Jotta urheilija jaksaa tappioidenkin jälkeen jatkaa lajia, täytyy huonoille suorituksille löytyä selityksiä. Urheilijalle on henkisesti tervettä löytää epäonnistumisen syyt ulkopuolelta. Jos urheilija ajattelis, että "vähä oon huono, ei musta oo mihinkään" se todennäköisesti lopettais urheilun siihen ekaan epäonnistuneeseen suoritukseen. Näin monelle käykin ja siksi vain ne pystyy jatkamaan, joilla on epäonnistumisiinkin terve asenne.
Sama koskee valmentajia. Heidän, jos joidenkin, täytyy uskoa urheilijaan, jotta pystyy häntä huonoilla hetkillä tukemaan. Miten urheilijan kävis, jos valmentaja sanois:" Sä oot ihan onneton, ei susta oo mihinkään!" sen sijaan, että sanottais:"Et ollu kyllä vielä ihan täydes teräs sen sairastumisen jäljiltä. Mut hei, ei se mitään, vielä tulee kisoja ja pääset näyttämään!"
Samalla lailla voidaan myös me muut käyttäytyä. Haukutaanko joka kisan jälkeen kaikki hävinneet tällä palstalla vai kannustetaanko jatkamaan ja yltämään aina vaan parempiin suorituksiin?
Koska jokainen epäonnistuu välillä, se on päivän selvää! Eikä kenenkään tie huipulle oo kivetön!
Samaa voi tehdä jo seuratasolla. Tiedän yhden seuran, jonka nettisivujen vieraskirja pursuaa kannustusta ja tsemppausta urheilijoille, myös epäonnistumisten jälkeenkin. Kirjoittajina on itse painijat, valmentajat kuin vanhemmatkin. Henki seurassa on mahtava ja menestys sen mukaista. Urheilijat on yltäneet mahtaviin suorituksiin ja kehittyneet valtavasti viimeisten vuosien aikana. Siellä on tajuttu, mikä tie vie menestykseen.
Koska itse olet onnitellut seurakaveria tai oman lapsesi seurakaveria menestyksestä? Mitä olet sanonut heille epäonnistumisen hetkenä? Jokainen aikuinen voi näyttää käyttäytymisellään esimerkkiä ja luoda POSITIIVISEN harrastusympäristön. Heitetään hetkeksi suomalainen kateus nurkkaan ja kannustetaan jokaista lahjakasta painijaa aina vain parempiin suorituksiin. Ehkä olympiapaikkojakin saadaan seuraaviin olympialaisiin huomattavasti enemmän?
Sama koskee valmentajia. Heidän, jos joidenkin, täytyy uskoa urheilijaan, jotta pystyy häntä huonoilla hetkillä tukemaan. Miten urheilijan kävis, jos valmentaja sanois:" Sä oot ihan onneton, ei susta oo mihinkään!" sen sijaan, että sanottais:"Et ollu kyllä vielä ihan täydes teräs sen sairastumisen jäljiltä. Mut hei, ei se mitään, vielä tulee kisoja ja pääset näyttämään!"
Samalla lailla voidaan myös me muut käyttäytyä. Haukutaanko joka kisan jälkeen kaikki hävinneet tällä palstalla vai kannustetaanko jatkamaan ja yltämään aina vaan parempiin suorituksiin?
Koska jokainen epäonnistuu välillä, se on päivän selvää! Eikä kenenkään tie huipulle oo kivetön!
Samaa voi tehdä jo seuratasolla. Tiedän yhden seuran, jonka nettisivujen vieraskirja pursuaa kannustusta ja tsemppausta urheilijoille, myös epäonnistumisten jälkeenkin. Kirjoittajina on itse painijat, valmentajat kuin vanhemmatkin. Henki seurassa on mahtava ja menestys sen mukaista. Urheilijat on yltäneet mahtaviin suorituksiin ja kehittyneet valtavasti viimeisten vuosien aikana. Siellä on tajuttu, mikä tie vie menestykseen.
Koska itse olet onnitellut seurakaveria tai oman lapsesi seurakaveria menestyksestä? Mitä olet sanonut heille epäonnistumisen hetkenä? Jokainen aikuinen voi näyttää käyttäytymisellään esimerkkiä ja luoda POSITIIVISEN harrastusympäristön. Heitetään hetkeksi suomalainen kateus nurkkaan ja kannustetaan jokaista lahjakasta painijaa aina vain parempiin suorituksiin. Ehkä olympiapaikkojakin saadaan seuraaviin olympialaisiin huomattavasti enemmän?
Vastaukset 10
Vanhimmat
väärät trikoot tai tossut ym..esim juha miedon tokaisu "aidan seipäilläkin olis menny paremmin" tai Risto Ulmalan "oli niin kuuma" selitykset on perseestä, terve urheilija tietää mistä oikeasti epäonnistuminen johtui, mutta tosi harvoin sanoo sen ääneen :)
internetissä toisiaan kehuvat? oi kun hienoa.
Kyseessä ei ole suomalainen seura, minkä nyt varmaan arvata saattoikin...
seura on kyseessä. sehän on se kuuluisa Naurusaaren Nelson. kiitos vihjeestä siitä oli helppo päätellä oikea vastaus
Oli hieno lukea järkeviä ajatuksiasi.
Painista en tiedä, mutta muutamassa muussa lajissa olen huomannut täysin puuttuvan psyykkisen valmentamisen täällä Suomessa. Epäonnistuminen harmittaa jo muutenkin, jos pelaaja tai ottelija on täysillä valmistautunut otteluun. Hävityn ottelun jälkeen on tietenkin hyvä analysoida mikä meni vikaan mutta myös luotava uskoa tulevaan ja omiin mahdollisuuksiin.
Sitten ovat nämä haastattulut heti tappion jälkeen. Kun itseäkin harmittaa eikä ole vielä oikein päässyt miettimään ottelun kulkua ja tappion syitä ja joku tulee kysymään mikä meni pieleen. Vastaa nyt siinä sitten jotain järkevää kun pulssi on pilvissä ja hiki virtaa pitkin naamaa. On niitä jotka kertovat suoraan omista fiiliksistä ja sehän ei ole lajille hyvää mainosta. Toiset puhuvat puutaheinää, osa heittää jotain vitsinä ja toiset alkavat analysoida tappion syitä. Onko hei välii, mitä vastaa? Kenelle nuo urheilijat ovat siinä tilanteessa velvollisia vastaamaan? Pitäisi ensin saada hengähtää ja katsoa vaikka nauhalta omat virheensä ja jos tarpeen mennä sitten vasta rahoittajan puheille selvittämään syitä.
3 matsia pötköön ilman voittoa välillä jää vain yksi vaihtoehto: valmentaja vaihtoon välittömästi!!!
vois vaihtaa mutta kun ei voi
Äidin..tuliko mieleenkään?
Tarviiko kehua jos on mennyt huonosti??
Miksi on mennyt huonosti,syyt tai epäilykset,niin valmentajalta kuin itse urheilijalta.
Sitten muutosta näihin asijoihin.
Etsitään ne hyvin onistuneet asiat jos niitä tappiosta huolimatta on.
Jos ei pysty analysoimaan surituksiaan huonoja ja hyviä niin on aika kypsymätön urheilija vielä.
Turhat selittelyt ja niiden opettelut voi tunkea perseeseen, ei tee kuin itselle hallaa.
Kyllä välillä pitää antaa ronskiakin palautetta.Liika kiitosten ja selkääntaputtelu voi johtaa liian hyvän olon tunteeseen ja luullaan jo olevamme mailman mestareita.
Terveellä asenteella ja kovalla työllä ei pelkällä paskan jauhannalla ja kiitosten odottelulla.
on maailman sivut ollut täynnä selittelijöitä ja tosiasioiden kieltäjiä....ja menestys sitten sen mukainen.