Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sattuuko, jos

Olen vielä neitsyt ja seksin ajatteleminen pelottaa. Olen ymmärtänyt, että emätin on kuitenkin aika tunnoton elin, ja että ne tuntohermot sijaitsevat lähinnä emättimen suulla. Saan kuitenkin helposti sisääni n. 13-15 cm pitkän esineen, ilman minkäänlaista kipua. Esine tosin ei ole mitenkään paksu, vain muutaman sentin halkaisijaltaan. Pidempiä en ole kokeillut, ja oikeastaan esine ei tunnu sisälläni miltään. Joten voiko tästä päätellä mitään sen suhteen, tuleeko ensimmäinen kerta sattumaan? Eikös penis kuitenkin ole aika lailla paksumpi? Miksi ylipäätään jotain sattuu joka kerta, ja joitain ei koskaan?
145476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jotenkin on kummallista, että aina puhutaan kullin pituudesta. Naisen kannalta sillä ei ole merkitystä. Paksuus ratkaisee.

Kun on ensimmäisen kerran pojan kanssa, se sattuminen kuuluu jotenkin asiaan. Silloin tietää menettäneensä neitsyyden ja tulleensa naiseksi. Se puhkaisu sitten sattuu eri naisilla eri tavalla. Minulla sattui aika paljon. Kyselyä tästä asiasta ei oikein saa, mutta kaksi tyttöystävääni väitti kullin lipsahtaneen sisälleen kivuttomasti.

Äänestä
  • "Kun on ensimmäisen kerran pojan kanssa, se sattuminen kuuluu jotenkin asiaan. Silloin tietää menettäneensä neitsyyden ja tulleensa naiseksi."

    Ja ne naiset jotka eivät koskaan harrasta seksiä, eivät sitten koskaan tule naisiksi? Päteekö tämä myös miehiin, tähänhän menisi kätevästi esim. kaikki katoliset papit. Entäs muuten lesbot? Enkä ihmettele että pikkutytöt itkevät varhaisteininä että ovat yhä neitsyitä, kerta se naiseus on siitä kiinni rynnätäänkö sänkyyn ja kuinka nopeaa, ja ne jotka sen tekevät kännissä jossain pippaloissa ovatkin sitten toki hirvittävän kypsiä ja aikuisia, kun ovathan he nyt virallisesti "tulleet naisiksi".

    Vai voisiko olla niin, että se naiseus on kiinni hieman muista seikoista? Kipu yhdistettynä seksiin on aina merkki että jotain on vialla, se ei ole normaalia.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    "Kun on ensimmäisen kerran pojan kanssa, se sattuminen kuuluu jotenkin asiaan. Silloin tietää menettäneensä neitsyyden ja tulleensa naiseksi."

    Ja ne naiset jotka eivät koskaan harrasta seksiä, eivät sitten koskaan tule naisiksi? Päteekö tämä myös miehiin, tähänhän menisi kätevästi esim. kaikki katoliset papit. Entäs muuten lesbot? Enkä ihmettele että pikkutytöt itkevät varhaisteininä että ovat yhä neitsyitä, kerta se naiseus on siitä kiinni rynnätäänkö sänkyyn ja kuinka nopeaa, ja ne jotka sen tekevät kännissä jossain pippaloissa ovatkin sitten toki hirvittävän kypsiä ja aikuisia, kun ovathan he nyt virallisesti "tulleet naisiksi".

    Vai voisiko olla niin, että se naiseus on kiinni hieman muista seikoista? Kipu yhdistettynä seksiin on aina merkki että jotain on vialla, se ei ole normaalia.

    Saatat olla jossakin kohdin oikeassakin, mutta ei sekasotkuisesta teksistä saa mitään selvää. Ainakin on varmaa, etteivät katoliset papit ole lesboja.

    Äänestä

  • olet mulla on seisokissa 12 senttiä mut paksuus on 7 senttiä joten pikkupillusen on turha ottaa yht

    Äänestä

  • Pilkku perään kirjoitti:

    Saatat olla jossakin kohdin oikeassakin, mutta ei sekasotkuisesta teksistä saa mitään selvää. Ainakin on varmaa, etteivät katoliset papit ole lesboja.

    Laitahan ite ne pilkkus sinne, eihän edellisen kirjoittajan tekstissä ollut mtn vikaa.
    Ihmettelijä

    Äänestä

viikonloppuna..mulle se ei paljoa sattunut koska sisääni mahtui välillä kolme sormea.. tosin vähän se kirpaisi kun kulli meni sisääni mutta sujui koko homman ajan kivuitta, kestin kauan(yleensä neitsyet ei kestä kauaa) eikä vuotoakaan tullut, vaikka aika usein ekalla kerralla kun kalvo puhkee (jos puhkee) niin tulee vuotoa..itseäni kans on pelottanut mutta tästä eteenpäin ei pelota, olin kans miettinyt että sattuuko se mutta joillakin se sattuu ja joillakin ei..eli jos pelkäät että se sattuu niin kokeile paksummilla esineillä ym. muilla.. en osaa selittää oikeen enempää mutta kyllä sä vielä voitat pelkos sit kun olet itse valmis siihen niinkuin minäkin:)

Äänestä

Mahdollisesti pyörryt kipushokista. Joten hajusuolaa viereen.

Äänestä
  • Hmmm, voiko siihen kipuun jotenkin varautua? Kauanko se kipu kestää? Koko show:n ajanko? Onko se kuitenkin sellaista, että sen pystyy kestämään?

    Äänestä

  • Voiko varautua? kirjoitti:

    Hmmm, voiko siihen kipuun jotenkin varautua? Kauanko se kipu kestää? Koko show:n ajanko? Onko se kuitenkin sellaista, että sen pystyy kestämään?

    kuin olet tajuissasi. Lopulta tajunta sippaa

    Äänestä

  • niin kauan kirjoitti:

    kuin olet tajuissasi. Lopulta tajunta sippaa

    Nyt taidan provoilla!

    Äänestä

  • juupas joopas kirjoitti:

    Nyt taidan provoilla!

    Jos tuollaista täällä kysyy, niin kysyjäkään ei ole vakavalla mielellä liikkeellä. Provoon siis vastataan provolla.

    Äänestä

Se on täysin yksilöllistä sattuuko vai ei. Toisilla on niin pahat kivut ettei pysty jatkamaan ja toiset pystyy nauttimaan ekasta kerrasta lähtien. Ittellä ei esim sattunu ollenkaan eikä tullu verta. Ei sitä kukaan sulle pysty kertomaan sattuuko se vai ei. Siihen vaikuttaa kummiski moniki tekijä.

Äänestä

Joillakin tytöillä immenkalvon puhkaisu sattuu toisilla taas menee sujuvasti sisälle ilman kipua, vaikka kalvo puhkeaakin. Minulla taisi olla vähän paksumpi kalvo, kun sitä sai painella oikein kovasti. Kun se repesi,kipua oli saman verran, jos panee laastarin sääreen, jossa on karvoja, ja vetäisee sen sitten irti. Yksi vihlaisu ja siinä meni neitsyys.

Äänestä
  • Jos sattuu, mies tekee jotain väärin. Ei seksin kuulu sattua, mikäli naisella ei mene esim. kuin yksi sormi sisään niin sanoo sen jo saatana järkikin ettei sinne mitään paksumpaa pidä yhtäkkiä tunkea, vaan pikkuhiljaa koittaa totuttaa. Mutta sitten on tietysti näitä miehiä, jotka eivät välitä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisälle mahtuu.. kirjoitti:

Olen vielä neitsyt ja seksin ajatteleminen pelottaa. Olen ymmärtänyt, että emätin on kuitenkin aika tunnoton elin, ja että ne tuntohermot sijaitsevat lähinnä emättimen suulla. Saan kuitenkin helposti sisääni n. 13-15 cm pitkän esineen, ilman minkäänlaista kipua. Esine tosin ei ole mitenkään paksu, vain muutaman sentin halkaisijaltaan. Pidempiä en ole kokeillut, ja oikeastaan esine ei tunnu sisälläni miltään. Joten voiko tästä päätellä mitään sen suhteen, tuleeko ensimmäinen kerta sattumaan? Eikös penis kuitenkin ole aika lailla paksumpi? Miksi ylipäätään jotain sattuu joka kerta, ja joitain ei koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu