Vaalirahakeskustelun kohdistaminen muutamaan nimeltä minittuun keskustalaiseen ja yhteen vihreään on medilta aoka omituinen tapa kertoa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Annetaan kuvaa, että keskusta olisi vasta nyt keksinyt autaa kauppiaita saamaan kauppapaikkoja kaavaan ja ryhtynyt rahastamaan siitä.
Ei se näin ole.
Olisi mukavaa, jos tutkiva journalismi, joku väitöskirjan tekijä tai muutama 80-luvulla kunnallispolitiikassa ja/tai kaupan keskusliikkeiden johdossa toiminut paljastaisi kaikki kauppakeskusten kaavoitusten kuviot.
Se, että keskustasta nyt kohistaan on pientä. Kaupan ja poliitikkojen kytkennöistä ei ole edes pintaa raapistu - vielä.
Varsinkin sosialidemokraattien kirkasotsaisuus ja vaatimukset kytkentäjen selvittämisestä tuntuvat hyvin tympeiltä, koska juuri sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto olivat päällepäsmäreinä kauppakeskusasioissa aina siihen saakka, kun OTK:lainen osuustoiminta ja EKA-Yhtymä olivat voimissaan ja rakensivat EKA-markettejaan miltei jokaiseen maakuntakaupungin risääntuloteiden varteen.
Kokoomus ei onneksi ole pitänyt asiasta suurta meteliä, koska ei silläkään ole puhtaita jauhoja pussissaan. Siinä kun keskusta ajoi S-ryhmän Prismojen ja Sokosten kaavaratkaisuja ja vasemmisto Eka-markettien ja Centrumeiden, niin kokoomus oli Keskon asialla joka paikassa, mihin mm. City-Markettej nousi.
Nyt olisi hyvä ottaa suhteellisuuden taju ja järkikin käteen ja keskittyä siihen, miten vaalirahoitukset saadaan jatkossa läpinäkyvimmiksi.
Keskustan ja Vanhasen kytkentä Vihdin ideaparkkiin on ilmeinen, utta yhtä ilmeistä on tietenkin myös se, että kauppaketjujen omistajilla ja kauppapaikkojen liiketontteihin sijoittavilla on perustuslaillinen oikeus ajaa omia etujaan vaikuttamalla poliitikkoihin ja oikeus myös antaa heille vaalirahaa.
Jos näitä laillisia oikeuksia on käytetty rikollisesti niin, että rahalla on MUUTETTU poliitikkojen mielipiteitä kaavamuutokselle myönteiseksi tai estetty mielipieen muuttaminen kielteiseksi, niin se ei ole sen enempää eikä vähempää kuin esitutkinnan, rikostutkinnan, syyttämisen ja tuomion paikka - edellyttäen, että näyttö löytyy siitä, että raha todella vaikutti mielipiteeseen.
Tulee olemaan aika vaikea todistaa, etteivät keskustalaiset olisi aina kannattaneet isojen kauppapaikkojen kaavoittamista kuntiin, koska se lisää aina sen kunnan verotuloja ja työllisyyttä, johon kauppakekust rakennetaan.
Ja naurettavaahan olisi vaatia, että ennen vaaleja kauppakeskusta kannattaneen Vanhasen olisi ryhdyttävä sitä vastustamaan vaalien jälkeen, koska on ottanut vastaan vaalitukea kauppakeskuksen rakentajilta.
Täsä asissa haisee hieman poliittisen historian vanha löyhkä, mutta rikollisen lahjonnan toteen näyttäminen on aika mahdoton asia. Niinpä olisi paremmin paikallaan, että tunnepohjaiselle ja yliampuvalle syyttelylle ei enää annettaisi lisää vettä myllyyn.
Korhosen kohdalla tilanne muuttui kuitenkin mielenkiintoiseksi, jos hän on ollut mukana junailemassa kauppiaiden yhdistystä kasaan sen toteuttamiseksi, että sitä kautta on helpompi kanavoida vaalitukea mm. keskustan ehdokkaille. Korhosellahan on nimenomaan vaalipäällikkökokemusta politiikasta, eli hän on ollut hyvin monissa vaaleissa vastuussa nimenomaan rahan hankinnasta vaalikampanjoiden kustannuksiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Iltalehden Laitinen kolumnoi puoluetuesta vielä laajemmin.
http://iltalehti.fi/kolumnistit/200805307726081_ko.shtml
Keskustan ympärille nostetettu kohu on aika turhaa politikointia. Seriffikin yritti sitä j sai eilen tällaisen vastineen, johon ei ole viitsinyt vastata:
Olet nuori ja tietämätön
Kirjoittanut: siksi uunotettavissa 1.6.2008 klo 16.49
Jos olisit vanhempi ja seurannut politiikkaa aktiivisemmin ja enemmän historiaa lukien, niin tietäisit, että asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan keskustankin kohdalla.
Ennen pidettiin salarakkaat salassa. Ei media niitä kaivanut esiin. Se olisi ollut sopimatonta tirkistelyä. Ministerit ja kansaneustajat juopottelivat ja sikailivat paljon enemmän. Niistäkään ei kirjoiteltu julkisuudessa, mutta kahvipöydissä tiedettiin.
Rahaa puolueet ja poliitikot hankkivat Moskovasta, CIA:lta, DDR:stä, Ruotsin sosialidemokraateilta ja todella paljon isoilta vientiyrityksiltä ja teollisuusliitoilta.
Ulkomaat rahoittivat puolueita vaikuttaakseen Suomen sisäpolitiikkaan ja poliitikot lupasivat vaikuttaa, kävivät jopa pyytämässä lisää rahaa, että pääsisivät enemmän vaikuttamaan.
Moskovasta rahaa hakivat Malaisliitto, SKP, SKDL, SDP:n skogilaiset ja kommunistinen ay-liike. Raha kanavoitiin puolueille niiden omistamin sanomalehtien ja kirjapainojen sekä Teboilin kautta.
Teollisuuden rahaa sai eniten Maalaisliitto ja RKP, kokoomuskin jonin verran, mutta sillä ei ollut merkitystä, koska kokoomus oli oppositiossa ja pysyi niin kauan kuin Neuvostoliitto eli.
Tollisuusliitot rahoittivat myös SDP:tä ja SAK:ta, jotta nämä olisivat saaneet kommunistit nujrrettua. Samaan tarkoitukseen haettiin rahaa CIA:lta ja Ruotsista.
Kaikki tämä on luettavissa minkä tahansa kirjaston valikoimista, kun katsot hyllystä elämäkertoja, uistelmia ja poliittista historiaa.
Tällaisia taustoja vasten on ihan turha puhua mistään skandaaleista, koska skandaalit - niiden syyt - ovat olleet aina olemassa. Vasta nyt on media ryhtynyt rakentamaan niiden pohjalta itselleen myytävää, kun mediakin kilpailee keskenään ihmisten homiosta ja mainostajien rahasta.
On aika surkeaa, jos perussuomalaisillakaan ei ole muuta annettavaa politiikkaan kuin iltapäivälehtikohujen perusteella vaatia muiden puolueiden kärkihenkilöitä vaihdettaviksi.
Valitkaa nyt ensin itsellenne sellainen johtaja, joka kiinnostaa hieman laajempia ihmisryhmiä.
Timo Soini lienee sinänsä ihan hyvä mies, mutta hän näyttää ruvenneen pelkästään oppositiopoliitikon uralle, koska siitäkin ammatista tienaa kohtuullisesti ja pääsee tuomaan itseään julkisuuteen. Suurempaa pyrkyä vastuuseen Soinilla ei näytä olevan, riittää kun tekee vastustamisesta itselleen ammatin.