Enää ei veskiväki väitä kielteisten viestien johtuvan kateudesta, ennen kaikki johtui heidän mielestään kateudesta.
Kuinkahan se noin pääsi muuttumaan.
LOL
Kuinkahan se noin pääsi muuttumaan.
LOL
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mmmmmmmmmmm
ne johtuivat, koskapa nämä WC-lahkolaiset olivat aiemmin kuittailleet kaiken, perustellunkin, kritiikin kateudeksi ja luuseriudeksi sekä alleviivanneet omaa niin saatanan säkenöivää erinomaisuutta ja huimia tuottojaan. Omiaan ruokkimaan vahingoniloa oli myöskin se, miten WC-hörhöt ivasivat palkkatyötä ja sillä eläviä.
Nyt kun tilanne on muuttunut sille tolalle, josta kriitikot eri foorumeilla olivat jo aikoja sitten varoitelleet (ja se on yksi paskan hailee, kuka olis se eka). Keisari on hoveineen todettu alastomiksi ja sekös WC-olmeja riepoo, varsinkin kun osa on menettänyt raha(a)nsa ja ne, jotka ovat ns. voitolla, saavat pelätä valtion karvaisen kouran rouhaisevat "voitot" rikoshyötynä pois.
Varsinkin, jos on "voitoilla" tullut elvisteltyä ja rahat hassattua joutavaan, voi persesilmän ympärillä todellakin olla se kuuluisa kylmä rinki!
Ja kyllä se vahingonilo saatana maistuu, kun joku WC-työnvieroksuja, joka vielä joitain aikoja sitten haukkui palkkatyöluuseriksi ja revitteli rahoillaan, luimii nykyään varjoissa ja PELKÄÄ!
Hah hah, ahneelle taisi taas tulla se klassinen paskainen loppu!
Vähän samanlaista kun syksyllä järvenrannalla huudetaan heikoille jäille menneille urpoille, että "tuu pois se ei kestä", no nyt se on sitten alta pettänyt ja mitaan ei kukaan voi.