Minulla on pakkomielteenä äitini, joka on alkoholisoitunut. Vahdin häntä, tuntuu, kuin olisin vastuussa hänestä ja hänen äitinsä. Kauttaelän hänen elämäänsä ja minulla on paha olla silloinkuin hänelläkin on. Olen syrjäytynyt tyttö, joka luulee olevansa äitinsä henkivartija.
Miten pääsen tästä kierteestä? Onko tämä normaalia alkoholistin lapsen käyttäytymistä? Hän ei ollut alkoholisti kun olin pieni. Ajattelen aina äitiäni ensin ja mietin aina mitä hän tuntee tietyissä tilanteissa. Tämä ei ole normaalia, olen jo 18 vuotta, ilman koulutusta ja työtä, masentunut. Minun on vaikea nukkua yöllä.
En voi ikinä elää ilman äitiäni, olen niin taantunut.
Pääsenkö ikinä eroon tästä?
Anteeksi vuodatukseni, johonkin pitää purkaa sydäntään.
Miten pääsen tästä kierteestä? Onko tämä normaalia alkoholistin lapsen käyttäytymistä? Hän ei ollut alkoholisti kun olin pieni. Ajattelen aina äitiäni ensin ja mietin aina mitä hän tuntee tietyissä tilanteissa. Tämä ei ole normaalia, olen jo 18 vuotta, ilman koulutusta ja työtä, masentunut. Minun on vaikea nukkua yöllä.
En voi ikinä elää ilman äitiäni, olen niin taantunut.
Pääsenkö ikinä eroon tästä?
Anteeksi vuodatukseni, johonkin pitää purkaa sydäntään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa Sinulle! Minulle tuli tunne, että olet jo hyvin lähtemässä irtaantumaan liiallisesta äiti ja hänen alkoholinsa -riippuvaisuudesta!
Tiedostaminen on puoli ruokaa, kuvauksesi tilanteestasi oli hyvä. Vain toteutus puuttuu, miten pääset liiasta kiinnittymisestä äitiisi irti? Omaa elämääsi tosiaan jarruttaa tämä tilanne, minkä asian olet itse jo huomannut.
Tiedät itsekin, että et ole ylimääräisesti äidistäsi vastuussa. Olet vain sen, mitä hyvä toveruus ja läheinen sukulaisuus edellyttää; olet ystävällinen, kohtelias ja yhteistyökykyinen kotihommissa. Äitisi sisäinen elämä on tosiaan vain hänen, älä yritä elää kaksissa kengissä. Eikä siitä mielestäni äitisikään hyödy, voi olla päin vastoin. Pieni näennäinen yksinjättäminen voisi tehdä hänelle hyvääkin? Äitisi myös haettava muuta apua eikä saisi tukeutua sinuun, ei.
Normaalia on, että lapsi alkaa (alkoholisti)tilanteessa toimia suojelevasti, mutta nyt olet aikuinen ja tiedostat, että suojelun ja paapomisen tarvitsee loppua. Estätkö samalla äitisi kasvua vastuullisuuteen; hän on vastuussa juomisestaan ja sen seurauksista. Et sinä! Rankkaa on sivusta katsoa, mutta yritä.
Kyllä on, kuten annat ymmärtää, että sinun tarvitsisi katsoa vain omien elämäsi asioiden eteen nyt. Sinun tarvitsisi toimia, mikä voisi olla tosi hyvä, sillä olisi hyvä, että olisit päiviä kotoa poissa, työn ym. asioiden järjestelyissä itsellesi.
Kyllä sinä 'ikinä voit elää' ilman äitiäsi. Ethän itsekään halua olla taantunut, joten lähde sieltä nyt eteenpäin. Lääkärille tai terveydenhoitajalle myös voisit mennä ekana. Kyllä tuo äitisuhde sitten aikanaan ja tavallaan hoituu. Ennenkaikkea äitisi on itse hoidettava oman elämänsä asiat, tiedät sen. Sitä kautta sinäkin sitten saisit helpotusta oloosi ja menestyisit omissa projekteissasi.
Sinä kirjoitit jo niin tyhjentävästi, että näin ei saisi jatkua. Ei sinun eikä äitisi kannalta ole hyväksi! Koeta jaksaa alkaa toimia, hae myös ulkopuolista apua itsellesi.
että helpottaa viimeistään, kun saat oman perheen.
Asiat saavat uuden tärkeysjärjestyksen.
Kunhan katsot, ettet ota juoppoa miestä, se on niin tyypillistä meille alkoholistien lapsille.
Tiedän kokemuksesta, miten sitä säälii sitä juoppoa vanhempaa, joka muka ei osaa elää eikä asioitaan hoitaa ilman apua.
Sitä kaljaa ja viinaa ne kuitenkin osaavat ostaa yksinäänkin, ihme kyllä, vaikka kaikki muu vaatiikin apua!
Pikku hiljaa vaan alat ottaa etäisyyttä.
Kuulostat tunnolliselta nuorelta ilmiseltä, jonka äitisi käytöksellään on pystynyt syyllistämään. Oma kokemus on mielenterveysongelmaisesta äidistä, joka ei olisi antanut lähteä kotoa minnekään. Lähdin kuitenkin aina kun halusin (huonoa omaatuntoa kantaen). Lähdin myös maailmalle opiskelemaan, vaikka hän jäikin yksin itkemään.
Kaiken jälkeen kuitenkin iski paniikkihäiriö, ja sitten menin psykoterapiaan opiskeluvuosina. Siellä selvittelin asioita. Jonkinlaisen vihan tunteen kautta olen vapautunut syyllisyydestä. Nykyisin oma perhe on etusijalla, edelleen 20 vuotta myöhemmin äiti syyllistää, jos vaikka lähden matkalle. Olen aika tunteeton hänen suhteensa, vierailut sujuvat kylmän kalseasti, mutta en enää ahdistu. Vihan tunne kyllä tulee joskus edelleenkin esille, mutta en enää kohdista sitä itseeni. Neuvoni on: elä nuoruuttasi, lähde opiskelemaan, ota etäisyyttä. Elämäsi on sinun.
Ja katkaise alkoholismin kierre omalla kohdallasi tulevissa ihmissuhteissa, eli älä ainakaan ota mallia äidistäsi.
Olet aika surullisessa tilanteessa. Kysyit onko sinun riippuvuutesi äidistä normaalia alkoholistin lapselle. Kyllä on. Se on normaalia lähes kaikkien päihdeongelmaisten lapsille. Sairastat läheisriippuvuutta. Olet nyt kipeästi avun tarpeessa. Jos kotipaikkakunnallasi On Al-Anon-ryhmä, joka on tarkoitettu alkoholistien läheisille, voit hakeutua sinne. Varmaan tarvitset myös terapeuttista apua. Läheisriippuvuus on psyykkinen oiretila. Äitisi on aikuinen, etkä mitenkään ole vastuussa hänen elämästään. Et myöskään voi raitistuttaa häntä. Se päätös pitää lähteä hänestä itsestään. On hyvin tärkeää, että haet nyt itsellesi apua. Toivon sinulle voimia. Ilmoitathan itsestäsi.
yhdyn edelliseen kirjoittajaan .
Itse olen alkoholistin lapsi.Olet tyypillinen sellainen ja kärsit läheisriippuvuussuhteesta äitiisi.
Hae apua...saat sitä.Tuo Al-anon on ok ja suuremmissa kaupungeissa AAL eli alkoholistien aikuisten lapsille tarkoitettu ryhmä.Tuttu minulle.
Sen lisäksi menisin terapiaan.Minun riippuvussuhteeni äitiin,vaikka isä joi,oli järkyttävän- ahdistavan- tukehduttava.Kun äiti kuoli,sekosin tuskasta.Paranin kyllä,mutta kesti kauan.Hae apua NYT.
Juuri tuo ikäsi on herkintä aikaa kaikelle minuudelle.Minäkin toivon,että kerrot ja kirjoitat.Voimaa.
Tuo on ihan "normaalin epänormaalia" käytöstä, kun vanhempi on alkoholisti...
Alkoholismi on sairaus, johon ainoa lääke on halu lopettaa juominen ja jos äidilläsi ei ole sitä, et valitettavasti voi tehdä muuta kuin "päästää irti" ja alkaa elää omaa elämääsi. Käypä katsastamassa Aal-liikkeen sivuja (alkoholistien aikuiset lapset) ja yritä löytää itsellesi sopiva vertaistukiryhmä sitä kautta. Mielestäni ei ole epänormaalia huolehtia rakkaistaan, mutta jossain vaiheessa suurinta rakkautta on luovuttaa siksi aikaa, että toinen löytää oman pohjansa. Voimia sinulle tosi paljon!