Mikä on IPU:n kannatus kun ei gallupeissa näy? Edelleen 0,05 % tai alle? Dorkaa.
Tulee sikapojalle kiire nostaa kannatusta. Röh röh keuh keuh.
Maksetaanko pesoslaisille täällä roikkumisesta? Jännää.
Tulee sikapojalle kiire nostaa kannatusta. Röh röh keuh keuh.
Maksetaanko pesoslaisille täällä roikkumisesta? Jännää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistaessani huomautan, että itsenäisyyspuolueen tavoite ei olekaan IPU:n vaan itsenäisyyden kannatuksen kasvattaminen.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan maaliskuussa tekemän kyselyn mukaan 19% on sitä mieltä, että Suomen tulisi irtautua unionista (sikäli kuin se on sinne laillisesti koskaan liittynytkään) ja lisäksi 10% on lähes samaa mieltä. Kriittisesti Eu:hun suhtautuu 35%. 48% SAK:laisista suhtautuu jäsenyyteen kielteisesti, vaikka ammattiyhdistysten keskusliitto demareista puhumattakaan on propagoinut jäsenyyden puolesta häikäilemättömästi ja keinoja kaihtamatta pian 20 pitkää vuotta!
72% arvioi suurten jäsenmaiden vaikutusvallan kasvaneen EU:ssa viime vuosina. 63% sitä mieltä että Suomen vaikutusvalta vähentynyt ja 54% ilmoittaa luottamuksensa Euroopan unioniin ja sen toimintaan heikentyneen.
Edustamme EU-kriittisiä äänestäjiä, emme puoluetta. Puolueen kannatus on epärelevantti kysymys. Sillä ei ole tavoitteemme eikä kansalaismielipiteen osalta lopputuloksen kannalta merkitystä. Suomi lähtee EU:sta ja sen jälkeen vasta saattaa olla kysymyksenä, että mikä on itsenäisyyspuolueen merkitys ja kannatus. Sitä ennen kaikkien eri puoluelaisten tulee olla ennen muuta suomalaisia. Kansalaisille kannattaa kertoa totuus EU:sta ja noita EVA:n tutkimuksen esille tuomia prosentteja katsellessa käy selväksi, että
työmme ei ole mennyt hukkaan.
Ei sillä ole merkitystä vaikka 80% suhtautuu kriittisesti Unioniin. Sillä on merkitystä ketkä siihen suhtautuvat. Ja ne ketkä ovat poliitikkoja ja tulevat puolueista. Eli kyllä Ipuloistenkin olisi saatava suosiota.