Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

pissa

no niin naiset kertokaas pidättekö pissaleikeistä ja miten leikitte pisulla
32666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aamuisin kun herään, niin käyn vessassa ensimmäiseksi pissaan purkkiin ja siitä osasta pissasta keitän itselleni oikein herkulliset aamu kahvit.

Ja, pissan toisen osan laitan tehosekoittimeen kakan kanssa.
Laitan tehosekoittimen päälle ja odotan hetken...

Ja, niin on ravitseva aamu pirtelökin siinä sivussa valmis ! AVOT !

Äänestä

En ole mitenkään addiktoitunut pissaleikeistä, mutta olen muutaman keraan mieheni mieliksi pissannut suihkussa. Eli siis mieheni pyysi mua pissaamaan suihkussa olessamme hänen kädelleen.

Itestäni se tuntui aluksi kumalliselta ja sairaalta, mutta kun huomasin että pissattuani hänen kädellee, hänellä alkoi seisomaan alta aikayksikön. Niinpä olen ihan hänen mieleksee pissannut muutaman kerran näin suihkussa. Ei se mua enää haittaa, kunhan ei rupea ehdottelemaan muualla pissaamista.

Äänestä

Itseä on aina kiihottanut pisuttelu ja noin pari vuotta sitten rupesin ehdotteleen vaimolleni, ja vaimon vastaukset olivat vähän kuten Neitonen20 vastaukset, mutta siitä se lähti pikku hiljaa.

Toissa juhannuksena maistoin vaimon "viiniä", kuten me sitä nyt sanotaan, kännissä ensimmäisen kerran. Otin kertakäyttö mukin ja luikin vaimon perässä ulos ku hän oli menossa pusikkoonpisulle, sitten vain täytin mukin ja maistoin. Myös vaimo oli niin kännissä että suostu maistamaan.

Sen jälkeen niitä on kehitelty, ja nyt melkein aina saunassa käynnin yhteydessä leikimme pissalle, esimerkiksi yhdellä kerralla hain kaksi valkoviini lasia ja kumpikin teki "viiniä" toiselle. :) Eihän sitä kaikkea tietenkään tule juotua, vaan sitä voi kaataa päälle. Myös "suihkut" ovat kivoja. Vaimo on myös ottanut muutaman kerran suihkussa "viiniä" suoraan letkusta, eikä maku kuulemma ole edes niin paha.

Ja monesti ennen nukkumaan menoa, käyn ensin pissalla, enkä ravistele paljoa ja sitten menemme sänkyyn ja vaimo ottaa pissasta märän kyrvän suuhun ja alkaa imeä samalla kun puristelee kiveksiä.

Nytkin hän on käymässä anoppilassa ja lähettelen hänelle tuhmia pissaleikki-viestejä ja on kuulemma ihan kiimasta sekasin. Olemme nyt suunnitelleet sellaista S/M roolileikkejä, jossa minä olisin alistaja ja vaimo alistettava. Sitoisin hänet sänkyyn, käyttäisin vähän leluja ja laittaisin hänet konttamaan. Ja kun "herra" joisi oikeata viiniä, niin "nartulle" tarjottaisiin herran omaa kultaviiniä lasissa. Ja jos narttu ei olisi kiltisti, herra voisi "merkata" hänet tai juottaa nartulle omaa viiniänsä. Narttu voisi jopa joutua olemaan päivän "merkattuna" ja tuoksua herrallensa. Leikkeihin tietenkin kuuluisi vielä paljon muutakin, kuten herran "kerma"...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuo kirjoitti:

no niin naiset kertokaas pidättekö pissaleikeistä ja miten leikitte pisulla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu