kepua ja

porvareita hyvin ymmärtävä "sitoutumaton" Oulussa ilmestyvä Kaleva kirjoittaa pääkirjoituksessaan suoraan, että Vanhanen on hyvän selityksen velkaa. On liikaa yhteensattumia. Kalevan mukaan Vanhanen ei ole vastannut kysymyksiin, vaan kiertänyt koko asian.

Tilanne alkaa kepun kannalta olemaan jo todella katastrofia lähenemässä, kun Vanhasen hallituksen yksi vahva tukija kyselee Vanhasen toimien perään ...

Tästä kaikesta syntyy sellainen vaikutelma, että politiikan kulisseissa tiedetään tästä asiasta vielä paljon enemmän kuin julkisuuteen on tähän asti saatu kaikkien ihmeteltäväksi. Ja nämä vielä piilossa olevat faktat eivät ole kovin mairittelevia Vanhaselle ja kepulle.

Tulee mieleen kesäkuu 2003. Joku antoi Jäätteenmäelle silloin kriisin keskellä neuvon: Kun kaikkea muuta on jo kokeiltu, eikä kriisi laannu, niin olisi syytä kokeilla TOTUUDEN KERTOMISTA.

Tätä nyt odotetaan Vanhaselta. Tilaisuuksia olisi ollut - mutta Vanhanen on "kieltäytynyt spekuloimasta". No tietäähän sen, että ei se julkinen myllytys tuosta lausunnosta muuta kuin yltyy. Sehän on kuin bensaa liekkeihin.

Varmaan kepun johtoremmi on tänä viikonloppuna pitänyt kriisipalavereita ja miettinyt, että miten vastataan demarien ensi tiistaina heittämään haastteeseen.

Eipä ole tainnut Vanhasella olla aikaa kuunnella lintujen laulua tänä viikonloppuna.

http://www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


muita.. kirjoitti:

porvareita hyvin ymmärtävä "sitoutumaton" Oulussa ilmestyvä Kaleva kirjoittaa pääkirjoituksessaan suoraan, että Vanhanen on hyvän selityksen velkaa. On liikaa yhteensattumia. Kalevan mukaan Vanhanen ei ole vastannut kysymyksiin, vaan kiertänyt koko asian.

Tilanne alkaa kepun kannalta olemaan jo todella katastrofia lähenemässä, kun Vanhasen hallituksen yksi vahva tukija kyselee Vanhasen toimien perään ...

Tästä kaikesta syntyy sellainen vaikutelma, että politiikan kulisseissa tiedetään tästä asiasta vielä paljon enemmän kuin julkisuuteen on tähän asti saatu kaikkien ihmeteltäväksi. Ja nämä vielä piilossa olevat faktat eivät ole kovin mairittelevia Vanhaselle ja kepulle.

Tulee mieleen kesäkuu 2003. Joku antoi Jäätteenmäelle silloin kriisin keskellä neuvon: Kun kaikkea muuta on jo kokeiltu, eikä kriisi laannu, niin olisi syytä kokeilla TOTUUDEN KERTOMISTA.

Tätä nyt odotetaan Vanhaselta. Tilaisuuksia olisi ollut - mutta Vanhanen on "kieltäytynyt spekuloimasta". No tietäähän sen, että ei se julkinen myllytys tuosta lausunnosta muuta kuin yltyy. Sehän on kuin bensaa liekkeihin.

Varmaan kepun johtoremmi on tänä viikonloppuna pitänyt kriisipalavereita ja miettinyt, että miten vastataan demarien ensi tiistaina heittämään haastteeseen.

Eipä ole tainnut Vanhasella olla aikaa kuunnella lintujen laulua tänä viikonloppuna.

http://www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu