Oiva on hyvä nimi. Nimessä kiteytyy kaikki se miehekkyys, jota maalla on aina tarvittu. Oiva henkilö on korjannut laitteen, tehnyt suunnitelman, käynyt kokouksissa ja vartioinut aseen kanssa "naapureiden" lisäksi naapureitaan. Oiva mies keinot keksii.
Nyt keskustassa olisi Oivan tarvetta. Jarmo Korhonen peruskepulaisten ikonina on saanut viherpiipertäjä Kimmo Tiilikaisesta vastaehdokkaan itselleen. Kimmo Tiilikainen nimenomaan haastaa Jarmo Korhosen linjan, joka ei pelkästään myötäsilitä tuuliviirinä pyörivän Matti Vanhasen ajopuun kaltaista kyvyttömyyttä.
Asetelma on mielenkiintoinen. Sonni Korhonen puhaltaa tulta sieraimistaan ja viherpiipertäjä Kimmo tekee heinästä keskisormea näyttävän rauhanmerkin. Ei ole kovin vaikeaa ennustaa, kumpi voiton vie.
Itse asiassa keskusta alkaa entistä enemmän muistuttaa muinoista Suomen Kommunistista puoluetta, jossa Isänmaallinen linja ja rahoitettu linja ottivat mittaa toisistaan. Jos Toivo Sukari kumppaneineen ja rahoineen häviää toisen osapuolen taustalta, se hyödyttää keskustan Isänmaallisen osan mahdollisuuksia menestyä vaaleissa.
Noh, mitäs se minulle kuuluu? Kaikki keskustan operaatiot käyvät kukkarolleni.
Nyt keskustassa olisi Oivan tarvetta. Jarmo Korhonen peruskepulaisten ikonina on saanut viherpiipertäjä Kimmo Tiilikaisesta vastaehdokkaan itselleen. Kimmo Tiilikainen nimenomaan haastaa Jarmo Korhosen linjan, joka ei pelkästään myötäsilitä tuuliviirinä pyörivän Matti Vanhasen ajopuun kaltaista kyvyttömyyttä.
Asetelma on mielenkiintoinen. Sonni Korhonen puhaltaa tulta sieraimistaan ja viherpiipertäjä Kimmo tekee heinästä keskisormea näyttävän rauhanmerkin. Ei ole kovin vaikeaa ennustaa, kumpi voiton vie.
Itse asiassa keskusta alkaa entistä enemmän muistuttaa muinoista Suomen Kommunistista puoluetta, jossa Isänmaallinen linja ja rahoitettu linja ottivat mittaa toisistaan. Jos Toivo Sukari kumppaneineen ja rahoineen häviää toisen osapuolen taustalta, se hyödyttää keskustan Isänmaallisen osan mahdollisuuksia menestyä vaaleissa.
Noh, mitäs se minulle kuuluu? Kaikki keskustan operaatiot käyvät kukkarolleni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kepun kovan ytimen perusknnatus on oletettavasti se 18%, jonka Vanhanen sai puolueuskollisilta pressanvaalin 1. kierroksella. nykyisestä n. 23% eduskuntavaalien kannatuksesta on siis tullut 5 %-yksikköä sellaislta äänestäjiltä, jotka eivät ole kovin sitoutuneita kepuun.
Oletettavaa on, että he ovat tulleet Matti Vanhasen maltillisen linjan vuoksi, koska Vanhanen johti keskustaa käytännössä koko edellisen eduskuntakauden.
Nyt, kun Vanhasen hallituslinjja ja Korhosen "kentän linja" pannaan kahden viikon päästä puoluekokouksessa vastakkain, tapahtuu hyvin ratkaiseva äänestys.
Jos Tiilikainen voittaa, Vanhanen saa kentän luottamuslauseen ja kepu todennäköisesti säilyy suurimpana puolueena syksyn kunnallisvaalissa.
JosKorhosen "kentän ääni" voittaa, se on epäluottamus Vanhaselle, mistä seuraa, että vanhaseen sitoutuneet keskustan äänestäjät siirtyvät muihin puolueisiin.
Jälkimmäinen vaihtoehto tietäisi toteutuessaan keskustan kannatuksen putoamista usella prosenttiyksiköllä.
Minusta on aika ihmeellistä, että Korhonen kaivaa kuoppaa omalle puolueelleen meuhkaamalla mediassa Vanhasta vastaan. Sisäiset riidat ovat aina pienentäneet puolueiden kannatusta. Siitä ovat molemmat vasemmistopuolueet hyvinä esimerkkeinä, kun kommunistit ovat kuihtuneet olemattomiin ja SDP:kin kävi jakautumisensa aikana aivan pohjalukemissa. Kokoomuksenkin kuoppa saavutettiin Niinistön jälkeen Itälän kaudella, kun liikkuvat äänestäjät olivat epävarmoja siitä, kuka puoluetta johtaa.
Kepulla on nyt valinta edessä: asemien säilyttäminen (Tiilikainen) tai kannatuksen menettäminen (Korhonen).
onneksi, korhonen jatkaa ja keskusta valitsee hänet itse, eikä muiden puolueiden toiveiden mukaisesti tiilikaista.
Ei minulla mitään toiveita ole. Keskustan puoluekokous tekee niin kuin hyväksi näkee ja vastaa päätöksistään vain puolueen kannattajille, joihin minä en kuulu.
Oli tulos kumpi tahansa, niin ei se minua juuri liikuta. Mitä nyt vähän säälin keskustan järkevää ja yhteistyöhaluista puoliskoa, jos tyhmä räyhälinja, eli Korhonen voittaa.
Nyt ovat kuntavaalit tulossa. Suurissa taajamissa se tarkoittaa keskustan vähäisten paikkojen siirtymistä asteen suuntaan tai toiseen.
Uskoisin keskustan puoluesihteerin kantavan huolta erityisesti siitä, onko Matti Vanhanen uskottava johtaja maaseudulla. Kaikkihan maallakaan eivät ole rahan perässä juoksevia spekulaattoreita. Tuon mainitsemasi 18%:n perään Korhonen varmaan tuntee tulosvastuuta. Liikkuvat liikkuvat kulloistenkien trendien perässä.
Eli olen täysin eri mieltä analyysisi kanssa puoluesihteerin henkilön vaikutuksesta puolueen toiminnan kannalta. Jos varmat täytyy pitää tulevissa kunnallisvaaleissa, vanhaslaista "modernismia" ja tiilikaislaista "viheriyttä" ei varmaan haluta päästää valtaan.
Kunnallisvaalit voivat olla lopullinen niitti sille kehitykselle, joka on väistämätön (oma arvio). Vanhanen joutuu sivuun, eikä häntä arvosteta keskustan tai yleisen tutkimuksen kautta. Vanhasen arvostaminen on mahdotonta niistä syistä, että koska hän on linjaton ylipäätään ja tarmokkaimmillaankin koordinaattori. Ymmärrän hyvin kyllä senkin, että se sopii erittäin hyvin kokoomukselle.
Varmojen pitäminen on väärä strategia, koska varmat eivät vaihda, kun heillä ei ole mihin vaihtaa. Liikkuvat äänestäjät ratkaisevat aina vaalivoittajan. Tähän strategiaan Korhonen kaatoi Ahon vuonna 2000 pressanvaalin 2. kierroksella. Eikös Korhonen ollut juuri se vaalipäällikkö, joka veti Ahon niin oikealle, että maltillisempia kokoomuslaisiakin hirvitti?
Vanhasen arvostuksesta voi toki tehdä johtopäätöksiä median perusteella, mutta media lopultakin vaikuttaa vain asenteita vahvistavasti, ei niitä muuttavasti. Vanhasen vastustajat ovat saaneet vettä myllyihinsä, kannattajat pitävät mediamyllytystä lähinnä ajojahtina, ja muut eivät juuri välitä.
Kokoomukselle Vanhanen on tietenkin hyvä, koska Vanhanen on asiallinen ja pitää sanansa toisin kuin kepulaisiin on yleensä totuttu.
Vanhastaan on erilaisia puolueita ja yhteiskuntamalleja eroteltu, joko autoritäärisiksi tai kansanvaltaisiksi avoimesti keskusteleviksi (liberaaleiksi).
Nyt Keskustapuolueen johto on typeryyttään ajautunut tilanteeseen, jossa tämä linjanveto tulee varsin selvästi näkyviin. Johtajuuden ollessa kriisissä, tapana on ollut aina vaihtaa johtajan lähipiiriä. Vaihtaminen on välttämätöntä. Mikäli johtajuus on avointa ja pyrkimys on löytää linjaa yhdessä muiden kanssa. Lähipiiristä lähtevät myötäilijät. Mikäli autoritäärinen malli on valittu, kriittisesti linjanvetoihin suhtautuvat saavat lähteä. Keskustapuolue on valinnut selkeästi johtajuus linjan, Vanhasen valintoja ei sovi kritisoida ja kentän äänellä ei julkisesti huudella.
Mikäli johtajuuskriisissä valintaan johtajan tukeminen ja kriittisten äänenpainojen vaimentaminen, johtajan on oltava varma ydinkannattajajoukkonsa uskollisuudesta. Onko Vanhanen siis varma siitä, että Keskustapuolueen kenttäväki hänen toimintansa hyväksyy ja mihin tämä varmuus perustuu? Puoluehan ei ole koskaan ollut mitenkään helposti johdettavissa, se toiminta on myös kohtalaisen vaikeasti ennustettavissa.
Mikäli vahvan johtajan kannattamat syrjäytetään, ts. valituksi tuleekin kriittisesti linjaan suhtautuvia, silloin johtaja on menettänyt mahdollisuutensa toimia. Kannatuksen lasku on varsin nopeaa, tämä perustuu siihen tosiasiaan, että osalla ihmisistä on vahvan johtajan tarve, nämä ihmiset etsivät nopeasti uuden keulakuvan, kun entinen koetaan häviäjäksi. Autoritäärinen hallinto on varsin vaivaton ja yksinkertainen johtajuuden malli, se vaatii johtajaltaan kuitenkin varsin vahvoja ominaisuuksia, onko Vanhanen myös puolueensa enemmistön silmissä vahva johtaja, omasta mielestään hän sitä on.
Varsin riskialtis yritys Vanhasen kannalta siis, ehkäpä siihen oli kuitenkin ryhdyttävä. Kunnallisvaalien tulokseen tämä avoin valtataistelu vaikuttaa varmasti, Keskustan vaalimenestys jäänee vaatimattomaksi. Onko johtajan pysyvyys tärkeämpi kuin puolueen kokonaiskannatus? Tästähän on viime kädessä kyse, tai sitten puhtaasta tunaroinnista.
Politiikan tekijöiden kannattaisi lukea ainakin jonkin verran sosiologiaa, se ehkäisisi pahimpia virheitä.
Teit kiinnostavan analyysin, joka herätti ajatuksia kolikon kääntöpuolesta.
Keskusta ei todellakaan ole koskaan ollut helposti johdettavissa eikä sen toiminta ole ollut helposti ennakoitavissa. Puolueessa on koko itsenäisyytemme ajan ollut aina ristivetoa henkilöiden välillä.
Sisäinen valtataistelu oli etenkin Kekkoseen ajoista alkaen jokapäiväistä. Vahvan johtajan henkilöstä ja politiikan sisällöistä ollaan aina oltu vähintään kahta mieltä ja aina vahvalla tunteella höystettynä.
Mitalin toinen puoli on se, millaiset ihmiset tarvitsevat vahvaa johtajaa ja tunten paloa joukkovoimansa demonstroimiseen. Onko tässä jotain nurkkaan ajamista pelkäävää primitiivisyyttä vai jotain rviiriajattelua oman tontin varjelemisesta vierilta...?
En ole koskaan pystynyt hahmottamaan, millaisia ovat ne ihmiset, jotka suhtautuvat keskustalaisuuteen aktiivisen kiihkeästi ja suurella tunteella julistaen.
Tunnen vain sellaisia keskustalaisia, jotka ovat tavallisia asiallisia ihmisiä, joille politiikka on vain yhteisten asioiden hoitoa koko kansakunnan parhaaksi.
Kunnallisvaaleissa voi tapahtua mitä tahansa. Keskusta voi yhtä hyvin parantaakin asemiaan, jos puolueen sisäinen vatataistelu polarisoi asetelmat kunnissa ja panee liikkuvat äänestäjätkin ttamaan kantaa joko Korhosen tai Vanhasen linjan puolesta. Monissa kunnissahan ei ole kovin päteviä ehdokkaita muilta puolueilta, kun ihmiset eivät halua kotiseudullaan tulla eimatuksi "keskustavastaisiksi". Siitä voi näet olla yksityiselämässä haittaa.
Aivan, Keskustapuolue on ollut poikkeuksellisen avoimesti keskusteleva ja alhaalta päin johdettu. Suuntaa pyritään nyt muuttamaan, tämä näkökulma on hyvinkin perusteltavissa.
Autoritääriset ihmiset tahtovat vahvaa johtajaa, yhteiskuntatieteilijät arvioivat tämän tyyppisiä ihmisiä olevan noin 77% kansasta, mikäli kyseessä on demokratia. Autoritäärisen ihmisen tunnusmerkkejä ovat T.W.Adornon mukaan:
- Kyvyttömyys sietää yksisellieteisen ratkaisun puuttumista
- Dualistinen (dikotominen) ajattelumalli, "ellet ole puolestamme, olet meitä vastaan.
- Joustamaton ajattelutapa, muutosvastarinta, joka ei perustu mihinkään.
- Anti intellektualismi, koulutuksen arvostaminen ja samalla koulutettujen ihmisten vähätteleminen. Tohtorit, maisteriplantut, jne.. nähdään kompetenssiltaan vähäisinä puuhastelijoina.
- Anti-intropetisyys eli itsehavainnoinnin puute. Nykyisin käytetään ilmausta tunneälykkyyden puutos. ts. ei ymmärretä omien tunteiden yhteyttä tekemisiin ja reaktioihin.
- Mukautuminen ja alistuminen, pyritään yhdenmukaisuuteen ja ollaan valmiita alistumaan, aatteellisten, uskonnollisten, tms.. johtajien määräysvaltaan, riippumatta niistä eduista joita on saavutettavissa.
Autoritääriset ihmiset tarvitsevat vahvaa johtajuutta, muuten heidän henkinen vakautensa järkkyy. Koska tyypillistä on johtajuuden arvostaminen itseisarvona, silloin se, mitä johtaja sinänsä tekee, ei ole kovinkaan merkitsevää. Johtajan paljastuttua heikoksi, hän tosin menettää asemansa heti, tämä on se oleellinen riski, joka liittyy vallanjaon muuttamiseen.
Käsittääkseni Keskustapuolue ei ole ollut kovinkaan autoritääristen ihmisten puolue, vapaan talonpojan ihanne on ollut varsin vahva. Mielenkiintoista onkin nyt nähdä, koetaanko muutoksen uhka niin vahvaksi, että turvaudutaan autoritääriseen hallintomalliin puolueen sisällä. Vahvaa johtajuutta kaivataan nimenomaan silloin, kun perusturvallisuus ja vakaus on vaarassa horjua.
Havainnollisesti hahmotat autoriäärisyyttä. Näyttäisi vahvasti siltä, että juuri autoritääriset ihmiset ovat ryhtyneet pitämään palstalla suurinta ääntä keskustasta ja Vanhasesta. Korhonen tuntuisi nojaavan oman strateginsa paljolti siihen, että Vanhanen saataisi näyttämään heikolta, eli Korhonen nojaa juuri autoritäärisyyden ja vahvan johtajan kannattajiin, kun hän esiintyy provosoivasti mediassa.
Kiinnostavaksi todella muodostuu se, miten keskusta toteuttaa valintansa puoluekokouksessaan, koska puolueen demokraattinen enemmistö ei ole vielä tuonut kantojaan ollenkaan niin vahvasti esiin kuin autoritäärinen vähemmistö.
Myöskin Vanhanen hakee itselleen vahvan johtajan statusta, Korhosen ja tämän linjan kannattajien ääniä vaientamalla. Vanhasen kannalta riski liittyy siihen, että nähdäänkö hänen henkilönsä riittävän vahvana johtajana. Mikäli nähdään, autoritäärisen johtajan tarpeen olevan olemassa, silloin nimenomaan Korhosen vaientaminen on perusteltavissa, koska se poistaa opposition aivan johtajan lähipiiristä. Lähipiirin on toimittava yhtenäisen näköisenä, ristiriidat on piilotettava ja vasta valmiit esitykset tuotava näkyviin. Näin täyttyy se vaatimus, että vain yksiselitteisiä ratkaisuja on olemassa.
Mielenkiintoista onkin saako Vanhanen karistettua nössömäisen maineensa ja miten hän sen onnistuisi tekemään? Missään tapauksessa Vanhasesta nyt henkivä mielikuva ei vastaa autoritäärisen johtajan vaatimuksia. Vanhanen on profiloitunut modernina johtajana, joka pyrkii voimakkaasti muutokseen, vaikka impivaaralaisia ihanteita jonkin verran framilla pitääkin. Vanhanen on myös asiantuntijamyönteinen, hän ei siis ole missään tapauksessa anti- intellektualismin kannattaja.
Havittelemalla autoritääristen hallintomallin kannattajien tukea, Vanhanen ottaa varsin suuren riskin, riski liittyy myös siihen, kuinka kannatusta voi jatkossa säilyttää. Osa puolueväestä voi siirtyä muualle, toinen puolue voisi olla Perus-Suomalaiset, sinne näköjään on hakeutumassa varsin paljon autoritäärisiä ihmisiä, se onkin varsin hyvä vaihtoehto.
Vanhasen hallintomalli ei toimi, mikäli hänen hallituksellaan ei ole enemmistöä, tämä johtuu hänen poikkeuksellisen suuresta kyvyttömyydestään, tulla toimeen median kanssa.
Minusta Vanhanen ei pyri luomaan itsestään vahvan johtajan mielikuvaa, pikemminkin demokraattisen johtajan imagoa, joka delegoi tehtävät ja luottaa tiimiinsä, eli ihmisiin, joille delegoi. Vanhanen on enemmän manageri kuin leaderi, joka innostaisi joukkoja lippua heiluttaen ja saisi vahvuudellaan joukot kulkemaan perässään.
Median hampaisiin hän on joutunut, koska on helppo kohde ja kiltti mies, nössökin joissain asioissa, vaikka sanoo kyllä tiukastikin, jos aihetta on. Minusta Vanhasen sitkeys hakea periaatepäätöstä yksityisyyden suojan ja sananvapauden rajankäyntiin osoittaa vahvaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen. Samalla se osoittaa epäitsekkyyttä, koska näin hän samalla tarjoutuu alttiiksi kaikenlaiselle panettelulle.
Median hallintaa ei mikään puolue SDP:tä lukuunottamatta juurikaan osaa, keskusta ehkä tällä erää kaikkein vähiten, mutta ei kokoomuksessakaan hurraamista ole. TEHY:n case osoitti kokoomuksen heikkoudet saada oma näkemyksensä totuudenmukaisena julkisuuteen.