Olin intissä 63 kiloinen rääpäle.
Vitutti tuo hentoinen varsi. Halusin hieman raameja.
Vuodet vierivät.
Punttisalilla vietin aikaani suht. paljon. Nuoremmat kaverit tulivat ja menivät ohi, heillä lihakset kasvoivat kuin tyhjää vain. siltä ainakin tuntui.
Rehkin lujemmin, ja söin lujemmin, vaan samaan en päässyt.
Voi vietävä mitä tuskaa välillä. Aivan piippuun vedin välillä itseni. Vaikeaa oli välillä kiivetä portaita alas, eikä hikistä T-paitaa meinannut saada kiskottua päältä pois.
Sitten elämä muuttui. Jäi punttisali vähemmälle, kiinnosti enemmän syöminen ja juopottelu, laiskottelu. Näin meni n. 90-luku. Punttien kolistelu ei tosin jäänyt, mutta väheni ja keveni, mutta jatkui läpi vuosien. Mutta viinaa meni runsasti ja kaikkea söin mitä vaan mahdollista, aina ja koska vaan.
Ja entä nyt?
Nyt on paino noussut runsaaseen 80 kiloon. En lihonut vaikka kuinka olisi pitänyt, monen vuoden myötä. Rasvapros. on nyt n. 23, ei siis lihava. BMI on 27.
Viimeiset vuodet tosin on liikunta astunut aina vaan enemmän kuvaan, nykyisin harrastan IP-lajeja, ja välillä on tosi rankkoja treenejä, mutta kuntokin on kova. Viinoittelu jäänyt vähemmälle.
Lihaksia on kertynyt vaan pikkuhiljaa, kilo-puolitoista vuodessa, miten kuten. Pikkuhiljaa. Nyt alkaa olla sellaiset raamit että hyvä on.
Jos kaikki laihduttaja näkisivät edes neljänneksen siitä työstä mitä minä tein saadakseni painoni nousemaan, niin lihavuusongelma olisi huomattavasti pienempi.
Jos joku on rankkaa niin painon lisääminen silloin kun siihen ei ole luonnollista taipumusta. Useimmat lihavat eivät tiedä vuosien kovasta ja määrätietoisesta duunista mitään, vaan antavat aina periksi jos tulokset eivät näy kuukauden-kahden aikana. Pitää jaksaa vuosia.
Vitutti tuo hentoinen varsi. Halusin hieman raameja.
Vuodet vierivät.
Punttisalilla vietin aikaani suht. paljon. Nuoremmat kaverit tulivat ja menivät ohi, heillä lihakset kasvoivat kuin tyhjää vain. siltä ainakin tuntui.
Rehkin lujemmin, ja söin lujemmin, vaan samaan en päässyt.
Voi vietävä mitä tuskaa välillä. Aivan piippuun vedin välillä itseni. Vaikeaa oli välillä kiivetä portaita alas, eikä hikistä T-paitaa meinannut saada kiskottua päältä pois.
Sitten elämä muuttui. Jäi punttisali vähemmälle, kiinnosti enemmän syöminen ja juopottelu, laiskottelu. Näin meni n. 90-luku. Punttien kolistelu ei tosin jäänyt, mutta väheni ja keveni, mutta jatkui läpi vuosien. Mutta viinaa meni runsasti ja kaikkea söin mitä vaan mahdollista, aina ja koska vaan.
Ja entä nyt?
Nyt on paino noussut runsaaseen 80 kiloon. En lihonut vaikka kuinka olisi pitänyt, monen vuoden myötä. Rasvapros. on nyt n. 23, ei siis lihava. BMI on 27.
Viimeiset vuodet tosin on liikunta astunut aina vaan enemmän kuvaan, nykyisin harrastan IP-lajeja, ja välillä on tosi rankkoja treenejä, mutta kuntokin on kova. Viinoittelu jäänyt vähemmälle.
Lihaksia on kertynyt vaan pikkuhiljaa, kilo-puolitoista vuodessa, miten kuten. Pikkuhiljaa. Nyt alkaa olla sellaiset raamit että hyvä on.
Jos kaikki laihduttaja näkisivät edes neljänneksen siitä työstä mitä minä tein saadakseni painoni nousemaan, niin lihavuusongelma olisi huomattavasti pienempi.
Jos joku on rankkaa niin painon lisääminen silloin kun siihen ei ole luonnollista taipumusta. Useimmat lihavat eivät tiedä vuosien kovasta ja määrätietoisesta duunista mitään, vaan antavat aina periksi jos tulokset eivät näy kuukauden-kahden aikana. Pitää jaksaa vuosia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Osuit melko tarkkaan asian ytimeen. Jos ei ole luontaista taipumusta. Herää kysymys miksi ihmisen täytyy pyrkiä sellaiseksi mihin hänellä ei ole luontaista taipumusta? Miksi kaikki tasapäistetään täällä? Mihin katoaa yksilöllisyys ja sen kunnioitus? Ei kaikkien tarvitse olla hoikkia. Ei miehen pidä olla lihaskimppu vain siksi että hän on mies. Ei kaikkien naisten pidä olla eteerisiä anorektikkoja. Ei kaikista tule insinöörejäkään (ONNEKSI):). Miksi siis ulkoisesti pitäisi mahtua samaan muottiin? Kenen etua tällainen palvelee? Meille kaikille on annettu tämä yksi elämä. Jokaisen kannattaisi viettää se mahdollisimman hyvin. Niin että nauttisi itse ja mahdollisesti tuottaisi hyvää mieltämyös läheisilleen. Kaikki turha tuskailu ja hössötys ulkonäöstä on aivan turhaa. Koskaan ei kuitenkaan voi olla kaikkien mieleen. Kauneus on katsojan silmässä. Pyrkikäämme siis miellyttämään ennen kaikkea itseämme. Siitä alkaa rakentua terve itsetunto ja onnellinen elämä. Luulen että harva meistä katuu kuolinvuoteellaan sellaista mistä on aidosti saanut hyvää mieltä itselleen. Moni varmaan katuu hukkaan heitettyä aikaa minkä on viettänyt tuskailemalla muuttaakseen itseään muiden ihmisten miellyttämiseksi.
Naisissa pidän hieman persevistä ja kurvikkaista naisista, kukapa mies ei, sellaisista kuin vaikka Shakira mutta isommalla rintavarustuksella.
Ja miehissä kiinnitän aina huomiota kokoon, ja tuntuukin hassulta kuulla joidenkin miesten laihduttavan ja tavoitteen olevan joku 70 kiloa. Sellaiset lasken olevan pelkkää piipunhikeä, pitäähän äijällä raameja olla. Mutta kai se silti on parempi 70-kiloinen hoikka poika kuin 100-kiloinen läski.
Olen matsannut (harrastuksissa) itseäni 15 kiloa kevyempien kanssa ja tappiolle olen joutunut toisinaan. Ettei se koko ja massakaan ratkaise mutta kun kerran itse koen että raamit tuovat hieman uskottavuutta niin sitten uskon niin. Ja niinhän sitten olen sen eteen tehnyt työtä ja se jatkuu edelleen.
Uskoakseni kulun tunteineni valtaväestöön: hoikkia kurvikkaita naisia ja raamikkaita miehiä. Nämä lienevät kaikesta huolimatta olevan muodissa yhä edelleen.
Mutta työ näin jälkeen laskettuna on ollut huikea, mutta mitään pakkopullaa se ei ole ollut, vaan mielekäs harrastus, tavoite selkeänä. Ja siitä tiedänkin, että luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, ei saa luovuttaa, on vaan vuosien saatossa jaksettava ja jaksettava. Yksi vuosi ei merkitse paljoakaan, kun on koko elämätaipaleen mittainen työ tehtävänä. Se pitäisi laihduttajienkin muistaa.
Lopussa kiitos seisoo.
Ensimmäinen ja päällimmäinen tunne, joka minulle tuli lukiessani tekstejäsi, oli sääli.
Ymmärrän sen, että laihduttaminen on joskus tarpeen terveyssyistä.
Mutta tuskin voit väittää että olet nyt aivan huomattavan paljon terveempi kuin olit silloin 63-kiloisena? Huom! Olet tottakai jonkin verran terveempi, koska varmaan urheilet enemmän. Mutta aivan samaan tulokseen olisit päässyt vaikka olisit pysynyt 65-kiloisena.
Aivan huimaa kun miettii, mikä määrä aikaa ja energiaa on mennyt, suoraan sanoen, aivan turhaan. Ihmisillä on erilaisia vartalotyyppejä. Sinun luonnollinen tyyppisin on hentorakenteinen. Se, että tämä jostain syystä oli sinulle niin mahdotonta hyväksyä, että olit valmis käymään läpi moisen järjettömän rääkin, on käsittämättömän surullista.
Jos puoletkin tuosta ajasta ja energiasta olisi laitettu johonkin oikeasti kehittävään, kuten vaikkapa opiskeluun tai lukemiseen, niin se olisi kyllä ollut huomattavasti enemmän hyödyksi.
Mulla on sama ongelma kun sulla eli olen todella hentorakenteinen. Olen siis nainen ja olen kyllästynyt kuulemaan kommentteja omasta vartalostani. Olen yrittänyt syödä enemmän ja treenata, että sais edes vähän "massaa" tai muotoja.. Turhaan kuitenki... Olen syntynyt hentorakenteiseksi ja sille ei vaan voi mitään. Kyllä itsensä lihottaminenki käy työstä, ku pitää yrittää syödä vaikka ei ole yhtään nälkä. itse olen koko ajan jääkaapilla, mutta siitä huolimatta vartaloni on ja pysyy samanlaisena. Ja kaikille teille jotka olette vastanneet, että onpa sääli ja mitä järkeä niin ette varmasti ole itse olleet samanlaisessa tilanteessa. Ihmiset jotenki kuvittelevat, että heillä on joku oikeus arvostella luonnostaan hoikkia ihmisiä ja haukkua liian laihaksi yms.. Jos itse menisi haukkumaan ylipainoisia niin sehän olisi kauhean loukkaavaa. Itse en ole koskaan haukkunut ketään isompikokoista läskiksi vaikka itse olen saanu kuulla omasta hoikasta vartalostani vaikka mitä.
Sääli ihan rauhassa vaan.
Olen käyttänyt aikani myös opiskeluun ja sillä uralla johon olen päätynyt olen nyt jotakuinkin urani huipulla, eikä tuloissakaan ole paljon moitittavaa.
Ei harrastukset ja esim. opiskelu ole toisiaan pois sulkevia tekijöitä, voi pikemminkin olla päinvastoin.
Rääkki oli toisinaan järjetöntäkin, mutta näin jälkikäteenkään en luopuisi yhdestäkään kerrasta. Jos jo kättelyssä on sellainen asenne ettei kestä niin on hävinnyt jo ennen kuin on edes päässyt alkuun. Ja siinähän se syy on siihenkin ettei laihdutuskaan monella onnistu, kun ei olla valmiita näkemään vaivaa asian eteen. Voisit säästää sääliäsi heillekin. Ja itsellesikin.
Ja pirun terve olen ollut ja olen edelleen. Ja voin vakuuttaa että mitä kovempi rääkki sen auvoisempi on olo jälkikäteen. Ja tämä vuosien saatossa työllä saavutettu lopputulos on myös mieleen. Näin varmasti ajattelee moni kovalla työllä itsensä laihduttanutkin.
Lopussa kiitos seisoo.
hentoisilla miehillä on "vaikeampaa" olla kun kuitnekin miehisyyden merkki on se maskuliinisuus,miehinen koko..ja jos mies on hennompi ja laihempi kuin laiha nainen niin tuntuuhan se ikävältä.ja nämä laihat miehet ei jostain kumman syystä meinaa lihota ei väkisinkään..
laihduttaminen on helpompaa vaikkei sitä aina uskoisi..=)
Laihduttaminen on helppoa jos ei tunne näläntunnetta tai makeanhimoa kuten minun kohdalle on osunut. Kaikkea suolaista tekee tosin toisinaan mieli joten sipsipussi on ostettava sen 2-4 kertaa kuukaudessa. Painoa oli alkuvuodesta 60 kiloa, joten kun 5 kuukauden aikana olen "bulkannut" itseeni niin paljon safkaa kuin mielellään pystyy syömään, painan vähän inhimillisemmät 64 kiloa (180cm mies).
Muille aloittajan viesti oli varsin selkeä. Laihtumisen salaisuus ei ole laihdutuskuuri vaan elämäntapamuutos. Lihavalle sana laihdutuskuuri on aikalailla samanlainen kuin tupakoijalle tupakkalakko.
Mitä lähipiiriä olen tutkinut, niin järjestään kaikki ne joilla on kiire saada paino putoamaan, epäonnistuvat urakassaan ja saavat bonukseksi muutaman kilon lisää. Ne jotka tekee homman maltilla, vuoden tai vuosien aikana, saavuttavat parhaan tuloksen. Pikkuhiljaa pudotetaan/muutetaan syömisiä ja seurataan välillä vaakaa, eikä liian orjallisesti vaan aina silloin tällöin. Makea ja pullamössö minimiin ja kunnon ruokaa ja kasviksia tilalle.
Tietysti ei voida väheksyä sellaistakaan henkilökohtaista ominaisuutta kuin esim. surun ja masennuksen vaikutusta henkilöön. Joku syö suruunsa, minä ja monet muut lopettavat syömisen päiväkausiksi. En erityisemmin pidä tuosta ruokahalun täydellisestä katoamisesta koska olen ketjun aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Miehellä pitäisi olla raameja. Niitä ei vain tahdo tulla jos on 5 päivää syömättä.
No, joka tapauksessa. Se tärkein pointti oli se, että älkää laihduttako. Se varmasti vituttaa jo sananakin. Sen sijaan hiokaa hieman ruokavaliota ja laihdutte kyllä pikkuhiljaa.
"Lihavalle sana laihdutuskuuri on aikalailla samanlainen kuin tupakoijalle tupakkalakko."
Rohkenen olla eri mieltä. Lopetin tupakoinnin n. 3 vuotta sitten poltettuani 1-1,5 askia päivässä yhdellä päätöksellä suoraan nollaan. Viikon verran oli vaikeaa, kuukauden verran asian huomasi. Mutta sitten tavasta oli vain päässyt eroon ja sillä hyvä.
Mutta nyt jos vaikka viikon verran polttaisin esim. 5 savuketta päivässä, niin seuraavalla viikolla olisin varmasti jo vanhoissa lukemissa. Samaa sanoo jokainen tuntemani tupakoinnin lopettaja.
Ruoka-addiktion lopettaminen kuureilla, jotka perustuvat siihen kuuluisaan "itsekuriin" pitäisi kuitenkin päästä juuri tähän: Päästä eroon riippuvuudesta, mutta silti n. 3 kertaa päivässä käyttää sen aiheuttajaa. Syömistä kun ei voi lopettaa kokonaan, niinkuin tupakointia.
Onnistumisen resepti laihdutuksessa ei siis ole mielitekojen kieltäminen kuurin ajaksi, jolla oireet helpottaa hetkeksi, kunnes psyykkeen tai ruumiin huudot kasvavat sietämättömiksi. Ainut tapa laihtua pysyvästi, on näiden mielitekojen ohjaaminen oikeille urille.
Fyysiset syyt on jokseenkin helppo saada kuriin, esim. jos elimistö huutaa ahmimaan jonkun tietyn ravintoaineen puutteen vuoksi. Tähän auttaa puutoksen tasaaminen, eli tärkeintä ei niinkään ole vähentää väärää ruokaa, vaan lisätä oikeaa. Väärän ruoan himo katoaa ajan myötä, kun puutos on kompensoitu.
Jos ylensyönti johtuu psyykkisistä syistä, näiden löytäminen vaati yleensä ammattilaisen apua. Tosin sekin vaiva on huomattavasti siedettävämpi, kun ongelmaläskien kantelu vuosikaupalla ja itsensä syytteleminen.
"Jos joku on rankkaa niin painon lisääminen silloin kun siihen ei ole luonnollista taipumusta. Useimmat lihavat eivät tiedä vuosien kovasta ja määrätietoisesta duunista mitään, vaan antavat aina periksi jos tulokset eivät näy kuukauden-kahden aikana. Pitää jaksaa vuosia."
Aika röyhkeä väite. Tiedät, miten vaikeaa sinun oli lisätä painoasi ilman luonnollista taipumusta ja automaattisesti oletat sen olevan niin paljon vaikeampaa, kun painon vähentäminen - ilman luonnollista taipumusta. Mistäs tiedät, kokemusta kun nyt ei varmaan kuitenkaan kirjoituksesi perusteella ole, vai?
Tiedoksi vaan: Hyvin monet meistä tappelevat painoaan vastaan vuosia, aivan niinkuin sinäkin. Luonnollisten taipumustensa vastustaminen on vaikeaa, ihan suunnasta riippumatta.
Minäkin teidän ilman kokemusta sen verran että jos painoa pudotetaan sitä pystytään pudottamaan vaikkapa kilo viikossa - kilo kuukaudessa - välillä. Eli selvästi enemmän kun kilo-puolitoista vuodessa.
Luletkos että puolentoista kilon pudotus vuodessa vaatii USEIMMILLA niin paljon kuin tuon aloittajan painon lisääminen (kirjoitusten perusteella). Väittäisin että jos tuolla intensiteetillä laihduttaa niin tuloksia syntyy kyllä nopeasti, ei tarvi vuosia taistella sen näennäisdieetin kanssa. Puhutaan siis useimmista.
Useimmat lihavat vaan antavat periksi jos eivät saa näkyviä tuloksia muutamassa kuukaudessa.
Laihduttaminen käy nopeamminkin kuin tuo ja parissa kuukaudessa saa näkyviä tuloksia helposti. Ongelma on, että väärin laihdutetut kilot tulevat vielä nopeammin takaisin. Sitä ongelmaa ei ole painon nostajalla, vaan jos tulee huonompia jaksoja, niin painoa menettää vasten tahtoaan vain vähän kerrassaan.
Mutta näinhän ihmiset ajattelevat: Se mitä MMMMMINÄ suuri sankari olen tehnyt on loistokasta ja kadehdittavaa. Muut taas ovat kaikki ihan lällyjä.