Pikavaalit heti

Uusi vaalirahoituslaki ei ehdi ennen syksyä.

Kakkonen ja Sukari voisivat 'rahoittaa' sopivan eduskunnan ja saataisiin vielä parempi porvarihallitus.
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa on Sukarin ja Kakkosen rahoittama hallitus, jolla on enemmistö Eduskunnassa. Miksi tarvittaisiin uudet vaalit? Mikään ei muuttuisi. Yli-Saunamäki toimittaisi yhdistykselle listan yritysystävällisistä ehdokkaista, joiden vaalikampan rahoittavat yritykset.

Ja lujaa on yrityksillä mennytkin:

"Suomen 500 suurinta yritystä keräsivät viime vuonna kaikkien aikojen suurimman liikevaihdon ja nettotuloksen, kertoo Talouselämä 500 -selvitys.
Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylsi viime vuonna 360 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin luku oli 231 miljardia. Yhteenlaskettu nettotulos nousi 21,3 miljardiin euroon toissavuoden 17,5 miljardista."

Kaikilla ei mene yhtä hyvin.
Työttömien ja työntekijöiden edunvalvojia ei hallituksessa löydy Tilastokeskuksen tulonjakotilaston perusteella:

"Kotitalouksien mediaanitulot pienenivät vuonna 2006 työttömillä ja työntekijöillä. Työntekijöiden osalta vuosi oli poikkeuksellisen heikko, sillä 2000-luvulla heidän tulokehityksensä on ollut varsin lähellä kaikkien kotitalouksien keskimääräistä tulokehitystä. Sen sijaan työttömien tulot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittyneet selkeästi keskimääräistä heikommin, samoin kuin opiskelijoiden ja muiden ammatissa toimimattomien."

Äänestä

maine sitävastoin on Matin kanssa pisneksissä kasvanut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jep jep hep kirjoitti:

Uusi vaalirahoituslaki ei ehdi ennen syksyä.

Kakkonen ja Sukari voisivat 'rahoittaa' sopivan eduskunnan ja saataisiin vielä parempi porvarihallitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu