Että sitten tämäkin päivä tuli nähtyä! Merten siat menivät karsinaansa ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti! En ole vähään aikaan nähnyt mitään älyttömämpää. Merikarhut pitivät juhlaansa Suomenlinnan telakan altaassa, joka oli heitä varten varattuna. Koko perjantai-illan ja vielä lauantaina näitä viherviirivinksahtaneita valui tasaisesti tukkoiseen aitaukseensa. Siellä sitten toista sataa venettä oli somasti limittäin ja lomittain. Tapahtuman tunnuksena oli haitari, joka myös hanurina tunnetaan. Lienee turhaa mainita, mitä ihmisen ruumiinosaa myös tällä nimellä kutsutaan. Tunnus sopi täten hyvin tilanteen luonteeseen ja muutenkin Merikarjujen toimintaan yleisemminkin saaristossamme. Lieneeköhän tapahtuman ohjelma sisältänyt linnakkeen puolustukseen liittyvää ohjelmaa? Onhan Suomenlinnalla siitä paljon kokemusta ja Merikarhuilla on täysi työ omien "linnakkeidensa" puolustamisessa. Toivotaan, että karjut saivat lisäoppia, että säilyvät rantansa ja etenkin rakkaat poijunsa koskemattomina.
Altaan ohitse kävellessäni kuulin muutaman veneilijän valittelevan kylmää yötä. Kieltävätkö Merikarhujen säännöt myös lämmityslaitteiden käyttämisen veneissään, muiden älyvapaiden sääntöjensä ja määräystensä lisäksi?!?!?
Tuollainen hurmoshenkinen joukkokokoontuminen tuo mieleen eri lahkojen ja seurojen joukkokohkaamiset, mutta voisitteko ensi kerralla pysyä niissä omissa linnakkeissanne?
Merikarhut Viaporissa
34
7685
Vastaukset
- Moottoriveneilijä
Perusviestin kirjoittajan asenne merikarhuja kohtaan lienee aika vinksahtanut.
Vastaavalla asenteella kaikki saariston kesämökit tulisi kieltää ja varata kaikki yksityiset rannat huviveneilijöitten käyttöön. Käsittääkseni merikarhuilla on noin 25 satamaa, joten se ei liene mitään verrattuna saaristomme useen sataan tuhanteen yksityiseen rantaan, joista varmasti ainaskin 10 % olisi millä vain veneellä saavutettavissa. Vaan kun aina on mökin omistaja häätämässä pois. Rannoista ainakin yritysten omistamat voisi vapauttaa veneilyn käyttöön...
Eli mökkeily rajoittaa paljon enemmän saariston käyttöä kuin merikarhut. Suomalaisilla veneseuroilla on käsittääkseni yhteensä viisi kertaa enemmän saaripaikkoja kuin merikarhuilla. Samat säännöt niissäkin on kuin merikarhuilla. Ulkopuoliset voivat ankkuroida vain hädän tullen.
Paras veneilijä on se joka arvostaa kaikkia kanssaveneilijöitä. Hädän tullen apu on lähellä ja useimmiten olen ongelmatilanteessa auttavalla purjeveneelläkin huomannut tuon viherlipunkin. Vinksahtaneella asenteella varustetut veneilijät toivottavasti nauttivat asenteestaan hätätilanteessa.
En ole merikarhu, koska olen moottoriveneilijä. En vain jaksa ymmärtää, miksi joku ei osaa kanssaveneilijöitä, varsinkin osaavia sellaisia arvostaa.
On siellä Viaporin telakalla järjestetty joskus ihan sikamaisia yritysjuhliakin, joilla ei ole mitään tekemistä linnoitussaaren tai veneilyn kanssa. Ne on onneksi kielletty nykyään ympäristöhäiriöitten takia.- Veneilijä
Arvostan toki osaavia veneilijöitä. Tapaamani Merikarhut eivät vain ole sattuneet olemaan sellaisia. Tälläkin palstalla kerrotut lukuisat tapaukset kohtaamisista näiden "avuliaiden" ja "ystävällisten ja "vieraanvaraisten" ja "auttavaisten" karjujen kanssa ovat surullista luettavaa. Olen onnellinen puolestasi, että et ole Merikarhu. Toivon myös, että et koskaan joudu merihätään tai avun tarpeeseen, jolloin ainoa apu olisi Merikarhujen varassa. Kokemusta on, valitettavasti...
Kiinteä rakennus meren rannalla on täysin eri asia, kuin vapaa poiju melkein tyhjässä saaressa. Sellaiseen yhdeksi yöksi kiinnittyminen ei mielestäni loukkaa kenenkään oikeuksia, mutta mökkirantaan kiinnittyminen on jo ihan toinen juttu!
Luulet käsittääksesi, että suomalaisilla veneseuroilla on yhteensä viisi kertaa enemmän saaripaikkoja kuin merikarhuilla. Tämän hatusta vedon mukaisesti myös luulet että on olemassa vain sellaisia veneseurojen saaria, joihin saa mennä vain hädässä oleva ulkopuolinen. Ensimmäiseen en ota kantaa, mutta tiedän varmuudella sellaisia kerhojen saaria, johin ovat tervetulleita kaikki veneet, joissa on kerhon lippu. - Moottoriveneilijä
Veneilijä kirjoitti:
Arvostan toki osaavia veneilijöitä. Tapaamani Merikarhut eivät vain ole sattuneet olemaan sellaisia. Tälläkin palstalla kerrotut lukuisat tapaukset kohtaamisista näiden "avuliaiden" ja "ystävällisten ja "vieraanvaraisten" ja "auttavaisten" karjujen kanssa ovat surullista luettavaa. Olen onnellinen puolestasi, että et ole Merikarhu. Toivon myös, että et koskaan joudu merihätään tai avun tarpeeseen, jolloin ainoa apu olisi Merikarhujen varassa. Kokemusta on, valitettavasti...
Kiinteä rakennus meren rannalla on täysin eri asia, kuin vapaa poiju melkein tyhjässä saaressa. Sellaiseen yhdeksi yöksi kiinnittyminen ei mielestäni loukkaa kenenkään oikeuksia, mutta mökkirantaan kiinnittyminen on jo ihan toinen juttu!
Luulet käsittääksesi, että suomalaisilla veneseuroilla on yhteensä viisi kertaa enemmän saaripaikkoja kuin merikarhuilla. Tämän hatusta vedon mukaisesti myös luulet että on olemassa vain sellaisia veneseurojen saaria, joihin saa mennä vain hädässä oleva ulkopuolinen. Ensimmäiseen en ota kantaa, mutta tiedän varmuudella sellaisia kerhojen saaria, johin ovat tervetulleita kaikki veneet, joissa on kerhon lippu.Moottoriveneeni perässä on kerhon lippu. Tiedän, että sellaisia kerhoja, jotka suvaitsevat muitten kerhojen veneitä saaripaikkoihinsa, on todella vähän. Ovat näet maksaneet kovan hinnan saaripaikoistaan. Kolmekymmentä vuotta veneiltyäni olen merkkaillut merikortteihini kerhojen lippuja nähtyäni saarissa sellaisia, joten on syntynyt aika hyvä näppituntuma saarteen määrään. Ja hyvä satamapaikkatiedosto hätätilanteitten varalle. Saarista löytyy tietoja myös kerhojen nettisivuilta ja nettisivut löytyvät taasen helpoiten Paraisten venekerhon nettisivujen linkkilistalta.
Ja ainahan löytyy niitä veneilijöitä, jotka eivät luota vakuutusyhtiöönsä ja lähde auttamaan hädässä olevaa. Joskus kyse on siitä, etteivät luota omiin kykyihinsä hallita tilannetta. Ja viisautta se onkin, taitamaton voi aiheuttaa vain lisää vahinkoa.
Mutta kaikista veneilijöistä löydän kyllä hyviäkin puolia aina silloin tällöin. Vastaus vastaukseeni oli positiivinen sävyltään, joten yllätyin siitäkin positiivisesti. - utelias
Voisitko kertoa minulle esimerkin mainitsemistasi "sikamaisista yritysjuhlista"? Käsittääkseni hoitokunta vahtii aika tarkasti, mitä siellä ja ylipäätään koko saarella tapahtuu. Oletko ollut itse läsnä, vai perustuuko väitteesi toisen käden tietoon? Kerropa minulle, keihin tuo ympäristöhaitta siellä on kohdistunut? Hoitokuntahan ei ole huolissaan kuin UNESCOn maailmanperinnön "romuttumisesta", jos siellä saarella jotain tapahtuu. Faktaa pöytään, kiitos!
- Tietoa
utelias kirjoitti:

Viesti perustuu 100% tietoon. Telakan haltijana oleva yhdistys oli hoitokunnan tietämättä vuokrannut kuivillaan olleen telakka-altaan yristysjuhlaan ja kyseisen juhlan äänentoisto aiheutti melkoiset haitat ympäristölle. Ympäristöllä tarkoitan vakituisia asukkaita, jotka valittivat ko. tilaisuudesta hoitokunnalle. Hoitokunta kielsi kyseisen yritysjuhlan jälkeen kaikkien juhlatilaisuuksien järjestämisen ulkosalla Suomenlinnassa, lukuunottamatta tarkoitukseen rakennettuja vuokrattavia juhlatiloja. Edes yritysten suosimia telttajuhlia ei enään sallita, niitäkin on saarella ennen ollut runsaasti. Eikä olemassa olevien juhlatilojen "suurentamista" telttojen avulla sallita. Kaiken tämän tiedän, koska itsekin seuraan tarkasti hoitokunnan tekemisiä jatkuvasti. Kaiken voi tarkistaa soittamalla hoitokuntaan taikka sitten telakkaa hallinnoivalle yhdistykselle.
En lähde erikseen kertomaan minkä yrityksen juhlasta oli kyse, koska se on toissijaista tietoa ja sillä tiedolla on vain populaariarvoa. Sen populaariarvoisen uutisen on julkaissut mm. Helsingin Sanomat, jonka arkistosta halukas voi tiedon kaivaa. Kyseisessä artikkelissa on uutisoitu myös hoitokunnan päätös. - Utelias
Tietoa kirjoitti:
Viesti perustuu 100% tietoon. Telakan haltijana oleva yhdistys oli hoitokunnan tietämättä vuokrannut kuivillaan olleen telakka-altaan yristysjuhlaan ja kyseisen juhlan äänentoisto aiheutti melkoiset haitat ympäristölle. Ympäristöllä tarkoitan vakituisia asukkaita, jotka valittivat ko. tilaisuudesta hoitokunnalle. Hoitokunta kielsi kyseisen yritysjuhlan jälkeen kaikkien juhlatilaisuuksien järjestämisen ulkosalla Suomenlinnassa, lukuunottamatta tarkoitukseen rakennettuja vuokrattavia juhlatiloja. Edes yritysten suosimia telttajuhlia ei enään sallita, niitäkin on saarella ennen ollut runsaasti. Eikä olemassa olevien juhlatilojen "suurentamista" telttojen avulla sallita. Kaiken tämän tiedän, koska itsekin seuraan tarkasti hoitokunnan tekemisiä jatkuvasti. Kaiken voi tarkistaa soittamalla hoitokuntaan taikka sitten telakkaa hallinnoivalle yhdistykselle.
En lähde erikseen kertomaan minkä yrityksen juhlasta oli kyse, koska se on toissijaista tietoa ja sillä tiedolla on vain populaariarvoa. Sen populaariarvoisen uutisen on julkaissut mm. Helsingin Sanomat, jonka arkistosta halukas voi tiedon kaivaa. Kyseisessä artikkelissa on uutisoitu myös hoitokunnan päätös.Täytyypä sanoa, että olet tosiaan hyvin perillä. Melkeinpä voisi sanoa, että liiankin hyvin muutamaa detaljia lukuunottamatta. Mutta uskallanpa väittää, että häiriö oli enemmän henkinen kuin fyysinen.
Minun ehdotukseni on, että Suomenlinnaan pantaisiin pääsymaksu, joka korvamerkittäisiin saaren korjaukseen, ettei julkisuudessa tarvitsisi itkeä määrärahojen puutteesta. Pari euroa kävijää kohti toisi ison kasan rahaa saaren kunnostamiseen.
Onhan tässä maassa kuitakin merkittäviä kohteita otettu palvelemaan populaarikulttuuria, mikä siis Suomenlinnasta tekee poikkeuksen? Mieluummin hyvin järjestettyjä juhlia kuin nykyistä pussikaljameininkiä. Toisessa UNESCOn maailmanperintölistan kohteessa, vanhassa Raumassa järjestetään joka vuosi mustan pitsin yö (tjsp). Tuskinpa siellä kukaan itkee sitä, että maailmanperintökohde voi menettää statuksensa, nyyh. - Moottoriveneilijä
Veneilijä kirjoitti:
Arvostan toki osaavia veneilijöitä. Tapaamani Merikarhut eivät vain ole sattuneet olemaan sellaisia. Tälläkin palstalla kerrotut lukuisat tapaukset kohtaamisista näiden "avuliaiden" ja "ystävällisten ja "vieraanvaraisten" ja "auttavaisten" karjujen kanssa ovat surullista luettavaa. Olen onnellinen puolestasi, että et ole Merikarhu. Toivon myös, että et koskaan joudu merihätään tai avun tarpeeseen, jolloin ainoa apu olisi Merikarhujen varassa. Kokemusta on, valitettavasti...
Kiinteä rakennus meren rannalla on täysin eri asia, kuin vapaa poiju melkein tyhjässä saaressa. Sellaiseen yhdeksi yöksi kiinnittyminen ei mielestäni loukkaa kenenkään oikeuksia, mutta mökkirantaan kiinnittyminen on jo ihan toinen juttu!
Luulet käsittääksesi, että suomalaisilla veneseuroilla on yhteensä viisi kertaa enemmän saaripaikkoja kuin merikarhuilla. Tämän hatusta vedon mukaisesti myös luulet että on olemassa vain sellaisia veneseurojen saaria, joihin saa mennä vain hädässä oleva ulkopuolinen. Ensimmäiseen en ota kantaa, mutta tiedän varmuudella sellaisia kerhojen saaria, johin ovat tervetulleita kaikki veneet, joissa on kerhon lippu.Hain nopeasti netistä ne tukikohdat, jotka venekerhot ovat siellä julkaisseet. Näiden lisäksi on kerhoja, joilla ei ole edes nettisivuja vielä, kun kaikki raha lienee mennyt tukikohtiin saaristossa. Tässäpä listaa alla, joku voisi kertoa mitkä näistä ovat niitä, joihin voi joku muukin kuin kyseisen kerhon jäsen mennä yöpymään muussa kuin hätätilanteessa. Itselläni on näistä olemassa nyt myös listaus GPS:n muistissa koordinaatteineen. Ihan hyvä työkalu hätätilanteen varalle. Aiemmin siellä olivat jo kirjoina julkaistut satamat ja hätäsatamat (joista osa on näköjään lipsahtanut jo näille venekerhoille) sekä myös merikarhujen satamat, vaikken kyseiseen seuraan kuulukaan.
Suomen kaikkien aikojen parhaan satamakirjan kirjoittaja on muuten merikarhu. Menivät sen jälkeen eräät meripartiolaiset kopioimaan kyseisen teoksen ja lisäsivät siihen hiukan virallisia satamia ja myyvät nykyään kovaan hintaan. Näin kertoo taru ja kas kummaa, onhan niissä yhteneväisyyksiä ihan esittelytekstejä myöten. Merikarhun kirja vain on toisia toistakymmentä vuotta vanhempi. Ja on muuten ollut suosittu kirja myös huvilapaikan metsästäjien käsissä.
Ja sitten listaa noista "hätäsatamista"...
Airisto Segelsällskap i Åbo r.f., Marholmsudden, Lammkläppen
Brändö seglare, Furuholmen
Borgå Segelsällskap r.f. ja Porvoon Kipparit, Killingholmen
Esbo Segelförening, Pentala
Ekenäs Segelsällskap, Stuvuholmen, Vrakholmen
Espoon Merenkävijät ry, Tallklippan
Gamlakarleby Segelförening r.f., Norra Hamnskäret
Gullkrona Kryssarklubb, Espskär
Hakkenpään merenkävijät r.y., Granskär
Helsingin merenkävijät, Långön
Helsingin moottorivenekerho r.y., Käärmesaari, Girsholmen
Helsingin Rakennusmestariveneilijät HRV ry, Onas
Helsingin Työväen purjehtijat, Pellingin Pursiniemi
HSK, Ormholmenia, Risholmenia ja Hasselholmenia
HSS, Andö, Getören
Helsingin Meriveneilijät ry, Rävholmen
Kaarinan veneilijät, Marskär, Hallonholmen
Kaarinan veneseura r.y., Tammo
Karinkiertäjät r.y., Långön
Kartanon venekerho r.y., Skogsholmen
Kemin moottorivenekerho, Selkäsaari, Pensaskari
Kipparilahden venekerho, Linholmen
Kivenlahden Venekerho, Lillkråkan, Stora Bredskär, Norra Södö
Kotkan pursiseura, Pitkäluoto
Lauttasaaren Veneilijät, Lilla Bredskär
Luvian Vene-Kolmio ry:n, Vähä-Huilkari
Marjaniemen purjehtijat, Långholmen
Merenkävijät, Sulkaniemi, Granlandet, Stenskär
Merihaan Veneseuralla, Onas
Meriseura Turku ry, Granö, Merikari (Valjumaa), Merivalkama (Aspholm)
Oulun pursiseura, Röyttä
Oulun työväen pursiseura r.y., Saapaskari, Röyttä
Paraisten venekerho, Innamo
Puotilan venekerho r.y., Halsholmen
Raision veneseura r.y., Hirsiluoto, Virutholmen
Rauman pursiseura r.y., Äijänkari
Roihuvuoren ja Tammisalon Meriulkoilijat r.y., Musta Hevonen
Salon pursiseura r.y., Halsinnokka, Hundholmen, Utterholmen
Sarvaston venekerho, Långö
Soukan Venekerho, Södergrundet
Suomen Moottoriveneklubi, Fårholmen, Grynnan
Suomalainen Pursiseura, Tågholmen
Säpin seudun purjehtijat, Laitakari, Ryöväskeri, Vihtasäppi, Kihtisäppi
Turun merikotkat r.y., Kotkakari
Turun moottorivenekerho, Kipparimaja, Kipparikari
Turun Työväen Pursiseuralla, Pitkäkari
Turun Pursiseura r.y., Pyytinkari, Svinö, Tjärulot, Marhomsören
Uudenkaupungin purjehdusseura r.y., Pietarinkari
Vantaan veneilijät, Onas
Vartiokylän ranta- ja venekerho r.y., Tågholmen, Kaunissaari
Vuosaaren Venekerho, Särkilahti
Wasa Segelförening, Rönnskär
Ålandska Segelsällskap, Rödhamn - hoh
Veneilijä kirjoitti:
Arvostan toki osaavia veneilijöitä. Tapaamani Merikarhut eivät vain ole sattuneet olemaan sellaisia. Tälläkin palstalla kerrotut lukuisat tapaukset kohtaamisista näiden "avuliaiden" ja "ystävällisten ja "vieraanvaraisten" ja "auttavaisten" karjujen kanssa ovat surullista luettavaa. Olen onnellinen puolestasi, että et ole Merikarhu. Toivon myös, että et koskaan joudu merihätään tai avun tarpeeseen, jolloin ainoa apu olisi Merikarhujen varassa. Kokemusta on, valitettavasti...
Kiinteä rakennus meren rannalla on täysin eri asia, kuin vapaa poiju melkein tyhjässä saaressa. Sellaiseen yhdeksi yöksi kiinnittyminen ei mielestäni loukkaa kenenkään oikeuksia, mutta mökkirantaan kiinnittyminen on jo ihan toinen juttu!
Luulet käsittääksesi, että suomalaisilla veneseuroilla on yhteensä viisi kertaa enemmän saaripaikkoja kuin merikarhuilla. Tämän hatusta vedon mukaisesti myös luulet että on olemassa vain sellaisia veneseurojen saaria, joihin saa mennä vain hädässä oleva ulkopuolinen. Ensimmäiseen en ota kantaa, mutta tiedän varmuudella sellaisia kerhojen saaria, johin ovat tervetulleita kaikki veneet, joissa on kerhon lippu.Olen ollut havaitsevinani ohikulkiessani merikarhusatamissa aina saunan, laiturin ja osassa vielä ns. "purjehtija- tai pursimajan", kuten he niitä kutsuvat. Eli eivät ole "vapaita poijuja melkein tyhjässä saaressa". Ovat muuten sellaisia "sikoja", että ainakin Vene-lehden mukaan rahoittivat yhden meripelastusaluksen toiminnan!
- Moottoriveneilijä
hoh kirjoitti:
Olen ollut havaitsevinani ohikulkiessani merikarhusatamissa aina saunan, laiturin ja osassa vielä ns. "purjehtija- tai pursimajan", kuten he niitä kutsuvat. Eli eivät ole "vapaita poijuja melkein tyhjässä saaressa". Ovat muuten sellaisia "sikoja", että ainakin Vene-lehden mukaan rahoittivat yhden meripelastusaluksen toiminnan!
Merikarhut ovat osallistuneen moneen saariston kehittämiseen johtaneeseen projektiin. Merisairaanhoitovene Caritaskin kulki suurimman osan kesää Merikarhujen maksamana.
Ja merikarhut ovat ensimmäisenä veneilijäryhmänä kieltämässä kaikkien merikarhuveneitten kaikkien vesien päästön mereen. Kuinkas moni muu instanssi pistää tiskivedet yms. näin tiukoille. Luonnonsuojelijoita (tosin myös omien rantojensa) ovat. Heillä on parhaillaan kartoitusprojekti menossa, kuinka asia saadaan teknisesti realistiseksi ja mahdolliseksi. - Sea Ray
Moottoriveneilijä kirjoitti:
Merikarhut ovat osallistuneen moneen saariston kehittämiseen johtaneeseen projektiin. Merisairaanhoitovene Caritaskin kulki suurimman osan kesää Merikarhujen maksamana.
Ja merikarhut ovat ensimmäisenä veneilijäryhmänä kieltämässä kaikkien merikarhuveneitten kaikkien vesien päästön mereen. Kuinkas moni muu instanssi pistää tiskivedet yms. näin tiukoille. Luonnonsuojelijoita (tosin myös omien rantojensa) ovat. Heillä on parhaillaan kartoitusprojekti menossa, kuinka asia saadaan teknisesti realistiseksi ja mahdolliseksi.Miten tähän erimomaiseen porukkaan pääsee mukaan.
Mistä saa lisätietoa. - Tiefenmesser
Sea Ray kirjoitti:
Miten tähän erimomaiseen porukkaan pääsee mukaan.
Mistä saa lisätietoa.Lue http://www.merikarhut.fi
Jos sulla on Sea Ray, et mitenkään. Pitää siis olla hildee, kamuja, skiglari ja snadisti muuta jutskaa. Liittymismaksu jotain 2800 egee. - Sea Ray
Tiefenmesser kirjoitti:
Lue http://www.merikarhut.fi
Jos sulla on Sea Ray, et mitenkään. Pitää siis olla hildee, kamuja, skiglari ja snadisti muuta jutskaa. Liittymismaksu jotain 2800 egee.Kun sunnuntai aamulla katselin kun merikarhut, ilmeisesti kovasta krapulasta johtuen, lähtivät kotia kohti rantoja kierrellen etteivät eksyisi.
Oli siinä jonossa kepittömiäkin veneitä eli mahdollisuuksia olisi. - Bayliner
Sea Ray kirjoitti:
Kun sunnuntai aamulla katselin kun merikarhut, ilmeisesti kovasta krapulasta johtuen, lähtivät kotia kohti rantoja kierrellen etteivät eksyisi.
Oli siinä jonossa kepittömiäkin veneitä eli mahdollisuuksia olisi.Ostetaan hienoja retkisatamia, ördäillään siellä ja roskataan. Kuunnellaan musaa ja veekasin ääntä täysillä ja juodaan viinaa Kaunissaaren tapaan.
Otetaanhan sinne sitten mukaan muutkin jenkit. Mutta ei päästetä sinne keppiveneilijöitä.
Nimi meidän seuralle voisi olla vaikka Merijenkit tai merijänikset, kun meillä on sen verran nopeat paatitkiin. - jes
Bayliner kirjoitti:
Ostetaan hienoja retkisatamia, ördäillään siellä ja roskataan. Kuunnellaan musaa ja veekasin ääntä täysillä ja juodaan viinaa Kaunissaaren tapaan.
Otetaanhan sinne sitten mukaan muutkin jenkit. Mutta ei päästetä sinne keppiveneilijöitä.
Nimi meidän seuralle voisi olla vaikka Merijenkit tai merijänikset, kun meillä on sen verran nopeat paatitkiin.ja sitte vois ottaa jäseniksi vaan ne joilla on se veekasi ja pitäis pystyy dokaan vähintään viikoloput ja kaljamaha ois kans pakollinen ja lippis ja vyölaukku ja jos ois vaimo niin sen ois pakko olla blondi. Vittu siistii!!!
- Ökyveneilijä
jes kirjoitti:
ja sitte vois ottaa jäseniksi vaan ne joilla on se veekasi ja pitäis pystyy dokaan vähintään viikoloput ja kaljamaha ois kans pakollinen ja lippis ja vyölaukku ja jos ois vaimo niin sen ois pakko olla blondi. Vittu siistii!!!
Vihdoinkin ideaa. Täytyy vain muistaa katsoa, että saarten rantaan vie ainoastaan alle 150 sentin väylä. Tällöin 99% purjeveneilijöistä pysyy varmasti kaukana jo syväyksiensä takia.
Saunoihin ehdotan sähköisellä sirukortilla toimivia kaljahanoja ja puuliiteriin sitten aina keväällä se 4000 ltr tankki joista letkut hanoihin. Ja ainahan sen voi koffi tai joku muu käydä kesällä säiliöaluksella täyttämässä.
Maksaiskohan koffi tai joku muu seuran kirkkaan punaiset viirit valomastoihin??
Ja sit vois olla vielä niitä saaria jossa erityisesti hyväksytään myös homoparit. Niitä kun ei muilla seuroilla ole.
Ja paras ois, kun näköalat ois merikarhujen saunarantoihin ja tarpeeks lähellä, ettei kiikareita tarttis.
Ei muuta kuin perustamaan... - Bayliner
Ökyveneilijä kirjoitti:

Ei muuta kuin perustamaan...perämoottoriveneilijöitäkin jos niitten veneet kulkee kovaa ja on kunnon äänet?
Salihousut kuuluu kanssa jenkkimeininkiin. Onko seuran nimi merijänikset vai meriyrjöt? - Ökyveneilijä
Bayliner kirjoitti:
perämoottoriveneilijöitäkin jos niitten veneet kulkee kovaa ja on kunnon äänet?
Salihousut kuuluu kanssa jenkkimeininkiin. Onko seuran nimi merijänikset vai meriyrjöt?Ablysia eli merijänis on yksinkertainen alkueläin, joka elää valtamerissä. Yksinkertaisen aivorakenteen takia ablysia on erittäin suosittu koe-eläin aivojen tutkimuksen piirissä. En usko että tämä seura haluaa samaistua yksinkertaisiin alkueläimiin, vaikka mitäpä muuta sataprosenttinen örveltäminen parhaimmillaan kuvaisikaan.
Meriyrjöt alkaa kuulostaa huomattavsti paremmalta ja kuvaahan sekin sitä örveltämistä oikein kunnolla.
Vesiskootteritkin pääsee kait mukaan, jos ovat merikelpoista mallia ja niissä on matkatavaratilaa sixpakille ja makkaralle. Jäsenmerkin paikka niissä on vain mietittävä erikseen...
Näin kesällä ruotsalaisen matkavene-eskaderin Käringsundin satamassa. Niillä roikkui mastoissa ja valomastoissa puolimetriset, kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevat, ruskeat käyrät makkarat. Kankaasta olivat pussittaneet ja superlonilla täyttäneet. Kuin ois seuran merkiksi sellainen megakaljatölkki? Toimis varmaan samalla tutkaheijastimena... Tai sit iso muoviputkenpätkä, jossa sisällä rutattuja kaljatölkkejä... se ainaskin toimii tutkaheijastimena...
Lisää kommentteja... Ja kuka ryhtyy puuhahenkilöksi. Löytyyks naisii, jotka harrastaa muskeliveneitä... ne kun yleensä jaksaa organiseerata (muutakin kuin tiskivuoroja)
Örgh... - oho
Moottoriveneilijä kirjoitti:
Hain nopeasti netistä ne tukikohdat, jotka venekerhot ovat siellä julkaisseet. Näiden lisäksi on kerhoja, joilla ei ole edes nettisivuja vielä, kun kaikki raha lienee mennyt tukikohtiin saaristossa. Tässäpä listaa alla, joku voisi kertoa mitkä näistä ovat niitä, joihin voi joku muukin kuin kyseisen kerhon jäsen mennä yöpymään muussa kuin hätätilanteessa. Itselläni on näistä olemassa nyt myös listaus GPS:n muistissa koordinaatteineen. Ihan hyvä työkalu hätätilanteen varalle. Aiemmin siellä olivat jo kirjoina julkaistut satamat ja hätäsatamat (joista osa on näköjään lipsahtanut jo näille venekerhoille) sekä myös merikarhujen satamat, vaikken kyseiseen seuraan kuulukaan.
Suomen kaikkien aikojen parhaan satamakirjan kirjoittaja on muuten merikarhu. Menivät sen jälkeen eräät meripartiolaiset kopioimaan kyseisen teoksen ja lisäsivät siihen hiukan virallisia satamia ja myyvät nykyään kovaan hintaan. Näin kertoo taru ja kas kummaa, onhan niissä yhteneväisyyksiä ihan esittelytekstejä myöten. Merikarhun kirja vain on toisia toistakymmentä vuotta vanhempi. Ja on muuten ollut suosittu kirja myös huvilapaikan metsästäjien käsissä.
Ja sitten listaa noista "hätäsatamista"...
Airisto Segelsällskap i Åbo r.f., Marholmsudden, Lammkläppen
Brändö seglare, Furuholmen
Borgå Segelsällskap r.f. ja Porvoon Kipparit, Killingholmen
Esbo Segelförening, Pentala
Ekenäs Segelsällskap, Stuvuholmen, Vrakholmen
Espoon Merenkävijät ry, Tallklippan
Gamlakarleby Segelförening r.f., Norra Hamnskäret
Gullkrona Kryssarklubb, Espskär
Hakkenpään merenkävijät r.y., Granskär
Helsingin merenkävijät, Långön
Helsingin moottorivenekerho r.y., Käärmesaari, Girsholmen
Helsingin Rakennusmestariveneilijät HRV ry, Onas
Helsingin Työväen purjehtijat, Pellingin Pursiniemi
HSK, Ormholmenia, Risholmenia ja Hasselholmenia
HSS, Andö, Getören
Helsingin Meriveneilijät ry, Rävholmen
Kaarinan veneilijät, Marskär, Hallonholmen
Kaarinan veneseura r.y., Tammo
Karinkiertäjät r.y., Långön
Kartanon venekerho r.y., Skogsholmen
Kemin moottorivenekerho, Selkäsaari, Pensaskari
Kipparilahden venekerho, Linholmen
Kivenlahden Venekerho, Lillkråkan, Stora Bredskär, Norra Södö
Kotkan pursiseura, Pitkäluoto
Lauttasaaren Veneilijät, Lilla Bredskär
Luvian Vene-Kolmio ry:n, Vähä-Huilkari
Marjaniemen purjehtijat, Långholmen
Merenkävijät, Sulkaniemi, Granlandet, Stenskär
Merihaan Veneseuralla, Onas
Meriseura Turku ry, Granö, Merikari (Valjumaa), Merivalkama (Aspholm)
Oulun pursiseura, Röyttä
Oulun työväen pursiseura r.y., Saapaskari, Röyttä
Paraisten venekerho, Innamo
Puotilan venekerho r.y., Halsholmen
Raision veneseura r.y., Hirsiluoto, Virutholmen
Rauman pursiseura r.y., Äijänkari
Roihuvuoren ja Tammisalon Meriulkoilijat r.y., Musta Hevonen
Salon pursiseura r.y., Halsinnokka, Hundholmen, Utterholmen
Sarvaston venekerho, Långö
Soukan Venekerho, Södergrundet
Suomen Moottoriveneklubi, Fårholmen, Grynnan
Suomalainen Pursiseura, Tågholmen
Säpin seudun purjehtijat, Laitakari, Ryöväskeri, Vihtasäppi, Kihtisäppi
Turun merikotkat r.y., Kotkakari
Turun moottorivenekerho, Kipparimaja, Kipparikari
Turun Työväen Pursiseuralla, Pitkäkari
Turun Pursiseura r.y., Pyytinkari, Svinö, Tjärulot, Marhomsören
Uudenkaupungin purjehdusseura r.y., Pietarinkari
Vantaan veneilijät, Onas
Vartiokylän ranta- ja venekerho r.y., Tågholmen, Kaunissaari
Vuosaaren Venekerho, Särkilahti
Wasa Segelförening, Rönnskär
Ålandska Segelsällskap, RödhamnPuuttuiko listasta NJK:n 8 saaritukikohtaa. En ainakaan pikaisella silmäyksellä huomannut. Pääsee tuollakin määrällä ainakin pieneksi porsaaksi, jos ei aivan siaksi ;) !
- nähty on
oho kirjoitti:
Puuttuiko listasta NJK:n 8 saaritukikohtaa. En ainakaan pikaisella silmäyksellä huomannut. Pääsee tuollakin määrällä ainakin pieneksi porsaaksi, jos ei aivan siaksi ;) !
Ainoa öykkäri jonka purjeveneestä 4 viikon saaristomeriturneella bongasin oli kyseisen seuran lipulla varustettu maxi.
Setä venytteli ja kompuroi sitloodassaan ahtaassa satamassa alasti ja örisi ja örähteli kovaan ääneen. Kyllä siinä oli naapuriveneen lapsille nähtävää, tosin taisivat vain pelätä. Mutta ei pidä yleistää yhden jäsenen bongauksen perusteella.
- Vene-elelijä
...kirjoituksesi vaikuttaa typerältä!
En ole Merikarhujen jäsen - en edes wannabe- tai hangaround-jäsen - eikä minulla taida asiaa tuohon seuraan koskaan ollakaan. Olen vähävarainen moottoriveneilijä, jonka merimiestaidoissakin on puutteellisuuksia. Silti suon Merikarhuille oikeuden harjoittaa yhdistystoimintaansa siinä kuin muillekin seuroille.
Olen kerran erehtynyt lähestymään yhtä Merikarhujen linnaketta rantautumisaikeissa - tietämättä, kenelle tukikohta kuuluu. Ennen kuin ehdin kiinnityspuuhiin, minua valistettiin paikan yksityisyydestä. Aivan asiallisesti. Käännyin pois; riitaa ei saatu aikaiseksi puolin eikä toisin.
Merikarhut ovat käsitykseni mukaan sijoittaneet satamiinsa melkoisen tukun omaa rahaansa. Heidän omaisuudellaan lienee suoja siinä kuin millä muulla yksityisellä omaisuudella tahansa. Jokamiehenoikeudet eivät ole voimassa yksityisalueilla. Omissa yksityisissä satamissa saa käsittääkseni päättää itse, keillä satamiin on asiaa.
Mielestäni tällä palstalla on näkynyt hurmoshenkisyyttä enemmänkin Merikarhujen "vastustajien" (kademielisten?) kirjoituksissa. - Hiljaissuus
Miten oli metelin kanssa, pärjäsikö puuveneiden vastaavan tapahtuman kanssa.
- NukkuMatti
Vietimmepä viikonloppua Suokin vierasvenesatamassa. Ainakaan meille ei kuulunut mitään meteteliksi kutsuttavaa telakka-altaan suunnalta. Itseasiassa kun tuota karhujen joukkoa katseli tein havainnon: väki oli enimmäkseen varsin iäkästä. Toiseksi jos valtion monopoolituotantoa olisi nautittu enemmän niin ei kotimatka omaan veneeseen tuossa tiukkaan pakatussa altaassa olisi onnistunut.
Havaintona kaikin puolin siisti ja asiallinen tapahtuma joka oli silmiähivelevän tyylikäs näky myös näin moottoriveneilijän silmin. - Aamuvirkku
NukkuMatti kirjoitti:
Vietimmepä viikonloppua Suokin vierasvenesatamassa. Ainakaan meille ei kuulunut mitään meteteliksi kutsuttavaa telakka-altaan suunnalta. Itseasiassa kun tuota karhujen joukkoa katseli tein havainnon: väki oli enimmäkseen varsin iäkästä. Toiseksi jos valtion monopoolituotantoa olisi nautittu enemmän niin ei kotimatka omaan veneeseen tuossa tiukkaan pakatussa altaassa olisi onnistunut.
Havaintona kaikin puolin siisti ja asiallinen tapahtuma joka oli silmiähivelevän tyylikäs näky myös näin moottoriveneilijän silmin.Nykykielellä sanottuna katu-uskottavuutesi on nolla.
- bosman
Aamuvirkku kirjoitti:
Nykykielellä sanottuna katu-uskottavuutesi on nolla.
Minä olin paikalla, ja hiljaista oli. Tapahtuma sujui kaikin puolin mallikelpoisesti. Merikarhut hallitsevat niin veneensä kuin itsensäkin.
- vihastunut
Merikarhut tekivät sen taas, nimittäin suututtivat veneily-yhteisön uskomattomalla öykkäröinnillään. Kehtaavatkin viettää 70-vuotisjuhliansa, vaikka kaikki yksimielisesti tuomitsevat heidän itsekeskeisen ja ulkopuolisia syrjivän käytöksensä.
Minäkin olin telakka-altaan ulkopuolella kuuntelemassa mahdollisia häiriöitä, mutta heidän puuhailunsa oli niin salamyhkäistä, että en kuullut yhtään mitään. Tai sitten taisivat olla umpijuopuneina sammuneita kaikki tyynni. Paikalta kuului vain juhlaliputuksen kahina tuulessa, mikä kyllä häiritsi korviani.
Kaiken kukkuraksi suorittivat vielä ökyveneillään ohimarssin Kaivopuiston editse näin pilaten rannalla kävelevien ihmisten maiseman!- Veneilijä
Toivottavasti menit Suomenlinnaan uimalla, kun kerran veneilijät ovat niin kamalaa porukkaa.
Ja toivottavasti et kuulu mihinkään yhteisöön. Kaikki yhteisöt kun tuppaavat olemaan niissä olevien jäsenten hallinnassa. Ulkopuoliset eivät voi päättää mitä yhteisö tekee.
Toivottavasti et omista autoakaan, sillä se vasta ökyä on. Saastuttavat meinaan perkeleesti enemmän kuin veneet ja vielä tappavat paljon enemmän ihmisiä vuosittain. Itsekään en omista autoa tästä syystä, kuljen pelkästään veneellä.
Toivottavasti et vietä syntymäpäiväjuhliakaan, ettei sukuyhteisö suutu...
Terveisin Ei-merikarhukaan - vihastunut

Terveisin Ei-merikarhukaanKuulin myös, että merikarhut tunkivat itsensä Merisotakoulun saunaan keskellä kirkasta päivää. Oli siinä ulkomaisilla turisteilla ihmettelemistä, kun nämä sankarit sitten kömpivät mereen uimaan pelkkä pyyhe lanteillaan.
Illalla oli sitten kuulemma syöty ja juotu ja tanssittu. Että semmoista elämää viettävät, ja varmaan lasku meni firman piikkiin kuten veneensäkin ovat kuulemma menneet. - huikka
vihastunut kirjoitti:
Kuulin myös, että merikarhut tunkivat itsensä Merisotakoulun saunaan keskellä kirkasta päivää. Oli siinä ulkomaisilla turisteilla ihmettelemistä, kun nämä sankarit sitten kömpivät mereen uimaan pelkkä pyyhe lanteillaan.
Illalla oli sitten kuulemma syöty ja juotu ja tanssittu. Että semmoista elämää viettävät, ja varmaan lasku meni firman piikkiin kuten veneensäkin ovat kuulemma menneet.Vai menivät vielä saunomaankin, onneksi mun baylinerissa ei ole saunaa.
- Yksi kateellinen
Onhan toki mukavaa pitää porukalla juhlat Suomenlinnassa.
Uskoisin, että osaksi ainakin merikarhut haluavat herättääkin kateutta. Miksi muuten Suomenlinnasta lähteneet veneet olisivat kiertäneet tiukassa jonosssa ahtaita reittejä pitkin pois juhlapaikalta?
Olihan se komean näköistä, kun kommodori veti merikarhueskaaderia perässään. - Bosman
Keskustelua seurannutta ihmetyttää, miksi kaikki Merikarhujen tekemiset tai tekemättä jättämiset tulkitaan pahasti. Itse ymmärrän oikein hyvin, miksi 150 pienessä altaassa kylki kyljessä olevaa venettä ei käytä samanaikaisesti lämmittimiä: tämä on lähinnä osoitus siitä, että naapuriveneilijä otetaan huomioon säästämällä hänet hajuhaitoilta. Olisipa tällainen huomaavaisuus yleisempää!
Kokoontuminen telakan altaassa osoitti sekin huomaavaisuutta, sillä moititut merikarhut pysyivät näin poissa muiden tieltä ja silmistä. Nimimerkki 'Veneilijä' ja muut valittajat ovat itse oma-aloitteisesti etsiytyneet paikalle löytämään jälleen jotain marinan aihetta. - pelastus...
Apua!
Tarvitaan lääkäriapua merellä. Mutta rannikolle on pitkä matka ja Korppoon ja Nauvon luona toimiva venelääkärikään ei kaikkialle ehdi. Saariston tihein lääkäriverkko on pesiytynyt merikarhusatamiin. Kesällä voi olla varma, että jokaisesta merikarhusatamasta löytää lääkärin tai vähintään hyvin ammattitaitoisen sairaanhoitaja. Menkääpä tarpeen tullen kysymään, eivätkä aja pois ennenkuin ovat auttaneet.
Suomen tunnetuin tv-lastenlääkärikin kuuluu merikarhuihin.
Yksi merikarhu on nähtävästi muuten pudotellut poikaansa sillointällöin veneestä, koska poika oppi hyvin uimaan. On meinaan Suomen menestynein kilpauimari.
Yksi merikarhu on Suomen menestynein avomerikilpapurjehtija, taisi tykätä harjoitella purjehtien kateellisia karkuun.
Ja on niitä muitakin ihan mukavia merikarhuja, vaikken itse niihin lukeudukaan. Tunnempa muutaman purjeneulojan, joilta saa tarvittaessa apua. Ja pari meteorologiakin, kertovat merisään kun heille soittaa. Jotta ei ne kai kaikki ihan häiriköitä ole.
terveisin "ei koskaan merikarhu" - Otso
Väittely ei oikein lähde käyntiin. Johtuisiko se siitä että meidän kerhoon kuuluu vain kokeneita veneilijöitä. Me otamme toiset huomioon ja emme aiheuta häiriöitä. Sääntömme karsii sikailijat pois ja jäsenmaksuilla pidämme yllä hyviä retkikohteitamme.
- vinku
Minäkään en pääse liittymään merikarhuihin, koska minulta puuttuu vielä merenkulkukokemusta. Ja onhan se littyminen myös arvokasta. Mukavaa porukkaa ovat ne tuntemani/tapaamani merikarhut, heiltä olen saanut erinäisiä purjehdusvinkkejä.
Mutta ovathan he vähän kummallisia kun eivät voi tarjota meille muille heidän ylläpitämiä retkisatamia. Vaikka esim. Helsingin kaupunki näin tekee.- hos
Eivätkä pidä yllä julkisia liikennettä, vaikka Helsingin kaupunki niin tekee.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423048- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271870- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871545Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391421- 391350