Olavi Mäenpää

,että eräs persujen Uudenmaan alueen aktiivi suunnittelee minun lyömistäni TV:n silminnäkijä-ohjelmassa mainitun kadoksissa olevan Mika Mäenpään nimen avulla. Kyseinen herra kertoilee henkilön olevan veljeni.
On valitettavaa, kun persut vaipuvat noin alas toimissaan.

Tiedoksi, että allekirjoittaneella ei ole veljeä
9386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me puolustamme Sinua soinilaisten hyökkäyksiltä.

Äänestä
  • Timo Soini on palkannut kaksi henkilöä päätoimisesti kirjoittamaan Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajan veloista.
    Olemme Sinivalkoisten kanssa sitä mieltä, että velat on jokaisen ihmisen yksityisasia ja eikä ne kuulu julkisuuteen.
    Olemme kirjoittaneet Timo Soinista oikeuskanslerille.

    Äänestä

Otan osaa veljesi poismenon johdosta. Monesti uhri kieltää ensin tapahtuneen, kunnes vuosien päästä uskaltaa ääneen puhua totuuden...

Äänestä
  • ihmisten katoamisia / kuolemia hyväksikäyttäen. Sanon tämän vakavasti, vaikka en kyseistä kadoksissa olevaa henkilöä tunnekaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6673711 kirjoitti:

    ihmisten katoamisia / kuolemia hyväksikäyttäen. Sanon tämän vakavasti, vaikka en kyseistä kadoksissa olevaa henkilöä tunnekaan.

    Osanottomme,että olet aiheettomasti joutunut Timo Soinin hyökkäyksen kohteeksi.
    IPUssa on ystäviä ellet muualta löydä.

    Äänestä

  • puolesta. kirjoitti:

    Osanottomme,että olet aiheettomasti joutunut Timo Soinin hyökkäyksen kohteeksi.
    IPUssa on ystäviä ellet muualta löydä.

    Saattaa odottaa mitä tahansa. Ja paljon sieltä tulee sellaistakin skeidaa, jota ei osaa edes pelätäkkään.

    Äänestä

  • temppujen osastolta kirjoitti:

    Saattaa odottaa mitä tahansa. Ja paljon sieltä tulee sellaistakin skeidaa, jota ei osaa edes pelätäkkään.

    Niin-in, kyllä maailma on paha.

    Äänestä

opettelisi hieman suomen kieltä, niin olisi helpompi "tiedoittaa" ja sitä paitsi "tiedoitukset" voisi laittaa niille paremmin soveltuvalle palstalle.

Äänestä
  • Älä sinä hienoperse arvostele Ollia,Olli on kansanmies joka tiedoittaa niin että menee perille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedoittaa kirjoitti:

,että eräs persujen Uudenmaan alueen aktiivi suunnittelee minun lyömistäni TV:n silminnäkijä-ohjelmassa mainitun kadoksissa olevan Mika Mäenpään nimen avulla. Kyseinen herra kertoilee henkilön olevan veljeni.
On valitettavaa, kun persut vaipuvat noin alas toimissaan.

Tiedoksi, että allekirjoittaneella ei ole veljeä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu