mihin ohjautuvat tuhansien, tuhansien Sak:n ke-oikeistolaisten jäsenmaksut. Kenties niitä jaettiin vaalitukena vasemmalle, kenties käytettiin irvokkaisiin vaalimainoksiin. Heinäluoman kannattaisi pitää suu supussa aikä esittää naama leviänä joka päivä televisiossa viatonta. Jos vaalit tulevat ennenaikaisena saa ainakin sossut rökäletappion. Niin ulkokultaisia he ovat. Ja voipi käydä - niinkuin joku tälllä palstalla sanoi, että keskustaväki menee sankemmin joukoin omiensa puolelle ja pärjää vaaleissa. Tässä asiassa ei ole enää asioilla mitään tekemistä. Tämä on ajojahtia. Ajojahti kääntyy ennemmin tai myöhemmin ajajien tappioksi.
Vaaleista puheenollen Sak:lla on kyllä rahaa pitää vaalit vaikka kerran vuodessa. Muut keräävät mistä keräävät.
Vaaleista puheenollen Sak:lla on kyllä rahaa pitää vaalit vaikka kerran vuodessa. Muut keräävät mistä keräävät.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Viime eduskuntavaaleissa Kepulta paloi kaikkein eniten rahaa. Seuraavana oli Kokoomus. Demarien vaalibudjetti oli muistini mukaan näitä selvästi pienempi, joten ei SAK taida mikään pohjaton rahasampo olla, vaikka niin tahdot väittää.
On aika selvää, että yritysmaailmassa liikkuu paljon suurempia rahavirtoja verrattuna ammattiliittojen jäsenmaksuihin.
SAK:n antama tuki ei ole saajiensa asia päätöksenteossa, vaan jäsenien. Siksi on vähän kummallista, että rutiset täällä SAK:n rahanjaosta. Jos teitä kepulaisia ja oikeistolaisilla on kerran paljon jäseniä SAK:ssa, niin miksi ihmeessä ette pidä siellä puolianne. Ette kai niin lällyjä voi olla, että annatte muiden päättää rahoistanne miten sattuu.