Hei! Olen vauvakuumeillut jo viimeisen parin kuukauden ajan ja viime aikoina tuo poikaystäväkin on innostunut asiasta niin, että päätimme nyt yrittää lasta. Ikää kummaltakin löytyy vasta 15 vuotta ja mikäli lapsi tärppää tässä lähiaikoina, niin lapsen syntyessä ikää on 16,5 vuotta. Tiedän, että olemme nuoria, mutta kuitenkin vastuuntuntoisia ja olemme valmiita ottamaan vastuun itsemme lisäksi pienestä ihmisolennosta. Poikaystävän kanssa olemme seurustelleet nyt puolisen vuotta ja kesäkuun puolessa välissä ollaan kihloihinkin menossa. Ei tämä siis mikään hetken mielijohde ole ja suhdekin on jo aika vakaalla pohjalla. Pillerit jätin tänään pois, seuraavan ovulaation pitäisi tulla n. 4 päivän päästä ja tässä nyt sitten vain jännitetään, tärppääkö =)
Olemme poikaystävän kanssa miettineet paljon asioita, kaikki pitää miettiä tarkasti, koska olemme näin nuoria ja asiat eivät ole aivan yhtä helppoja kuin vanhemmilla synnyttäjillä. Poikaystävä lähtee syksyllä amiskaan, minä lukioon. Itse olen valmis pitämään lukiosta välivuoden ja jatkamaan opiskeluja sitten, kun vauva menee päivähoitoon.
Emme asu vielä yhdessä, mutta tarkoitus on muuttaa yhteen ennen vauvan syntymää, jotta vauvalla on sitten valmis koti minne asettua. Emme muuta toki yhteen pelkästään vauvan takia, yhteenmuuttoa on mietitty paljon jo ennen kuin vauvaa edes suunniteltiin. Rahaa ei näin nuorilla vielä paljoa ole, mutta olemme laskeneet, että tulemme toimeen erilaisten tukien avulla, sekä jos käy iltatöissä ym.. Hyödyllisiä tarvikkeita (kuten esimerkiksi pinnasänky ja syöttötuoli) saamme mitä luultavemmin poikaystävän äidiltä, kaikkea tavaraa ei siis tarvitse ostaa itse.
Luultavasti kummankin vanhemmat järkyttyvät aluksi, jos olen raskaana. Mutta uskon, että he kykenevät hyväksymään asian kuitenkin pian ja myös auttavat meitä rahallisesti/vauvan tavaroiden muodossa.
En kaipaa halveksuvia vastauksia siitä, miten nuoria ja vastuuntunnottomia olemme. Kumpikin tässä parisuhteessa ottaa kuitenkin vastuun tulevasta lapsesta, yhdessä.
Mitä mieltä olette, tuleeko tämä onnistumaan? Pärjäämmekö rahallisesti? Mitä muita vaikeuksia voi tulla?
Olemme poikaystävän kanssa miettineet paljon asioita, kaikki pitää miettiä tarkasti, koska olemme näin nuoria ja asiat eivät ole aivan yhtä helppoja kuin vanhemmilla synnyttäjillä. Poikaystävä lähtee syksyllä amiskaan, minä lukioon. Itse olen valmis pitämään lukiosta välivuoden ja jatkamaan opiskeluja sitten, kun vauva menee päivähoitoon.
Emme asu vielä yhdessä, mutta tarkoitus on muuttaa yhteen ennen vauvan syntymää, jotta vauvalla on sitten valmis koti minne asettua. Emme muuta toki yhteen pelkästään vauvan takia, yhteenmuuttoa on mietitty paljon jo ennen kuin vauvaa edes suunniteltiin. Rahaa ei näin nuorilla vielä paljoa ole, mutta olemme laskeneet, että tulemme toimeen erilaisten tukien avulla, sekä jos käy iltatöissä ym.. Hyödyllisiä tarvikkeita (kuten esimerkiksi pinnasänky ja syöttötuoli) saamme mitä luultavemmin poikaystävän äidiltä, kaikkea tavaraa ei siis tarvitse ostaa itse.
Luultavasti kummankin vanhemmat järkyttyvät aluksi, jos olen raskaana. Mutta uskon, että he kykenevät hyväksymään asian kuitenkin pian ja myös auttavat meitä rahallisesti/vauvan tavaroiden muodossa.
En kaipaa halveksuvia vastauksia siitä, miten nuoria ja vastuuntunnottomia olemme. Kumpikin tässä parisuhteessa ottaa kuitenkin vastuun tulevasta lapsesta, yhdessä.
Mitä mieltä olette, tuleeko tämä onnistumaan? Pärjäämmekö rahallisesti? Mitä muita vaikeuksia voi tulla?
Vastaukset 134
Vanhimmat
15 v ja vauvasta haaveilette?? Jo ihan parin kuukauden ajan...
Onhan tämä provo, onhan....
Ehkä tämä ei olekaan provo. Itselläni juuri tuossa iässä oli epärealistisia haaveita paljonkin, mutta ei onneksi näin kohtalokkaita.
Aloittajalle sanoisin, että kumpikaan teistä ei ole vielä läheskään valmiita ottamaan vastuuta lapsesta.
Perhettä ei tulisi perustaa sellaiselle pohjalle, että eletään yhteiskunnan tuilla ja vanhempien avulla, vaan vasta sitten, kun on omat jalat oman pöydän alla.
poikaystäväsi saattaa olla asiasta "innostunut", kun haluaa luultavasti miellyttää sinua ja hänellä on varmaankin yhtä ruusunpunaiset kuvitelmat elämän helppoudesta kuin sinullakin. Ja miksei olisi? Ovathan vanhempanne huolehtineet kaikesta tähän asti. Ette tietenkään voi ymmärtää elämän realiteetteja vielä, olettehan vielä lapsia.
Jos sitten yhteiskunta ja vanhempanne elättävät teidät ja tulevan lapsen, niin tulette olemaan näiden tahojen tiukan valvonnan alla, ettekä suinkaan itsenäinen perhe. Elättäjillä on täysi oikeus ja vastuu sanella, miten hoidokit elävät.
Ennustan, enkä suinkaan ilkeämielisesti, että tulet olemaan yksinhuoltaja jo ennenkuin lapsi syntyy ja äitisi tulee hoitamaan lapsesi, joten kysy nyt ihmeessä, oikeudenmukaisuuden nimessä, hänen mielipidettään.
Ette ilmeisesti pysty itse käsittämään sitä, ettei se ikä kaikkea katso. Moni nuorempi on vanhempaa kypsempi ja aikuisempi. Ja ei, tämä ei ole provo.
Ei, poikaystävä ei ole innostunut tästä asiasta vaan minua miellyttääkseen, sen verran hyvin kuitenkin tunnetaan. Tiedän, että kuulostaa oudolta kun 15-vuotias haluaa lapsia ja muuttaa poikaystävän kanssa omaan kämppään. Mikä siinä on niin kamalaa, onhan täällä muitakin saman ikäisiä? Ja tämä on teiniäidit- ja isät-palsta, ei solvaamispalsta nuorempia kohtaan.
Itse olen parin kuukauden päästä 16, moni on tehnyt lapsen sen ikäisenä. Vastanneet katsovat ilmeisesti maailmaa liian suppea-alaisesti, kun eivät pysty käsittämään, että myös nuoremmat voivat olla hyviä vanhempia, vaikka se paljon vaatiikin.
Olen hoitanut ikäni lapsia, onhan äiti ollut 22 vuotta perhepäivähoitaja. Tiedän todellakin, mitä on arki lastenhoidossa. Ei se ole aina vaan se kiva pikku nyytti, jota pitää välillä ruokkia. Olemme poikaystävän kanssa tiedostaneet kumpikin sen, että sieltä voi syntyä vaikka sairas lapsi. Tai esimerkiksi jos syntyy koliikkilapsi, se voi huutaa monta viikkoa putkeen. Meistä kumpikaan ei elä ruusunkuvitteellisessa maailmassa, jossa kaikki on helppoa lapsen suhteen. Tiedämme tasan tarkkaan, mitä olemme tekemässä.
Ja sen voin sanoa, että olen saanut helmi- tai maaliskuussa keskenmenon, olisin jo silloin ollut valmis kantamaan vastuun tämän nykyisen poikaystäväni kanssa lapsesta ja itsestämme. Silloin kyseessä olisi tosin ollut vahinko, sillä kumi puhkesi. Silloin jo ajattelimme, että vauva tulee jos tulee, aborttia en aio ikinä tehdä, ellei lapsi ole hyvin sairas. Silloin vain ei ollut ilmeisesti vielä aika.
Ja eihän sitä ikinä voi tietää, voinko enää esimerkiksi saada lapsia. Tai kuinka kauan pitää yrittään, ennen kuin tärppää. Tyhmää odottaa vaikka 25 tai 30-vuotiaaksi ja huomata sitten, että on aivan turhaa yrittänyt, että ei voi saada vaikka esimerkiksi lasta.
Anteeksi hiukan suorasanainenkin viestini, mutta tunnutte olevan turhan pessimistejä tämän asian suhteen. Tuskin uskotte kenenkään muunkaan onnistuvan elämässään missään asiassa, ainakaan aikaisempien viestien perusteella.
ei laske pärjäämistään sen varaan, että omat vanhemmat sitten kyllä rahallisesti auttaa.
Te itsekin tulette saamaan lapsilisää 17v ikäiseksi asti.
Olet kokenut keskenmenon. Tuntuu tuo vauvahaave olevan nyt menetetyn vauvan kaipuuta.
Ette ole asuneet yhdessä, joten ette oikeasti tunne vielä edes kunnolla toisiannekaan.
Ei sen varaan mitään lasketakaan. Tieto on vain siitä, että vanhemmat luultavasti auttaa rahallisesti ja se ei ole huono juttu. Se ei vaikuta mitenkään ratkaisevasti toimeentuloomme.
Emme ole asuneet yhdessä? Ehkä emme, mutta jos poikaystävä on meillä kaikki yöt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta meillä viimeisen 1,5kk aikana, niin kyllä siinä toisen tuntee. Ja suhde on ollut alusta asti niin avoin, että kaikki asiat ollaan toisillemme puhuttu ja sen takia toisemme niin hyvin tunnetaankin. Ennen seurustelun aloittamistakin oltiin pitkään hyviä kavereita, kyllä siinä ehtii tutustumaan toisen hyviin ja huonoihin puoliin.
Kellään ei tunnu täällä olevan mitään positiivista sanottavaa, harvinaisen pessimististä porukkaa.
itsekin.
Otapa vaikka kelan sivuilta selvää, että milainen rahatilanne teillä tulee olemaan.
Olet sitten perheellisenä vastuussa vuokrasta, ruuasta ym. laskuista. On aivan eri asia asua vanhempiensa luona kuin omasa kodissa, vaikka olisittekin yhdessä.
Miten vanhempasi suhtautuivat keskenmenoosi?
Kuule, vaikea on kehottaa lapsia hankkimaan lapsia!
Puolen vuoden tuttavuus saattaa tuntua pitkältä 15-vuotiaana, mutta se on todella lyhyt aika päättää noin vakavista asioista. Kuka tahansa aikuinen voinee kertoa sinulle, että 15 - 25 vuoden välillä ihminen muuttuu (kypsyy) paljon. Oletko koskaan sattunut kuulemaan, kun aikuiset nauravat nuoruutensa toilailuilleen? Ja ehdottomille mustavalkoisille mielipiteilleen? Tarkennan, että siis ne nauravat, jotka eivät sentään toteuttaneet kaikkia villejä haaveitaan.
Miksi muuten sitten kalastelet täällä mielipiteitä, jos kerran olet niin varma asiastasi? Mene neuvolaan, Kelaan ja sosiaalitoimistoon kyselemään. Muista kysyä myös vanhemmiltasi, jos kerran aiotte sieltä saada rahallista apua.
Ei todellakaan ole 15-vuotiaan teksiä nämä kirjoitukset. Lisäksi ei oikein ole otettu asioista selvää, esim. 15. v ei mihinkään pääse nykypäivänä töihin, kun kaupan kassallekkin vaaditaan kaupallista koulutusta, eikä työnantaja saa edes teettää täyttä päivää niin nuorella. No, näitä tapauksia kyllä valitettavasti löytyy oikeassakin elämässä...Itsekkin haaveilin lapsesta 16-vuotiaana. Luojan kiitos, en sellaista silloin saanut. Nyt vanhempana voin tarjota lapselleni normaalin elämän.
Vai että provo? Se en todellakaan ole ja ikää on se 15 vuotta, minkä aikaisemminkin mainitsin. Kyllä 16-vuotiaana pääsee iltatöihin, mikäli jaksaa vain tarpeeksi etsiä.
"Nyt vanhempana voin tarjota lapselleni normaalin elämän."
Minäkö en kykene tarjoamaan lapselleni normaalia elämää? Miten voit väittää edes noin, kun et tunne minua ihmisenä? Tekstien perusteella? Hohhoijaa.
Tämä teksti on täällä poikaystäväni toivomuksesta, sillä hän halusi tekstin jonnekin kys. asiasta. Itse en tekstiä olisi halunnut välttämättä edes kirjoittaa tänne, sillä tiedän millaista porukkaa täällä on.
miten ihmeessä voisitte tuntea toisenne. Toista ei todellakaan tunne ennen kuin asuu yhdessä vähintään puoli vuotta, sillä se puoli vuotta menee alkuhuumassa ja kaikki on ihanaa ja auvoisaa. Vasta vuoden jälkeen alkavat silmät avautumaan. Teillä on itsellännekin kehitys vielä aivan kesken.
Kuulostaa varmasti julmalta, mutta niin se vain on. Tokihan te saatatte pärjätä, mutta millään tavalla lasten saaminen teidän iässänne ei ole kannatettavaa.
Poikaystäväsi toivomuksesta...No ikänne selittääkin sen että haette tukea tällaista elämän suurinta päätöstä varten suomi24:ssä. Ultraajani sanoi hyvin ollessani ultrattavana raskaana ollessani: Kenenkään raskaana olevan tai sitä suunnittelevan ei pitäisi käydä netin keskustelupalstoilla, sillä siellä liikuu suurimmaksi osaksi vain pipipäitä...Annetaan mitä sattuu tietoja ja omia kokemuksia joita toiset sitten uskovat, varsinkin te hyvin nuoret ihmiset. Jos joku tällä palstalla sanoo esim. "Uskon että tulette pärjämään hienosti"- juttuja tai että "olemme mekin pärjänneet TUILLA" niin älä hyvä ihminen siihen turvaa lapsenhankintapäätöstä...Mielestäni kannattaisi keskustellla tästä teidän vauva-ajatuksesta nyt vanhempienne kanssa, että he voivat kertoa teille elämän realiteeteista, eikä todellakaan täällä...
Minä en ala täysin tuntemattomien ihmisten kanssa kiistelemään täällä siitä, tunnenko poikaystäväni vai en. Itsehän minä sen parhaiten tiedän ja olen sitä mieltä, että tunnemme toisemme jo tässä vaiheessa lähes läpikotaisin. Täytyy kuitenkin muistaa se, että olimme jo ennen seurustelun alkamista pitkään hyviä ystäviä.
Ei, täältä ei haeta tukea. Meistä kummastakin vain tuntuu, että jonnekin oli pakko kirjoittaa, sillä kenellekään ystävälle ym.. ei ole vielä tästä päätöksestä kerrottu, eikä kerrotakaan vielä pitkään aikaan. Ei ihmisten mielipiteet saa meitä muuttamaan päätöstämme tai mitään muutakaan, oli vain jonnekin pakko purkaa tämä asia. Älä siis luule, että luotamme jokaisen mielipiteeseen täällä, joka tulee vastaan. Ja aika monta stereotypiaa minua ja poikaystävääni kohtaan on tullut ilmi tämän keskustelunkin aikana ja tähän asti kaikki ovat olleet vääriä käsityksiä.
Lupaattehan, että kerrotte miten tarina jatkuu vauvan syntymän jälkeen, miten poika jättää ja miten rahaa ei ole eikä vanhemmat arvosta, ja muuta teinidraamaa? Odotamme innolla!
Ja näinkö dramaattisesti ei voi käydä myös aikuisiällä? Johan nyt on helvetti. Elän päivä kerrallaan, en vuosi, niinkuin sinä. Jos suhde menee poikki niin se meneem voi voi ja elämä on.
itse olin 15 kun aloin esikoista odottaa,huhtikuussa täytin 16 kun poika syntyi elokuussa,olin 17 kun aloin odottaa toista lasta,olin juuri täyttänyt 18 kun toinen poika syntyi,olin 18 kun kolmatta aloin odottamaan joka meni valitettavasti kesken,kyllähän sitä välillä tiukkaa on rahallisesti mutta pitää karsia ylimääräisistä menoista,täysiikäisenä et voi baariin laittaa rahaa niinko muut,etkä joka kk ostaa itsellesi vaatteita,ja kyllä olen itse yksinhuoltaja,eli itse kustannan kaikki,vanhempani ei ole KOSKAAN maksanut mtn meidän menoja,enkä sossusta saanut,perus rahat mitää kk tulee vanhempain pv rahat tms niin niillä ollaan toimeen tultu :)
kun elää vain yksi päivä kerrallaan. Vain kypsymätön ja typerähkö ihminen elää elämäänsä kykenemättä suunnitteleman tulevaisuuttansa rationaalisesti ja itsensä parasta ajatellen.
Siksi sinäkin olet juuri tuossa tilanteessa ja uhoamassa ratkaisujesi oikeellisuutta. Osittain myös siksi, että et ole nähnyt vielä elämää riittävästi osataksesi ajatella kauaskantoisesti ja laaja-alaisesti. Ehkä - siis ehkä - sinä ymmärrät 10-15 vuoden kuluttua olleesi iässäsi typerä pikkupimu, ja tehneesi todella typeriä päätöksiä. Ellet sitten ole liian tyhmä kasvaaksesi henkisesti.
MIten kummassa tuo voisi olla mahdollista?
Et taida tuntea ihmisen kehityspsykologiaa, tosin ihmekö tuo, jos et edes ole vielä lukioon asti päässyt.
Ihminen kehittyy merkittävästi vielä 15. ikävuoden jälkeen, hieman yli kaksikymppiseksi. Kyseessä eivät ole pelkästään sukukypsyyteen ja aikuisuuteen liittyvät ruumin muutokset (parrankasvu, naisella lantion pyöristyminen ja rintojen kasvu jne), vaan myös neurologiset muutokset (jotka toki myös ovat fyysisiä) ja henkiset muutokset. Olisi melko hupaisaa väittää 18-vuotiastakin aikuiseksi, ihmiseksi, jonka ei voi olettaa merkittävästi enää muuttuvan ominaisuuksiltaa, saati kun kyseessä on 15-vuotias poikanen.
Sinä, kuten poikaystäväsikin, tulet muuttumaan kun aikuistut. Se on biologian asettama tosiseikka, jota vastaan on turha taistella, vaikka kuinka kokisit nyt olevasi aikuinen ja kypsä ottamaan vastuun puolesta maailmasta.
On jo suunnitelemaanne lasta kohtaan todella epäreilua edes harkita lastenhankintaa noin huonoista lähtökohdista. Puoli vuotta seurustelua on kärpäsenpaska, kaiken huipuksi vielä se, että ette ole kyenneet edes vielä yksin tai keskenänne ottamaan vastuuta itsestänne/toisistanne, ette ole itse joutuneet pitämään taloutta yllä ja katsomaan miten selviydytte keskenänne, kun arki alkaa painaa päälle, likaiset sukat lojuvat sohvankulmalla ja seitsemän laskua lojuu pöydänkulmalla iloisesti maksamistaan odotellen.
Teinit ovat tunnetusti kaikkitietäviä ja -voipia. Luuleeko täällä joku oikeasti, että minkäänlainen järkipuhe menee läpi teinin umpiluupäähän?
Hei kuules, ei kannata ajatella tuolla lailla että pärjäätte koska moni muukin samanikäinen tekee lapsen. Sie nimittäin tuolla ainakin sanoit että moni muukin tuon ikäinen on raskaana.
Mutta siis.. Mulla ei ole mtn teinivanhempia vastaan, eikä ole syytäkään olla, olenhan itsekin.
Voisin kertoilla tässä vaikka kuinka paljon hyviä ja huonoja puolia, mutta pääsen itse helpommalla näin: http://pittunenbabyboy.blogspot.com/ eli jos jaksat ja kiinnostaa niin käy tsekkaamassa mun blogia, voit sieltä lukea mun odotusajasta ja (toivottavasti) pian myöskin itse teiniäitiyden arjesta (laskettu oli siis eilen, mutta vielä tämä masu mukana pomppii:)
Mutta kannattaa tosiaan poikaystävältäs kysyä, että haluaako hän lapsen ihan TOSISSAAN ja jaksaako hän sitä "häslinkiä" ja muuta mitä raskauden ja vauvan tulon myötä tulee. Että pysyykö hän tukenasi ja rinnallasi alusta loppuun!:) Ette kuitenkaan ole seurustellut kuin puoli vuotta, niin et välttämättä osaa "lukea" häntä vielä niin hyvin..
Ja sain tuosta semmoisen kuvan ettet ole jutellut vanhempiesi kanssa, niin SUOSITTELEN, en siis tietenkään voi käskeä, mutta ihan oikeasti kannattaa jutella vanhempiesi, ja poikaystäväsi vanhempien kanssa, mitä mieltä he ovat. Juttelette vaikka kaikki porukalla ja sie ja hellus voitte kertoa että olette asiaa miettinyt ja perustelette asiat kunnolla. Koska jos yhtäkkiä menet vain ja ilmoitat olevasi raskaana, niin voi hyvinkin käydä niin, että (koska olet alaikäinen) he painostavat sinua aborttiin ja pahimmassa tapauksessa jopa ilmoittavat että eivät aio rinnallasi olla jos lapsen pidät. Eikä ole varmaa päästävätkö he sinua muuttamaan poikaystäväsi kanssa yhteen, eli senkin kannalta suosittelen juttelemaan.
Mutta juttele vielä poikaystäväsi ja kumpienkin vanhempien kanssa ja ota asioista selkoa ennen päätöksiä, tsemppiä sinne!:)
Alkuun täytyy sanoa, että ymmärrän niitä, jotka varoittelevat. Asia on suuri, eikä tule tehdä päätöksiä edes muutamassa kuukaudessa. Kuitenkin jos jotkut ovat päättäneet pärjätä lapsen kanssa ja tehdä lapsen, niin se on heidän päätöksensä, eikä meillä muilla ole siihen mitään sanottavaa.
Luulen, että tulette pärjäämään lapsenne kanssa hienosti! Äitinne vaikuttaa hyvin lapsirakkaalta ja on varmasti teidän tukenanne tässä. Suomessa ei kukaan kuole nälänhätään (jos sisua on vanhemmillakin), vaatteet ja tavarat voi ostaa käytettyinä ja sukulaisilta saa, poikaystäväsi voi käydä töissä ja mikset sinäkin voisi raskausaikana (jos se onnistuu). Onhan paljon tietysti sellaisiakin asioita, joiden kannalta ette välttämättä olisi niinkään valmiita vanhemmiksi, TAI sellaisia ihmisiä, joiden mielestä ette olisi. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että eiköhän tämä ole jokaisen itse päätettävissä. Jos te tunnette olevanne valmiita ja olette aivan varmoja asiasta, niin kuka teitä on estämään. Itse olen 17-vuotias ja kihlattuni kanssa olemme olleet 14-vuotiaista asti yhdessä ja olisin jo halunnut lasta 15-vuotiaana, mutta poikaystäväni painoi jarrua. Nyt hän on kanssani samaa mieltä, että lapsi olisi meille sopiva, olisimme valmiita huolehtimaan siitä, rakastamaan sitä, olemaan koko ajan hänen kanssaan ja uhraamaan vaikka kaiken. Asumme kahdestaan, poikaystävälläni on työ, raha ei ole ongelma, olemme lapsirakkaita ja olemme aina halunneet lapsen nuorena. Sanoipa tähän kuka mitä tahansa, meillä rakkautta riittää ja meillä on tarjota lapselle hyvä koti! Monilla teinivanhemmilla on tarjota myös, niin voi olla myös alkuperäisellä kirjoittajalla ja varmaan onkin. Sanoipa kuka mitä tahansa, minä ainakin olen onnellinen heidän puolestaan.
Voimia ja onnea sinne! :)
päästä niitä, jotka toppuuttelevat. Olet vielä lapsi, elä kuin lapsi. Kai tiedät miltä esim. masennustilastot näyttävät suhteessa teiniäitiyteen. Onhan se vauva ihana, mutta etenkään pojat tuon ikäisenä eivät vielä tiedä mitä haluavat. Olet yksin vauvan kanssa ennenkuin huomaatkaan, kun poikaystävä on baarissa. Älä tee sitä, kun et kerran ole pakkotilanteessa. Tiesithän, että teinit eivät suunnittele raskautta, vahinkoja ne on.
"vielä lapsia"-kirjoittajalle voisin sanoa sen, että Kelan sivut on tutkittu moneen kertaan läpi ja laskettu on, että vaikka olisi vain tuet, tulemme pärjäämään. Jokaiselle vanhemmalle on tarjolla perusturva, rahattomuuteen ei tässä hyvinvointivaltiossa pitäisi kenenkään kuolla.
Nanashi: Kiitos kannustavasta kirjoituksestasi! Olemme miettineet asiat niin tarkasti poikaystävän kanssa, että olemme varmoja asioista. Toivottavasti teilläkin tärppää miehesi kanssa =)
"muutaman vuoden"-kirjoittajalle haluan sanoa sen, että en ole enää lapsi, vaikka olenkin nuori. Ei lapsia ole alle 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat aikuisia. Ei ikäluokittelua voi kuitenkaan niin radikaalisti tehdä. Masennustilastot? Itse olen käynyt läpi vaikean masennuksen, olen vihdoinkin valmis hankkimaan lapsen kun elämäntilanne on entistä paljon parempi juuri poikaystävän ansiosta. Jokainen poikakin kehittyy eri tavalla, he ovat valmiita eri asioihin eri ikäisinä. Me kumpikin olemme valmiita lapseen, tämä on erittäin tarkkaan mietitty asia.
"Tiesithän, että teinit eivät suunnittele raskautta, vahinkoja ne on."
Jaa, näinkö on? Sinulla on ilmeisesti hyvinkin väärä käsitys. Moni suunnittelee/on saanut lapsen tällä palstalla ja hekin ovat teinejä.
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ymmärrän vauvahaaveitasi ja perheenperustamistoiveita hyvin, koska itsekin olen kuumeen kourissa. Tähän teiniäitikategoriaan en kyllä ikäni puolesta enää sovi, mutta uskon, että oman lapsen kaipuu on jollain tavalla sama- ikää katsomatta. Olet selvästikin pohtinut asioita, mikä on hienoa. Suhteesi poikaystäväsi kanssa kuulostaa myös toimivalta. Olette kuitenkin olleet yhdessä vasta tosi vähän aikaa. Puoli vuotta on hirveän lyhyt aika teidän yhteisestä elämästä. Uskon, että olette toisiinne saaneet kyllä tutustua, mutta yhdessä asuminen on vielä asia erikseen. On kuitenkin eri asia asua omassa asunnossa, kuin vanhempien luona. Tämä lähinnä sen takia, että silloin jaatte kotityöt, rahan, hankinnat, vuokranmaksun ym. yhdessä. Suhde muuttuu pakostkin arkisemmaksi. Enkä väitä, että olisitte jotenkin epäkypsiä, ikää teillä vain yksinkertaisesti on vasta se 15 vuotta. Olette katselleet ja kokeilleet elämää vasta 15 vuotta. Olette nuoria- nauttikaa siitä! Ei teillä ole mihinkään kiire. Nauttikaa toisistanne ja hankkikaa vaikka ensin se yhteinen kämppä. Tutustukaa ihan rauhassa toisiinne ja yllättykää; yhdessä eläessä toisesta paljastuu paljon uusia puolia ja piirteitä- niin hyvässä kuin pahassakin. Ja ennen kaikkea oppikaa tuntemaan itseänne vielä lisää. Mieti mitä haluaisit opiskella lukion jälkeen jne.
Teistä ehkä pari kuukautta vauvakuumeilua ja puoli vuotta yhteiseloa voi tuntua pitkiltä jaksoilta elämässä. Mutta oikeastaan noin valtvan suuren asian, kuin lapsen hankkimisen suunnittelu, vaatii riittävästi aikaa- enemmän kuin pari kuukautta. On lapsenkin kannalta paras, että teillä on riittävästi yhteisiä kokemuksia ja yhteistä historiaa. Ja, että omia tunteita lapseen liittyen malttaa kuunnella usemmankin kuukauden ja monelta kantilta. Miksette nauttisi toisistanne vielä täysin rinnoin ja katsoisi vauvatilannetta vaikka vuoden, parin kuluttua uudelleen? Sitä luulee tuntevansa itsensä hyvin, mutta aina vuoden kuluttua hoksaa olevansa taas himpun verran viisaampi:) Onnea mitä ikinä päätättekään!
Ensimmäisenä onnittelen aloittajaa. Tosi hienoa, ettet anna vieraiden mielipiteiden ja arvosteluiden vaikuttaa päätöksiinne ja ajatuksiinne :) Vaikkei teillä juurikaan tuloja olisi ja muutenkin välillä olisi vaikeaa, juuri tuolla päättäväisyydellä selviää ihan mistä vaan :) Eikä lasta rahalla kasvateta vaan rakkaudella.
En ymmärrä miksi tänne ylipäätään kirjoittelee arvostelijat ja muut, jotka mollaavat teinivanhempia eivätkä edes kuulu koko palstalle. Ymmärrän mielipiteenne, mutten sitä, että mielestänne vain se teidän ajatuksenne on ainoa oikea. Antakaa ihmisten elää elämänsä kuten he haluavat ja olkaa tukena. Jollei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa, älkää sanoko mitään.
"Tiesithän, että teinit eivät suunnittele raskautta, vahinkoja ne on." Tiesithän ettet ilmeisesti tiedä asiasta yhtään mitään. Sain viime yönä terveen ihanan poikalapsen -kuukausi ja päivä 18 vuotis synttäreideni jälkeen. Lapsi suunniteltu, harkittu, odotettu ja rakastettu. Suhteemme mieheni kanssa toimii täydellisesti ja yhteiselämä omassa asunnossa. Emme ehtineet tuntea kauaakaan ennen päätöstä hankkia yhteinen lapsi, mutta kertaakaan ei ole kaduttanut eikä varmasti kaduta jatkossakaan. Mikä vain onnistuu kun tarpeeksi haluaa eikä vieraiden mielipiteet meitä hetkauta. Elämme omilla pienillä tuloillamme ilman vanhempien tai muidenkaan apua ja rakennamme omaa elämää. Kuten myös monet muut nuoret vanhemmat (ja tulevat vanhemmat) joihin olemme odotusaikana tutustuneet. Älkää puhuko asioista joista ette mitään tiedä, kiitos.
Pitäisikö 15-vuotiaita sitten mielestäsi kannustaa lasten tekoon? Vailla mitään tietoa toimeentulosta. Kuulutko niihin, jotka kuvittelevat rahan tulevan pankin seinästä?
Kyllä lasten kasvattamiseen tarvitaan rakkauden lisäksi myös rahaa. Tässä aloittajan tapauksessa siis nimenomaan toisten rahaa, kun ei omia tuloja tietenkään tuossa iässä ole.
Minkälainen maailmankuva on ihmisellä, joka suunnittelee elättävänsä perheensä yhteiskunnan verovaroilla ja vanhempiensa rahalla?
"mutkikas juttu--"-kirjoittajalle: Tiedän, ettei puoli vuotta seurustelua ole todellakaan pitkä aika, mutta onhan sitä moni muukin hankkinut lapsen paljon lyhyemmän seurustelun jälkeen. En vain osaa kuvailla kirjoittamalla tarpeeksi hyvin sitä, miten paljon vaikeita asioita olemme käyneet poikaystäväni kanssa yhdessä läpi ja miten paljon se on vankistanut suhdetta. Tässä vaiheessa seurustelua aika tuntuu vain numeroilta, tuntuu kuin olisimme olleet paljon pidempään yhdessä. Toisen seurassa voi tehdä mitä vain, eikä sitä tarvitse hävetä. Suhde on hyvin avoin ja pystymme juttelemaan keskenämme aivan kaikista asioista. Tähän mennessä elämää olen minäkin joutunut käymään vaikka mitä asioita; vaikean masennuksen, syömishäiriön, terapian, veljen osastojaksot, veljen tyttöystävän kuoleman, monen muun läheisen kuoleman ym.. Olen mielestäni nähnyt jo aika paljon tätä maailmaa ikäisekseni. Kiitos vastauksestasi, viestisi sentään oli paljon asiallisempi kuin monen muun kirjoittajan aikaisemmin. Olemme kuitenkin päättäneet hankkia lapsen tässä vaiheessa =)
ansu990: Kiitos hyvin kannustavasta vastauksestasi. On mukavaa, että edes jotkut suhtautuvat viesteihini asiallisesti ja positiivisesti. Ennen kuuntelin vain toisten mielipiteitä, en omistanut omaa tahtoa, mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen opetellut kuuntelemaan itseäni välittämättä muiden mielipiteistä tietyissä asioissa :)
blaah: Vailla mitään tietoa toimeentulosta? Lapsi ei ole halpa, mutta toimeentuloa avustamaan on tarkoitettu lapsilisät ja esimerkiksi kotihoidontuki ym... Ja kuten aikaisemmin olen maininnut, poikaystävä on opiskelun ohessa menossa mitä ilmeisimmin iltatöihin, ei tässä aiota pelkästään yhteiskunnan rahoilla elää. Ja mikäli mahdollista, minäkin olen iltatöihin menossa. Ja eikö käytetä tämän yhteiskunnan verorahoja mieluummin perheiden ruokaan ja muuhun hyödylliseen, toisin ku vaikka juoppojen viinoihin? Jompaan kumpaan ne verorahat kuitenkin todennäköisesti menee, kumpaa vaihtoehtoa itse kannatat?
ajatella, että päivät olisit koulussa ja illat iltatöissä ja samaan aikaan vielä raskaana!
Ja koulun ohella on poikaystäväsi myös läksytkin tehtävä.
Ja teile kummallekin: eikö se työpaikka kannattaisi ensin hankkia ennen kuin raskaustesti näyttää positiivista? Miksi heittää vaan lauseita ilmaan aikomuksesta hankkia työpaikka? Herää kyllä kysymys, että mitä töitä oikein olette kumpikin ajatelleet, kun ei tuohon ikään mennessä ole sitä työkokemusta voinut kertyä juuri nimeksikään?
Kun elämäsi on ollut noin rankkaa tähän asti, niin eikö kannattaisi elää välillä rauhallista ja tavallista elämää?
Itse ajattelin mennä iltatöihin sitten, kun lapsen olen synnyttänyt ja olen palannut äitiyslomalta takaisin koulun penkille. Minä en ole itse päättänyt sitä, että poikaystäväni lähtee koulun ohella iltatöihin, sitä hän itse ehdotti ja minulla ei ole vastaan sanomista siihen asiaan.
Poikaystävä on tälläkin hetkellä kesätöissä ja itse teen pari keikkaluontoista hommaa kesän aikana. Ei siis tällä hetkellä voi ottaa oikein toista työtä tähän lisäksi.
Kiitos itsellesi. Mielestäni on koomista, että vanhemmat ja "viisaammat" tulevat tänne neuvomaan, vaikka tämä nimenomaan on teiniäidit-palsta. (Itseäni en enää ihan teiniksi laskisi vaikka nuori olenkin.) Ja kaikenlisäksi käyttäytyvät itse kakaramaisesti kirjoittelemalla ala-arvoisia juttuja. Mutta asiaan:
Kuulostaa, että todella olet käynyt elämässäsi paljon vaikeita ja raskaita asioita läpi; enemmän, kuin moni 30-vuotias. Taidatte todella olla päätöksenne tehneet. Mietin vain, että eikö nyt olisi kaikkien koettelemustesi ja vaikeuksien jälkeen juuri sopiva hetki hengähtää ja antaa elämän tasaantua. Sanoit, että puoli vuotta asiat on olleet hyvin mallillaan. Puoli vuotta on periaatteessa pitkä aika, mutta oman hyvinvointisi kannalta ehkä odottelisin vielä vähän. Antaisit itsellesi vielä aikaa vain olla. Vaikka lapsen saaminen ja raskaus varmasti ovat ihania ja ihmeellisiä asioita, niin me emme esimerkiksi raskauden kulkua pysty sanelemaan. Jos jotain vaikka menee pieleen tai olet kovin kipeä raskauden ajan. Jaksaisitko todella kaikkien noiden vastoinkäymisten perään taas uuden vaikean kokemuksen- vain muutaman kuukauden välillä? En todellakaan halua olla lannistava tai pessimistinen vaan kannustaa vielä kerran pohtimaan asiaa.
Ei pidä kannustaa, muttei myöskään kieltää. Kyllähän mielipiteensä voi sanoa, muttei mielestäni mollata tai olettaa, että ainoa oikea tapa elää on se oma. Enkä kuulu heihin, jotka kuvittelevat rahan tulevan pankin seinästä. Lapsuudessa perheeni oli kyllä rikas, mutta kävin jo kymmenvuotiaana kesätöissä sikalassa (en tosin rahan takia vaan pääsin kerran viikossa ratsastamaan, kun kävin kahdesti päivässä reilun tunnin ajan auttelemassa sikojen hoidossa). Nykyään lapsuudenperheeni veloissa yrityksen mentyä konkurssiin, joten muutin jo aikoja sitten pois kotoa ja olen elättänyt itse itseni (sekä liutan eläimiä, mukaanlukien hevosen) käyden samalla koulua. Rahaa vanhemmiltani en ole saanut, kelalta opintotuen ja asumislisän, mutten sen enempää.
Tiedän siis kokemuksesta, että kun oikeasti tarvitsee rahaa sitä myös saa tienattua. Kovalla tahdolla onnistuu mikä vain, itselläni ei muuta koulutusta kuin peruskoulu ja osa lukiota. Silti ollaan pärjätty ja vaikkei rahaa ylimääräisiin menoihin olekaan, saamme elätettyä itsemme, lapsemme, lemmikkimme (jopa hevosen ja varsansa) ja hyvin pärjätään. Varmasti myös aloittaja siis pärjää taloudellisesti, jos vain haluaa. Jopa ilman ulkopuolisten apua.
Mukavaa kuulla positiivisia esimerkkejäkin siitä, että toimeen tulee, jos haluaa. Se on vain itsestä kiinni, mihin pystyy. Kiitos kannustava esimerkistäsi =)
En ymmärrä tämän palstan meininkiä siinä suhteessa, että melkein joka viestiketju on täynnä mollaamisviestejä. Tämänhän pitäisi olla teiniäidit- ja isät palsta. Ei suinkaan vanhemmpien ihmisten haukkumispalsta nuorempia kohtaan, miltä se nyt kyllä tuntuu.
Juttelimme eilen poikaystävän kanssa viestistäsi, hän kysyi jaksanko raskauden läpi vaikka se olisikin vaikea. Ei minun tarvinnut miettiä asiaa hetkeäkään, olen niin varma pystyväni siihen. Lapsi on tällä hetkellä niin odotettu ja toivottu juttu, että sen eteen jaksan tehdä töitä.
Kiitos kuitenkin taas asiallisesta vastauksestasi, hyvä että täältä löytyy järkeviäkin ihmisiä vastaamaan.
miten työpaikka liittyy lapsensaantii?lapsi kun on syntynyt et sinä töitä silloin pysty kuitenkaa tekee ainakaa vuoteen
että ap. itse meinasi, että menee töihin. Ei sitä noin vain edes mennä töihin! Ja jos viitsit katsoa hänen vastauksensa, niin vauvan syntymän jälkeen hän meinaa mennä kouluun ja töihin. Eipä siinä liikoja silloin ehdi lastaan näkemään ja kasvattamaan.
Työpaikka vaikuttaa myös ennen vauvansaantia. Työtuloista se äitiyspäiväraha lasketaan, tiesitkös sitä? Ja jos ei ole tuloja, niin minimiäitiyspäiväraha ei ole kovin hääppöinen elämisen edellytys.
ainakin olen ihan minimiäippä rahalla,että kyllä minä tiedän...ja itse pääsin ainakin töihin kun lapset oli sen ikäsiä,vaikka pelkkä peruskoulu pohjalla
tulee olemaaan, että jotkut pääsee töihin ja jotkut ei.
Mutta mitä järkeä on ensin tehdä lapsi ja suunntella sitten käyväsä päivät koulua ja ilat töitä? Milloin jää aikaa lapselle?
Olitko itsekin 15v kun aloit hakkiutua tarkoituksella raskaaksi?
no 15 kun aloin odottaa esikoista,en tosin suunnitellusti,mutta niin tää elämä vaan menee että kaikki ei mene niinko suunnitellaan mutta kyllä sen kaikki tietää että ilman ehkäsyä niitä lapsia voi tulla ja niin tiesin minäkin. ja kyllä sitä niinkin pärjää että äiti on vaikka ne päivät siellä koulussa jonka jälkeeen hakee lapsen kotiin ja isä voi tehdä työtä,kyllä sen yhdenkin palkalla leipä siihen pöytään saadaan
Olisi kannattanut pysyä koulunpenkillä kirjoitustaidoistasi ja ajattelukyvystäsi päätellen.
Älä ainakaan missään tapauksessa tee lisää kakaroita. Älykkyys kun periytyy äidin puolelta...
millähän sä noin voit sanoo? oletko itsetäydellisyys?ja lapsia on jo enemmän ku se yksi ja ikääkin paljon enemmän ja koskaan en ole päätöksiäni katunut et jätä sinä lapset hankkimatta etteivät tule 15vuotiaana kertomaan että heistä tulee äiti/isi..väkisinki raahaat aborttii?
MOT
Ai, anteeksi. Sinähän et kirjainlyhenteen merkitystä tietysti ymmärrä, mutta kysy viisaamiltasi. He ehkä voivat selventää sinulle pari muutakin asiaa.
asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Totaalisen typeryyden ja täydellisyyden väliin jää monta erilaista vaihtoehtoa ja vivahdetta elää elämäänsä.
Kunpa ikääntyminen toisikin kaikille viisautta. Sinä et edes osaa kyseenalaistaa valintojasi kokemustesi vähäisyyden vuoksi.
Toden totta, minun lapseni eivät tulleet 15-vuotiaana kertomaan raskaudestaan. He olivat riittävän fiksuja kouluttautumaan ja hankkimaan turvatun elämän ennen lapsien hankkimista yhteiskunnan kustannuksella.
Älä siirrä yksioikoisia näkemyksiäsi eteenpäin lapsillesi. Kykenisit edes siihen.
oikein näitä vanhanaikasia,jotka tuolla kadulla hyvä ettei teinivanhempien päälle käy ala ja ala mesoon.NYKY YHTEISKUNNANNA KAIKKEEN ON SOPEUDUTTAVA,EMME OLE ENÄÄN -60 LUVULLA
ketähän ne kakarat täälä mahtaa olla?te ette kovin AIKUISIA ainakaan ole,osaa edes keskustella niinkon AIKUISTEN kuuluis osata
Olen sinua kuusi vuotta vanhempi. Minulla ei ole lapsia (tosin kokemusta löytyy lastenhoidosta), mutta olen täällä siksi, kun ystävättärelläni on ja hän on samanikäinen kuin minä ja siksi nämä jutut kiinnostaa. Myös muilla kavereillani on lapsia. Mitä olen nähnyt ja kuullut, niin ei kyllä 16-vuotiasta voi missään nimessä suositella hankkimaan lapsia -suunnitellusti!
Ymmärrän tuon vauvakuumeilun, kun itsellänikin sitä oli. Mutta kyllä kannattaa nuo perheenperustamiset jättää esim. kolmen vuoden päähän. Samalla näet mihin suuntaan teidän suhde kehittyy ja tulee teidän suhteen kestävyys testatuksi. Eli nyt vain hoidat opiskelut alta, hankit työtä, säästät ja sitten vain perhettä perustamaan. :)
Sinun iässäsi ei vain ole tuloja ja sille pohjalle ei kukaan täyspäinen rupea suunnitellusti lasta hankkimaan... Elämänkokemustakaan sinulla ei ole. Miten ajattelit lapsesi kasvattaa? Siihen tarvitaan muutakin kuin sitä rakkautta. Ei millään pahalla, mutta sinun iässäsi asiat vain näyttävät ja tuntuvat ruusunpunaisemmilta kuin ne onkaan. OIKEASTI, sinulla on elämä edessä, nuoruus menossa! Sinun pitää ensin elää ja nauttia omasta elämästäsi, oppia tuntemaan itsesi (ihminen kypsyy, kehittyy eniten juuri sinun iässä tuonne 25v.) ja vasta sitten olet valmis ottamaan vastuun tuosta pienestä, uudesta elämän alusta.
Tyttö hyvä, mieti nyt vielä! Jos olet saanut vasta puoli vuotta sitten elämäsi kuntoon ja koet sen olevan poikaystäväsi ansiota, ei asiat ole vielä siinä mallissa, että kannattaisi hankkia lasta siihen tilanteeseen.
Olen sinua vanhempi ja haluan tarjota erilaisen näkökulman asiaan. Omassa nuoruudessani monet ystäväni seurustelivat ja olivat onnensa kukkuloilla - varmoja siitä, että se 15-vuotias kumppani oli Se Oikea ja olisivat yhdessä ikuisesti. Näistä kymmenistä pareista ei yksikään ole enää yhdessä. Tilastot puhuvat nuorena solmitun parisuhteen onnistumista vastaan ja kun siihen laskee vielä lapsen tuoman stressin päälle, olen varma että teidän suhteenne ei voi sitä kestää. Ja mitä sitten tapahtuu, kun tukesi ja turvasi; poikaystäväsi; on poissa rinnaltasi, jos kerran hän on ainoa syy, miksi pääsit eroon ongelmistasi? Ne voivat tulla takaisin juuri silloin ja sitten sinulla on vielä uusi ihmiselämäkin huolehdittavanasi.
Miksi et anna itsellesi aikaa toipua kokemuksistasi, tutustua poikaystävääsi paremmin ja muuttaa vaikka yhteen asumaan ennen kuin teette mitään lopullisia päätöksiä?
On kovin naivia ja vastuutonta perustaa lapsen elatus suurelta osaltaan yhteiskunnalta tuleviin tukiin - ei omaan palkkaan ja koulutuksella hankittuun työhön. Kun kaikki perheessä saavat vielä lapsilisää ei tilanne ole todellakaan hyvä.
Mikä kiire teillä on? Eikö ensin kannattaisi hankkia ammatti ja työ, eikä mennä perse edellä puuhun hankkimalla ensin lapsi ja sitten kaiken muun - jos edes jaksaa enää siinä vaiheessa. Lapsen hoito näyttää olevan niin rankaa aikuisillekin, että moni avioliittokaan ei kestä sitä ja aikuiset sentään kestävät usein paljon enemmän stressiä ja huolta kuin teinit, ihan sen elämänkokemuksensa myötä.
Odottakaa nyt ainakin 3 vuotta ja rakentakaa elämänne sellaiseen malliin, että vauvalle on paremmin mahdollisuuksia tulla.
Sinä olet myös äitinä niin paljon enemmän kiinni vauvassa kuin isä. Ja ihan jälleen omien kertyneiden vuosieni kautta voin luvata, että kun täysi-ikäisyys koittaa ja baarien ja muiden menojen ovet aukeavat, surullinen totuus on se, että kyllä ne pojat sinne kaipaavat. Tuossa vaiheessa viimeistään tulee sitä riitaa menoista ja muusta. Kamalaa ajatellakaan, että siinä olisi pieni lapsi ihmettelemässä kaiken keskellä.
Älkää tehkö lapsia lapsina.
Säästä tämä keskusteluketju johonkin ja lue vaikka viiden vuoden päästä. Silloin, nyt tekemästäsi päätöksesä riippuen, joko potkit itseäsi mentaalisesti päähän tai olet tyytyväinen siitä, että et hankkinut lasta lapsena.
Takaan sen.
http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/251392.html
http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/251439.html
ajattelit hankkia lapsen, ja kun lapsi on tarpeeksi vanha hoitoon, ajattelit palata kouluun ja viettää illat töissä? ja lapsi sen aikaa, mitä? iskä, sikäli kun on vielä kuvioissa mukana, opiskelee ja suunnitelmien mukaan hänhän käy iltatöissä myös?
kyllä koko suunnitelma kuulostaa aivan juurikin 15-vuotiaan järjenjuoksulla kehitetyltä.
ai sait viimeyönä lapsen ja nyt jo tiedät että kaikki menee hyvin ja toimii täydellisesti....huh huh....tulepas vuoden päästä kertomaan...siis todellakin toivon että menee hyvin ja ei se mahdotonta ole,mutta älä nyt vielä tule hehkuttamaan kun et ees sairaalasta oo vielä päässyt kotiin...
ja aloittajalle:älkää nyt herranjumala 15-vuotiaana niitä lapsia tehkö ja vielä suunnitellusti.....itse sain 20-vuotiaana ja nuori olin silloin.rakastan lastani enemmän kuin mitään,mutta kuitenkin kehtaan myöntää,että mietin millaista elämä olisi jos olisi odottanut muutaman vuoden.en epäile ettette pärjäisi lapsen kanssa,mutta sitä vaan että odottakaa nyt hetki..en itse ottaisi edes koiraa sellaisen miehen kanssa kenet olen puoli vuotta tuntenut!!!!
jos siis itse olet koulussa päivällä ja illalla töissä samoin poikaystävä....niin missäs vauva on?hm.....päivän ja illan???
siis menet kouluun ja iltatöihin?ja samoin poikaystäväsi opiskelee ja käy iltatöissä??no missäs vauva on...päiväkodissako koko päivän ja illan???
"Pillerit jätin tänään pois, seuraavan ovulaation pitäisi tulla n. 4 päivän päästä ja tässä nyt sitten vain jännitetään, tärppääkö =)"
hmmm ei tuo biologiakaan taida kovin olla hanskassa. Jos pillerit lopettaa, niin ei ovulaatio noin nopeaa tule!
Itse olin raskaana koulussa (amk) ja samalla iltatöissä. Ajattelin sinisilmäisesti ja lapsellisesti, kuten sinäkin nyt, että pärjäisin mainiosti ja sovin koulunkin kanssa jatkavani opintoja sitten, kun lapsi täyttää vuoden.
Ensinäkin raskauteni oli suhteellisen helppo, enkä silti jaksanut. En jaksanut puolta vuotta koulua ja töitä, vaikka samaa olin tehnyt useamman vuoden ennen raskautta. Jouduin ottamaan ensimmäiset sairaslomani ko. työpaikasta ja otin ne itkien. Itkin joka aamu, kun kouluun piti mennä, kun väsytti, sattui ja oli kamalan huono olo. Ja koulussakin lähinnä istuin vessassa, kun vauva jatkuvasti painoi rakkoa. Keskittymisestä ei tullut mitään ja olo oli muutenkin kuin turvonneella virtahevolla.
Pelastukseni oli se, että alkuraskaudesta ja kesällä olin ollut töissä ja tehnyt töitä niska limassa. Näin siis äitiyspäivärahani olivat kolme kertaa minimiä suuremmat.
Poikani täyttää ihan kohta 6kk ja silmäni ovat avautuneet täysin tässä ajassa. 1-vuotiasta en laita tarhaan. Piste. 1v on vielä vauva. Ihmettelen myös, miksi sinä ja poikaystäväsi haluaisitte lapsen, jos annatte sen heti hoitoon? Vauva on pieni vain hetken ja siitä hetkestä kannattaa nauttia. 1v on liian pieni tarhaan, 2-vuotiaskaan ei vielä osaa leikkiä muiden lasten kanssa, vaikka näiden seurasta nauttiikin.
Kannattaa tässä vaiheessa valita lukio tai vauva. Lukio on kyllä leikkikoulu, josta kirjoittaa itsensä läpi hyppelehtien, jos vain olet pikkaisen keskivertoa älykkäämpi ja omaat hyvän muistin. Muussa tapauksessa kannattaa odottaa se 3 vuotta ja mennä sitten vaikka iltapuolelle. Haluatko vauvan vai siksi, että voisit sen laittaa hoitoon silloin, kun kehittyvä pikkuinen eniten tarvitsee äitiään?
Jos poikaystäväsi on niin omistautunut tulevalle perheellenne kuin väität, vaadi häneltä samat uhraukset. Amis sivuun ja suoraan päivätöihin, duunarihan hänestä tulisi muutenkin. Kyllä töitä saa ilman papereitakin ja poikkis voi iltakoulussa lukea vaikkapa merkonomiksi. Itse olen töiden ja omien opintojeni ohella tehnyt mieheni päättötyöt merkonomikoulutukseen ja voin sanoa, ettei niihin kauaa aikaa tai vaivaa mene, älyäkään ei juuri vaadita. Mies toki olisi ehkä voinut tehdä ne itse...
Jos nämä uhraukset ovat liikaa, kannattaa sitä lasta tosissaan harkita. Kerroit, että sinulla on ollut syömishäiriöitä ja masennusta. Syömishäiriö on asia, josta ei hetkestä parane, jos koskaan. Itsellänikin on jonkinasteinen syömishäiriö, ei diaknosoitu, mutta raskausaikana ja täysimetyksen aikana se tuotti oikeasti vaivaa, koska en osannut syödä. Nytkin joudun panostamaan syömiseen, että lapseni oppisi minulta terveen mallin, eikä sitä sairasta kituuttamista, johon meinaan taas luisua.
Ikäiseksi et vaikuta erityisen kypsältä tai kaukonäköiseltä, mutta kyllä varmasti pystyt vauvan hoitamaan. Vauvan hoitaminen kun ei vaadi ydinfysiikan tuntemista; vauvat vain nukkuvat, syövät ja kakkaavat ja ainoa vaikeus on tietää, mitä noista kolmesta se vauva itkee (toki koliikki erikseen ja btw koliikki voi pahimmillaan kestää 6 kuukautta [koko teidän seurusteluajan!] yleensä kuitenkin "vain" 3). Lapsen kasvattaminen onkin sitten se oma lukunsa, mutta se nyt ei ole ajankohtainen.
Jos tosissanne olette ihan oikeasti miettineet, mitä kumpikin haluatte elämältänne ja olette tulleet siihen johtopäätökseen, että suhteenne on niin vankka ja kestävä, että lapsi olisi siihen luonnollinen jatke, jättäkää vain ehkäisy pois ja antakaa vauvan tulla. Suosittelen kuitenkin, että sinä menet nyt heti töihin edes minimipalkalla, että saat kunnon äitiyspäivärahat (mäkkiin, heseen, siivoomaan) ja poikaystäväsi tekee saman. Koulutus kannattaa unohtaa hetkeksi kokonaan ja mietitte sitä uudestaa, kun vauva on tarhaikäinen (2-3v). Olette tuolloin vasta 18-vuotiaita, joten opiskelemaan vielä pääse ja työkokemuksesta saa pisteitä opiskelupaikkaa haettaessa.
Kyselisin vielä sen verran henkilökohtaisen asian, että onko tämä poikaystäväsi ensimmäinen seksisuhde? Jos on, mieti hyvin pitkään, miten jaksat olla lapsen kanssa yksin. Koska seksi loppuu vauvan tultua (todennäköisesti jo raskausaikana) joko kokonaan tai sitten harvenee pariin kolmeen kertaan parissa kolmessa kuukaudessa. Jaksaako 16-vuotias poika odottaa sen aikaa, vai viekö mukanaan joku toinen 16-vuotias tyttö, jolla on seikkailumieltä eikä vauvaa?
Ja vielä sellainen juttu, että toivottavasti ylitse kaiken muun, poikaystäväsi ei halua vauvaa kanssasi miellyttääkseen sinua. Koska jos ja kun vauva syntyy, vauva on sinun suurin rakkautesi ja poikaystävä on ikuisesti kakkonen. Äiti voi luopua miehestään, muttei lapsestaan. Omalle miehelleni (25v) on ollut rankkaa se, että iltaisin suukotan lapsen uneen, en häntä, että lapsi käpertyy minun kainalooni, ei hän. Toki miehelleni yritän huomiota antaa niin paljon kuin sitä likenee, mutta vauvan ollessa läsnä, hän on minun kaikkeni ja muut tulee vasta sitten. Kestääkö poikaystäväsi sen?
Tiedän, että koulun ja työn yhteen sovittaminen tulee olemaan rankkaa, mutta silti aion ainakin yrittää.
Lapsi ei todellakaan ole heti menossa hoitoon. Tiedän varsin hyvin, minkä ikäiset lapset pärjäävät hoidossa, sillä äitini on perhepäivähoitaja. Meillä on ollut hoidossa 9kk ikäisiä vauvoja ja hyvin ovat pärjänneet. Siltikään en aio laittaa omaa vauvaani niin aikaisin hoitoon. Lapsen pitää olla vähintään vuoden ikäinen, ennen kuin se menee hoitoon, tai hoidan sitten itse pidempään kotona.
Itse en uskonut ikinä pääseväni syömishäiriöstä eroon tapeltuani sen kanssa 2,5 vuotta. Puolisen vuotta sitten asiat alkoivat mennä paremmin, kun sain vierelleni ihmisen, joka jaksoi tukea. Poikaystävä on tukenut mua siitä lähtien aina, kun sitä olen tarvinnut. Välillä on takapakkia tullut aika paljon, mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että en laske itseäni enää syömishäiriöiseksi, vaikka luultavasti asia kummitteleekin koko loppuelämäni tuolla taustalla. Osaan kuitenkin syödä nykyään kunnolla, lihominen ei ole katastrofi (olen lihonnut tässä puolen vuoden aikana 5kg).
Ja ei, meidän suhteemme ei ole poikaystäväni ensimmäinen seksisuhde. Olemme jutelleet paljon vauvaan liittyvistä asioista ja tiedän, ettei poikaystävä halua vauvaa vain minua miellyttääkseen, vaan omasta tahdostaan. Olemme valmiit kantamaan vastuun ja hoitamaan vauvan.
Kiitos kuitenkin asiallisesta viestistä.
Kirjoituksesi oli silkkaa asiaa ja mikä parasta, omalta kokemuspohjalta. Ei se niin helppoa ole, niinkuin jotkut kuvittelevat.
Vaikka aloitus olikin provo, niin tässä ketjussa on paljon asiaa, lukuunottamatta noita "onnee nyt vaan kauheesti"-tyyppejä. Siis eikö ole muuta sanottavaa 15-vuotiaille tuleville vanhemmille ??? Haloo!!!
KIITOS asiallisesta viestistäsi! Aurinkoista kesää
jo valmiiksi henkisiä ongelmia ja kuvittelet, että et olisi riskiryhmä masennukselle? Sinulla on syömishäiriö ja ajattelet pärjääväsi muuttuvan kehosi kanssa? Olet lihonut 5kg, hui! Mitäs, kun olet täysin muodoton, pallovatsa? Lisäksi vielä poikaystäväsi on aloittanut seksisuhteen about 12-13-vuotiaana? Ja hänkin on ihan ok? Todella nyt kannattaa miettiä, että mitkä teidän motiivit on? Onko tämä sinun yksi keinosi saada huomiota ja hallinnantunnetta, kun syömishäiriöstäsi et enää saa tätä tunnetta? hoitolaitokset on täynnä teinityttöjä jo noilla taustatiedoilla, haluatko siihen vielä lapsen?
Minulla henkisiä ongelmia? Jos lukisit tarkkaan, voisit todeta, että on ollut mutta ei ole enää. Eikä ole syömishäiriötäkään enää. Suosittelisin, että opettelisit lukemaan ensin, ennen kuin tulet tänne tuomitsemaan minua ja tekemisiäni. Ja kyllä, pystyn hyväksymään sen, että lihoan valtavasti kun lapsi on mahassani ja pystyn hyväksymään sen, että raskauskiloja jää synnytyksen jälkeenkin. Tuntuu, kuin kohtelisit minua mielipuolena, jonka ei kuuluisi ikinä edes saada lapsia.
Ja ei, poikaystävä ei ole aloittanut seksielämäänsä 12-13-vuotiaana. Oli juuri täyttämässä 15 vuotta, ei siis suinkaan niin nuorena kun SINÄ kuvittelit.
Sinulla itselläsi tuntuu olevan pahasti jotain vialla elämäsi suhteen, kun tulet muita haukkumaan omien stereotypioidesi perusteella. Et voi tuomita ketään omilla perusteillasi, kun ei sinullakaan tunnu olevan kaikki kunnossa.
En todellakaan hae huomiota ja hallinnantunnetta yrittämällä poikaystäväni kanssa lasta. Se olisi täysin väärin vauvaa kohtaa, se olisi tapa tuhota yhden ihmislapsen elämä. Haluamme vauvan sen takia, että olemme hyvin lapsirakkaita ja valmiita ottamaan itsemme lisäksi vastuuta myös pienestä vauvasta.
Ja kuka tässä on puhunut, että minä olisin mihinkään hoitolaitokseen menossa, tai että olisin sellaisissa jo kirjoilla? EI KUKAAN. Sinä itse keksit sen.
Kiitos, ei enää tällaisia vastauksia.
et pysty vastaanottamaan faktaa, kyseenalaistamista tai neuvoja. Tiesithän, että syömishäiriö on henkinen sairaus ja kuten itsekin sanoit, se kulkee mukana lähes aina koko elämän?
Poikaystäväsi seksin aloitusikää laskeskelin siitä, ettet ole hänen ensimmäisensä...
Ei, minulla ei ole mitään ongelmaa, minulla ei ole mitään sitäkään vastaan, että tehdään lapsia. Minulla on sitä vastaan, ja paljonkin, että pidetään kiinni omasta päätöksestä, ilman keskustelua eikä voida miettiä asioita monelta kannalta ja loukkaannutaan, jos kaikki eivät olekaan samaa mieltä.
Huomasitko muuten, että en puhunut siitä, että sinä olisit menevä tai oleva laitostapaus? Lue uudelleen mitä sanoin.
Vanhemmuus vaatii sitä, että on sinut itsensä kanssa ja ymmärtää asioita ja muiden mielipiteitä. Haastoin sinut ja eikös sieltä vain paljastunut epävarma tyttö, joka kaipaa keskustelupalstoilla kannustusta ja kehuja?
Pystyn. Sinä vain kaivoit sellaisia asioita esille, joita olen kertonut tässä keskustelussa, mutta jotka eivät ole enää ajankohtaisia. Minulla ei ole mielenterveysongelmia, eikä syömishäiriötä. Niistä on yli päästy, joten niitä on turha käyttää syynä mihinkään.
Huono matikkapää täytyy olla, jos laskee, että ensimmäinen seksisuhde olisi ollut 12-13-vuotiaana.
Minä en ole loukkaantunut siitä, mitä mieltä muut ovat. Itse vain menit niin henkilökohtaisuuksiin, hyödynsit omia stereotypioitasi ja niin edelleen, siitä on ehkä vähän syytäkin ottaa nokkiinsa.
Ja minä olen sinut itseni kanssa, sanoit mitä sanoit. Minä en kaipaa täältä kannustusta ja kehuja, koska olemme jo päätöksen tehneet. Syynkin olen tähän viestiketjuun laittanut, miksi tänne edes alunperin ensimmäisen viestin kirjoitin.
itse kirjoitit, että noin ongelmat väistyivät seurustelun myötä. Mitä jos tuleva isukki jättää sut yksin? Uusiutuvatko ongelmat?
Ymmärrän hyvin edellisen kirjoitajan 12-13 vuoden laskutavan. Te olette seurustelleet siinä jo puoli vuotta ja poikaystäväsi on samanikäinen kuin sinä. No, olipas lyhyt suhde ja just sua ennen, jos kirjoittamasi pitää paikkansa.
Jos olet niiiin varma vauva-asiasta ja sinut itsesi kanssa, niin vastuullista äitiyttä olisi kertoa vanhemmillesi suunnitellusta raskaudesta. Eikö ole kanttia? Etkö olekaan valmis kantamaan vastuuta?
Ei, en usko että ongelmat uusiutuvat.
Poikaystäväni oli edellisen tyttöystävänsä kanssa yhdessä puoli vuotta, ei se nyt ihan lyhyt suhde ole.
Vanhemmat saavat tietää sitten, kun katsomme hetken oikeaksi.
"Minulla ei ole mielenterveysongelmia, eikä syömishäiriötä. Niistä on yli päästy, joten niitä on turha käyttää syynä mihinkään."
Etkö ymmärrä, että niillä on paljonkin asian kanssa tekemistä? Luultavastihan ne ovat yksi syy siihen miksi lapsena, alaikäisenä, suojaikää ylittämättä, suunnittelet raskautta. Olethan saanut ammattiapua ongelmiisi? Oletko vain itse päättänyt, että nyt saan lihoa? Jos sinulla on auttaja, keskustelpas hänen kanssaan tästä vauva-asiastakin, jos täällä et siihen kykene.
Kerropas minkä ikäinen poikaystäväsi on ollut, jos olette olleet yhdessä sen puoli vuotta, hän seurusteli ennen sitä tämän toisen kanssa puoli vuotta jne... Vai loppuiko suhde seksin aloitukseen?
Olen saanut ammattiapua aivan tarpeeksi, enää sille ei ole tarvetta. En katsoisi, että esimerkiksi syömishäiriö olisi millään tavalla sidonnainen tähän asiaan, koska minulla ei enää sitä ole, usko mitä uskot.
Poikaystäväni oli 14-vuotias, kun poikuus lähti. Pian oli täyttämässä 15, kun on loppuvuodesta syntynyt. Ja ei, suhde ei loppunut seksin aloitukseen.
tai se matikka on siellä päässä hieman hakusessa.
Mitä tulee siihen, oletko henkisesti sairas ja onko asioilla yhteyttä, niin minun mielestäni on naurettavaa väittää että ei. Jos yhtään tiedät, kun nyt olet kerran apua saanut, syitä sairastumiseesi, et kyseenalaistasi edes asiaa.
Kertokaa sentään vanhemmille ENNEN kun olet jo raskaana...?
kyllä kaksi vuotias todellakin osaa leikkiä toisten lasten kanssa jo hienosti.ja samanlailla ne jotka käy töissä ja on 30 weee kun saa esikoisen palaa töihin kun lapsi on vuoden,miksei nuoremmatkin?
järkipuhetta :D kiitos.
Luin tuossa juttusi ja ajattelin kertoa oman taustani. Eli ikää löytyy 17 vuotta. Lapset 1v1kk tyttö ja 2vko poika. Olimme lasten isän kanssa tunteneet pari kuukautta (emme edes seurustelleet), kun aloin odottaa esikoistamme. Enkä usko että seurustelisimme lainkaan, ellen olisi tullut raskaaksi. No muutimme yhteen syksyllä. Asunto oli helppo saada, kun poikaystäväni oli jo täysi-ikäinen. Kihloihin mentiin jouluna. Ja esikoinen syntyi keväällä. Ja sitten aloinkin kohta jo odottaa kuopustamme. Toimeen ollaan tultu hyvin poikaystävän palkalla, ja minun äitiyspäivärahalla. Sossusta ei olla saatu mitään avustuksia. Äitini kanssa ei olla enää missään tekemisissä. Olin liian suureksi "häpeäksi" hänen tärkeälle suvulleen. Ammattikoulun jätin kesken odottaessani esikoista. Ehdin sitten myöhemmin, kun lapset aloittavat päivähoidossa. Ystäväni ovat pikku hiljaa karsiutuneet yhteen. Alkuun oli rankkaa, juuri toisten ennakkoluulojen ja arvosteluiden takia. Nyt ollaan todella onnelllisia elämäntilanteeseemme ja nautimme joka hetkestä.
Uskon ettei se katso ikää, onko valmis äidiksi. Sinulla ainakin tuntuu olevan hyvin viisaita ajatuksia. Uskon että tulette pärjäämään hyvin. Äläkä välitä muiden moitteista. Voimia teille! Toivottavasti tärppää pian!
..siitä opiskelusta. Kannattaa ehdottomasti lähteä sitten oppisopimukselle jos omalla alalla mahdolista, pääsee heti työhön kiinni, eikä tarvitse ottaa kauheita määriä opintolainaa.
Itse opiskelen uuteen ammattiin, kun lapsi muutti urasuunnitelmatkin nyt lähemmäs kolmekymppisenä.
Kiitos vinkistä. Pitää nyt miettiä tarkkaan, että mitä aion tehdä opiskelujen suhteen.
Tämä on ollut ihan hyödyllinen, myöskin opettavainen (toivottavasti) ketju. Vaikka se olikin provo, niin se olisi voinut olla myös totta.
Jo puoli vuotta seurustellut, 15v, ensivuonna lukioon.. Tottakai teillä on vakaa pohja lasten hankintaan!
Itse olen 19-vuotias, mieheni 23. Kaksi vuotta olemme jo kuumeilleet, mutta haluamme että lapselle on tarjolla vakaa ja hyvä tulevaisuus..
Ja voin sanoa että tuilla ei kovin pitkälle pötkitä. Oletkos miettinyt esimerkiksi tarjota lapsellesi mahdollisuuden harrastuksiin? Ja kuinka aioitkaan hoitaa lasta jos olet itse koulussa klo 8-16 ja iltatöissä siitä vielä ilta yhdeksään? Lapsi päiväkotiin ja sieltä iltakerhoon? Upea äiti-lapsi suhde teille muodostumassa...
Vauvakuumeita on nyt jo leikki-ikäisilläkin. Ajatteles vaihteeksi realistisesti ja kokeilkaa elää omillanne ensin vähintään vuosi, niin näet miten tulette toimeen..
MOI! täytän ensi kuussa 18 vuotta ja minulla on 1 1/2 vuotias poika! olin pääsemässä 9 luokalta kun tulin raskaaksi.. olin 16.5 vuotias kun lapsemme syntyi jouluna 2006! :) kyllä meille oli poika ystävän kanssa aivan tervetullut asia tämä lapsi! toimeen ollaan tultu jo 1 1/2 vuotta ja ruokaa,tavaroita ja leluja löytyy. Hyvät ovat lapsille annettavat tuet mutta voisivat olla vähän suuremmat..! En ole kertaakaan ajallut lapsen synnyttyä että : mihin tulikaan ryhdyttyä? en todellakaan! Perhe ja sukulaiset ottivat asian hyvin vastaan, ja Äiti on iloinen kun sai mummotettavan.. ( Aina kun tulee käymään, niin pitää antaa pojalle purkkia, siis ruokaa! ) :D voimia sinulle jos tulet raskaaksi..voisin vaikka kokemuksista kertoa tai jtn.. ?
Mukavaa lukea tällaista tekstiä, kun oot ollut suunnilleen minun ikäinen kun aloit odottamaan lastasi. Olis mukava kuulla kokemuksia ja muuta sellaista, olisko meseä tai s-postia? =)
Se, että olen nuorempi, estää mielestäsi antamasta tulevalle lapselleni hyvää tulevaisuutta? Ja lapsi tuskin alkaa vauvaiässä hirveästi mitään harrastamaan. Kun sen aika on, olen itsekin jo täysi-ikäinen ja toivottavasti vakituisessa työpaikassa. Ei kaikki harrastukset ole älyttömän kalliita, ei kaikkien lasten tarvitse saada harrastaa 10 eri lajia.
Mikäli nyt tärppää lapsen suhteen, raadan niska limassa koulussa syksyllä, pidän vuoden tauon ja aloitan kevyemmin sitten uudestaan koulun. En minä ajatellut tehdä 8-16 päiviä ja siihen iltatyöt päälle. Mikäli aika ei riitä iltatöihin, niin sitten se ei riitä, kyllä me toimeen silti tullaan.
kuin tunteella. Mistä saat vakituisen työn ilman koulutusta? Se, että raadat nyt niskalimassa ei riitä vielä mihinkään. Sinulla ei ole ammattia vielä pitkään aikaan. Se, että saa lapselleen lelut ja vaipat, ei tee onnellista kotia, se syntyy siitä, että molemmat vanhemmat voivat olla lapsen kanssa eivätkä ole ylirasittuneita ja onnettomia. Tiedätkö oikeasti kuinka moni teinityttö on siinä vaiheessa, kun on ollut kotona lapsen kanssa 2 vuotta, täysin yksin, ilman ammattia ja kokemuksia, onnellinen? On ihailtavaa, että miettii perheen perustamista, mutta teillä on nyt tunteet peittäneet kaiken faktan alleen. Jos on siinä tilanteessa, että joutuu lapsen tekemään teininä, varmasti pärjää, tuilla jne. Mutta edelleen kysymys kuuluu, että miksi, kun voi valita?
Heippa taas. Kirjoittelinkin tonne ylemmäs sinulle, varmaan muistatkin? :) Ajattelin, että voisit jutella minun kanssa asiasta, jos tuntuu, että täältä et saa mitään muuta kuin valittajia ja ristiriitaisia mielipiteitä. Mese on [email protected] ja sähköposti [email protected]. Tänään ainakin illalla olen netissä, että mesellä saa minut kiinni. :)
raskautta, niin alaikäisenä ja vanhempiesi luona asuessasi olisi vastuullista toimintaa se, että juttelisitte vauvasuunnitelmistanne myös molempien vanhempienne kanssa. Tuo nimittäin vaikuttaa heihinkin! Jos ette tähän kykene, niin eipä ole kovin fiksua toimintaa.
Ja vanhemmanne ovat teistä elatusvelvollisia vielä monta vuotta, sinne täysi-ikäisyyteen asti.
Kiitos paljon! Lisäsin mesesi ja kirjoitan varmaankin jossain vaiheessa sinulle sähköpostia. Onneksi täällä on edes muutamia järkeviä ihmisiä =)
järkevä ja vastuullinen, että jutelet vauva-asiast myös vanhempiesi kanssa ETUkäteen.
joo mese osoitteeni on [email protected]
lisäile meseen vain.. :) päästän sitte kaveriks ku pyydät.. :)
Se muuten onkin [email protected] :) Korjaus vaan.
Kiitos, lisäilin meseen =)
Hei! ymmärrän kuumeilusi, olen itse kohta 19v ja olen kuummeillut lapsesta jo ainakin kaksi vuotta. Olimme kuitenkin hetki sitten ulkomailla mieheni kanssa ja ymmärsin viimein, ettei vielä ole se oikea aika lapselle, koska haluan matkustella, säästää rahaa, opiskella rauhassa ja tutustua itseeni ja mieheeni,vaikka olemmekin olleet yhdessä jo kaksi vuotta. Haluan myös, että mieheni saa rauhassa opiskella ja minäkin haluan opiskella lapsista vielä lisää. Usko tai älä ymmärrän kyllä sinua. Mutta suosittelen ihan oikeasti, että mietitte vielä. Odotatte ainakin puoli vuotta ja annatte ajan kulua. Juuri silloin kuin kuume on kovimmillaan, ei kannata hätäillä, koska silloin voi tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Ehkä sinun kannattaisikin miettiä esim. haluatko todella viettää lukiossa ainakin kaksi ylimääräistä vuotta, kun muut kaverisi vamistuvat aikaisemmin? paljonko teillä on säästöjä? Mitä jos lapsi on sairas, teidän koko kuukauden rahat saattavat mennä lääkkeisiin, millä sitten elätte? Etkö halua, että miehesi saisi opiskella rauhassa ja ehkä halutessaan jatkokouluttautua?
ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää paljonko olette ajatelleet teillä menevän rahaa ruokaan ja muihin kuluihin?
Enkä halua epäillä teidän parisuhdettanne, mutta on aika pelottavaa, että poikaystävällesi olet jo toinen seksisuhde! Ja kuten jo joku aikaisemmin sanoi teidän pitäisi puhua vanhemmillenne asiasta ensikski, koska oletta alaikäisiä. Mutta jos ette pysty puhumaan asiasta vanhemmillenne niin, ette mielestäni ole kovin kypsiä vielä. Niin ja ihmettelen vielä, että miksi kysytte mielipidettä, jos sen saadessanne niin haukutte meitä järkeä puhuvia PESSIMISTEIKSI, ei me ei olla pessimistejä, vaan realisteja. Eläkää teini-ikä ensin ja antakaa itsellenne aikaa. Ja eläkää ensin yhdessä,kaksin, koska vain niin voi oppia tuntemaan toisen... Mutta päätös on teidän.
17-vuotiaana tulin raskaaksi, tietoisesti.
Tosin kaikille sanoimme, että kävi vahinko =D
Opiskelu sujui hyvin vauvan kanssa molemmilla, en pitänyt välivuotta, koska vauva syntyi keväällä. Tentin kursseja kevään ja syksyn aikana, mieheni sai myös järjesteltyä opiskelut siten, että lapsi oli hoidossa vain kaksi päivää viikossa.
Ollaan naimisissa, esikoinen on lukiossa, nuorin ylä-asteella.
Oma talo, kaksi autoa, kaksi hevosta, ja hyväpalkkaiset työpaikat, sekä terveet ja opiskelussa mnestyvät lapset.
Aloittajalle sanoisin vinkiksi, että älkää kertoko, että raskaus oli suunniteltu, van antakaa ymmärtää että se oli vahinko. Pääsette paljon vähemmällä, ja saatte paremmin ympäristön tuen itsellenne.
Yhteiskunta kun ei tahdo hyväksyä teinivanhempia, varsinkaan, jos ovat tietoisesti lapsen hankkineet!
Lapsilisät, asumistuet ja päivärahat riittävät juuri ja juuri elämiseen. Ei kannata syyllistää itseään sillä, että 'elää' yhteiskunnan varoilla; samalla tavalla opiskelijat elävät 'pummeina', erilaisilla tuilla.
Ovet ovat avoinna tulevaisuuteen myös lapsen kanssa, jos vain itse haluaa!
Ei millään pahalla, muttei todellakaan myöskään hyvällä - ei tule onnistumaan.
Olette seurustelleet puoli vuotta, olette 15-vuotiaita. Haloo, teillä menee luultavasti seurustelu poikki ennen kun vuosi on täynnä. Ette todellakaan ole valmiita vanhemmiksi, ei se että "ollaan menossa kihloihin" (tiedättekö helvetin nulikat edes mitä kihloihin meno tarkoittaa?) tee siitä seurustelusta yhtään sen kestävämpää. Kun lasta alkaa hankkia, se tarkoittaa että teillä on seuraavat 30 vuotta taatusti jotain tekemistä toistenne kanssa. Tai, entäs kun poitsu päättää ettei huvitakaan ja lähtee litomaan? Sinä et saa vaadittua isyystestiä, et voi vaatia mitään. Olet yksin. Varaudu siihen.
Isyystestin saa aina, jos vain äiti sitä haluaa. Isältä ei kysytä.
Huh huh, huhhuhhuh... kyllä nyt sydämestä sieppaa ja pahasti!
Ei oikeesti, muutenki teinit nyt on järjenjuoksultaan mitä on, mutta tää... AARG! Eikö teillä oikeesti liiku päässä yhtään mitään? Ihan ok jos siinä parikymppisenä suunnitellaan tuollasta, että oon sitte amk:sta/yliopistosta välivuoden pois, mutta lukiosta...
Ja noinkin pitkä ja vakaa seurustelusuhde takan, ei jeesus!!! Itse olen n. 10 kk seurustellut poikaystäväni kanssa, ja melkein jo mieityttää että tuleekohan tästä kesän yhteisasumisesta mitään.. tai siis tulee, mutta tarvitsenko sitä omaa tilaa kuitenkin enemmän/useammin, kun on tottunut että vkonloppuisin vain näemme.
Sitten kun on pahimman teini-iän keskellä puoli vuotta seurusteltu (no onhan se tuon ikäisille varmaan jo sama kuin kolmekymppisten kolme vuotta) niin johan se toinen puolisko tunnetaan päästä varpaisiin ja tiedetään tavat ja huonot puolet että siihen voi sitten "vakaaseen" tilanteeseen lasta vielä ruveta vääntämään!
Kyllä pitäisi lailla olla kielletty lapsilta lasten tekeminen... Tai olisi edes jotkut tulorajat tai jotain, ettei nyt ihan päättömäksi tämä touhu mene (tämän enempää).
Ugh. Olen puhunut.
Kiitos Grimmelbömmel kun preferoit, tai siis oikeastaan kirjoitit minun kirjoittamani viestini tänne muka omanasi.
No samapa tuo, tuleepahan mielipiteeni selväksi muillekin.
Alkuperäinen viesti siis kirjoitettu ht.nettiin http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=5699314&t=5699314
t. alkuperäinen Super Grip 07
Sori, unohtu kirjottaa että lainaus :D
mut sehän nyt tuliki selväx.
Lainaus toiselta foorumilta tämän keskustelun pohjalta;
Sain juuri idean uudeksi tosi-TV-sarjaksi: Otetaan joukko vauvakuumeen kourissa kärvisteleviä teinejä ja laitetaan ne asumaan pariskunnittain "lapsiperhetaloon". Talossa on luonnollisesti kamerat kuvaamassa tapahtumia. Sitten annetaan wannabe-teinivanhemmille sellaiset rääkyvät ja pissivät & paskovat nuket, joita amerikkalaiset käyttävät vastaavanlaisten seonneiden teinien hoitamiseen. (Viikonloppu tällaisen rääkyvän nuken kanssa yleensä riittää saamaan teinin järkiinsä...) Sitten katsotaan kuka on puusta tehty ja kuka paperista, ja katsojat voivat äänestää joka viikko..eikun päivä.. tai no, JOKA TUNTI että kuka saa lähteä.
Voittajat saavat ilmaiset ehkäisypillerit ja kortsut seuraavaksi 20 vuodeksi.
Ohjelma todennäköisesti täytyy sijoittaa myöhäisillan ohjelmistoon, kun teinit paiskovat nukkejaan päin tiiliseiniä.
Ohjelmaidea on vapaasti käytettävissä. Esimerkiksi Lumpparin ja miehensä tuotantoyhtiö voisivat tarttua tähän.
Edellinen lainattu teksti on kai jonkun lapsettoman naisen kirjoittama. Jolla ei naamaa ole miestä varten.
Alkuperäinen kirjoittaja vaikutti erittäin paljon fiksummalta kun edellisen lainatun tekstin kirjoittaja.
Kylläpä kyllä. Aloittaja on niin fiksu ja kypsä.
Mä tiedän sunlaiset ihmiset
Kun ei lähde hyvät meiningit
Pienessä nosteessa tilitetään
Kun on vaikeeta
Voi jeesus sä oot fiksu ja kypsä
Waargh fiksu ja kypsä
Fiksu ja kypsä
Maailman kaikkein fiksu ja kypsä
Hmm fiksu ja kypsä
Oikein varajeesus
Sä paheksut mun paskasia farkkuja
Paheksut rasvaisia hiuksia
Mut ei jaksa kato stressaa koko elämää
Rockabilly rules
Mä en oo fiksu ja kypsä
Must ei koskaan fiksu ja kypsä
Ei koskaan tule fiksu ja kypsä
Mä en oo fiksu ja kypsä
Ei beibi mä en oo fiksu ja kypsä
Mä haluun olla naiivi
Wow
Awwright
C'mon c'mon
Hei annas kun mä nyt selvitän
Mä ihan itse olen valinnut tän
Voi ranteet olla kato löysällä
Vain ruuvit pysyy kii
Oo yksinäs fiksu ja kypsä
Hoo yeah fiksu ja kypsä
Musta ei koskaan tuu fiksu ja kypsä
Ei ei ei ei fiksu ja kypsä
Umm fiksu ja kypsä
Sanoisin tylsä ja ankee
Fiksu ja kypsä
Sä olet sä olet niin fiksu ja kypsä (2x)
Voi hitto sä oot fiksu ja kypsä
Fiksu ja kypsä
Fiksu ja tylsä
Fiksu ja kypsä
Det är ju jättekiva fiksu ja kypsä
No vittu mutsis oli fiksu ja kypsä
Yeh eh eh eh fiksu ja kypsä
Wow fiksu ja kypsä
Wow
Minusta tässä nyt ei mollausta ole ollut yhtään, vaan ihan asiallisia kommentteja ja faktoja.
Itse olen nyt 25-vuotias, aloitettiin lapsen yrittäminen 2 vuotta sitten, ja nyt vihdoin tärppäsi. Musta tuntuu että oikeasti vasta nyt olen valmis siihen, ehkä oli tarkoituskin että vasta nyt onnistuu. Eli ei ehkä kannata 15-vuotiaana aloittaa lastentekoa. :/ Ihan oikeesti, odottakaa edes pari vuotta. Teillä on elämä vielä edessä.
Ei se elämä lapsen myötä mihinkään katoa tai lopu, se vain muuttaa muotoaan.
Kaikki eivät halua juosta baareissa tai hillua ympäripäissään nakkikioskin kulmilla!
Edellinen kirjoittaja on täysin oikeassa, että ei se elämä lopu. Ite olen 17 ja lapsi tuloillaan. En koe jääväni mistään paitsi.
Ekaks BRAVOOOOO tyttönen, sä oot jaksanut taistella tähän asti! sen huomaa että tää ei ole leikki asia että sä todellakin haluut lasta.
tähän on tullut vaikka minkäläisii kommentei, hyviä että huonoja! ja sun pitää juuri miettiä mikä on se oikea juttu.
-mä en huvikseen kommais jotain tähän, ellei asia olekaa niin kuin luulet.
Ymmärrän et sä tunnet poikaystäväs puolivuotta ja olette sitä aikasemmin olleet kavereita, ja ollut teillä putkeen noin 1,5kk yötä ja tällee.. mut sen mä voin sanoa että sitku oot asunut senkaa ylivuoden, sä tuut huomaamaan viel uusia puolia häneessä ja sinussa itsessä mitä sä et ees itsekää tiennyt.
Lapsenteko on ISO ASIA, ja senku kerran tekee sinne meni eikä ole paluutta. toivot lapsi jne, mut sitku sä oot oikeasti oot raskaana vasta mietit että onko TÄÄ oikeasti sit sitä mitä MÄ HALUSIN?
"abortia ei tueta" niin sä pidät sitä muksua.. raskaus ei vaan ole sitä söpömasua jne.. siihen kuuluu kaikki pahoinvointeja, mielialan-ylös ja alas pompimista, sä tosiankin tuut lihoo enemmän ku 10,15, tai 20 kiloo. toiset lihoo jopa 30kg. sittei se seksikää enää onnistu kun tunnet itseäsi läskiks ja muutenki hiivatulehdus ja häpyluut todella kipeä.
tuut riittelee sun poikaystäväsin kanssa tuhatkertaa, kun se haluu mut ei SAA!
jos päälle 20v miehet lähtee kävelee noissa tilanteissa ( koska se vastuu ei toD ole pieni) ootsä varmaa et sun 15v poikasi ei lähe?
sä luulet tietäväsi että ei lähe ( oot melko varma) mutta sitku elätte sitä tilannetta se on ihan TOISIN kun kuvittelet.
Sun jätkälläs on NIIN paljon opittavaa viel, vaikka olette jo kokeneet ylä ja alamäkeä. jossain iässä se kiinostuu viel todella todella paljon seksistä ja halua kokea uusia juttuja.
2-3vpäästä se saattaa ajatella ihan toisin kun nytten, vaikka se sanoo että minä en KOSKAAN MUUTU, pysyn aina se söpö,kilti "pikkulintuna"
Asua vanhemmilla on todella eri asia kun omassa kämpässä, missä maksat kaikki itse vauva viel se on vasta katastroffi! ja sitku sun poikas ei tuokaa sitä kuuka taivalta,kun lupasi. sä alat vihata sitä! mietit oikein et mitä helvettiä sä oot uskonu tohon, mitä oot nähnyt tossa jne.. niin te erotte, se lähtee menee ja säkin meinaat lähteä mutta EI! sinulla on se pentu kädessä, jota et voi heittää pois tai tappaakaa. joten se pysyy sulla ikuisesti! ei se elämä silloin niin ihana olla kuin nyt! oot silloin jumissa ja jos et ole tarpeeks vahvaa sä masennut, niin kärsii viel pikku lastasi. sit kaduttaa ihan sikana!
älä ihmettele jos jengi on tässä vähä erimieltä sunkaa, koska jotkut on kokeneet samaa tilannetta ja ne ei suosittelee sitä sulle, ei ehkä vaan osaa sitä vähä kiltimmalla tavalla osoittaa niin se tuntuu provolta.
seurustelin kans sun iässä noin 7kk yhen pojankaa ja meill oli just noit samoit jutut valmiit lapseen jne.. ( harrastimme seksiä ilman ehksäisyä ja se heiti joka kertaa ulos, mut tiedossa kuitenkin et annetaan tulla vaan jos lapsi tulee) mut ONNEKS niin ei käynyt. olen eronut senkaa, pahinta ois jos nyt ois pikku äpärä mukana! koska siitä jätkästä ei ois siihen!
ei se vauvakuume mihinkää katoo, odotin 2vuotta ja tulin raskaaks 17vnä, asuin vanhemmilla, olen kerennyt käydä 2v ammista ja tarkoitus oli valmistua 2009, mut se jää nyt vuos tauolle koska lapsi tulee ensikuussa,mutta jatkan sen ja valmistun 2010. muutin lapsenisänkaa joka on mua vuos vanhempi 2kk sit omaan kaksioon joka maksaa 600euroa ja mä lupaan sulle, se 391 mitä tuut saamaan se menee nopeasti kun luuletkaa!
onneks mä kävin töissä 2kk ja säästin 2tonnia tohon lapsen tuloon niitä lapsilisää, kai me jotenkin ainaki pikku hiljaa pärjätään.. mut mies menee töihin.
mulla vanhemmat ja sukulaiset tukee jne.
mut loppu ja lopuksi, sinä itse olet se joka elää lapsenkaa.
mä luulin et olin viisas siit lähtien kun täytin 15v, mut oikeasti joka kerta kun 1v tulee lisää. nauran mun viimevuoden teinitouhuille.
vaikka olen itsekin viel teini 18v " on siinä pikku ero kyl"
mä nään asian sille et jokaika varmaa pärjää vauvankaa,mut siinä on hyviä että huonojakin seurauksia. pyydän sua lukea tään ja mietit viel ees vähän ( tai muuten onnea yritykseen) toivon et otat tään positiivisesti.
Varmaa on että lapsi otetaa sulta pois ja saay sen sit ku täytät 18.. toivottavasti..
mene penikka lukemaan tuolta mitä mieltä AIKUISET ovat!!!
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=5699314&t=5699314
..niin onneksi asia ei ole kenenkään teidän vastuulla, vaan tulevanen äidin(kö?). Hyvä niin.
Ps. Lasta ei viedä 15-vuotiaalta pois, ilman mitään hyviä syitä. Eli iän takia sitä ei voida tehdä.
pituutta:DD
Mistä päättelet ketjun olevan provo?
En usko että kellään spedellä kiinnostus riittäisi kirjoittamaan noinkin pitkän aloitusviestin.
Mutta sinähän se provoilusta tiedät?
Enpä muista kuulleeni aikoihin mitää yhtä typerää. Uskon kyllä että rakastatte toisianne ja tuntuu että olisitte valmiita tuohon mutta asia ei ole niin. 100% vastaajista on ideaanne vastaan joten kuunnelkaa fiksumpia. Mitäpä jos sanoisitte ideanne kuitenki vanhemmillenne jotka ovat kokeneita lapsen kasvattajia niin ainaki tulee suora ja täysin rehelline vastaus heiltä. Ajattelen nyt että en varmasti sano koska he kieltäisivät sen. Tottakai kieltäisivät, koska niin se on oikein. Jos et uskalla edes kertoa vanhemmillenne suunitelmasta, ette todellakaan ole valmiita. Odottakaa suosiolla edes se että olette käyneet sen lukion ja amiskan ensin läpi. Sillon on helpompaa elättää lasta kun koulutus on läpi ja saa tuloja ja tukea paremmin. Valtion tukiin ei todellakaan kannata tukeutua. Niillä ei pitkälle pötkitä. Vaikka tunnette itsenne vastuullisiksi niin teillä ei ole vielä minkäänlaista elämänkokemusta. 15-vuotiata, yläaste vasta käyty ja asutte vanhempien luona.. Menkää kouluun, opiskelkaa, ELÄKÄÄ, tehkää töitä, harrastuksia ja ystäviä. Lapsen kasvattaminen ja huolehtiminen on äärimmäisen raskasta ja työlästä. Et voi kuvitella että niitä pitää vain syöttää, vaihtaa vaipat ja vähän leikkiä, niiden kanssa pitää olla kokoajan. Kuvitteleppa itseäsi 18-vuotiaana, muut pääsevät ensimmäistä kertaa baariin bailaamaan ja pitämään hauskaa vailla huolen häivää, kirjoittavat ylioppilaaksi, käyvät kesällä ulkomailla ja matkustelevat, käyvät festareilla ja kaikkea ihanaa. Jos nyt hommaatte lapsen niin et saa mitään noista. Jäät paitsi kaikista nuoruuden iloista. Tiivistelmä: 1) menkää niihin kouluihin mihin olettekin nyt menossa 2) opiskelkaa ahkerasti ne 3 vuotta 3) muuttakaa yhteen vaikka ensi kesänä kun olette opiskelleet 1 vuoden. 3) hanki töitä opiskelujen ohelle, hyvällä tuurilla saat olla samassa paikassa aina kesäisin kesätöissä ja saat tuloja valmiiksi säästöön lapsea varten 4) jos yhä tekee mieli lasta lukion jälkeen nii sitten hommiin vaan! :) Elämää on ihanampaa elää kun on suunnitelmia pitkälle, elät kokoajan unelmaasi kun teet kaikkea valmiiksi parhaillaan. Olet vasta 15-vuotias ja jos nyt päätät jo toteuttaa unelmasi niin elämä tuntuu hyvin yksitoikkoiselta kun olet mennyt tekemään päätöksiä ja tekoja noin aikaisin. Ole kiltti ja järkevä tuleva äiti ja kuuntele näitä ohjeita mitä minä ja kaikki muut sulle ollaan kerrottu. Kiität meitä vielä myöhemmin. Onnea tulevaisuuteen!
Onko kaikki vastaajat tosiaan näin hukassa ja lukutaidottomia? Tuskin edes puolet vastanneista on teinivanhempia, joten mitä helvettiä te täällä teette? Mun käsittääkseni alkp. kirj. haki vastauksia nimenomaan teinivanhemmilta, eikä lapsettomilta naisilta, jotka ei asiasta tunnu mitään tietävän.
Etsikää oman ikäistenne / nimeä kuvaava palsta? "40-vee ja sinkku?" minkäs teet..
asiahan vaan on niin että jos vastauksia tulee vaan pelkästään muilta teiniäideiltä nii tehän vaan kannustatte toisinanne tekemään niitä lapsia teini-iässä. Jos itelläs on menny hyvin lapsen kanssa niin ei se meinaa että tälläkin tyypillä tulee menemään. Parhaat neuvot ja ohjeet tulee äideiltä, äideiltä joilla on jalat maassa, äideiltä jotka ovat pystyneet kasvattamaan lapsen ilman että pitää olla vinkumassa rahaa vanhemmilta ja valtiolta. Minä en kyllä kuitenkaan väheksy teiniäitejä, tunnen tälläisia henkilöitä ja ovat olleet hyviä äitejä mutta aina se ei riitä. Jos haluaa harkitusti lasta tuossa iässä nii kyllä pitäs kyetä odottamaan ainakin se 3-vuotta, ei se niin pitkä aika ole. Ainaki mun lukiovuodet meni ohi silloin muinoin ohi hujauksessa ja päivääkään en vaihtais pois. Jos haluat olla teini-äiti, olet sitä yhä 18-vuotiaanakin joten odottele vaan sinne yhä. Tsemppiä!
Puhun ko9kemuksella. SInä tuskin tiedät miltä teiniäitiys tuntuu, miten se vaikuttaa elämään jne. Joten neuvoistasi tuskin on hyötyä? Nimenomaan aloittaja kysyi teiniäitien mielipidettä. Jos joku kysyy onko tämä ja tämä mopo hyvä, niin en vastaa, koska en tiedä. Tehkää tekin samoin.
Oletpahan harvinaisen kypsä -91. :'D
Tai siis toki kaikki muut paitsi teinivanhemmat ovat epäonnistuneita elämässään ja huonompi arvoisia kuin muut, eikä heillä ole nokan kopauttamista edes maidon hintaa kysyttäessä. Mutta ole silti niin hyvä ja ole hiljaa. Kiitos.
...ja en ole hiljaa, jos ei suora mielipide kiinnosta niin mene muualle.
Ihmetyttää vaan, että mitä "ei teinivanhemmat" tekevät tällä palstalla? En minäkään nyt veteraanien palstalla huvikseen heilu ja ota kantaa johonkin sodan aikaisiin asioihin muka kaikki tietävänä. Huomiotako haet?
Tuolla on murrosikä osasto erikseen sinulle. vinkkinä vaan.
ps. Sinähän se kypsyyteni tiedät. Tarpeeksi kypsä kuitenkin olen kantamaan vastuuni lapsestani.
Jostain muuten luin, että nykyään " :DD " -merkkiä käytetään vain teinien keskuudessa. Mistähän tämän luin? hmm, nyt muistan, pissismi.com, se se oli!
kiitätte vielä meitä "ei-teiniäippöjä" kun kerromme vain faktoja oikeasta elämästä..:)
Tuossa iässähän on itsekin vielä lapsi, mutta en mene sanomaan ettei silloin pystyisi pitämään huolta lapsesta, koska ainahan löytyy poikkeuksia...... Teillä on molemmilla vielä koulut kesken ja elämä edessä, joten miksi on noin kamala kiire? Lapsesta täytyy huolehtia todella pitkään, eikä se ole kuin lelu joka aluksi on kiva ja sitten kun sillä on leikitty tarpeeksi se heitetään pois. Varmasti kiroatte lapsen hankintaa viimeistään parin vuoden päästä, kun tajuatte että kun muut pyörii pippaloissa, joudutte poikaystäväsi kanssa jäämään kotiin lapsen kanssa..
Itselläni oli myös vauvakuume (olen itsekin vasta kohta 18v) vasta muutama kuukausi sitten ja puhuimmekin poikaystävän kanssa lastenhankinnasta, mutta vasta tulevaisuudessa, onneksi. Mulla on vielä vuosi koulua jäljellä ja poikaystävälläni ei ole töitä tällä hetkellä joten vauvahaaveet siirtyivät ainakin muutaman vuoden eteenpäin.:)
Ja ihminen muuttuu paljon varsinkin tuossa iässä, joten lastenhankkiminen ei oikeasti vain kannata..
Teksti saattaa olla melko sekava, mutta pointti oli, että tuossa iässä TODELLA harva on valmis huolehtimaan lapsesta ja suhteenne tuskin on tarpeeksi vakaalla ja kypsällä pohjalla siihen 15vuotiaana. Kannattaisi ensin oikein kunnolla tutustua toiseen ja kasvaa vielä ainakin parivuotta ennen kuin edes harkitsee lasta. Vauvan myötä joutuu ottamaan aikuisen vastuun lapsena.
Tämän pitkän viestiketjun luettuani jäin miettimään samaa; miksi haluatte niin kovasti lasta juuri nyt? Voihan rakkautta lapsiin kohdistaa muutenkin. Mikset esimerkiksi hakeutuisi sellaiseen koulutukseen, jossa sittemmin tullaan työskentelemään lasten kanssa ja hankkisitte lapsen/lapsia vasta sitten kun rahaa olisi vähän ropsahtanut tilille ja vakituinen työpaikka tai ainakin jonkin verran työkokemusta olisi jo hallussa? On kuitenkin hyvin vaikea työllistyä myöhemmin, jos nyt suoraan peruskoulun jälkeen hankitte lapsen eikä sinulla tule olemaan työkokemusta saati koulutusta.
Itse olen aikuinen, mutta nuori sellainen. Voin kertoa, ettei työllistyminen ole helppoa vaikka olen korkeakoulun melkein loppuun käynyt ja elämäni on muutenkin tasapainoista ja hyvää.
En voisi kuvitella hankkivani vieläkään lapsia, vaikka elän varsin mainiota elämää ja meillä on mieheni kanssa vankka, usean vuoden seurustelusuhde (ja luonnollisesti myös avoliitto) jo taustalla.
Haluan kuitenkin varmistaa, että mahdollinen tuleva lapseni ssa nauttia lapsuutensa rauhassa turvallisessa (sekä taloudellisesti , että muuten) perheessä.
Ja jos ja kun todella olette tehneet jo päätöksenne niin painotan silti, että muuttakaa nyt ensin yhteen ja katsokaa hieman sitä yhteiseloa ennenkuin alatte vauvaa hankkimaan. Vaikka tuntisitte tuntevanne toisenne jo läpikotaisin, tulette varmasti löytämään sekä itsestänne että toisistanne uusia puolia esim. vuoden yhteiselon (ja nimenomaan sen yhteisasumisen) myötä. Puhun tämän asian suhteen syvällä rintaäänellä.
Huomautan vielä lopuksi, että minulla ei sinänsä ole mitään nuoria eikä teinivanhempia vastaan. Tiedän molempia paljon tulevan ammattini puolesta ja siksi juuri toivonkin teidän edelleen harkitsevan, koska olen seurannut teinivanhempien elämää. Ja sääliksi käy. Kyllä siinä monet tyttö (ja poika-)polot ovat joutuneet koville!
Miksi ette ehtisi hankkimaan muksuja esimerkiksi parin vuoden päästä? Vaikka sitten tekisitte koko sisarusparven...
Mun mielestä te ette ole liian nuoria vanhemmiksi. Sen vaan sanon että pysykää yhdessä ja hoitkaa lasta hyvin. Uskon,e ttä pytytte siihen. Ite olin 15 ku sain ekan lapsen. Nyt olen 17 . Minulla on ihana pieni kaksi vuotias poika ja toinen lapsi tulossa. Joten onnea yritykselle.
Tuota, eläkää nuoruutenne rauhassa ilman lapsia ja sen tuomaa stressiä. Lapsen saaminen ei ole niin yksin kertainen juttu, toisilla tärppää ennemmin ja toisilla taas myöhemmin.
Puoli vuotta teidän ikäisillä suhteessa ei ole oikeastaan mikään aika ja kihloja ei omasta mielestä kannata suunnitella vielä hetkeen, mistä tiedät jaksatko olla yksin kotosalla kun toinen on armeijan harmaissa, se on todella pitkä aika olla yksinänsä. Teillä on niin vähän elämää takana että kannattaa odottaa.. yhteen muutto kuulostaa paperilla kauniilta asialta, mutta entäs toteutus, silloin tulee ihmisestä uusia asioita esiin sellaisia mitä ei ehkä olisi ikinä uskonutkaan, eli ensin suosittelen seurustelemaan pidempään, sitten koulujen jälkeen muuttamaan yhteen ja kun on työpaikka alla niin sitten lapsia.... Pelkkien tukien avulla asuminen on raskasta sillä vanhempanne tulot vaikuttavat siihen miten paljon te saatte rahaa vai saatteko ollenkaan...
Tiedän olevani mielestänne tyranni mutta elämää jo jonkin verran nähneenä ja kokeneena suosittelen elämään nuoruuden ettei tarvitse katua....
Mutta päätös on teidän...
Hyvää kesää!
tuhoontuomittu yritys. Teillä ei ole rahaa elättää lasta ja esim. koulut kannattaisi käydä ensin ennenkuin haihattelee joutavia.
Salatuista elämistä ei niitä elämänohjeita oikein saa. Kuunnelkaa vanhempianne ja tulkaa järkiinne. Se kannattaa!
Okei. Onhan se mukavaa kun on pikkunen talossa jolle voi antaa nimen ja jota voi vähän hellitellä ja syötellä ja pistellä nukkumaan. Viikonloppuisin voikin lähtee bilettää kun ei sitä vauvanhoitoa aina pidä jaksaa.
Siis ei näin! Mä en todellakaan usko että te kaksi olisitte valmiita ottamaan vastuun pikkuihmisestä. Te ette edes tiedä, mitä se on. Teillä on selkeästi sellanen söpö ruusunpunainen kuvitelma pikku söpöstä perheestä mutta ihan niin se ei mene.
Kuvitellaanpa vuorokausi muksun kanssa. Ei sillä, että vihaisin äitiyttä. Se on jotain ihmeellistä ja ihanaa, MUTTA siinä ottaa myös täydellisen vastuun toisesta ihmisestä. Tiedättekö te mitä se on?
Vauva herää yöllä, jos ei ole mahakipuja tai koliikkia, kolme neljä kertaa yössä. Sanotaan vaikka niin. Teistä jompi kumpi joutuu nousemaan ja syöttämään vauvan. Jos on märkä vaippa, se vaihdetaan. Syöttöön kuluu se noin puolisen tuntia. Ja kun toistatte tämän parin kolmen tunnin välein, ette voi väittää ettettekö te olisi väsyneitä.
Aamulla vauvasta riippuen se herää, kuvitellaan, että seitsemän aikaan, ja sitten vauva on syötettävä ja vaihdettava kuiviin. Vauva pitää ottaa mukaan joka paikkaan, se vastuu ei kestä vain kahta viikkoa vaan 18 vuotta. tietysti se vanhemmuuden kuva muuttuu iän mukaan, mutta ennen kaikkea se vastuu on niin pitkä, iso ja painava, että sitä ei pysty käsittää.
Jos te tahdotte hoidella sitä lasta puoli vuotta ja hylätä sen lastenkotiin, niin siitä ihan vain. Mä en usko hetkeäkään että se teiltä onnistuisi, ei millään pahalla. Poitsuystäväsi voi haluta sitä pientä nyytteröä, mutta ei kukaan 15-vuotias jätkä tosissaan ota vastuuta mistään. Useimmat ei tee sitä edes 25-vuotiaana vielä. puhutaan siitä kun miehesi on 35-vuotias. Sitten se alkaa ymmärtää suhteista ja rakkaudesta. Sitä ennen se todennäköisesti hylkää sut nurkkaan kuuntelee Uniklubia ja lähtee baanalle päristelemään mopollaan. Niin ja se juo sitä oluttakin, sekä pokailee uusia misuja. Teidän rakkausstoori kuuluu korkeintaan SinäMinän osastolle "särkyneen sydämen tarina".
On silti niitäkin teiniäitejä joilta tämä onnistuu. Nimenomaan äitejä, koska mä en tunne yhtäkään teini-isää joka ei olisi pistänyt tyttöystävänsä rakkautta akan syyksi ja hylännyt tämän. Sen siittiöthän ei asiaan liity joten se ei ota vastuuta äpärästään.
Uskokaa mua ja venatkaa noin viistoista vuotta. Sit te voitte EHKÄ alkaa keskustelemaan asiasta. Mä löisin myös kämppäni vetoa, että te ette ole kahden vuodenkaan kuluttua yhdessä ja jos olette, tappelette koko ajan.
- Cassie**
Tiesitkö, että vauvakuume johtuu hormonitoiminnasta?Voi esim huomata, että juuri ennen menkkoja potee vauvakuumetta.Se kuuluu ihmisluontoon ja varsinkin sinun iässäsi milloin se on vilkkaimillaan.Kun on ihanaa yhdessä haluaa automaattisesti pienen käärön josta pitää huolta.Mutta vauvan pitää myös kasvattaa.Se, että potee vauvakuumetta ei ole ratkaisu.Odota vielä, kunnes suhde kehittyy.Kuulostaa tylsältä, mutta sitten kun vauva syntyy nuoret vanhemmat ovat paniikissa ja sossurahoilla ja lapsilisällä ei pärjääkkään.Odota vähän tasapainoisempaan ikään.Vauvakuume ei ole ratkaisu vauvan hankkimiselle ja vauvoja ei yleensä hankita vaan ne tulee itsestään kun aika on sopiva.
arjen asiat?
Eksyin tänne keskusteluiden viidakkoon vahingossa. Tunsin itseni nuoreksi, kun sain esikoiseni. Olin vain 27 v. ja nyt kolme lasta.
Olimme seurustellee poikaystäväni kanssa vasta kolme vuotta, kun hän halusi jo naimisiin, eli tietenkin kihloja ostamaan ja hääpäivää miettimään.
Jo kolmen vuoden kuluttua häistä esikoisemme syntyi!
Kaikki meni niin nopeasti, että nyt vasta ärsyttää, kun ukko katsoo kaiket illat jalkapalloa ja ei koskaan tiskaa tai silitä omia paitojaan!
Onneksi maksaa tv-luvan ja osti tämän tietokoneen, joo ja maksaa auton ja talolainanlyhennykset.
Mulle jää sähköt, vesi, lämpö, vakuutukset, ruuat, hygienia, siivous, sisustus, lääke, harrastus, vaate, kenkä, tarha, iltapäiväkerho, päivälehti, terveyskeskus, sairaala yms. laskut!
Olis ihan kiva, jos teidän vanhemmat kertois teille, mitä kaikkea elämiseen menee, myös lapsen osalta....
Jos sinun miehesi on aikaansaamaton, niin se ei tarkoita että muidenki on? Meidän perheessä kaikki talon askareet tehdään tasavertaisesti, samoin laskut yms.. En minä sohvaperunaa kattelis:)
Ei tuu onnistumaa... Rahat loppuu ja tos touhus ei oo mitää järkee. Kattokaa kymmenenvuoden päästä uudellee jos vaikka sit ois asiat vähä paremmin ku mitä nyt... Puolenvuoden seurustelun jälkee lapsi öö???
Oletteko miettineet sitä vaihtoehtoa että lapsi olisikin vammainen taikka muuten sairas? Miten jaksaisitte käydä peruskoulun loppuu taikka hankkia ammatin?
Kuka vuokrasopimuksenne allekirjoittaa kun yhteenmuutatte, jommankumman vanhemmat?
Entäs jos vanhempanne antaa ottaa teidät huostaan, hehän teidän elämistänne vielä päättää hyvinkin pitkälle? Näin on joissain tapauksissa toimittu, kun vanhemmat eivät ole halunneet lastensa lapsia alkaa hoitamaan ja kasvattamaan. Miten voitte päättää vauvan asioista kun ette saa vielä omistannekaan päättää? Entä kuka rupeaa lapsen huoltajaksi kun alaikäinen ei sitä voi tehdä?
Eiköhän olisi viisainta odotella muutama vuosi ja kattoa kestääkö teinisuhteenne siihen maagiseen 18v ikään asti.
Kerrohan, miten sinulla voi olla ovulaatio 4 pvä:n kuluttua, jos olet lopettanut pillerit tänään?
Aika ihmeellinen kierto sulla...
Ihminen selviää melkein mistä vaan, kun on pakko. Niin tekin. Mutta silloin kun voi valita, niin kannattaako valita näin haasteellinen nuoruus?
Omat lapseni ovat 16, 18 ja 20 vuotiaita. Ovat vastuullisia ja fiksuja, mutta totisesti toivon, ettei äitiys tai isyys vielä tulisi eteen. Toivon, että saisivat vielä rauhassa rakentaa itseään ja omaa elämäänsä.
Mutta jos jollekulle olisi lapsi tulossa - vahingossa tai tarkoituksella - niin taatusti antaisin täyden tukeni ja sanoisin ja uskoisin, että kyllä te selviätte. Ison ja haastavan urakan edessä olisivat, mutta ei suinkaan mahdottoman.
Mutta että 15 vuotias tarkoituksellisesti yrittää saada lapsen, niin sitä en voi pitää viisaana enkä suositeltavana asiana.
Nuorelle on lukiossa tai ammattikoulussa haastetta ja tekemistä aika tavalla. Työ siinä ohessa ei ole mikään pikkujuttu. Yhteenmuuttaminen ja yhdessä asuminen on valtava haaste sekin. Ja kaiken tämän lisäksi lapsi? Kyllähän te selviäisitte, mutta voimavaranne olisivat tosi isolla koetuksella. Jos olisit minun lapseni, niin olisin sydän syrjällään, että miten ihneessä te jaksaisitte tämän kaiken.
Sinä kysyit mielipidettä ja niitä on tullut. Tässä vielä yksi. Laita vauvaprojekti odottamaan. Kypsyttele asiaa. Päättäkää vaikka, että otetaan asia vuoden päästä uuteen harkintaan. Jos edelleen tuntuu samalta, niin tehkää sitten ratkaisuja.
Onnea elämääsi!
Muistan myös sen, kun olin itse 15-vuotias ja olin kamalan vauvakuumeinen! Se oli hirveätä aikaa. Ja olen yhä.... 4 vuotta myöhemminkin. Monesti on käynyt mielessä ehkäisyn lopettaminen ja lapsen tulo maailmaan, mutta kuitenkaan vielä(kään) ei ole ollut sen aika.
Juuri nuo samat ajatukset on käyneet mielessä: "Tottakai musta on pitämään lapsesta huolta!". Nyt asun ja yksin, ettei oikein vieläkään ole äidiksi minusta. Rahatilanne vaihtelee kuukausittain, eletään aikalailla kädestä suuhun. Suuri rahamäärä menee vuokraan ja ruokaan. Ruoanhinnan nousu on ihan hullua. Olen jo miettinyt, että uskaltaako sitä edes joskus hankkia lapsia, pystyykö niitä elättämään?
Olette seurustelleet puoli vuotta. Se on melko lyhyt aika, SUO-SIT-TE-LEN hitaampaa menoa. Tutustukaa toisiinne ensin. Et voi tuntea häntä oikeasti ennenkuin olet asunut hänen kanssaan. Se on mahdotonta. Nimittäin olemme asuneet mieheni kanssa maaliskuusta asti yhdessä, eli alle ½ vuotta ja voin väittää että tiedän hänen tapansa, mutten tunne niitä (vielä). ;)
Uusi asunto, se on hieno juttu. Muistakaa, että teillä pitää olla tilaa siellä asunnossa. Ei kai se kannata muuttaa mihinkään tappoyksiöön. En tiedä missä asut, mutta etenkin pk-seudulla vuokrat ovat pilvissä!
Koska olette yhä lapsia lain mukaan, vanhemmat joutuvat teitä elättämään. Soskusta saa rahaa, mutta vanhemmat SILTI maksavat teille elatusmaksua. En nyt muista kuinka paljon elarit oli, mutta noin satasen luokkaa. Ja mitä sillä satasella saa: Ruokakaupassa menee joka kerta noin 10-15 euroa rahaa ruokaan, tietty riippuen ruokavaliosta yms. Ja kaupassa käy noin 2-3 päivän välein. Eli kyllä, vanhempanne tulevat elättämään teitä. Pelkillä opintotuilla ette elä.
http://asiakas.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplication
Tuosta linkistä löytyy kelan laskelma, kuinka paljon opintotukea miehesi tulisi saamaan, kun sinä olet äippälomalla. Okei, saat minipäivärahan, mutta eikö se ollut alle 20 euroa päivässä? Herrajeesus sentään, anteeksi nyt vain, mutta järki käteen. Odottaka pari vuotta, että olette täysi-ikäisiä. Kaikki on silloin paljon helpompaa! Ja tarvitsette myös jokaiseen vuokrasopimukseen yms. sopimuksiin vanhempienne allekirjoituksen. Myös lukion keskeyttämiseen tarvittavaan lappuun, tarvitset äitisi ja isäsi allekirjoituksen. Ikävä kyllä.
tai ehkä jonkun vanhuksen mielestä. itse olen 23 vuotias, sain ensimmäisen (ja viimeisen!) lapseni 14 vuotiaana. olimme onnellisia. äitini hyväksyi asian ja auttoi vaippojen vaihtamisessa (tosin jouduin maksamaan siitä) onneksi oli rikas mies, tosin erosimme vuoden päästä... mies halusi nähdä maailmaa ja oli kyllästynyt samaan pesään. marja täyttää viikon päästä yhdeksän. onneksi hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään että pilasi nuoruuteni. nyt reiluna parikymppisenä otan nuoruuden takaisin ja banaanin suuhun. tsemppiä teille :-)
Onneksi olkoon!
Olet tehnyt loistavan valinnan päättäessäsi "vakaan" puolen vuoden suhteen jälkeen perustaa perheen!
15 vuotta on huima ikä. On varmasti tarpeeksi kypsä lapseen, etenkin kun kokemusta arjesta lasten kanssa on. 15 vuotta on myös tarpeeksi suuri ikä siihen, että tietää kuinka rankkaa elämä voi olla. Puoli vuotta on pieni iäisyys elää toisen ihmisen kanssa! On hienoa kun tietää että omat vanhemmat auttaa rahallisesti, ja että tukiakin kelalta tulee sen verran hyvin, ettei tarvitse iltatöitä kummosempia hommia tehdä.
Näin ajattelee täysin kypsymätön viisitoistavuotias, joka on vielä itsekin lapsi. Olette siis 15 vuoden vanhempien luona asumisen perusteella osanneet laskea paljonko teillä kuluu kuukausittain rahaa ruokaan, hammastahnaan, vessapaperiin, shampooseen, pyykinpesuaineeseen, tiskiaineeseen, yms.? Olet varmaan sitten varastanut äitisi kauppakuitit, jotta tiedät paljonko hänellä kuluu rahaa perheensä elättämiseen kuukaudessa.
Ajattelitte muuttaa yhteen sitten ennenkun se lapsi tulee? Kelan rahoillako meinaatte hankkia astiat, kattilat, siivoustarvikkeet, sohvat, sängyn, television, jne. jne.? Kertokaa mullekin millä tuella saa maksettua kaiken? Lapsilisällä?
Aika positiivistä jos olette puolen vuoden suhteessa kohdanneet jo paljon kriisejä. Sepäs mukavaa. Varmasti vakaa suhde jos olette vanhempiesi nurkissa asuneet nyt melkein puolitoista kuukautta vai mitä nyt olikaan. Olette sen perusteella varmasti hyvin selvillä arjesta, ja siitä mitä se oikeasti tulee olemaan!
Mitä ajattelitte sitten tehdä, kun kaikki kaverit (jos niitä enää silloin on jäljellä..) lähtee viihteellee baariin, kun on juuri tullut 18 mittariin. Te aiotte aina vaan kiltisti sanoa että ei me tulla kun lapsi on kotona? Veikkaan että hyvin nopeasti lapset unohtuu kun pääsee muutaman tequilan makuun!
Että ihan tsemppiä vaan teille sinne tulevaisuuteen!
Ja morsiamelle, kannattaa varata sitten aika paljon tulevaisuudessa rahaa siihen, kun lapsi on pari vuotias, isä kyllästyy itkuun ja ottaa vähän kuppia joka ilta. Kaljakin maksaa. Tai no, teillähän ei vielä ole edes ikää ostaa, mikä sinänsä on aika positiivistä. :)
ps. tää oli ehkä hauskin keskustelu minkä oon lukenut. Parin vuoden takainen nukkekotileikki ei vastaa todellisuutta. Ymmärrä se.
Jos lähtökohta on se, että "kyllä valtio/vanhemmat maksaa", niin kannattaa varmaan miettiä uudestaan. Myönnän että itsekin olen tiukan paikan tullen joutunut toimeentulotukeen turvautumaan, mutta en tehnyt sitä mitenkään kevein mielin ja harkiten.
Siinä vaiheessa kun lasta aletaan suunnitella, niin asioitten pitäisi olla vähän paremmalla tolalle kuin teillä. Puoli vuotta on hevosenpaskan verran eikä toista ihmistä TODELLAKAAN voi tuntea vielä niin hyvin, että voi sanoa, että ollaan ikuisesti yhdessä ja kannetaan vastuu lapsesta. Jossain vaiheessa jommalle kummalle tai molemmille tulee menovaihe, pitää saada bilettää, olla kavereiden kanssa, kokeilla omia siipiä. Ja lapsi siinä kärsii eniten.
Itse ehdin muutaman vuoden olla omillani ennen raskaaksi tuloa eikä sekään paljon ole. Teillä kummallakaan ei ole kokemusta vastuun ottamisesta. (siis oletan että asutte vanhempien luona)
Jokaisen ihmisen pitäisi ensin elää itsenäistä elämää ennen kuin ottaa vastuuta toisesta. En todellakaan tarkoita, että teiniäitien pitäisi tehdä abortti tai että he olisivat huonoja ihmisiä, vaan että tuossa vaiheessa perheen perustamisen suunnittelu on todella hullun hommaa. Ja tämä on minun mielipide.
Ja kaiken lisäksi minusta on todella itsekästä tehdä lapsi vanhemmilta "salaa" ja olettaa että he kyllä sitten auttavat ja maksavat.
Ihan mielenkiinnosta, mitä aloittajalle kuuluu nykyisin? Oletteko muuttaneet mieltänne? Oletko kenties jo raskaana?
Minulla ei ole minkäänlaista mielipidettä suuntaan eikä toiseen, mutta kunhan mielenkiinnosta kyselen.
ei kukaan pärjää PELKILLÄ kelan tuilla!!!!!!!! sossuun pitää myös mennä, sieltä te kolme saisitte n.900e/kuussa mutta silloinkin pitää vissiin olla 18vuotias..eli ei ennen sitä kannata sitä lasta hankkia jos meinaa valtion tuilla elää..iltatöiden palkat ei riitä perheen elättämiseen..en siis pahaa tarkoita vaan ihan faktoja kerron..jos poikaystäväsi ei menekään kouluun vaan vakkarityöhön niin sitten pärjäätte varmasti ihan mainiosti! mutta iltatöillä/kelan tuilla ei kyllä tuu mittää..
Voin vain kertoa oman "kokemukseni"..
olin 16, kun tulin raskaaksi ja 17, kun tyttäreni syntyi. Olimme silloisen poikaystäväni kanssa olleet 13 vuotiaista asti yhdessä ja kun ehkäisy petti ja testi näytti positiivista olin onnellinen ja toisaalta hämilläni ja peloissani ja näytin testin myös poikaystävälleni, hän enemmän iloinen kuin kauhuissaan.
Ajattelin, että muutamme yhteiseen kotiin odotusaikana ja kasvatamme lapsen yhdessä.
Kun muutama kuukausi oli kulunut, alkoholi tuli mukaan kuvioihin ja siitä hiukan eteenpäin huumeet. Itse lopetin suhteen ja päätin, ettei lapsen tuollaisen isän kanssa tarvitse kasvaa ja kehittyä. Se ei kuitenkaan siihen loppunut vaan ensin hän sanoi ettei lapsi voisi häntä kiinnostaa vähempää, niin parin viikon päästä hän piinasi minua joka päivä ja sain tappouhkauksia mistä ei ollut todisteita, että olisin sen voinut viedä eteenpäin.
Kun lapseni syntyi, ilmestyi tämä "isä" sairaalaan katsomaan lastaan huumepäissään ja sairaalan vartijat heittivät tämän ulos. Kun lastenvalvojalla käynti oli ajankohtainen ja luulin silloin että asiat sujuisivat yksinkertaisesti niin lapsen isä meni lastenvalvojalle puhumaan minun "huumeongelmistani", mikä oli minulle täysin uutta tietoa ja jouduin lopulta taipumaan sosiaaliviranomaisten tahtoon ja käydä vähän väliä testeissä, että he saisivat tietää todella käytänkö jotakin. Olisinhan voinut noista testeistä kieltäytyä, mutta alaikäinen kun vielä olin niin sosiaaliviranomaiset olisivat juosseet perässäni vielä vuosienkin jälkeen.
1,5 vuotta kävin testeissä ja vihdoin he uskoivat, etten mitään ole käyttänyt ja piina isän puolelta sen kuin jatkui ja hänen elämänsä meni lujaa mäkeä alaspäin ja yritti myös minut ja lapsen vetää mukanaan.
Vuoden olemme nyt saaneet olla "rauhassa" kun lapsen isä on vankilassa, mutta kaverinsa edelleen meihin pitää yhteyttä ja kyselee kuulumisia.
Puoli vuotta olen nykyisen mieheni kanssa seurustellut ja hänkin tietyllä lailla ollut tässä sotkussa mukana, kun minulla ei lapsen isän mukaan enää mitään "elämää" saisi olla hänen jälkeensä ja kun meillä yhteinen lapsikin on.
Ikinä en kokenut mitään fyysistä väkivaltaa häneltä, mutta ne henkiset arvet ovat vielä monen vuoden jälkeen arat.
Tuosta raha-asiasta.. Sain asunnon kun olin 7 kuulla raskaana ja kaiken olen itse yksin kustantanut lapselleni, mikä teki tiukkaa kun pelkillä tuilla elelin, mutta tähän asti olen silti iloinen ollut lapsesta ja tulen olemaan vaikka yksin olenkin ja lapsen isä on mitä on, en ole koskaan lastani "katunut" vaikka kaikkea muuta kuin helppoa on ollut ja on edelleen.
En silti tarkoita sitä, että näin kävisi kaikille muillekin, mutta 3-4 vuoden aikana en ihmistä näköjään tarpeeksi hyvin tuntenut, joten todellakin olen kantapään kautta nämä asiat käynyt läpi.
Mieti tarkkaan mihin olet lähdössä, koska ikinä ei tiedä miten tulevaisuudessa käy.
Halusin vain oman "kokemukseni" kertoa ja toivon että edes hiukan mietit sitä enkä todellakaan pahalla tai pelottelemalla tätä kirjoittanut vaan sillä että mietit asioita rauhassa:)
Heippa. Täälä myös yksi vauvakuumeilija. Ikää pian 17 ja poikaystävä 22. Ollaan seurusteltu n. Vuosi.. Ja vauvakuume tullut. Asumme yhdessä jo ja itse käyn töissä, kun koulussa ei kiinnostanut olla. Mutta sitten jossain vaihees kouluun takasi että saisi sen ammatin. Mutta asiaan itellä tällä hetkellä 21/28 kp ja oli pakko tehdä testi, kun maltti ei riittänyt mutta negaa. Teen uuden tossa viikon päästä. Jos tahdot perheen lisäystä niin muista miettiä kaikki alusta loppuun. Niin mekin teimme ja teemme vieläkin. Molemmat tiedämme mikä vastuu siitä on ja raha huolia tulee olemaan, mutta kaikesta selviää.