Joskus mulle tule sellasia omituisia, kauheita aatteita. Pian sen jälkeen mietin että mitä mä nyt tällasii aattelen ja yritän unohtaa koko jutun. Kuitenkaan siitä ei tuu sitten mitään ja mieleen tulee taas mitä hirveimpiä päähänpistoja. Pelkään itseäni. Pelkään, että kohta teen jotain käsittämätöntä. Onneksi olen kuitenkin ollut niinsanottu "normaali". En tunne itseäni, sillä en osaa sanoa millainen olen luonteeltani. Kaikki pitävät minua mukavana ja iloisena mutta todellisuudessa olen ihan muuta. Vai onko tämä sekoamisen pelkoa... ajattelen, että hyi häpeä mä oon hullu mun pitää nyt vähä ryhdistäytyä.
Sekoamisen pelko
Dooris
164569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voisi olla paniikkihäiriön poikasta... Vaaratonta sinällään mutta voi olla kiusallinen tunne...
Millaisia nuo kauheat aatteet ovat? Itse kärsin sekoamisen ja kontrollin menettämisen pelosta,koska mieleeni saattaa putkahtaa välillä aivan käsittämättömiä ajatuksia.Esim.leikkaan leipää,niin mieleen saattaa tulla ajatus,että satuttaisin sillä itseäni.Ahdistavaa on,että en tiedä mistä noi tulee,enkä missään nimessä halua satuttaa itseäni enkä muita ja siitä tulee tollanen sekoamisen pelko,että jos menettää kontrollin kun noit ajatuksia tulee.Varmaan jotain aggressioita,olen päälle päin todella kiltti ja hillitty.Kärsin pakko-oireisesta häiriöstä,en tiedä onko sinulla sama?
Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia ja saanut oppia niistä. Jos tietty ajatus tulee mieleen, niin tee heti jotain muuta mukavaa, esim. siivoilemaan, lukemaan, lenkille ulos tai mitä vaan, niin että ne ajatukset häviää ajan kuluessa. Parempi niin kuin jää kauhistelemaan koko ajatusta mikä pahentaa taas koko juttua ja pahojen ajatuksien lisääntymistä. Kato, et ole hullu, kun et olekaan tehnyt tätä ja tätä oikeasti (siis ajatusten toteuttamista) vaikka ajattelit niin, joten ei ole mitään pelättävää (vaikka tiedän itse että ahdistaa kovasti silti). Koetahan vain voittaa ne ajatukset! Toivottavasti tämä auttaa jotenkin.
Oireesi ovat hyvin tyypillisiä ja yleisiä. Täysin vaarattomia. Et ole sekoamassa. Saatat olla esimerkiksi rasittunut tai huonosti nukkunut. Sinulla voi olla paineita esim työstä, perheestä, koulusta melkein mistä tahansa. Suurin osa on kokenut ks. oireita mutta harvapa niistä ääneen uskaltaa kailottaa...sinullekin sanon parhaan hoidon. Mieti asioita mistä pidät ja ala tehdä niitä enemmän.
hyvää syksyä
Etsi tietoa paniikkihäiriöstä. Mulla auttoi kun hyväksyin ajatukseni kaikessa kauheudessaan ja aloin ymmärtää että kaikki ajattelevat samoja asioita. Ne "normaalit ihmiset" eivät vaan jää pallottelemaan ajatuksiaan ja kauhistelemaan niitä,ja niinpä minuutin kuluttua ne ei edes muista ajatelleensa "mitäs jos tässä leipää leikatessa sekoan ja vedän ranteet auki"...sä oot varmaan mukava ja iloinen !!!
Olipa helpotus löytää tämä keskustelu. Minulla on ollut jo muutaman päivän ajan täysin samoja oireita. Pelkään että satutan itseani tai muita ihan yhtäkkiä ilman mitään syytä. Todellisuudessa en kuitenkaan ikinä noin tekisi mutta juuri se tästä olosta tekeekin niin inhoittavan. Pelkään että menetän itsekontrollin ja teen jotain pahaa. Kiusallisen tästä vaivasta tekee se että noiden pelkojen takia mietin jatkuvasti että olenko todella sekoamassa yms. Pitäisi vain saada tämä ajatusmalli pois päästä ja jatkaa taas normaalia elämää mutta kun se ei ole niin yksinkertaista... Onneksi nyt kuitenkin tuntuu että päivä päivältä alkaa olemaan parempi olo ja nuo pelot pikkuhiljaa unohtumaan.
Itselleni tulee joskus autossa istuessani pakottava halu hypätä pois, liikkuvasta autosta, vaikka satasen tai 80km/h vauhdissa. Olisiko joku samantapainen?
Niin, ja muita vastaavia minulla ei ole, esim just tota leivän leikkaamisjuttua tai muita. Iskee vaan autossa.
Joskus tulee ajatus, että entä jos sekoan ja hyppään parvekkeelta, vaikka en halua. Elokuvateatterissa kerran ahdisti vieressä istuva, koska tuli ajatus "entä jos yhtäkkiä aivan kuin jonkin voiman ohjaamana käteni menevät tuon tuntemattoman vierustoverin kurkkuun kuristaen". Puristin yhä kovemmin mieheni kättä, ettei vaan käteni harhautuisi. Älytöntä. Myös mielikuvia siitä, että missä tahansa ketä tahansa jos jotenki vahingoittaisin vaikken haluisin, sitten joutuisin pakkohoitoon ja "kaikki" päivittelisivät. Olen kokenut ahdistavaksi enemmmän tai vähemmän sos.tilanteet, välillä ollut täysin vapautunutkin niistä, mutta tänä vuonna ollut ahdistavampaa, ja myös ensimmäistä kertaa ahdistavassa tilanteessa tuli noita tyhmiä ajatuksia, joita säihkähdin hirvesti. Siitäpä sitten kierre alkoi ja ahdistavissa tilanteissa kyllä muistan tyhmimmät ja raaimmat ajatukset.
on ollut samantyyppisiä oireita.Esim.kun näen veitsen(joita pelkään kauheasti,varsinkin oikein teräviä!Minua on uhattu veitsellä joskus)voi mielessä vilahtaa,että mitä jos käteni yhtäkkiä sieppaa veitsen ja lyö sillä jotain ihmistä,kun joku on vieressä.Kauhistun itsekin,miten mieleeni voi edes tulla tuollaista!Aivan kuin käteni eivät olisi tahtoni alaisia,vaan jonkun toisen kädet?!
Pelkään jopa itseäni oman lapseni puolesta.Myös jos tapaan jonkun "liian"ystävällisen tai jotenkin avuttoman oloisen(ei fyysisesti)tulee mieleen,että tekisi mieli vaikka lyödä,en tajua miksi.
Olen auttavainen,ystävällinen ja aika sosiaalinenkin,siksi en ymmärrä näitä pakkoajatuksia,vihaan niitä.Tuntuu vain että en osaa hallita itseäni.Välillä haluaisin kuolla pakkoajatusten vuoksi.Minulla on usein masentunut olo muutenkin.Olen kokenut elämässä paljon traagisia tapahtumia.
Pelottavat ja hyökkäävät ihmiset taas saavat minut hälytystilaan ja pelkäämään älyttömästi.
Jos joku alkaa huutaa tai puhumaan kovalla äänellä pelästyn kauheasti ja haluan juosta pakoon.
En tiedä johtuuko nämä siitä,että olen kokenut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa,ja minusta tuntuu että minua on tehty lapsena henkistä seksuaalista hyväksikäyttöä,ts.olen joutunut katsomaan jotain,en halua myöntää sitä,se ahdistaa,koska oli sukulainen.Jo lapsena minulla oli pakkoneurooseja,myös murrosiässä tuli uudestaan.Nyt olen keski-iässä,johtuu ehkä siitä.
Kun olen minua henkisesti vahvemman henkilön seurassa koen oloni turvalliseksi.
Olen myös huomannut ihmeekseni sen,että jos tapahtuu jotain traagista,minusta tulee nykyään rauhallinen ja pystyn jopa rauhoittamaan toisia.Koen ikäänkuin minun täytyisi olla se vahva osapuoli,vaikka en olisikaan.
Olen kokenut paniikkihäiriökohtauksia ja nykyään hallitsen ne hyvin,ehkä johtuu siitä.
Mutta elämä on todella ahdistavaa pakkoajatusten kanssa.Terapiaa en saa vaikka haluaisin.Yksityistä varmaan saisi.
Jeps eli ihan tavalliselta pakko-oireiselta ahdistushäiriöltä vaikuttaa. Mulla ollut tuo jo kohta neljä vuotta että Welcome To The Club vaan.. :)
Alkuun muakin pelotti että olen kohta pakkopaidassa jossakin jos kehoni alkaakin yht'äkkiä tehdä juttuja joita tulee mieleen just vaikka veitsi kädessä. Sitten kun opin mistä tässä on kyse niin olen oppinut ajastaan luopumaan huolehtimisesta. TIedän nykyään mistä asioista lapsuudessani nuo ajatukset tulevat. Kannattaa käydä terapiassa jos vaan rahaa siihen on ja löydät sellaisen terapeutin jonka kanssa "ystävystyä".
Terapia ei siis ole kahjoja varten, vaan niille jotka ymmärtävät että olemme paljon enemmän kuin vain pintaa.
Ei ole hauskaa, tiedän. Mutta hätää ei koskaan ole, muista se kun paha olo iskee. Ajastaan opit olemaan ahdistuneisuutesi herra.
Olen todella uupunut tähän kaikkeen ahdistukseen, satuttamisen pelkoa minullakin jatkuvasti, ja muita paniikki ja ahdistusoireita jo 29 vuotta, lääkitys ei ole paljoa auttanut hyvin vähän. Masennus jatkuva oireena, olen käynyt terapiassa, ei mitään apua, elämä menee hukkaan.........olen pari päivää miettinyt kuinka voisin hallita pelkojani, tosi uuvuttavaa, onneksi on muitakin sielunkumppaneita, edes vähän se auttaa. Jospa huominen olis edes vähän parempi......
Mulla on ollut samaa jo 20 vuoden ajan. Armeijassa se alkoi, ja kun kuoleman pelossa apua yritin saada, sain varuskuntasairaalasta paperipussin johon hengitellä....
Sinnittettelin sitten 10 vuotta kunnes työssäkäyntikin meni jo mahdottomaksi.
Erityisesti Maarite77:n kuvailemat oireet pätevät hyvin.
10v sitten pääsin hoitoon, ja parissa vuodessa useimmat pelot katosivat. Kunnon terapiaa mulle ei koskaan myönnetty. Olen popsinut koko ajan xanoria 2mg/vrk (ekat 5 vuotta meni 3mg/vrk). Lisäksi on efexor lääkkeenä.
Suurin ongelma edelleen on korkealta paikalta hyppäämisen pelko. Siitä en ole päässyt eroon. Tämä on harmillista, koska se rajoittaa siltojen ylittämisiä, kauppakeskuksissa kulkemista jne.
Itse korkeus ei ole ongelma, vaan se että jos on pienikin mahdollisuus hypätä (edes teoriassa), niin siinähän ollaan ihan varmana sitten, että sekoan ja näin tapahtuu... Kädet nyrkissä, ...
Xanor auttaa jossain määrin, muttei tarpeeksi.
Muista sekoamis-ajatuksista lähinnä juna-laiturilta junan eteen hyppäämisen pelko iskee toisinaan. Onneksi harvoin.
Tuosta korkealta hyppäämisen pelosta haluan todella eroon. Kun vain keksisi miten.
Nytkään en ole varma poistuivatko muut pelot muutaman vuoden sairaslomalla stressiä poistaessa, xanorilla, efexorilla, joidenkin näiden yhteisvaikutuksella vai millä.
Lääkkeistä halusidin eroon, mutta kun ei uskalla jos pelot taas ottavat vallan :-(
"Sekoamisen pelko"
Kun on todella pahat deliriumit päällä, niin silloin "Sekoamisen pelko" on pahaimmillaan.
KAMAA,LÄÄKKEITÄ JA SOPPAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.
Jos pelkäät sekoavasi, niin silloin tuskin käy niin! Koska ne tyypit jotka on oikeasti sekaisin, ei tiedosta sitä. Ne ajattelee että sekopäisyydet ja hirveydet on hyvia asioita. Mutta sinä kuitenkin ilmeisesti käsität oikean ja väärän. Et vaikuta lainkaan siltä että toteuttaisit jotain hirveyksiä.
Ja mullakin on välillä hirveitä ajatuksia päässä. Mutta ajattelu ei ole väärin. On paras antaa vaan kaikkien ajatusten tulla ja mennä. Ahdistavat ajatukset ovat kuin pilviä; ne joskus peittävät mielen synkeyteen, mutta aina kuitenkin väistyvät. Älä ajattele että ne olisivat lopullisia tai että ne olisivat jotenkin kiinteä osa persoonaasi.