Logiikkaa

Kukaan ei siis ole absoluuttisen aukottomasti todistanut, ETTEI WinClub olisi käynyt valuuttakauppaa.

Joidenkin järkeilijöiden mukaan tästä seuraa, että valuuttakauppaa OLISI käyty.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo Aristoteles totesi Toisessa analytiikassaan, ettei jonkin asian pelkästä MAHDOLLISUUDESTA seuraa "ilman uusia todisteita" kyseisen asian TODELLISUUTTA (aktuaalisuutta).

Minä en - kuten ei poliisikaan - ole sellaisia nähnyt.

Maailmassahan on lukemattomia asioita, joita ei kukaan ole aukottomasti todistanut mahdottomiksi, mutta joihin ei ole erityisen järkevää uskoa. (Himalajan Lumimies, kylmäfuusio, Loch Nessin hirviö tai väite, että Holocausti olisi vain vihamielistä propagandaa...)

Klubilaiset väittävät, että heillä on parempaa tietoa asiasta. Jostain syystä he eivät kuitenkaan halua sitä paljastaa.

Miksi meidän ulkopuolisten pitäisi sitten uskoa, että klubi on jotain muuta kuin huijaus.
1381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliisilla on pitävät todisteet siitä, että valuuttakauppaa ei ole käyty. Klubin rahaliikenne on täydellisesti selvitetty ja rahaa ei missään vaiheessa ole käytetty valuuttakauppaan. Rahaa klubin tilille on tullut ainoastaan MB:n kautta jäseniltä. Ei mistään muusta lähteestä. Menopuolia kyllä on muitakin kuin siirrot MB:lle. Nimittäin siirrot homman vetäjien ulkomaantileille suoraan WC:n tililtä. Mitään ulkopuolista tulonlähdettä ei ole ollut!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oskari W kirjoitti:

Kukaan ei siis ole absoluuttisen aukottomasti todistanut, ETTEI WinClub olisi käynyt valuuttakauppaa.

Joidenkin järkeilijöiden mukaan tästä seuraa, että valuuttakauppaa OLISI käyty.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo Aristoteles totesi Toisessa analytiikassaan, ettei jonkin asian pelkästä MAHDOLLISUUDESTA seuraa "ilman uusia todisteita" kyseisen asian TODELLISUUTTA (aktuaalisuutta).

Minä en - kuten ei poliisikaan - ole sellaisia nähnyt.

Maailmassahan on lukemattomia asioita, joita ei kukaan ole aukottomasti todistanut mahdottomiksi, mutta joihin ei ole erityisen järkevää uskoa. (Himalajan Lumimies, kylmäfuusio, Loch Nessin hirviö tai väite, että Holocausti olisi vain vihamielistä propagandaa...)

Klubilaiset väittävät, että heillä on parempaa tietoa asiasta. Jostain syystä he eivät kuitenkaan halua sitä paljastaa.

Miksi meidän ulkopuolisten pitäisi sitten uskoa, että klubi on jotain muuta kuin huijaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu