ADSFGGFGFFG

Henkilökuvassa ja haastattelussa HIFK:n 20-vuotias maalivahtilupaus Jani Nieminen
11.03.2008 21:12

Jani Nieminen, syntynyt 28.07.1987 Helsingissä, on yksi HIFK:n liigajoukkueen kolmesta maalivahdista. 20-vuotias Nieminen debytoi SM-liigassa 27.02.2008 pelatussa ottelussa Lukkoa vastaan Raumalla. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi (IS:n 3 tähteä), eikä turhaan, sillä nollapeli debyytissä ja vieläpä vieraskaukalossa on erittäin kova suoritus. Kotidebyytti tuli kaksi päivää myöhemmin, kun sarjakärki Kärpät kaatui kotihallissa komeasti numeroin 6-4.

Debytoit Raumalla Lukkoa vastaan noin kaksi viikkoa sitten ja pelasit heti upeasti nollapelin, minkälaisia ajatuksia tuo debyyttisi herättää tällä hetkellä?

- Ei sitä itsekkään osannut ihan sentään odottaa, että nollapeliin pystyisin, mutta kuten olen sanonut, niin ilman puolustajien apua se ei olisi ollut edes mahdollista. Ihan hyvällä fiiliksellä lähdin pelaamaan, kun oli mennyt junnujen kanssa sekä Keravalla pelit hyvin ilman suurempia notkahduksia. Itseluottamus oli korkealla ja tiesin, että pystyn kyllä torjumaan SM-liigassa.

Luistelit perjantaina helmikuun 29. päivä ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen nimenomaan aloittavana maalivahtina, millaisia tunteita tämä ottelu herätti sinussa? Jännititkö paljon ennen ottelua, vaikka alla olikin nollapeli debyyttipelissäsi?

- No, tottakai hienot tunnelmat oli lähteä pelaamaan! Sarjajohtaja Kärpät vastassa, halli varmasti täynnä ja ääntä tulisi riittämään katsomossa. Yhden pelaajan sanoja lainatakseni: ''Perjantai-ilta stadissa, voiko parempaa olla?!''. Päivällä vähän jännitti vielä kotona, mutta kun hallille pääsin niin se muuttui vain sellaiseksi haluksi päästä kentälle.

Jani Niemisellä oli voitokas liigadebyytti.
© Samuli Seila

Voitokkaan kotidebyytin jälkeen fanit lauloivat komeasti nimeäsi vielä palkintojenjaonkin jälkeen, se taisi olla liikuttava hetki nuorelle maalivahdille?

- Se oli hetki, josta voi vaan unelmoida! HIFK:lla on Suomen parhaat fanit ja tuollainen kunnianosoitus heiltä minulle on jotain aivan uskomatonta! Kyllä siinä kylmät väreet tuli, kun kävin kiittämässä kannustuksesta ja fanit lauloivat nimeäni ja taputtivat. Tulen muistamaan sen hetken ja ylipäätänsä ensimmäisen kotimatsin varmasti koko loppuelämäni.

Nurmijärveltä Helsinkiin - kentältä tolppien väliin

Jääkiekkoilun Jani Nieminen aloitti Nurmijärven Kurrassa 5-vuotiaana. Klaukkalassa nuoruusvuotensa asustellut Nieminen aloitti harrastuksen monien muiden poikien tapaan kenttäpelaajana. Vuoden verran mies viihtyi kentällä, mutta kokeilumuodossa tehty visiitti maalinsuulle näyttää jääneen pysyväksi. Kurrasta Janin tie vei nopeasti Helsinkiin ja Karhu-Kissoihin. Syy siirtoon oli yksinkertainen: Kurra aloitti puolenkentän pelit eikä Janille luvattu mahdollisuutta pelata jatkuvasti maalissa, vaan maalivahteja kierrätettiin. Pari vuotta tästä ja osoite vaihtui jälleen: Jani siirtyi erään pelaajan vanhempien pyynnöstä Jokereihin. Jokereissa hän viihtyi noin neljä kautta. D-juniorina seuran vaihto oli jälleen edessä, tällä kertaa Nieminen siirtyi paremman valmennuksen perässä paikallisvastustaja HIFK:n riveihin.

Palataan ajassa taaksepäin ja aivan urasi alkuvaiheisiin. Pelasit Nurmijärven Kurrassa kenttäpelaajana, haaveilitko mahdollisesti jo silloin urasta liigapelaajana?

- Ei sitä pienenä tullut haaveiltua, että joskus olisin liigapelaaja ja saisin palkkaa siitä mistä eniten tykkään. Oli vain kiva pelata kavereiden kanssa ja liikkua siinä samalla. Enkä kyllä varsinaisesti vieläkään itseäni liigapelaajaksi laske, koska olen vasta viisi peliä liigaa pelannut.

Olet joskus maininnut idoleiksesi kaksi herraa: Kari Lehtosen ja Pasi Nurmisen. Vieläkö he ovat sinulle erityisasemassa? Onko idoleita tullut vuosien varsilla lisää? Löytyykö nykyisistä seurakavereistasi idoleitasi?

- Nurmisen ura loppui polvivammaan, mikä oli sääli, koska hänellä oli vielä monta vuotta peliuraa jäljellä. Lehtosella vähän sama juttu. Paikat reistailleet, mutta silti pidän häntä kovana tekijänä. Tuskinpa hän muuten niitä dollareita rapakon takana tienaisi. Antero Niittymäki on noussut nyt yhdeksi suosikiksi, kunpa itsellänikin olisi yhtä notkeat jalat kuin hänellä. Muuten ei viimeisimpinä vuosina ole enää idoleita noussut, enemmänkin olen koittanut poimia joitain juttuja veskareilta ja ottaa niitä juttuja mahdollisesti omaan peliini mukaan. Kenttäpelaajista ei ole kukaan idoliksi noussut, mutta suuren vaikutuksen ovat jotkut heistä kyllä tehneet. Nykyisessä jengissä ei varsinaisia idoleita ole, mutta pelaajia joita arvostan löytyy useampiakin.

Toinen idoleistasi, Pasi Nurminen, on nykyään valmentajana Pelicansissa. Pelasit uran kolmannen SM-liigapelisi juuri heitä vastaan, miltä tuntui pelata idolisi tarkkaavaisten silmien alla?

- Ei sitä ajatellut, että siellä on idoli toisen jengin vaihtoaitiossa. Nyt kun jälkeenpäin miettii, niin onhan se aika hienoa, että idoli ylipäätänsä on katsomassa sellaista matsia missä itse olen kehissä.

Kasiseiskat ja Helsingin IFK

D-juniorina alkanut ura HIFK:ssa on kestänyt nyt noin kahdeksan vuotta. Junioritasolla Nieminen ehti edustaa petopaitoja D-, C-, B- sekä A-junioreissa. Varsinkin C- ja B-juniorivuodet olivat hyvin menestyksekkäitä, palkintokaapista löytyy nimittäin sekä C-junioreiden SM-kultamitali, että B-junioreiden SM-kultamitali. B-junioreissa hän saavutti myös SM-hopeaa. A-junioreissa menestystä ei tullut aiempien vuosien tapaan, parhaana sijoituksena kuitenkin SM-pronssia kauden 06-07 päätteeksi. Hän kuului myös U16, U17, U18 sekä U20-maajoukkueiden rinkeihin yhdessä monien muiden HIFK:n riveissä pelanneiden vuonna -87 syntyneiden pelaajien kanssa. Monet heistä viilettävät nykyään Janin tapaan liigakaukaloissa: Teemu Laakso (HIFK), Joni Haverinen (HIFK), Teemu Ramstedt (TPS), Timo Seppänen (KalPa) ja Jonas Enlund (Tappara), muutamia nimiä mainitakseni.

Menestyit loistavasti jo junioriaikoinasi HIFK:n riveissä, muisteletko koskaan saavutuksiasi näin jälkikäteen? Mikä on mielestäsi urasi suurin saavutus tällä hetkellä? Entäpä hienoin kokemus?

- Kyllä joskus tulee mieleen joitain ratkaisumaaleja ym. torjuntoja kyseisiltä kausilta, mutta ei niitä tule hirveesti mietittyä. Joskus sitä tulee muisteltua, että olipa hieno fiilis silloin kun voitettiin mestaruus.

- Ei minulla ole mitään tiettyä suurinta saavutusta, mikä menisi ihan kaikkien yläpuolelle. Hienoimmat kokemukseni tähän mennessä ovat varmaankin molemmat kultamitalini sekä liiga- että maajoukkuepelit.

Kausi 2004-2005 kirjoitettiin historiaan Janin ensimmäisenä kautena liigajoukkueen mukana. Kymmenen kertaa hän toimi SM-liigassa joukkueensa luukkuvahtina ja lukuisia kertoja hän myös tottakai osallistui joukkueen harjoituksiin. Ensimmäistä kertaa liigakuvioihin Jani pääsi tutustumaan kuitenkin jo ennen kauden alkua, nimittäin Sveitsissä. Jani oli HIFK:n liigajoukkueen mukana toisena maalivahtina harjoitusturnauksessa. Maalinsuulle mies pääsi kahdesti, Klotenia (voitto) sekä Langnauta (häviö) vastaan.

Juniorivuodet tarjosivat Niemiselle paljon erilaisia kokemuksia, oppeja, mitaleita ja tottakai myös pettymyksiä, mutta mikä tärkeintä, HIFK:ssa vietetty aika opetti nuorelle maalivahtilupaukselle myös ammattijääkiekon kovan luonteen. Töitä on tehtävä päivittäin ammattimaisesti eikä välttämättä silloinkaan paikkaa taivaassa aukea. Vaikka hän liigan mukana jo 17-vuotiaana poikasena olikin, liigadebyytti sattui kohdalle "vasta" 20-vuotiaana. Yli kolmen vuoden uurastaminen ja odottelu päättyi siis hieman alle kaksi viikkoa sitten keskiviikkona tehtyyn liigadebyyttiin, jossa Jani nollasi komeasti Rauman Lukon.

Debytoit yli kolme vuotta sitten ensimmäistä kertaa HIFK:n liigajoukkueen treeneissä, mutta otteluita koskien debyytti osui kohdallesi "vasta" nyt. Uskoitko kuitenkin koko kolmen vuoden ajan, että tulet joskus debytoimaan SM-liigassa nimenomaan HIFK:n riveissä?

- No kieltämättä välillä alkoi jo vähän usko hiipumaan, mutta unelmana oli aina se, että juuri tässä paidassa saisi sen liigadebyytin tehtyä.

Pääsit jo hyvin nuorena HIFK:n liigajoukkueen rinkiin ja näin tutustumaan edustuksen kuviohin. Tuntuiko nuoresta miehestä ikinä siltä, että nyt ura etenee jopa liian nopeasti? Tuliko siirto liigan mukaan liian nopeasti näin jälkeenpäin ajatellen?

- Ei se tuntunut silloin liian nopealta. Ehkäpä asetin junnuissa itselleni vähän turhan kovia tavoitteita ja kun ne ei täyttynyt, olin vähän pettynyt ja sitä kautta oma suoritustasonikin laski. Edustuksen treenit tekivät silloin hyvää! Pääsin opettelemaan ja näkemään, että mitä vaaditaan korkeimmalla tasolla pelaamiseen. Jälkeenpäin kun mietin, niin omasta mielestäni se oli minun kannaltani vain hyvä juttu, että pääsin mukaan jo niinkin aikaisessa vaiheessa.

Jääkiekkoilijan arki tulee tutuksi

Viimeiset puolitoista vuotta ovat Janinkin elämässä olleet aikamoista myllerrystä. Pelipaidan väri on muuttunut useaan kertaan ja pelipaikka on ollut vaikeaa vakuuttaa missään seurassa milloin mistäkin syystä. HIFK:n liigan harjoitukset, hajanaiset ottelut Kiekko-Vantaan ja Titaanien Mestisjoukkueissa sekä Suomi-sarjan HC Keravan riveissä ovat tulleet tutuiksi viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ainoa seura, missä paikka vakiokokoonpanossa oli taattu, oli HIFK:n A-juniorit. Kehittymisen kannalta ja siellä vietettyjen vuosien jälkeen se ei hänestä kuitenkaan kaikista parhaalta paikalta tuntunut, vaan siksi paikkaa lähdettiinkin hakemaan muualta yhdessä HIFK:n maalivahtivalmennuksen kanssa. Tähän päälle vielä armeija, jonka Jani suoritti kesästä 2006 - kesään 2007 Lahden urheilujoukoissa.

Lähellä oli myös uran päättyminen ennen aikojaan. Kaudella 2005-06 eräässä A-junioreiden SM-liigaottelussa Tapparaa vastaan Tampereella kiekko tuli ilkeästi maskin ritilän läpi suoraan Niemisen silmään, mutta onneksi vamma osottautui lievemmäksi kuin aluksi pelättiin ja näkö on palautunut ennalleen.

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet elämässäsi varsinaista sählinkiä. Joukkue on vaihtunut useasti, armeija on sotkenut harjoituksia jne. Nyt asiat ovat kuitenkin paremmassa jamassa, miten vaikeaa aikaa viimeiset puolitoista vuotta ovat sinulle olleet?

- Tosiaan on ollut aika raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Armeijassa ei onneksi ihan liikaa joutunut olemaan, vaan hyvin pääsin peleihin ja reeneihin osallistumaan.

- Kaikki lähti rullaamaan paremmin viime kauden puolivälissä, kun pelit alkoivat sujumaan ja play-offsit menivät hyvin. Harmi vaan, että mitali jäi pronssiseksi, koska olisimme ansainneet enemmän. Kesä sujui hyvin ja kehitystä tapahtui, mutta sitten ei yht'äkkiä löytynytkään paikkaa, missä pääsisin pelaamaan ja jouduin vähän kiertelemään paikkoja, Kotkaa ja Keravaa myöten. Kotkassa kun toinen veskari palasi loukkaantumisen jälkeen mukaan, niin sitten olin taas liigan (HIFK) treeneissä ja tyhjän päällä vailla pelipaikkaa. Onneksi pääsin Keravalle, josta löytyi taas se Jani mitä olin etsinyt. Sarjataso oli "vain Suomi-sarja", mutta siellä hiffasin, että kiekkoja saan edelleen napsittua kiinni ja prosentitkin olivat hyvät.

- Sitten tapahtuikin ainakin omasta mielestäni iso käänne. Olin jo tekemässä loppukaudeksi sopimusta HC Keravan kanssa, mutta meninkin sitten junnuihin pelaamaan. Siellä pääsin pelaamaan paljon ja kun itseluottamus oli valmiiksi kunnossa, niin pelitkin kulkivat ainakin itselläni ihan hyvin. Aloin keskittymään siihen, että saataisiin hinattua jengi "pleijareihin", mutta tulikin kutsu liigaan ja siihen vielä nämä loukkaantumiset Lunkalle sekä Aakelle ja nyt sitten ollaankin tässä. Aikamoista hurlumheitä on ollut kyllä, Jani naurahtaa.

Sait kiekon ikävästi silmääsi helmikuussa 2006, jäikö sinulle mitään pysyviä vammoja kyseisestä tapauksesta vai näetkö nykyään yhtä hyvin kuin ennen loukkaantumista?

- Olimme Tampereella pelaamassa kauden toiseksi viimeistä matsia, kun oli n. 6-7min pelattu ja kaveri veti siniseltä. Siinä oli pientä maskia edessä ja yht'äkkiä tunsin vaan hirveän kivun oikeassa silmässä. Otin maskin pois päästä siinä polvillani ja katsoin toisella silmällä, että kiekkohan on maskin sisällä. Sitten iski pieni paniikki. Lähdin luistelemaan vaihtoaitiota kohti ja törmäsin siinä vielä laitaan, koska en nähnyt silmällä mitään. Huomasin vaan että kädet olivat aika pahasti punaiset ja että meinasin kaatua kokoajan. Onneksi Tapparan lääkäri oli matsissa ja vei minut sairaalaan heti.

- Sen vielä muistan, että katselin Torinon olympiafinaalin haastatteluita ja näin Teppo Nummisen itkevän telkkarissa. Sitten lääkäri otti minut vastaan ja katsoi silmäni kunnon. Pahin pelko iski kun kysyin, että tuleeko näköni vielä takaisin ja kun lääkäri sanoi, että ei osaa sanoa siihen mitään, koska verta oli mennyt silmään ja se oli ihan turvoksissa. Laittoivat he siihen kiekosta tulleeseen haavaan siellä kuusi tikkiä.

- Pari kuukautta meni toipumisessa ja muistona siitä jäi siis aivotärähdys, murtunut luu silmän alla, arpi silmän alle, lisäksi näköni huononi vähän ja pupilli jää todennäköisesti isommaksi kuin toisen silmän pupilli. Kuntouduttuani A-junnujen lääkäri sanoi, ettei ollut kuin milleistä kiinni, että olisi näkö lähtenyt kokonaan.

Niemisen elämä on muuttunut viime vuosina.
© Samuli Seila
Myllerrys on ohi, tasapainoinen elämä löytynyt

Juuri tällä hetkellä Niemisen elämä näyttää asettuneen jonkinlaiseen tasapainoon, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Liigassa torjuttuja pelejä on alla kolme kuin myös voittojakin. Hyvät otteet maalilla sekä muiden molareiden terveyshuolet takaavat paikan jatkossakin HIFK:n tolppien välissä, tai jos ei siellä, niin ainakin luukkuvahtina. Tyttöystävän kanssa kesällä hankittu yhteinen asunto sijaitsee Helsingissä ja sieltä on paremmat kulkuyhteydet harjoituksiin kuin Klaukkalasta. Koulukin on ruvennut jääkiekon ohessa hieman kiinnostamaan ja Jani suorittelee lukiota rauhalliseen tahtiin Eiran aikuislukiossa. Mikäli ylimääräistä aikaa jää, Jani käyttää sen nauttimalla kansainvälisen jalkapallon hienouksista tai ystäviensä tärkeästä seurasta. Myös ruoanlaitto kuuluu miehen harrastuksiin nykyään.

Armeija, uusi asunto.. suuria muutoksia nuoren miehen elämässä, miten nämä asiat vaikuttivat Jani Niemiseen?

- Armeija se nyt vaan on käytävä. Osasin valmistautua siihen, että mahdollisesti voi tulla rikkonainen kausi.

- Uusi asunto on opettanut paljon elämästä sekä kasvattanut minua henkisesti. Enää ei ole mutsin safkat valmiina kun tulen treeneistä, eikä pyykit ole valmiina viikattuina sängyllä, mutta olen kyllä silti tykännyt asua tyttöystävän kanssa kahdestaan.

- Kaiken kaikkiaan olen kasvanut henkisesti ihmisenä ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että Venäjälle ei tarvitsisi ainakaan kokemusten perässä lähteä pelaamaan, kuten jotkut muut pelaajat ovat tehneet. Siis mikäli joskus sellainen mahdollisuus minulle aukeaisi, Nieminen nauraa.

Kausi on sinulla ja HIFK:lla edelleen kesken ja tulevaisuutta ehtii suunnitella myöhemminkin, mutta onko Jani Niemisellä suunnitelmia jääkiekon kannalta ensi kaudeksi? Jatkatko mahdollisesti edelleen HIFK:ssa?

- Ensi kautta en ole ehtinyt, enkä itseasiassa ole halunnutkaan vielä yhtään miettiä. Se asia katsotaan sitten agentin kanssa kuntoon, kunhan tämän kauden pelit ovat ohi, eli toivottavasti ei vielä vähään aikaan!

Maalivahtivalmentaja Sakari Lindfors kertoi eräässä TV-haastattelussa vahvuudeksesi kyvyn siirtää harjoituksien taitotason myös peleihin sekä nopeat kätesi. HIFK:n LG-TV:n haastattelussa paljastui, että olet vahvimmillasi silloin kuin kyseessä on tärkeät ottelut. Miten itse listaisit vahvuuksiasi?

- Henkinen kantti ainakin kuuluu vahvuuksiini. Perustekniikka, mailapeli, nopeat jalat ja refleksit muutamia muita listatakseni. Fyysistäkin voimaa on ihan sopivasti, mutta henkinen puoli taitaa kuitenkin olla se missä olen vahvimmillani. Syön vaikka sen kiekon kunhan maalia vaan ei tule!

Millä osa-alueilla sinulla on sitten parannettavaa?

- Kaikilla osa-alueilla on parannettavaa. Pitää vain jatkaa kovaa harjoittelua niin, että joka osa-alueella kehitys jatkuisi. Sen enempää en heikkouksista haluaisi puhua, koska kauttakin on vielä jäljellä, Nieminen muistuttaa.

Lopuksi vielä veikkaus. Mille sijalle HIFK sijoittuu SM-liigassa kauden 07-08 päätteeksi?

- Saatiin hyvä taisteluvoitto TPS:stä ensimmäisessä matsissa ja toinenkin onnistuttiin vielä voittamaan Turussa. Fiilis jengissä on loistava ja me uskomme, että pääsemme pitkälle! Kovia pelejä on edessä ja hyviä vastustajia on kaadettava, että finaaleihin asti pääsemme. Mitään syytä en kuitenkaan näe siihen, että emme finaaliin asti voisi yltää.

Kiitos ajastasi ja haastattelusta! Kiekkoareena.com toivottaa sinulle erittäin menestyksekkäitä play-offseja! Tsemppiä jatkoon!

- Kiitokset ja terveiset vielä faneille, että jatkakaa kannustamista! Siitä on aivan mieletön apu kevään peleissä!
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

dswdwadasasdas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu