Pysähtyneisyys...

Pysähtyneisyys, absoluuttinen olotila vai hetki ennen muutosta?

Kapitalismin pysähtyneisyys ilmenee sen taantumisena, kurjuuden tuottamisena, taaksepäinmenona. Sammalla sen uumenissa itää kuitnekin sen tuleva muutos, sosialismin siemen. Tapahtuuko siis niin, että kapitalismi taantuu vai niin, että se kehittyy sosialismiksi. Marxin mukaan taantuu, koska se kurjistuu ja näin myös kaikkialla kokoajan tapahtuu.

Helsingin hovioikeus oli juuri saanut jutun uudelleen käsittelyynsä, kun oli yrittänyt oikaista todistajien kuulemisessa. Sama kuin autokorjaamolla, jossa jätetään pyöränruuvit kiristämättä, mutta laskutetaan täysi summa. Tehdystä vahingosta, että auto suistuu ojaan, ei suostuta korvaamaan mitään. Oikeuslaitoksella vastaavasti mennään sateenvarjonalle, eli syytesuojaan.

Helsingin hovioikeuden tuomarit pitäisi laittaa viralta ja sulkea häkiin.
19657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tai toimi vaihtoehtoisesti niin että
laki on jatkossa puolellasi.
Sinä itse asiassa jo olet häkissä, olet itse itsesi sinne kammennut. Sotasi yhteiskuntaa vastaan etoo minua, kovien työtätekevien ihmisten
hyvinvointi Suomi josta pitäisi olla erittäin ylpeä.
Tai muuta zimbabween. Siellä toimii Hannun paratiisi, kommunismi, ja lujasti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Toimin juuri niin kuin jatkossa tulee toimia ja pistän paskiaiset lopulta vastuuseen.

    Sinua etoon oikeusmurhatut, mutta ei oikeusmurhaajat, minua oikeusmurhaajat, petturit valehtelijat. Sinulla, kuten kapitalisteilla kaikilla on myös moraali mennyt nurinpäin päähän. Ikäänkuin selkäranka olisi työnnetty paikalleen nurin niskoin.

    Tässä ilmeneekin se miten luokka-asema määrää myös ihmisen tajunnan. Se vieraantuu todellisuudesta ja tuottaa jopa nurinkurista moraalia.

    Sama ilmiö on ollut fasismin syntymisen syynä, joidenkin ryhmien yli-ihmisarvottaminen ja joidenkin ala-ihmis. tarkoitan tietysti tummaihoisia, juutalasia, venäläisiä ja romaaneja. Ja kuten huomaamme, myös näistä ryhmistä syntyy vieraantuneita, kun yhteiskunnallinen perusta muuttuu. Jotka vieraantuneet myös alkavat aliarvioimaan muita ja korostaan toisten rodullista erinomaisuutta toisten heikkoutta vastaan. Tarkoitan mmm. juutalaisten suhdetta palestiinalaisiin, itä-eurooppalaisten suhdetta romaaneihin ja rikkaiden suhdetta köyhiin.

    Rikkaat ovat kuin yksi uusi rotu, joka syrjiin tähän taloudellisesti vieraantuneiden rotuun kuulumattomia. Heidän todellisuuden tajunsa on jotakin täysin vierasta. He ovat ihmiskunnan epäonnistunein joukko, joka ei pysty sopeutumaan kuin itseensä ja ahneuteensa.

    Suomi suomalaisille, maapallo Ihmisille, rikkaiden luokka helvettiin!

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    "Suomi suomalaisille, maapallo Ihmisille, rikkaiden luokka helvettiin! "

    Miksi valitat palstalaisille kärsimääsi oikeusmurhaa?
    Jäikö miljoonat saamatta?
    Olisitko halunnut lähteä rikkaiden mukana helvettiin?
    Ei kai kommunisti ole kateellinen jonkun muun rikastuessa hänen veneillään vai mistä niissä oikeudenkäynneissä on kysymys?

    Äänestä

  • Aloittaja

    antikommunisti kirjoitti:

    Kommunisti ei ole kateellinen, miksi olisi. Hänhän jakaa omaisuutensa yhteiseksi hyväksi. Logiikkasi on porvariston logiikkaa, individualismia.

    Kommunisti on oikeudenmukainen ja siihen kaikessa pyrkivä, siksi vääryyteen tulee suhtautua aina ankarasti. Jos vääryyden väline on oikeuslaitos, kuten tapauksessani, on kyseessä jo raskauttava vääryys. Miksi sitä tulisi katsella, minun, väärin kohdellun, sormieni lävitse?
    Tottakai teitä porvareita vituttaa, kun paskan maailmanne perusteet paljastetaan kaikille kiistämättömästi. Sehän voi parhaassa tapauksessa johtaa koko maailmanne romahtamiseen. No se taasen on tarkoituksenikin, hävittää kapitalismi maanpäältä ikuisiksi ajoiksi ja nousta näin korkeampaan yhteiskuntamuodostumaan.

    Teidän eväänne on jo syöty.

    Eikö kuitenkin ole tärkeintä, että yhteiskunnalla on käytössä mahdollisimman hyviä pelastusveneitä?
    Et kai ole itsekäs kapitalisti, joka haluaa hunajaa suunnittelemistaan meripelastusveneistä?

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Kommunisti ei ole kateellinen, miksi olisi. Hänhän jakaa omaisuutensa yhteiseksi hyväksi. Logiikkasi on porvariston logiikkaa, individualismia.

    Kommunisti on oikeudenmukainen ja siihen kaikessa pyrkivä, siksi vääryyteen tulee suhtautua aina ankarasti. Jos vääryyden väline on oikeuslaitos, kuten tapauksessani, on kyseessä jo raskauttava vääryys. Miksi sitä tulisi katsella, minun, väärin kohdellun, sormieni lävitse?
    Tottakai teitä porvareita vituttaa, kun paskan maailmanne perusteet paljastetaan kaikille kiistämättömästi. Sehän voi parhaassa tapauksessa johtaa koko maailmanne romahtamiseen. No se taasen on tarkoituksenikin, hävittää kapitalismi maanpäältä ikuisiksi ajoiksi ja nousta näin korkeampaan yhteiskuntamuodostumaan.

    Teidän eväänne on jo syöty.

    Kaikkihan on kunnossa! Olet jakanut vastikkeetta
    omaasi!

    Piruako siitä itket tuomarien avustuksella.

    Vai et saanut valituslupaa jutussasi?

    Tiedätkö mitä se yleensä tarkoittaa?

    Sitä että tuomiosi perustelut ovat ns. selvät
    ja veden pitävät.

    Lainoppineet eivät näe perustetta tuomion
    muuttamiselle.

    Luet vaan niitä päätöksen perusteita niin aukeaa
    se sinullekin.

    Mutta sosialismin perusprinsiippiä olet toteutta-
    nut.

    Vastikkeetta varastamista.

    Tosin olet ollut antavalla puolella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    T Urpo kirjoitti:

    Hyvä, kun sinulla on selvät mielipiteet, vaikka et asiasta mitään tiedä. Ne jotka tietävät, ovat samaa meiltä kanssani, minua on tämä oikeusjärjestelmä pettänyt.

    Poliisi et tutki valalla valehteluja ja ministeriötä suojellaan.
    Roistot ovat vapaana, todistajat valehtelee ja oikeuslaitos peittelee.

    "Poliisi et tutki valalla valehteluja ja ministeriötä suojellaan.
    Roistot ovat vapaana, todistajat valehtelee ja oikeuslaitos peittelee. "

    Meno on kuin neukkulassa - sinun täytyy tuntea olosi tosi miellyttäväksi ja kotoiseksi.

    Antamasi varassa. Siksi otin kantaa yleisellä
    tasolla siihen että et saanut valituslupaa.

    Se johtuu siitä että perusteita uusintakäsittelyl-
    le ei ole.

    Taitaa olla kommarien piiri ja muitten hörhöjen
    jotka ovat "samaa mieltä".

    Kyllä poliisi tutkii. Niin herrojen kuin narrien-
    kin jutut.

    Kuten sisäpiirikauppojen.

    Edesmennyt Mylle Jouhki sai ihan tuomionkin.

    Puhut Rainesto tasapainottoman ihmisen lailla.

    Äläkä itke enää tätä paskaa. Sait tuomiosi
    oikeudelta ja sillä siisti.

    Näytät jo lapsellisen naurettavalta narrilta.

    On erittäin mielenkiintoista, kuinka porvari perse yrittää selittää kommunisteille, että nielkää kaikki se paska, jota teille meidän hienon Suomen lahtarifasisti oikeus syöttää.

    Mikä on motiivisi, kun puolustat vääryyttä. Oletko uskovainen, luuletko että sinua odottaa sanojesi perusteellaa armo? Ei, sinua odottaa kysmys, missä oli sinun järkesi valo, kun annoit roistojen sokaista sinut.

    Minulla on factat, poliisi ei tutki rikoksia jos niiden takana on lahtarien pesä, sisäministeriö. Sinulla ei ole kanttia factojani tarkistaa, mutta sinulla on jostain annettuna mielipide siitä,mitä on tapahtunut.
    Minulla on myös factat, että poliisi toimii väärin ja peittelee, näin sanoo myös lääninpoliisi, kun ei enää muuta voi.
    Sinä olet porvari, pelkkä surkea porvari... Luokkarikoksen puolustaja, lahtarien pesijä..

    Minä en koskaan lopeta, ennen kuin oikeus murhaa minut viidesti, sen likasangon arvostelua. Minä haluan tuomarit linnaat ja minut pettäneet roistot ja todistajat perässä.

    Se, mitä saan nyt aikaiseksi, ei ole kiinnostavaa, hehän suojelevat toisaan. Minua kiinnostaa se, että tiedän heidän saavan kristillisen tuomionsa, kuten valaraamattunsa sen heille kertoo, aina neljänteen polveen.

    Meidän kaikkien tulee tietää, ei luulla, että meillä on luokkaoikeuas, joka suojelee roistoja ja syyttää syyttömiä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    antikommunisti kirjoitti:

    "Poliisi et tutki valalla valehteluja ja ministeriötä suojellaan.
    Roistot ovat vapaana, todistajat valehtelee ja oikeuslaitos peittelee. "

    Meno on kuin neukkulassa - sinun täytyy tuntea olosi tosi miellyttäväksi ja kotoiseksi.

    Hyvä, lopulta huomaat, että Suomi paska on pahamaineiseksi leimaasi maan kaltainen, oikea roistovaltio.

    Ongelmasi on siisnä, että et tiedä siitä neukkulasta mitään, mikä oli todellisuus, mutta Suomesta tiedät ja osaat verrata sitä siihen, mikä sinusta on karmeinta.

    Minun oloni ei ole täällä hyvä, olen rostojen piirittämä. Tiedänn myös, että neukkula ei ollet sellainen kuin porvaripaskat väittää. Virheensä siellä oli, kuten kaikialla, ei kuitnekaan sen enenpää.

    Täällä Suomessa, kaikki on kuitenkin todellista, paska on aitoapaskaa, rikokset totta. Hallitus ottaa lahjuksia ja peittelee niitä, valhe istuu kaikkialla.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    On erittäin mielenkiintoista, kuinka porvari perse yrittää selittää kommunisteille, että nielkää kaikki se paska, jota teille meidän hienon Suomen lahtarifasisti oikeus syöttää.

    Mikä on motiivisi, kun puolustat vääryyttä. Oletko uskovainen, luuletko että sinua odottaa sanojesi perusteellaa armo? Ei, sinua odottaa kysmys, missä oli sinun järkesi valo, kun annoit roistojen sokaista sinut.

    Minulla on factat, poliisi ei tutki rikoksia jos niiden takana on lahtarien pesä, sisäministeriö. Sinulla ei ole kanttia factojani tarkistaa, mutta sinulla on jostain annettuna mielipide siitä,mitä on tapahtunut.
    Minulla on myös factat, että poliisi toimii väärin ja peittelee, näin sanoo myös lääninpoliisi, kun ei enää muuta voi.
    Sinä olet porvari, pelkkä surkea porvari... Luokkarikoksen puolustaja, lahtarien pesijä..

    Minä en koskaan lopeta, ennen kuin oikeus murhaa minut viidesti, sen likasangon arvostelua. Minä haluan tuomarit linnaat ja minut pettäneet roistot ja todistajat perässä.

    Se, mitä saan nyt aikaiseksi, ei ole kiinnostavaa, hehän suojelevat toisaan. Minua kiinnostaa se, että tiedän heidän saavan kristillisen tuomionsa, kuten valaraamattunsa sen heille kertoo, aina neljänteen polveen.

    Meidän kaikkien tulee tietää, ei luulla, että meillä on luokkaoikeuas, joka suojelee roistoja ja syyttää syyttömiä.

    Uoti nimisiä ei vankilassa olisi.

    Ja faktoista puheen ollen, kun et niitä anna
    ei niistä voi tietää.

    Se että ei saa valituslupaa kertoo jutusta
    aika paljon.

    Sen verran toveri Urpokin tietää.

    Vaikka ei lainoppinut olekaan.

    Nielet oikeuden perustelut ja sillä siisti.

    "Syyttömiä" omasta mielestään on joka paikassa.

    Sinänsä vekkulia että ei tuomittaisi jos on
    "omasta" mielestään syytön.

    Heh.

    Vähän naurattaa.

    Ihan pikkuisen.

    Jos poliisin toiminnassa on TODISTETTAVASTI huo-
    mautettavaa niin oikeuskansleri tai eduskunnan
    oikeusasiamies ovat oikeita osoitteita.

    Jos näyttö on kunnossa niin keppiä tulee!

    Jos et usko niin käy katsomassa päätöksiä.

    Niitä löytyy netistä.

    Hei suksi nyt vaikka sinne, missä ei aurinko paista... Olet kertonut kaikille, että valtio, luokkaoikeus ja muut kusipäät roistot toimivat oikein ja syyttömät ne ovat väärässä. Olemme tämän nyt moneen kertaan kuuleet, joten vedä pottu päähäs.

    Roistovaltion roistot tuntee siitä, että eivät osaa olla objektiivisia, eivät edes oikeusmurhan edessä. Saksalaisilla oli sama ongelma, kun piti pistää viattomia uuniin ja taisi siinä jukunen suomalainenkin olla heittäjänä.

    Minulla on todisteet ja ne matkaa seuraavaksi EU-luokkaoikeuden oikaistavaksi. Ja sitten ne meneekin jo taivaaseen jeesuksenne luokse, hänhän tietää ja näkee kaiken ja hänen ramattunsa on se valaraamattukin. Katsotaan mitä äijä sanoo.

    Olet sinä aika naivi pelle.

    Äänestä

verisuonesi vielä katkeaa kun päivästä toiseen, aamusta iltaan, istut neljän seinän sisällä hakkaamassa tietokoneen näyttöjä ja huutamassa todellisia tai kuviteltuja epäkohtia missä sinua on kohdeltu väärin ja yhteiskunta pitää sen takia mullistaa ja aloittaa suuret kostotoimenpiteet, jossa varmaan itse ylinpänä inkvisaattorina jakelet niitä raippa/kuolemantuomioita...

olet vaarallisella tiellä. ihan itsesi tähden niin koeta ottaa vähän rauhallisemmin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tallinnasta... lenkkeilin riittävästi, kuvasin mm. Tallinan rautatieasemalla junia lähdössä Moskovaan ja Pietariin. Join myös yhden kaljan.. joka jo sinällään on kova vaatimus. Saku gould, ei ole minun makuun.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Tallinnasta... lenkkeilin riittävästi, kuvasin mm. Tallinan rautatieasemalla junia lähdössä Moskovaan ja Pietariin. Join myös yhden kaljan.. joka jo sinällään on kova vaatimus. Saku gould, ei ole minun makuun.

    MOLSKIS!

    MIKSI VALTIO PITÄÄ KORVATA JOLLAIN EPÄMÄÄRÄISELLÄ VALLANKUMOUSPARATIISILLA?

    Jos HR ja kumppanit tunnustautuvat Allankumousaatteen tukijaksi ja kannattajaksi, niin minä tyhmä ja saamaton KATUNARRI kysyn Teiltä Arvoisat Kaikkien Alojen ERIKOISNEROT muutaman kahelin kysymyksen.

    Ensiksi:
    Mitä tarkoittaa TYÖVÄENLUOKKA, kuka siihen kuuluu ja millä perusteella?

    Mitä tarkoittavat Sosialistinen ja Kommunistinen TUOTANTOTAPA?

    Olisi kiva saada Teiltä Erikoisnerot jonkinlainen määrittely ilman moraalista sekoilua, sillä YHTEISKUNTAFILOSOFIA ja MORAALIFILOSOFIA ovat ikävä kyllä Arvon Täydelliset Asiantuntijat ihan eri Filosofian osa-alueita.

    Olen ollut ymmärtävänäni sen kummallisuuden, että PÄÄOMA-KIRJA on tutkimus siitä, että miten LUONTAISTALOUS muuttui Vaihdantataloudeksi ja miten VAIHDANTATALOUS toimii käytännössä.

    Mitä tarkoittaa LUONTAISTALOUS?
    Luontaistalous on sellainen, jossa Tavaran tai palveluiden tuottaja ja kuluttaja ovat yksi ja sama henkilö tai perhe, joten ei ole olemassa markkinoita.

    Mitä tarkoittaa VAIHDANTATALOUS eli KAPITALISMI?
    Vaihdantatalous on sellainen, jossa Tavaran tai palveluiden tuottaja ja kuluttaja ovat eri toimijat, joten tavaran tai palvelun tuottaja ei koskaan tiedä tarkaan niitä tai heitä, jotka tuottajan tuotokset kuluttavat, joten tarvitaan markkinat sekä yleinen tavara eli RAHA vaihdantaprosessia helpottamaan.

    Minua kiinnostaa erityisesti Arvoisat Leniniläiset Erikoisnerot sellaiset aatteet kuin KOMMUNISMI ja SOSIALISMI.

    Kun minä joskus aikaisemmin perehdyin sellaiseen oppijaksoon kuin MARXILAINEN SOSIOLOGIA, niin tässä oli jos jonkinlaista tarinaa Sosialismin ja Kommunismin aatteen historiasta taloudellisten ilmiöiden kuvailun eli Kansantaloustieteen opiskelun lomassa.

    On olemassa varsinainen Vallankumousoppi eli ANARKISMI ja, jonka aatetta on iät ja ajat kutsuttu Sosialismi-nimellä ja, kun Anarkistit ottavat käyttöön taistelujärjestön, niin he alkavat kutsua omaa perusoppiaan Anarkosyndikalismi-nimellä ja aatteesta Kommunismi-nimeä.

    Ongelmaksi on jäänyt, jää ja ilmeisesti on jäävä se, että nämä perusluokkataistelijat eivät ole tähän päivään mennessä kertoneet meille kahjoille Katunarreille, että mitä Sosialismi ja Kommunismi tuotantotapoina käytännössä tarkoittavat.

    Anarkistit eli Luokkataistelijat vastustavat valtiota, joka kuulemma häviää Kommunismissa, mutta kuitenkin Luokkataistelijat eli Anarkistit kannattavat yksityisomaisuuden sosialisointia valtion hallintaan ja omistukseen.

    Jos on yksityisomaisuus otettu sosialismissa valtion hallintaan, mikä tai kuka omistaa valtiollisen omaisuuden kommunismissa, kun valtio Anarkismi-aatteen oppien mukaan on hävinnyt?

    Hyvä kysymys on myös se, että mitä tarkoittaa Luokkataistelijalle eli Anarkistille sosiologia ja politologia, jotka tutkivat erityisesti yhteiskuntaa ja tämän hallinnollista kokonaisuutta valtiota.

    Toinen kysymys on se, että jos VALTIO häviää sortojärjestelmänä, niin mitä tämä tarkoittaa Arkimaailman tapahtumana?

    Jos ei ole yhteiskunnassa olemassa sellaista pakkovaltajärjestelmää kuin on VALTIO, niin miten voidaan laatia laillisen yhteiskuntajärjestyksen tarvitsena normisto, muuna kuin moraalisääntöinä ilma rangaistusseuraamusta?

    Laki ei ole LAKI, jos siihen ei ole liitetty myös rangaistusseuraamus silloin, jos jokin "Luokkataistelija" saa päähänsä soveltaa jotain toimintoa yhteiskunnassa oman tahtonsa mukaan samalla loukaten kanssaeläjän henkilökohtaista etua.

    Punavihreä KATUNARRI.

    Äänestä

jätti kiristämättä?

Renkaan vaihtanyt työläinen kävi varmaan kertomassa kapitalistille, että nyt jäi ruuvit kiristämättä, johon kapitalisti vastasi: "ei se mitään sano kassatyöläiselle, että veloittaa täyden summan."

Oletko aivan idiootti?

Äänestä
  • Aloittaja

    En ole idiootti, tarina on aivan tosi... mutta oleellisne siis kiersit, oliko liian vaikea?

    Äänestä

Vahvistan tämän ja omien kokemusten kautta.

Kansaa petetään niin uskomattomasti, että voidaan puhua jo mielivallasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Pysähtyneisyys, absoluuttinen olotila vai hetki ennen muutosta?

Kapitalismin pysähtyneisyys ilmenee sen taantumisena, kurjuuden tuottamisena, taaksepäinmenona. Sammalla sen uumenissa itää kuitnekin sen tuleva muutos, sosialismin siemen. Tapahtuuko siis niin, että kapitalismi taantuu vai niin, että se kehittyy sosialismiksi. Marxin mukaan taantuu, koska se kurjistuu ja näin myös kaikkialla kokoajan tapahtuu.

Helsingin hovioikeus oli juuri saanut jutun uudelleen käsittelyynsä, kun oli yrittänyt oikaista todistajien kuulemisessa. Sama kuin autokorjaamolla, jossa jätetään pyöränruuvit kiristämättä, mutta laskutetaan täysi summa. Tehdystä vahingosta, että auto suistuu ojaan, ei suostuta korvaamaan mitään. Oikeuslaitoksella vastaavasti mennään sateenvarjonalle, eli syytesuojaan.

Helsingin hovioikeuden tuomarit pitäisi laittaa viralta ja sulkea häkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu