyödynnettävissä
        Keinottelijoiden työkalu kirjoitti:

        Ilmastonmuutoshysteria ja kaukoidän talouskasvun mukanaan tuoma valtavan suuri energian tarve antaisi Suomelle mahdollisuuden kehittää energiateknologiaa kasvaville markkinoille.

        Tähän pitäisi valtion satsata peristutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja selkeän tuotekehityksen puolella, koska pääomaköyhiltä kotimarkkinoilta ei löydy suomalaista riskirahaa odottamaan kymmeniä vuosia tuoton saamista investoinneille.

        Ahne pikkuraha hakee nopeamman kasvun keinoja nimenomaan keinottelemalla eikä investoimalla todella uuteen energiateknologiaan. Valtion apua tarvittaisi. Hyöty tulee aikanaan kun uuden energiateknologian suomlaisyritykset saavat sijansa markkinoilla ja tuovat voitot kotiin verotettaviksi.

    • Vain Suomessa näin

      Keskustahallitus ml. Vihreät ovat kansalaisvihamielinen hallitus. Toiminnassa on noudatettu erityisesti Vihreiden "ympäristönäkökulmien" toteuttamista mm. korottamalla sähkö-, bensa-, diesel- ja muita energiaveroja. Tämän lisäksi hallitus on muita veroja nostamalla varmistanut sen, että alamaisten verojen jälkeen käteen jäävä tulo on romahtunut. Se jos mikä vähentää kuluttamista ja edesauttaa ympäristökuormituksen vähentämistä. Kyllä alamaiskansalaisten taloudellisen tilanteen kurjistuminen todellakin auttaa ympäristöä. Kannattaisikohan seuraavaa hallitusta muodostettaessa miettiä hieman tarkemmin kuuluuko ns. puolue eli Vihreät hallitukseen?

    • on nostettu...

      ja pitäisikö nostaa vielä lisää, että ihmiset pysyisivät kotona?

      Mitä se vallesmanni valittaa, paina menemään vain citymaasturilla. Onhan sinulla rahaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe