Näin on käynyt. Kissalla ON ilmeisesti syntymästä asti, jollei joku ollut potkinut niinkuin joku lekuri väitti, selkäranka kahdella mutkalla. Ensimmäinen elinvuosi oli rankka. Käytiin kolmella eläinlääkärillä. Ensimmäinen ja toinen olisi välittömästi lopettanut eläimen, mutta sitten sattui onneksi vanha ja kokenut lääkäri joka sanoi ettei kissa kärsi olostaan kun ei tiedä paremmasta, ja antoi epilepsialääkkeet kun kissan leuka väpätti ja tuli kipukohtauksia. Lääkittiin vaikka millä aineella ja hemmoteltiin kissaraasua, niin se alkoi vähitellen jälleen luottaa meihin yhä enemmän ja enemmän ja vaivat hävisivät lopulta miltei kokonaan. Nyt on kissa miltei 8 vuotias eikä ole tarvinnut moniin vuosiin lääkkeitä. Kissa nauttii täysin rinnoin elämästään vaikka välillä onkin huonompiakin kausia jotka ovat yleensä hyvin lyhyitä. Ei uskottu että kissa olisi elänyt edes kolmevuotiaaksi. Muuten on normaalin kissan näköinen, mutta jäi pentukissan kokoiseksi ja näköiseksi.
Taistelkaa ihmiset lemmikkienne puolesta älkääkä hevillä antako periksi, jos eläin on teille niin rakas! Muistakaa että jokaisella on vain se yksi ainoa elämä elettävänään eikä sitä passaa riistää ennenkuin ollaan enemmän kuin täysin varmoja seuraamuksista.
Taistelkaa ihmiset lemmikkienne puolesta älkääkä hevillä antako periksi, jos eläin on teille niin rakas! Muistakaa että jokaisella on vain se yksi ainoa elämä elettävänään eikä sitä passaa riistää ennenkuin ollaan enemmän kuin täysin varmoja seuraamuksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voin sanoa ihan suoraan, että ihan hirvittää ajatella sitä kissan ensimmäistä vuotta. Minä olisin lopetuttanut eläimen, joka ei pysty liikkumaan normaalisti ja jolla on kipuja.
Eläinlääkäri voi olla kokenut, mutta toimiiko hän oikein, jos eläimellä on synnynnäinen vamma joka aiheuttaa kipuja. Eläinlääkärin(kin) tehtävä on kärsimysten estäminen. Minä henk.koht. olen sitä mieltä, että kaksi ensimmäistä eläinlääkäriä olivat oikeassa.
Kyllä minä olen valmis taistelemaan eläinteni hyvinvoinnista. Minulle tärkeintä on, että eläimellä on hyvä olla. Eläin ei ajattele kuten ihminen, ne tuntevat ja kokevat. Siksi NYT on oltava hyvä olo - eläin ei tiedä, että muutaman viikon tai kuukauden kuluttua kivut voivat olla poissa. Siksi minä näen järkeväksi hoitaa sairasta eläintä silloin, kun eläinlääkäri arvioi paranemismahdollisuudet suuriksi. Muuten en yleensä halua jäädä arpomaan, että paraneeko se vai ei, vaan on parempi päästää se kivuistaan. Esim. omalla, nyt 10-vuotiaalla kissallani on krooninen gingiviitti, joka ei tosin tällä hetkellä oireile. Minä olen valmis hoitamaan mummua niin kauan kuin sen olo on hyvä.
On totta, että eläimellä on vain yksi elämä. Eläin ei kuitenkaan sure omaa kuolemaansa, eikä sitä, että se ei elänyt huomiseen. Kuten sanoin, eläimellä on oltava NYT hyvä olla. Siksi on mielestäni perusteltua lopettaa sairas eläin, kun sen paranemisennuste on heikko.
Miten määrittelet eläinrakkauden? Mikä näistä vastaisi omaa käsitystäsi ko. käsitteestä parhaiten?
A. Eläimet on kivoja.
B. Jokainen eläin on arvokas, eikä yhtäkään eläintä saa lopettaa oli tilanne mikä hyvänsä.
C. Jokainen eläin on arvokas, eikä yksikään lemmikki saisi kärsiä ihmisen itsekkyyden vuoksi. Itsekkyydeksi lasketaan myös tilanteet, kun ihminen on niin "kiintynyt" eläimeen, ettei halua kokea surua sen kuoltua. Epäitsekkyyttä taas on ajatella tilannetta sekä sydämellä että realistisesti niin, että pystyy päästämään eläimen pois vaikka oma sydän kuinka itkisi verta.
itse sairaana ollessasi että sinut lopetetaan vaikka sinulla olisi hyvä ja huolehtvainen hoitaja?Henki se on molemmilla.
...ihmisiä ja eläimiä tässä asiassa, eihän? Ihmisillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta saada eutanasiaa Suomessa (vaikka olen sitä mieltä, että siihenkin olisi oltava mahdollisuus). Eläimet ovat täysin ihmisen vallassa.
Toki, henki se on niin ihmisellä kuin eläimellä. Mutta; ihminen ajattelee, eläin tuntee ja reagoi. Tästä puhuin jo edellisessä viestissä. Lukaise se uudelleen. Sitä paitsi ihmisille on olemassa sellaisia hoitomuotoja, joista eläinten kohdalla ei ole toivoakaan. Ihmisille esim. kipulääkitys on helpompi järjestää, kosta ihminen kykenee ilmaisemaan selkeästi, milloin ja mihin sattuu. Eläin ei voi. Lisäksi mm. jyrsijät ja kanit (jotka luonnossa ovat saaliseläimiä) eivät näytä kipujaan ennen kuin ovat kuoleman kielissä.
Kun ihminen ottaa eläimen hoitaakseen, hän on siitä vastuussa; sen lajityypillisestä hoidosta tilan- ja liikunnantarpeen, ruokinnan ja muiden asioiden suhteen; myös vastuu sairaan eläimen hoitamisesta on aina omistajalla kuluista riippumatta. Mainittakoon, että oman kissan gingiviitin hoitoon on tähän mennessä mennyt rahaa arviolta 500 euroa (en harrasta laskemista tässä asiassa), mutta en valita.
Tähän hoitovastuuseen kuuluvat myös ne elämän ja kuoleman kysymykset, koska suurin osa eläimistä on huomattavasti lyhytikäisempiä kuin ihminen. Milloin eläin on niin sairas, että se on lopetettava? Vai onko vielä järkeä jatkaa hoitoa, ilman että eläin kärsii lisää? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Minä olen joutunut tekemään noin kahdenkymmenen rotan ja ehkä kolmenkymmenen hiiren kohdalla lopetuspäätöksen. Viimeisin tapahtui viime viikolla, kun huomasin, että erään hiiren silmä oli puhjennut (ko. yksin asuva uros oli ollut edellisenä iltana ok). En jäänyt hetkeksikään arpomaan mitä teen, silmävammaa ei voi parantaa ja se on varmasti hyvin, hyvin kipeä. Päätös oli siis selvä.
Minä väitän olevani hyvä ja huolehtivainen hoitaja omille lemmikeilleni, ja toivon, että myös muut ovat. Eläinten kohdalla hoitoa on myös se, että osaa päästää irti kun aika on. Viime viikolla lopetin myös erään rottavanhuksen; sillä oli ollut pari kuukautta kasvain, joka oli hitaasti mutta varmasti kasvanut. Rotta ei vielä kasvaimesta kärsinyt, mutta patilla alkoi olla kokoa jo niin paljon, että pian olisi liikkuminen käynyt hankalaksi. En missään nimessä halunnut, että rakas vanhukseni olisi joutunut elämään kipuihin asti, ja siksi lopetin vielä hyväkuntoisen, touhukkaan ja reippaan rottaladyn, kun elämä oli vielä elämisen arvoista. Se ei olisi ollut sitä enää kauan, siitä olen varma. Suru oli musertava; rotta oli minulle hyvin rakas, se oli syntynyt luonani sijoituksessa ja todellakin elänyt koko ikänsä luonani. Silti oli helpottavaa tietää, ettei sen tarvinnut kärsiä minun itsekkyyteni (ks. edellinen viestini) vuoksi.
Joko pointtini on tullut selväksi vai jatkanko vielä?
Ei kissa enää nykyään kärsi vaan elää täyttä elämää.. pointtini oli, että eläimiä lopetetaan vaikka ei olla tietoisia siitä mikä sen tulevaisuus olisi oikealla hoidolla. Ensimmäiset hoitajat olivat molemmat nuoria ja ulkomaalaistaustaisia, kiireisiä ihmisiä jotka halusivat vain päästä mahdollisimman nopeasti eroon asiakkaasta. Missä eläinten oikeudet?