Olen 18 v. tyttö. Olen täysin syrjäytynyt, ei yhtään ystävää. Olen vain kotona äitini kanssa, ilman mitään koulutusta. Ainoa tehtäväni on huolehtia äidistäni, joka on alkoholisti. Olen itsekin sitä melkein.
Olen nätti, vaaleahiuksinen, sinisilmäinen tyttö. ihan kiva luonteeltaan, mutta en uskalla ulkomaailmaan. Baareissakin olen ihan lukossa, en uskalla puhua kenellekään. Minulla epäillään aspergerin syndroomaa, joten ehkä se selittäisi ujouden ja vaikeuden ymmärtää muita.
En ole ikinä ollut pojan kanssa. En edes suudellut. Haaveissani elän jonkun kivan jätkän kanssa, pystyn elämään suhteessa, mutta todellisuudessa en pysty. Ihmiset on minulle mysteerejä, niin monimutkaisia ja outoja. Humalassa olen nyt, myönnän, muuten en uskaltaisi kirjoittaa.
Olisi niin kiva nukahtaa vierellään joku. Tykkäisin halata jotain kivaa poikaa ja nukahtaa. Olla vain jonkun vieressä. En tiedä pystynkö rakastamaan ketään, en ole ikinä ollut rakastunut. Kaikki muut ympärilläni ovat olleet rakastuneita, miksi minä en pääse pois täältä ja löydä sitä yhtä?
Tuntuu että minulla ei ole oikeutta rakastua.
En tahdo enempää kuin muutkaan. Olen jäänyt vain kotiin. Tuskin kukaan minua täältä löytää, mutta en tiedä minne mennä, mistä aloittaa?
Voi kun joku voisi minua joskus rakastaa.
Olen nätti, vaaleahiuksinen, sinisilmäinen tyttö. ihan kiva luonteeltaan, mutta en uskalla ulkomaailmaan. Baareissakin olen ihan lukossa, en uskalla puhua kenellekään. Minulla epäillään aspergerin syndroomaa, joten ehkä se selittäisi ujouden ja vaikeuden ymmärtää muita.
En ole ikinä ollut pojan kanssa. En edes suudellut. Haaveissani elän jonkun kivan jätkän kanssa, pystyn elämään suhteessa, mutta todellisuudessa en pysty. Ihmiset on minulle mysteerejä, niin monimutkaisia ja outoja. Humalassa olen nyt, myönnän, muuten en uskaltaisi kirjoittaa.
Olisi niin kiva nukahtaa vierellään joku. Tykkäisin halata jotain kivaa poikaa ja nukahtaa. Olla vain jonkun vieressä. En tiedä pystynkö rakastamaan ketään, en ole ikinä ollut rakastunut. Kaikki muut ympärilläni ovat olleet rakastuneita, miksi minä en pääse pois täältä ja löydä sitä yhtä?
Tuntuu että minulla ei ole oikeutta rakastua.
En tahdo enempää kuin muutkaan. Olen jäänyt vain kotiin. Tuskin kukaan minua täältä löytää, mutta en tiedä minne mennä, mistä aloittaa?
Voi kun joku voisi minua joskus rakastaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
viestisi perusteella olet ihan normaali
mukava nuori naisenalku.Ensinnäkin sinun tehtäväsi
ei ole holhota alkoholisti äitiäsi vaan elää
omaa elämääsi.Älä ihmeessä sinä tuhoa elämääsi
alkoholilla vaikka onkin nyt vaikeaa.
Seuraa voit aluksi hakea vaikka täältä suomi24
palstan treffi osiosta.Siinä ei sitoudu mihinkään
ennenkuin on tutustunut kunnolla kirjoittelemalla
ensin useampien kanssa eikä ole kiirettä tavatakkaan heti.
Sata varmaa on että sinulle löytyy kaveri nyt vaan
rohkeesti töitä tekemään sen eteen.
Irrottaudu pikkuhiljaa äidistäsi koska sinä et
ole vastuussa hänen elämästään vaan omasta
elämästäsi. Tsemppiä!!
Jos kaipaat kuuntelijaa tai jotakuta jolle kirjoittaa...
[email protected].
Muista ettet ole velvollinen hoitamaan alkoholistiäitiäsi.
Olen perheellinen 3 lapsen äiti. Ikä 30 .
Omat vanhempani joivat paljon aikanaan ja olisin itse silloin kaivannut jotakuta kenelle puhua...minulla ei ollut ketään.
siksi haluan antaa sinulle osoitteeni. Kirjoita jos siltä tuntuu!
Muuten voimia sinulle! Olet hyvä ja sydämellinen ihminen kun haluat omaa äitiäsi auttaa/hoitaa.
Koita päästä itsekkin eroon alkoholista,olet paljon vahvempi sen jälkeen!
(Itselläni oli sinun iässä alkoholi kaikkea tärkeämpi, mutta lapsien syntymän myötä, en enään juo...joskus otan yhden saunasiiderin ja olen täysin tyytyväinen siihen ja se voima mitä olen saanut lopettamispäätöksen jälkeen, on ollut aivan mahtavaa)
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Jos kaipaat keskusteluapua, lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Mulla on aika samanlaisia fiiliksiä. Oon vuotta vanhempi miehenalku. Kiinnostaisko vaikkapa mesetellä? Jos kiinnostaa niin laitapa osottees. Itse en viitsisi laittaa omaani kun pelkään että joku tuttu bongaa :D
Moi oon itte 17-vuotias poju ja yksinäinen.. kamuja 1. Olisi iha mielekästä vaihtaa ajatuksia sun kanssa, että [email protected]. =)
Minun kanssani ei tarvitse keskustella jos ei tee mieli, itsekin kun tykkään mököttää hiljaa.
Eikä tarvitse ihmisiä ymmärtää, kun en minä mikään turhan monimutkainen ole.
Itsekkin haluan vain maata sylikkäin tytön kanssa.
[email protected]
Sori vaan kaikki jotka olette osoitteita antaneet, en halua keskustella asioista tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka voivat todellisuudessa olla ihan muuta kun mitä väittävät.
Eli ei osoitteita minulle.
Ei sun tarvi alistua mihinkään kohtaloon. [email protected]
mä oon myös yksinäinen ja mulla ei oo paljon kamuja. olen 17-vuotias tyttö jyväskylästä.
Hei,
Tuntuu kuin olisit kirjoittanut samalla minunkin elämästäni. Olen saman ikäinen kuin sinä, täysin samassa tilanteessakin, mutta perheessämme ei ole alkoholismia...muita ongelmia kyllä.
En uskalla itsekään kontaktia ottaa kehenkään, en edes voisi kuvitella lähteväni baariin. En pidä alkoholista, mutta poltan kyllä.
En minäkään ymmärrä ihmisistä mitään. Pienikin vino ilme saattaa saada minut murehtimaan pitkäksikin aikaa, en tajua mitä ihmiset aina milloinkin tarkoittavat. Tuntuu niinkuin olisin kadottanut kokonaan sosiaalisen älyn, sekä tilannekohtaisen älyn.
Haluaisin saada ajatuksiani enemmän tähän, mutta en vain osaa. En saa tuntojani tekstiksi.
Mutta sain kuitenkin sinun tekstistäsi sen kuvan, että et olisi kovinkaan arka? Olet valmis tekemään aloitteen lähteäksesi pois kotoa ja kurkistamaan ulkomaailmaan. Siinä minä poikkean sinusta. En uskalla ja pelkään.
Lääkäri on todennut minulla jonkinlaisen sosiaalistentilanteiden fobian.
Kiitos kirjoituksestasi. Se oli kuin vertaistukea minulle.
Nautinnollista kesää ja paljon hellepäiviä sinulle! :)
Olen kyllä nimenomaan pohjimmiltani arka. Päällepäin sitä ei ehkä näe. En lähtisi mihinkään kotoa, jos ei olisi pakko tulla joskus toimeen itse. Olen monesti yrittänyt mennä opiskelemaan, mutta huonoin tuloksin. Vaikea keskittyä ja olla ryhmissä. Olen täysin kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, inhoan itseäni silloin, kun minusta ihan väärän kuvan.
Minulla ei ole mitään intoa lähteä mihinkään, mutta on pakko. Olisin mieluiten vaan kotona, omassa huoneessa.
Vielä tuosta sinun diagnoosista, niin minulla on kanssa sosiaalisten tilanteiden pelko dg:nä (Sain jo aina pienenä, noin 12-vuotiaana, kun ei koulu sujunut.) Sekin aika jännä yhteensattuma :)
Hyvää kesää sinullekin!
selaile esim. treffipalstoja netissä, chatttaile, tee jonnekin sivustolle oma profiili niin sinut löydetään paremmin ja mahd. otetaan yhteyttä.
baarit on humalaisia ja kevyttä elämää varten. Sieltä harvemmin tosi rakkautta löytää.
"selaile esim. treffipalstoja netissä, chatttaile, tee jonnekin sivustolle oma profiili niin sinut löydetään paremmin ja mahd. otetaan yhteyttä."
Netistä ei mitään oikeita ystäviä ole löytynyt, korkeintaan nettikavereita joihin pidetään yhteyttä netin kautta. Tosin jokainen tunti päivässä jonka netissä nyhjöttää, on ajanhaaskausta ja pois oikeiden kavereiden seurassa olemisesta ja uusiin kavereihin oikeasti tutustumisesta.
"baarit on humalaisia ja kevyttä elämää varten. Sieltä harvemmin tosi rakkautta löytää."
Tuollaista täysin paikkaansapitämätöntä ennakkoluuloa ei kannata omaksua. Baareissa käy nimenomaan täysin tavallisia, mukavia ja aitoja ihmisiä (poislukien ehkä pintaliitopaikat ja pahimmat räkälät - räkälöistäkin tosin toisinaan löytyy erityisen persoonallisia ja hyviä tyyppejä).
Voisit kokeilla vaikka ravintolaan menoa. Minä olen 34 vuotias ja todella yksinäinen ja haluaisin löytää jonkun olen ollut masentuneena 20 vuotta eli yli puolet elämästä aion päättää sen jollakin tavalla, mutta sinulla on elämä edessä älä pilaa sitä niinkuin minä.
Vaarallista lähteä keskustelemaan tuntemattomien kanssa tuossa tilassa yksityiskeskusteluja.
Epäilyistä huolimatta sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja ominainen tuollaisessa asemassa tuossa iässä. Sen tarkemmin en osaa sanoa. Olet nuori ja haavoittuvassa vaiheessa, on tärkeää että saat apua ongelmaan nopeasti, päästäksesi omaan sosiaaliseen elämään, äitisi ja sinä tarvitsette ammattimaisen tukihenkilön ohjausta pattitilanteenne purkamiseen ja oman aikuisuutesi aloittamiseen. Ei sun pidä alkaa omaishoitajaksi vaan saada apua ja valmentautua omaan elämään, mahdollisesti vielä oman ammatin saavuttamiseen jonain päivänä. Älä missään tapauksessa mene tapaamaan vieraita ihmisiä, ota yhteys sosiaalitoimeen. Olet aikuinen ja saat aikusten apua, äitisi saa ehkä kodinhoitoapua, sekä raittiusvalmennusta jos hyvin käy. Mutta pääset omille jaloillesi. Olisin iloinen jos kuulisin joskus sinun saaneen elämäsi kuntoon. Sosiaalisten tilanteiden pelko on omiaan ruokkimaan ongelmien pahenemista mutta tarvitsette
apua pian, olet vaararajalla syrjäytyä aikuiselämästä. Saat toki kirjoittaa kuulumisia muutenkin - mutta älä herran tähden mee luottaan vieraiden kykenevän tohon asiaan mitään.
Tuo on vakava uhka aikuisuudellesi jos jäät tohon tilanteeseen kiinni pidemmäksi aikaa.
Olen nähnyt ihmisen koko elämän kärsineen vastaavasta enemmänkin kuin kerran tai yhden ihmisen. Viimehetkiä lähteä irti tuosta tilanteesta. Älä lähde siis kirjoittelemaan ja tapailemaan millekään tuntemattomille, taustalla voi odottaa mikä lie huumekoukuttaja ja syrjäytyneiden ihmisten hyväksikäyttäjä - ensimmäinen asia on saada yhteys viranomaistukihenkilöön, tai seurakunnan diakoniin tilanteen purkamiseksi.
digijussi @netti.fi