"Toukokuun amerikkalaistappiot Irakissa ennätyspienet
Irakissa kuoli toukokuussa 19 Yhdysvaltain sotilasta, kertoo riippumaton verkkosivusto icasualties.org. Luku on pienin sitten Irakin sodan ja miehityksen alkamisen vuonna 2003. Yhdysvaltain asevoimat ei ole vielä vahvistanut tietoa. Viime viikolla Bagdadin-esikunta kuitenkin kertoi, että väkivallanteot ja hyökkäykset sotilaita vastaan ovat olleet vähimmillään neljään vuoteen."

Vastaukset 5
Vanhimmat
itsemurhat lisääntyneet, kotiutettuja sekoilee kahta kauheammin, on tapettu perheitä ja muita ympärillä pyöriviä itsensä lisäksi tietenkin...
vielä enemmän, koska se sotii itseään vastaan jollei jotain muita.
Oletko punikkien uutistoimittaja? Tuo 19 kaatunutta on aika vähän verrattuna siihen montako ihmistä on tapettu/ammuttu USA:ssa,vastaavana aikana.
se on vähiten minään kuukautena koko operaation aikana.
Täällä vaan joku urpo väitti että USAn vastainen vastarinta Irakissa kasvaa koko ajan.
Se oli siis valhetta kuten moni muukin jokellus täällä.
Jos se joku Urpo väittää että Irakin vastarinta USA:ta vastaan on lisäätynyt,niin ei hän elä reaaliajassa. Tietoa mm. Irakin sodasta tulee joka tuutista tuutin täydeltä.