ja 5 tiliä vähemmän Sammossa. Ensin ei toimineet kortit eikä verkkopankki, ongelmia oli myös tuon surullisenkuuluisan pääsiäisen käyttöuudistuksen jälkeen. Vielä nytkin viikonlopun tilitapahtumat eivät toteudu heti, vaan "tila varattu."
Viimeinen niitti oli, kun kaksi kertaa vuodessa lyhennettävä asuntolainalasku jäi tulematta ja pari päivää ennen arvioitua eräpäivää kysyin asiaa paikalliskonttoristamme. Täti ilmoitti välittömästi, että vika on minun ja "olisi pitänyt ottaa jo aiemmin yhteyttä!" Siitä huolimatta että koko laskua ei löytynyt pankin arkistoista eikä sitä siis oltu edes tehty saati lähetetty (rouva joutui itse laskemaan korot erikseen) niin vika oli asiakkaan! Uskomatonta! Monikohan muu on odotellut turhaan?
Kaikki tämä yhteenlaskettuna päädyimme maksamaan koko jäljellä olleen lainamäärän kerralla pois muutaman vuoden etuajassa ja nyt on koko perheellä uudet tilit eri pankissa. Piruuttamme pidämme 2 käyttötiliä Sammossa vielä muutaman kuukauden, niin kerryttävät nekin (vähäiset) palvelumaksuhyvitykset heidän tappiotilastoaan...
0Äänestä
Tai sitten ei
Danske Bankin it-johtaja Schleidtin mukaan Sampo Pankin järjestelmät Suomessa toimivat nyt kunnolla. Tänään kokoonnumme viimeistä kertaa ja voimme todeta tilanteen olevan normaali, Schleidt uskoo.

kyllä olisi järkevää siirtää päivitäis asioinnit pois, koska se on pikku juttu,
velkaa ei aina kannata, kun nyt on korkea korkokanta, eli tuskin koskaan kannatta velkaa nyt siirtää pois.
0Äänestä
maailma muuttuu
oli paras pankki ja palvelu ystävällistä.
Mutta nyt on pakko vaihtaa koska johtuuko omasta titokeneesta vai mistä verkkopankki toimii tosi surkeesti.
OP on hyvä mutta kalsea pankki.
Yhteenkään pankkiin en luota mutta jossain on raha asiat hoidettava.
Ainakin pankkien sijoitusneuvot menee ihan metsään jos niitä kuuntelee.
Postipankki oli minun makuuni mutta sitä ei ole enään olemassakaan. Tietääkseni Sampo on nyt Danske ja tanskalainen pankki. Eikä siinä ole mitään suomalaista.
0Äänestä
mo-zilla
Vista koneessa ja selaimena Mozilla firefox, näyttö pamahti harmaaksi pankin alkaessa syynätä koneen tietoja ja se siitä, selain kaatui. Kaikkea pskaa sitä keksitäänkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2008/06/02/danske-bank-teimme-virheita-sampo-pankissa/200814883/12
ei kelpaa joka paikassa ja verkkopankki on täysi paska.
Torstaina vaihtuu pankki.
Eipä taida olla homma vielä ihan heti hanskassa, koska Sampo-pankki etsii teknistä asiantuntijaa verkkopankkiasiakkaiden tukitehtäviin:
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?jobID=6987794