Syön koko ajan

syönSYÖNsyön

Lopetin ikuisen ruuan alituisen määrän miettimisen. Tuloksena on repsahtaminen syöpöttelyyn. Eli olen ruokaholistunut!

Painoni on noussut puolessa vuodessa huimasti eli noin kilo/kk. Jos tätä jatkuu olen kohta vaikeuksissa, koska en mahdu mihinkään vaatteisiini. Tarkoitukseni olisi pitää painoni tavallisen normaalina eli noin 64 kg, painoindeksi olisi siis normaalin ylärajassa.

En 'aikonut' lihoa, vaikka lopetinkin ruuan kyttäämisen. Toisin kävi. Mässäämiseen ei löydy rajaa.

Nyt tiedostan, miten lihavat lihovat ja pysyvät lihavina --> syömisessä ei ole mitään tolkkua. KOKO AJAN SYÖMISTÄ. Mitä tahansa, syön koko ajan siis mitä tahansa. KOKO AJAN. Ajattelen vain syömistä.

Toivottavasti tähän kyllästyy kuten tupakointiin ja ylettömään ryyppäämiseen, tulee terve järki päähän ja normalisoin ruokailuajat ja tavat. Ruokailua kun ei voi tyystin lopettaa. :D

11

5397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siltilihava

      No ei toi ihan pidä paikkansa. Tässä on nälässä ja kattoo mitä syö, vähärasvasta ja vähän sokeria. Vettä nälkään. Silti kilot ei putoo ja sama iso maha.

      • hiilarit ja proteiinit oikein

        Nälissään ei tartte laihiksellakaan olla. syö vähän, mutta pitkin päviää ja ei mässytä hiilareita (leipää, viljatuotteita koko aikaa). kasviksia paljon sekä proteiinia eli vähärasvaista lihaa: kanaa, kalkkunaa, kalaa.

        Saa syödä niin että nälkä pysyy loitolla, mutta aineenvaihdunta pelaa, kun syö 'oikein'.

        Lue ja käy ruokaterapeutilla. Painonvartioille ei kannata kantaa rahojaan, kun saman voi tehdä itse. toki ryhmän tuki ja kokemusten vaihto on ok.

        Joku ruokailurytmi ja aineet sopii yhelle jotku toiselle. Löydät sopivimmat itsellesi kun viitsit nähdä vaivaa ja kokeilla. Päivittäinen kevyt liikunta must. Hulluna rehkimisestä kerran viikosta ei ole hyötyä.


      • rauhallisuus on valttia
        hiilarit ja proteiinit oikein kirjoitti:

        Nälissään ei tartte laihiksellakaan olla. syö vähän, mutta pitkin päviää ja ei mässytä hiilareita (leipää, viljatuotteita koko aikaa). kasviksia paljon sekä proteiinia eli vähärasvaista lihaa: kanaa, kalkkunaa, kalaa.

        Saa syödä niin että nälkä pysyy loitolla, mutta aineenvaihdunta pelaa, kun syö 'oikein'.

        Lue ja käy ruokaterapeutilla. Painonvartioille ei kannata kantaa rahojaan, kun saman voi tehdä itse. toki ryhmän tuki ja kokemusten vaihto on ok.

        Joku ruokailurytmi ja aineet sopii yhelle jotku toiselle. Löydät sopivimmat itsellesi kun viitsit nähdä vaivaa ja kokeilla. Päivittäinen kevyt liikunta must. Hulluna rehkimisestä kerran viikosta ei ole hyötyä.

        siis myös laihiksella rauhoittuminen ja rauhallinen eteneminen. Stressi ja liian vähä nukkuminen lisää lihavuutta ja laihtuminen hidastuu.

        Sitä paitsi, nälässä keho on koko ajan valmiustilassa nappaamaan kaiken energian talteen 'pahan päivän varalle' ja aineenvaihdunta hidastuu.

        Vihree tee on hyvä laihisjuoma. Saa edullisesti rouheena. voi nauttia myös kylmänä.


    • miulla...

      Olen entinen anorektikko. Kun "parannuin" alkoi syöminen vähitellen liukua ahmimisen puolelle. Minulta on mennyt sekä nälän, että kylläisyyden tunne, ja monet ihmettelevätkin miten noin pieneen ihmiseen mahtuu niin paljon ruokaa. Suoraan sanottuna ihmettelen sitä itsekkin.

      Entisen kalorien vahtaamisen, syömättä jättämisen ja pakkoliikunnan jättämän aukon täytti yletön syöminen. Syön, syön ja syön niin kauan, kunnes mahani on niin täysi, että ruoka meinaa jonousta kurkusta ylös. Koskaan en yritä oksentaa, menen vain sänkyyn ja itken läskejäni, ja tyhmää käytöstäni.

      Olen paisunt monen monta kiloa, ja suoraan sanottuna inhoan itseäni nykyään syvemmin kuin koskaan ana-aikoina. Nykyään ajatukseni pyörivät vain siinä, mitä söisin seuraavaksi. Jäiset lihapullat, pakastevihannekset ja kaikki kelpaavat. Tämä on jo jotain pakonomaista, myös porukat ovat alkaneet huomautella jatkuvasta syömisestä, ja häpeänkin sitä niin, että yleensä syön salaa.

      En näköjään osaa suhtautua ruokaan normaalisti, se on kaikki tai ei mitään. Tiedän, että tämä on äärimmäisen raskasta elimistölle, ja itse asiassa ajattelin ryhtyä kesälomalla taas paastolle ja vähentää ruuan määrää samalle tasolle kuin anoreksia aikoinani. En ole vieläkään terve, tiedän sen, mutta kuka ottaisi vakavasti läskiä, jonka ainut ongelma on järkyttävä itsekurin puutos. Ja toisaalta,en edes halua hoitoa. Haluan kuihtua taas olemattomaksi. Laihuus ei tuonut minulle onnea, mutta täydellisyys lymyili silloin sentään vain miinus viiden kilon päässä. Nyt täydellisyys on jossain -20 kilon päässä. Uskoin kauan, että kun alan taas syömään, niin olen taas onnellinen, mutta pöh...

      • on ollut

        muutamaan otteeseen ns. hyviä kausia, jolloin olen syönyt normaalisti n.2000kcal, lautasmallin mukaan, herkutellut mielestäni kohtuullisesti (1-2 herkkua/vrk, esim.lakupatukka tai vanukas), silti oon lihonut aina sen 5 kiloa eli BMI 18,5 asti. Sitten alkaa taas laihdutus.

        Tuntui että nälkä vaan kasvoi syödessä enkä osaa lopettaa, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin vähentää syömisiäni "normaaliksi", siihen 1200 kilokalorin kieppeille.

        Kiloja on onneksi lähtenyt edes 1-1,5 kahdessa viikossa, vaikka muutamana ekana viikona tulikin syötyä liki 1800 kcal/vrk. Viime viikolla meni keskimäärin 1400 kcal, ja tämä viikko 1000 kcal.

        Tavoite mitat olisi 45/163 keseäkuun loppuun mennessä eli vielä 4 kiloa jäljellä.


      • mulla vielä toivoa...
        on ollut kirjoitti:

        muutamaan otteeseen ns. hyviä kausia, jolloin olen syönyt normaalisti n.2000kcal, lautasmallin mukaan, herkutellut mielestäni kohtuullisesti (1-2 herkkua/vrk, esim.lakupatukka tai vanukas), silti oon lihonut aina sen 5 kiloa eli BMI 18,5 asti. Sitten alkaa taas laihdutus.

        Tuntui että nälkä vaan kasvoi syödessä enkä osaa lopettaa, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin vähentää syömisiäni "normaaliksi", siihen 1200 kilokalorin kieppeille.

        Kiloja on onneksi lähtenyt edes 1-1,5 kahdessa viikossa, vaikka muutamana ekana viikona tulikin syötyä liki 1800 kcal/vrk. Viime viikolla meni keskimäärin 1400 kcal, ja tämä viikko 1000 kcal.

        Tavoite mitat olisi 45/163 keseäkuun loppuun mennessä eli vielä 4 kiloa jäljellä.

        Onnea pudotukseen. Toivottavasti saan itsekkin jostakin niin paljon motivaatiota, että pudotus onnistuisi.. Eilen kävin juoksemassa pitkästä aikaa, ja tänään kävin sauvakävelyllä. Aterioiden kalorimäärää alan myös laskea tässä vähitellen sinne jonnekkin tonnin alapuolelle.


    • lydia777

      Pakonomainen syöminen, binge eating disorder, on munkin vaiva. Ruokaa ahmitaan suun, ei vatsan nälkään. Eli tunnesyöpöttelyä. Siitä ei parane laihdutuskuureilla, ne vain lisäävät ahmimista.
      On opeteltava uudenlainen suhtautuminen ruokaan ja syömiseen. Suosittelen Irenen Kristerin kirjaa Tunteet ja syöminen. Tällä hetkellä luen Kari Silvolan kirjaa Tunnesyöpön laihdutusopas, näin minä onnistuin. En todellakaan aio alkaa sellaisiin kuntosalirääkkeihin kuin hän enkä mennä laihdutuksenjälkeiseen vatsanahankiristysoperaatioon, mikä on esimerkki kirjoittajan itsekeskeisistä kommenteista, joita kirjassa on lukuisia. tai ostaa Armanin liian pientä vaatetta tarkoituksena laihduttaa itsensä siihen . Ei onnistu eikä ole moiseen hullutukseen rahaa.
      Mutta teoksessa on myös hyviä oivalluksia, esim. se, että itsensä pitää hyväksyä myös ylipainoisena, laihuus ei sisäistä onnea tuo,jos et pidä itsestäsi ylipainon kera, ei laiha-itse saa rakkautta yhtään enempää sinulta.
      Kirjassa hyviä käytännön ohjeita, esim. säännöllisestä ruokailusta pitää pitää kiinni ja saa syödä paljon ja nauttia ruuasta, kunhan katsoo , mitä pistää suuhunsa ja tietyin väliajoin.
      Minäkin ahmin taukoamatta kaikki illat ja vaikka suurin osa ruuasta on terveellistä, olen lihonut ja on masentavaa, että viimekesäset vaatteet eivät mene päälle. Ja en todella ollut hoikka viime kesänäkään. Mutta masennukseen ahmii myös esim. tummaa suklaata, jos levy kaapissa, en saa rauhaa ennen kuin kaikki on syöty. Mies ärsyttävästi puhuu itsehillinnästä, häneltä luontuu laihdutus tahdonvoimalla, mutta multa ei ja mielestäni hänen pitäisi tajuta, että kaikkien tahto ei ole terästa.
      Suurin intohimoni on paahdettu ruisleipä ja rasvaton raejuusto ja rasvaton gefilus-piimä
      Niistäkin olen lihonut,vaikka ovat ns. terveellistä ravintoa, koska olen taukoamatta syönyt.
      Silvolan kirjassa sanotaa, että tärkeintä ovat säännölliset ruoka-ajat 2-3 tunnin välein, ettei verensokeri laske ja aiheuta ahmimiskohtausta, aamiainen, välipala, päiväruoka, välipala. iltaruoka, iltapala ja ruoka-aikoina saa syösä paljon ja ruisleipää ja esim. ruispastaa ja perunaa niin paljon kuin haluaa. Ja hyviä reseptejä kirjassa on useita.
      Mut en kannata tunnesyömiseen Painonvartijoita, pisteenlaskemisia yms. Pitäis keksiä muuta tekemistä syömisen tilalle. Tästäkin Silvolan kirjassa puhutaan.
      Olen nyt pari päivää viettänyt uutta elämäntapaa, toimin ylläolevien ohjeiden mukaan. Itse asiassa suklaakin vaan närästää. Ja tarkoitukseni ei ole laihtua, vaan löytää mukavia asioita syömisen tilalle ja opetella pitämään itsestäni, vaikka olisin norsun kokoinen.

    • olisikohan?

      oli vain veikkaus, en tiedä edes kunnolla mikä se on, mutta jokin syömishäiriö sinulla on.

      • lydia777

        BED on binge eating disorder, jonka mainitsin. Eli ruoan pakonomaista ahmimista, vaikka ei olisi edes nälkä. Ruokaa ei oksenneta pois kuten bulimiassa. Mutta se on syömishäiriö eikä parane laihdutuskuureilla, kuten aikaisemmin kirjoitin.
        Ahmiminen on oire,itse ongelma olisi selvitettävä. Mutta samalla vähän kerrallaan voisi viritellä uutta suhtautumista ruokaan. Mutta mikään pakko ei sekään saa olla. Voi antaa myös itselleen luvan jatkaa ahmimista, jos kielto vaan enemmän houkuttaa syömään. Mutta mulla ainakin on oksettava olo ahmimisen jälkeen, vatsaa pömpöttää ja kiristää.


    • Anonyymi

      Joko syön niin että olen täysin kontrollifriikki kaikesta mitä syön. Eli päivästä toiseen täysin samoja. Tai sitten käy niin että maistan jotain "herkkua" ja seuraa pakonomainen ahminta jolloin kaapit tyhjenee kaikesta, koska ei vain pysty olemaan syömättä.
      Viime yönä puristelin läskejäni ja tuskailin et pakko saada tämä heti pois! Ok. Nii in. Aamulla herätessä mietti moneen olisi syömättä ja teki rajoja kuinka paljon syö. No nyt on mässätty taas sokerit kaikki. Eikä tää lopu. Tuntuu ettei mitään järkeä tässä. Haaveilin jo etten joutuisi menemään muiden kanssa koskaan syömään, koska heidän takia pakko syödä jotain mikä laukaisee. Aivan hohoho touhua.
      Nyt on jo uhma et vituiks kaikki. Alan syömään pelkkiä hampurilaisia. Samalla sit tuskaantuu että mikä mulla on mennyt sekaisin etten pysty syömään ja liikkumaan NORMAALISTI.

    • Anonyymi

      Suomen ja Ruotsin paras treffisivusto! Kauniita tyttöjä ja miehiä! Haluatko tavata vai harrastaa seksiä ? Ilmainen rekisteriote - http://xurl.es/pzgqs

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe