Olen 20v, mies ja pelkään että olen menettämässä otteeni kokonaan. Ongelmanani ovat pahat raivonpurkaukset. Kerään kaupungilla kävellessäni itseni täyteen pahaa oloa, ja kun menen kotiin olen niin täynnä vihaa, että saatan hetken mielijohteesta ruveta raivomaan. potkin tavaroita ja saatan rikkoa esineitä ja käyttäydyn muutenkin kuin mielipuoli. Nyt minua pelottaa ajatus, että olen oikeasti seonnut! Kuitenkin minulla on mielestäni oikeus purkaa vihani johonkin, sillä muuten hyökkäisin vielä jonkun kimppuun. Onkohan tälläinen ollenkaan normaalia? Vietän muuten ihan tavallista elämää, mutta olen ns. luuseri. Ihmissuhteet puuttuvat melkein kokonaan. Olen myös katkeroitunut koko elämäni jatkuvasta syrjimisestä ja vittuilusta koulutovereiden ja muiden tahojen puolesta. Olen todella herkkä arvostelulle, kaikenlaiselle, pienellekin vinoilulle ja myös huomaan sen helposti. Ärsyynnyn todella helposti ja silloin kun on tarpeeksi vihainen, voi olla vaikeaa käyttäytyä asiallisesti. Mielialani myös heittelehtivät nopeasti. Voin siis olla vaikka maanisdepressiivinen? Ehkä olenkin?
Tuntuu, että tähän aggressiooni ei löydy mitään helpotusta. Lääkkeitä minulle on määrätty ahdistuneisuuteen ja unettomuuteen, mutta ne eivät aina auta tarpeeksi. Kesät ovat aina pahinta aikaa. Ulkoilu masentaa, sillä minulle nauretaan, tai siltä ainakin tuntuu. Olen melko varma, että kaikki Olen katkeroitunut ja negatiivinen ihminen, enkä jaksa enää kuunnella kenenkään vittuilua. Itsetuntoni on surkea. Hyvä jos pystyn astumaan ovesta ulos. Mitä ihmettä teen, kun luottamus ihmisiin on mennyttä? Todellisuus on minulle niin ahdistavaa, etten halua elää siinä. Pakenen minkä ehdin. Mutta en voi elää loputtomiin näin. Mitä siis teen?! Niin, ja turha neuvoa että tappaisin itseni, sitä en kyllä tee!
Tuntuu, että tähän aggressiooni ei löydy mitään helpotusta. Lääkkeitä minulle on määrätty ahdistuneisuuteen ja unettomuuteen, mutta ne eivät aina auta tarpeeksi. Kesät ovat aina pahinta aikaa. Ulkoilu masentaa, sillä minulle nauretaan, tai siltä ainakin tuntuu. Olen melko varma, että kaikki Olen katkeroitunut ja negatiivinen ihminen, enkä jaksa enää kuunnella kenenkään vittuilua. Itsetuntoni on surkea. Hyvä jos pystyn astumaan ovesta ulos. Mitä ihmettä teen, kun luottamus ihmisiin on mennyttä? Todellisuus on minulle niin ahdistavaa, etten halua elää siinä. Pakenen minkä ehdin. Mutta en voi elää loputtomiin näin. Mitä siis teen?! Niin, ja turha neuvoa että tappaisin itseni, sitä en kyllä tee!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei! Täällä sua muutaman vuoden vanhempi nainen! Itse kans saan noita raivareita välillä, mutta mulla ne saattaa kohdistua oikeisiin ihmisiin, eikä esineisiin ja tavaroihin. En voi sanoa täysin säännöllisesti niitä saavani, mutta varsinkin keväisin ja stressissä on tilanne ns. päällä. Mulla on se ongelma, että mä saatan ikäänku imeä itseeni kaikkea paskaa muiden ihmisten taholta, jopa vuosien ajan, kunnes sitten räjähtää. Viimeksi räjähti eilen, kolmen henkilön ollessa paikalla todistamassa tilannetta. Tilanne oli mulle jotenkin sietämätön, ja enää en kestänyt sitä patti-tilannetta. Niinpä raivo vain tuli ulos, ilman että sille pystyi mitään tekemään.
Mulla on kans noita kausia, milloin tuntuu olevan melkein täynnä vihaa jotain ihmisiä kohtaan. Viha kohdistuu kaikkein lähimpiin ihmisiin, ja siinä vihan ja raivon keskellä tuntuu, ettei ole inhimillisiä tai lämpimiä tunteita juuri ollenkaan. Vasta jälkeenpäin tulee kamala syyllisyys ja sietämätön pahan olon tunne.
Mun viha johtuu siitä, että mä koen, ettei mua ymmärretä. Mun pitäis joustaa jatkuvasti muiden mukaan, ilman että kukaan joustaa mun mukaan. Mun asioista ei piitata, ja niille viitataan kintaalla. Viha tulee siitä tuneesta, kun tuntuu ettei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua.
Itse olen huomannut hyväksi ratkaisuksi yksinkertaisesti pysyä loitommalla niistä ihmisistä, ketkä saavat pahan olon päälle. En jaksa olla jatkuvasti vihainen, ja ne ketkä mulle niitä tunteita aiheuttaa, niin saa olla rauhassa.
Varsinkin jos tuntuu että on jo valmiiksi kärttyinen ennen jonkun tapaamista, niin on syytä miettiä mikä tässä suhteessa on pielessä, koska aiheuttaa pahaa oloa. Mutta jos satun olemaan rauhallisella ja kärsivällisellä päällä, jolloin viha on laantunut olemattomaksi, voi suhteita taas pitää yllä.
mullakin on tullut raivareita kotona (koulu aikanani onneksi nyt valmistuin.)mutta en pysty ihmisten läsnä ollessa. olisiko tämä sitä mun hyvyyttä en tee pahaa muille. Pelkään huutamista koska joudun helposti katse kontaktiin. mikä ajaa mut aina karkuun. Mitenkös sitä raivoja voisi purkaa ettei kerran kuussa tarvisi ostaa laseja lisää :(. Miten te muut puratte raivojanne. Mulle on tainut tulla nämä raivarit muiden käytöksistä mua kohtaan.
Mäkin yleensä saatan aika pitkäänkin pystyä pitämään yllä semmosta suhtkoht normaalia naamaa, vaikka ärsyttäiskin. Mut sit lopulta en enää vain jaksa, ja kohtaus tulee. Usein syyt mun raivoomiseen tulee yllätyksenä muille, kun ne syyt on kertyneet vielä pitkältä ajalta. Loukkaavaa on sekin, ettei mun loukkaantumista oteta tosissaan, vaan syitä vihalle pidetään kummallisina.
onhan se hyvä että pitää pään kylmänä niin säästyy noloista tiloista. hmm on hieno aurinkon lasku täytyy myöntää.. pilvet näyttävät pinkin ja punasen sekoitukselta. :) Hyviä kesiä sinnekin.
Kannattaisi perehtyä asiaan.
Ei välttämättä hormonit oo syypää kaikkeen.
Olen mielestäni ihan tavallinen tyyppi, mutta parisuhteessa ja lapsuudenperhesuhteissa on välillä tullut niin väärinymmärretyksi ja loppuun asti vedetyksi että raivari on ainoa johon voi pahan olon purkaa. Siitä saattaa tulla myös kierre: esim. puoliso ei usko sinua jossain kiistatilanteessa ennen kuin saat sen raivarisi, ja sitten sinä saat sen, ja sama kohta uudestaan. Mun mies on semmonen jääräpää että en saa sitä tajuamaan pahaa oloani ja oman käytöksensä ongelmia ennen kuin saan kunnon raivarin. Sitten mies uskoo. Mutta ongelmahan tää on, tilanne tilanteelta mies tottuu ja pitää saada aina vähän entistä pahempi raivari... No ei se nyt ihan näin mene, eli ei meillä onneksi nää pahimmat riidat ole kuin muutaman kuukauden välein ja siinä väliajalla jo ehtii entiset unohtua.
Olen oikein miettinyt, onko muita keinoja saada ukko tajuamaan joitakin asioita, mutta en ole vielä keksinyt. Besserwisser-tyyppi kun ei usko ennen kuin näytetään. Onneksi rakkautta yhä on ja se siloittaa pahimmat muistot.
Esim. lapsuudenperheessä saattaa olla lapsuudesta alkaen muodostunut tietyt rooliasetelmat, ja jos itse irtauduttuasi perheestä, aikuistuttuasi tai jonkin suuren elämän muutoksen takia olet muuttunut ja toimitkin eri lailla kuin ennen, ei muutosta noin vain aina hyväksytä. Tällaisessa tilanteessa aggressiot saattavat olla järkyttäviä ja niiden kanssa yksin painiskelu tosi turhauttavaa. Itse sitten raivoan miehelleni näistä lähisuvun luutuneista odotuksista.
En ihaile aggressioitani, vaan kärsin niistä. Sinnikkäästi taistelen raivoamishalua vastaan, ja olenkin oppinut myös hillitsemään itseäni.
Jos raivarit ja aggressiivisuus on jatkuvaa ja jokapäiväistä, ongelmasta tulee suuri. Takana voi olla masennusta, pelkoja, käsittelemätöntä vihaa, jolloin oma paha olo purkautuu aggressiona. Suosittelen hakemaan apua tällaisessa tilanteessa.
että hänen tuttunsa vaimo purkaa vihaansa paiskomalla lasipulloja/lautasia seinään kellarissa. Lauhduttuaan siivoaa sotkut.
Psykiatrin mielestä aika erikoista mutta tokaisi, että mikäs siinä, jos auttaa.
epävakaalta persoonallisuushäiriöltä
persoona, tai epävakaa persoonallisuus kuten tuolla jo sanottiin. Metistä löytyy runsaasti aineistoa, ja jos luet englantia laita hakusanaksi "borderline personality disorder".
Elän tällaisen ihmisen kanssa, ja sinun käytöksesi ja tunnemaailmasi on samanlainen kuin hänen. Itsetunto on olematon, kaikki vittuilee ja puhuu paskaa selän takana. Kehenkään ei voi luottaa. Se ihminen on henkisesti vereslihalla.
Mielialat vaihtelevat nopeasti, ja yhtäkkiset raivonpurkaukset ovat ihan käsittämättömiä. Häenllä on tapana syyttää ja syyllistää pahasta olostaan kaikki muut paitsi itsensä. Surullista koska silloin kun hän on kunnossa hän on herttainen ja lämmin ihminen. Tuntuu vain olevan niin, että mitä enemmän häntä kehun ja mitä enemmän yritän pönkittää hänen itsetuntoaan sitä enemmän hän vihaa minua.
Oireista masennusta voidaan hoitaa lääkkeillä, ja jotkut ovat saanet avun omega 3:sta, mutta muuten auttaa ainoastaan intensiivinen terapia joka vaatii potilaalta pitkäaikaista sitoutumista.
Ihan hyvinkin mahdollista, että olen rajatilainen. Tunteet ovat minulle todella vaikeita välillä, tai siis tunteiden käsitteleminen. Perheessäni on tosin ollut muitakin "rajatilaisia" ja käytökseensä vettattuna en ole mitään! Mutta seura tekee katlaisekseen, niinhän sitä sanotaan...