Sika-anttila eilen

toisteli jatkuvasti, kun ruoan jumalattomasta hinnannoususta puhuttiin, että Latviassa ja Liettuassa ruoan hinnat ovat kohonneet vielä enemmän!
Mikä mahtanee olla ko. maiden muu tilanne?
Onko verrattavissa Suomeen muilta osin?
Eipä taida olla, mutta eihän s-a moista halua kertoa!
Suomi taitaapi olla EU:n mittakaavassa kallein maa joka suhteessa.
Jokin aika sitten oli Aasiassa matkoilla, ja keskustelin erään saksalaisen kanssa ja hän sanoi kuullessaan, että olen Suomesta, että sehän on hirvittävän kallis maa. Kuinka te siellä oikein pärjäätte?
Eli saksalaisetkin suomen tilanteen tuntevat!
8189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miks refenssit löytyy aina jostain vitun, ei saatana mä jaksa MATALAOTSAISILLE JUNTEILLE
enää.

PS. Sana MATAOTSAISUUS kuvastaa tarkkaan sitä mitä
hän työnantajistaan eli SUOMEN kansasta ajattelee!

Isänsä poika!

Äänestä
  • plah.

    Äänestä

Kun palkat kohoavat vuosittain riittävästi ja ansiosidonnaisellakin pärjää vuosia ja vielä pimeät keikat päälle. Kun on riittävästi tuloja niin mikäs meillä täällä Suomen lintukodossa on pärjätä.

Äänestä
  • Ent. taistolainen ei tiedä mistä kirjoittaa...
    Tilastokeskuksen uusimman tulonjakotilaston mukaan (julkaistu tässä kuussa) työntekijöillä ja työttömillä on ollut kaikkein heikoin tulokehitys.

    Arvaapas kenellä on ollut kaikkein suurin?

    "Suomen 500 suurinta yritystä keräsivät viime vuonna kaikkien aikojen suurimman liikevaihdon ja nettotuloksen, kertoo Talouselämä 500 -selvitys.
    Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylsi viime vuonna 360 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin luku oli 231 miljardia. Yhteenlaskettu nettotulos nousi 21,3 miljardiin euroon toissavuoden 17,5 miljardista."

    ***

    - Tulonjakotilaston mukaan paras tulokehitys oli maatalousyrittäjillä ja toimihenkilöillä.

    - Työntekijät ja työttömät olivat kaikkein heikoimmilla

    - Eikä ne paperityöntekijöiden ansiot niin mahtavat ole kuin väitetään - yövuorot ja urakkatyö lisäävät hiukan ansioita...

    Suora lainaus Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta:

    "Kotitalouksien mediaanitulot pienenivät vuonna 2006 työttömillä ja työntekijöillä. Työntekijöiden osalta vuosi oli poikkeuksellisen heikko, sillä 2000-luvulla heidän tulokehityksensä on ollut varsin lähellä kaikkien kotitalouksien keskimääräistä tulokehitystä. Sen sijaan työttömien tulot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittyneet selkeästi keskimääräistä heikommin, samoin kuin opiskelijoiden ja muiden ammatissa toimimattomien."

    Äänestä

Tämä ?

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Kiloa kirjoitti:

    ...

    On ?

    Äänestä

Panna karjun kanssa karsinaan samalle rehukipolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Euskunnan kyselytunnilla kirjoitti:

toisteli jatkuvasti, kun ruoan jumalattomasta hinnannoususta puhuttiin, että Latviassa ja Liettuassa ruoan hinnat ovat kohonneet vielä enemmän!
Mikä mahtanee olla ko. maiden muu tilanne?
Onko verrattavissa Suomeen muilta osin?
Eipä taida olla, mutta eihän s-a moista halua kertoa!
Suomi taitaapi olla EU:n mittakaavassa kallein maa joka suhteessa.
Jokin aika sitten oli Aasiassa matkoilla, ja keskustelin erään saksalaisen kanssa ja hän sanoi kuullessaan, että olen Suomesta, että sehän on hirvittävän kallis maa. Kuinka te siellä oikein pärjäätte?
Eli saksalaisetkin suomen tilanteen tuntevat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu