Mitä vikaa

EIKÖ JUURI SIKSI OLE DEMOKRATAI, ETTÄ VALITAAN VAALEISSA EDUSTAJAT. jOKA SAA 51 % ÄÄNISTÄ, PERUSTAA HALLITUKSEN JA MUUT ELIMET, EHDOILLAAN.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän muodostavat vaaleissa 18.3.2007 SDP:n listoilta valitut 45 kansanedustajaa.
-Vasemmistoliiton ryhmään kuuluu 17 kansanedustajaa.

62 KANSANEDUSTAJAA VASEMMISTOLLA. 31 %
138 OIKEISTO PUOLUEILLA 69 %

Eihän kannata edes elätellä toiveita, että SDP ja Vasemmsitoliitto perustaisivat Hallituksen. Unohtakaa jo vihdoin tuo utopia.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosin turha kuvitellakaan, että kolmen vuoden päästä tilanne olisi samanlainen. Tuolloin keskusta ja kokoomus ovat painuneet alaspäin ja SDP voi valita melko vapaasti, kumman kanssa tekee hallitusyhteistyötä. Luultavasti kokoomuksen, valehtelevan räkänokka-maatiaspuolueen kanssa ei kenenkään kannata olla tekemisissä.

Äänestä

demokratiasta eikä vapaista vaaleista, sillä osa kansanedustajista on ostettu lahjoituksilla.
Siitä juuri johtui erityisesti kokoomuksen suuri suosio vaaleissa. Hallituksen muodostajaksi olisi voinut tulla myös SDP, jos sen kannatus olisi ylittänyt kokoomuksen tai keskustan prosentit, ero ei ollut monta prosenttia. Ei siis tarvita ehdotonta vasemmiston enemmistöä hallituksen muodostajaksi. Katsotaan uudet vaalit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demokratiassa . kirjoitti:

EIKÖ JUURI SIKSI OLE DEMOKRATAI, ETTÄ VALITAAN VAALEISSA EDUSTAJAT. jOKA SAA 51 % ÄÄNISTÄ, PERUSTAA HALLITUKSEN JA MUUT ELIMET, EHDOILLAAN.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän muodostavat vaaleissa 18.3.2007 SDP:n listoilta valitut 45 kansanedustajaa.
-Vasemmistoliiton ryhmään kuuluu 17 kansanedustajaa.

62 KANSANEDUSTAJAA VASEMMISTOLLA. 31 %
138 OIKEISTO PUOLUEILLA 69 %

Eihän kannata edes elätellä toiveita, että SDP ja Vasemmsitoliitto perustaisivat Hallituksen. Unohtakaa jo vihdoin tuo utopia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu