a) Sillä on oma johtaja
b) Se on kaikkein eniten kyykyssä
c) Tietää mitä on sananvapauden rajoittaminen
d) Tietää aidon -40 luvun johtamismallin
e) Kulkee edelleen -60 luvun teryleeneissä
f) vituttaa ja muistaa vittuilla myös asiakkaalle
g) kuuli juuri että neuvostoliitto on romahtanut..
b) Se on kaikkein eniten kyykyssä
c) Tietää mitä on sananvapauden rajoittaminen
d) Tietää aidon -40 luvun johtamismallin
e) Kulkee edelleen -60 luvun teryleeneissä
f) vituttaa ja muistaa vittuilla myös asiakkaalle
g) kuuli juuri että neuvostoliitto on romahtanut..
Vastaukset 81
Vanhimmat
kysyn, mitä suoneen pistettävää mössöä käytät, vai riittääkö ihan vain tabut, vai syötkö räkääsi.
Vantaalaisen taksiautoilijan tuntee siitä, että hän liikennöi kenties Suomen nopeiten ja eniten kasvavalla alueella.
Hän on myös yhdistyksensä jäsenyyden lisäksi yleensä osakkaana Vantaan Taksi Oy:ssa, jonka liikevaihto oli vuonna 2007 3,24 milj.eur(tieto www.vantaantaksi.fi). Tämä yritys hankkii hänelle mm. kouluajoja ja muita sopimuskyytejä. Vantaan Taksi Oy on ilmeisesti ensimmäisenä Suomalaisena täysin taksien omistamana Oy:nä valinnut hallitukseensa taksimaailman ulkopuolisen henkilön, ammattijohtajan tekemään päätöksiä ja tuomaan taksimaailman ulkopuolista näkemystä päätöksentekoon.
Edellä mainitun Oy:n kautta hän on myös mukana Helsinki-Vantaan Lentoaseman Taksipalvelut Oy:ssä, jonka omistaa Vantaan Taksi Oy ja Airpro, joka on Ilmailulaitoksen tytäryhtiö. Tämä yritys vastaa kaikesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla tapahtuvasta taksiliikenteestä. Myös tämän yhtiön hallituksessa istuu taksimaailman ulopuolinen jäsen.
Lisäksi hän on mukana Lähitaksissa, Välitysyhtiössä, joka jakaa osakkailleen myös osinkoja. Hän saa kyytejä 13 kunnan alueelta, ilman proirisointeja.
Uskaltaisin väittää, että Vantaalaisen autoilijan asiat on hoidettu parhaiten koko Suomessa. Missä muualla autoilijalla on näin hoidettu organisaatio? Missä muussa kunnassa on takseilla vastaavat työkalut käytössään?
Ne Vantaalaiset, jotka käyvät kokouksissa tietävät heidän yhdistyksensä ja yhtiönsä taloudellisen tilanteen. Ne eivät ainakaan ole niitä, jotka ensimmäisen lama ajan saapuessa ovat polvillaan.
Vantaalla autoilija yhdistyksen Vantaan taksi oy oli ainoa "etujärjestö" joka suositti tässä muutama vuosi sitten enemmän uusia lupia mitä lääni sitten myönsi.
Sopimus-ajot: -koulukyydit parhaat rundit menee ensin johtokunnan autoille sitten muille jos jotain rippeitä jää.
-finskit, todella alakanttiin hinnoiteltu.
- Ihmetellä täytyy millainen laskuoppi on millä saadaan elätettyä noin paljon henkilökuntaa kuin mitä konttorilla ja servissä on vain että muutama taksi ajaa hullunlailla, lisäksi sitten tietysti toimitusjohtaja.
Lentoaseman taksiyhtiöstä, jossa muuten sama tj kuin vantaan taksissa. Yhtiö puolitoista kertaisti liikevaihdon nostamalla puomimaksua jonka tietysti asiakas maksaa loppupelissä.
Tässäkin pääsivät tekemään tilin harvat ja valitut...
Uskosin että airpro pystyisi itsekkin hoitamaan puomirahastuksen, ei siihen tällaista välikättä tarvita. Jos kerran puomit tarvitaan.
Priorisoinnista: Eikös vantaalaista koske samat säännöt kuin esim helsinkiläistä näissä muissa kunnissa? Käsittääkseni ei voi esim mennä matinkylässä kolmanneksi.
Organisaatiosta; Missä muualla on autoilijan yläpuolella näin monta yhtiötä? Missä muualla on näin monta paskaläpeä missä kaikenmaailman välistävetäjät kyykyttää yrittäjää? Käsittääkseni byrokratiaa luovat juuri edellämainitut yritykset ja niissä toimivat henkilöt eivät muuta tee kuin keksivät uusia koukkuja millä kyykyttäisi autoilijoita.Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.Näitä jotka pesiytyvät toimitusjohtajiksi tällaisiin yrtyksiin sanotaan muualla loisiksi. Pitää paikkansa että yhtiön taloudellinen tilanne varmasti hyvä, kaikki revitty autoilijoilta, eli toden näköistä on laman saapuessa oy kyykyttää vielä enemmän taloudellisen mahdin voimalla. Uskomattoman julkeaa toimintaa ja vielä mukama edunvalvoja..
Mitä näissä kokouksissa istunut, niin aina jos jälkeen päin tarkistelee asioita niin huomaa kuinka ne oikeessa elämässä onkin aivan erilailla kuin mitä siellä syötetään. Lähinnä uskotellaan vanhemmille autoilijoille uskomattoman hienoja teknisiä uutuuksia, joista tietysti ei voi sanoa mitään ennenkuin itse tutkinut asioita paremmin.
Taitaa olla oma palli lähin asia. ihmetellä pitää kun me maksetaan jotain käsittämätöntä maksua oy:lle ja ne sopparit sit ajaa muu pks alueen henkilöliikennettä hoitava yritys.Rahoittajan rooli annettu, voitot korjaa joku muu ja tekee itsestää tärkeä, ihmettelen vaan millä rahkeilla? Ja kauanko kundit jaksaa katella tätä jallitusta.
en ole osakkaana ko. yhtiössä. Kysellyt osaketta mutta kuulemma komitea päättää voidaanko myydä. Autoilija yhdistykseen kuulun ja toimitusjohtajan palkkaukseen osallistun palvelumaksulla. Yhdellekkään tutulle autoilijalle ei ole myyty osaketta. Vain mitä tiedän vanhempia autoilijoita, heillä kyllä on. Ei taideta oikein pitää uusista yrittäjistä vantaalla. Kieltämättä kätevä tapa sulkea heidät ulos päätöksenteosta.
Eli suurin osa, ainakin uusista autoilijoista ei ole osakkaana vantaan taksi oy;ssä, muuten kuin yhdistyksen kautta? Jolla tietysti oma edustaja yhtiökokouksessa. Edelleen joku sama henkilö kuin kaikessa muussakin alaan liityvässä yhteisössä?
Tässä tapuauksessa harhautettu ilmeisesti ainakin viranomaisia, lehdistöä,taksiliittoa ja tietysti autoilijoita.
Eli siis miten on harhautettu?
Kun osakeyhtiö perustetaan niin siihen tulee tietty määrä osakkeita, uusia osakkeita tulee vain osakeannilla jakoon, ei muuten, jollei joku halua myydä omaansa.
Yhdistyksen hallitus määrittää kuka edustaa yhdistystä ja käyttää osakkeiden tuomaa äänivaltaa yhtiön yhtiökokouksessa, eikö se ole ihan luonnollista että se edusmies on esimerkiksi puheenjohtaja joka yhdistystä muutenkin edustaa, se on hänen tehtävä.
Usko Sepi vaan, että on niitä harhautettu:) On kyseessä minkä tahansa muun alan yhtiö, siellä toimitaan juuri kuvaamallasi tavalla mutta jos taksialan yhtiössä toimitaan lakien ja pykälien mukaan, se jos mikä on harhauttamista;)
Jos joku tekee taksimiehen puolesta duunia, jotta sillä olis ajoja myös tulevaisuudessa, sekin on harhauttamista. Se, että on mukana yhditystoiminnassa ja käy kokouksissa on muiden kyykyttämistä ja pahimmasta päästä onkin. Vain idiootit käyvät kokouksissa valitsemassa haluamansa edustajat järjestönsä johtoon, joka sitten saa keskuudessaan päättää, tietysti lainvastaisesti, omistamiensa yritysten johdon ja hallitukset.
Yksi asia, joka ei ole taksimiehen kyykyttämistä on se, että hän luvan saatuaan pääsee valmiiksi katettuun pöytään, siis siihen, jota muut ovat pitäneet pystyssä vuosia juuri häntä varten.
Ai niin, meinasi ihan unohtua, että taksiyrittäjälle mikään ei saa maksaa mitään, muille yrittäjille kyllä. Muut maksakoon ylläpitomaksuja ja hoitomaksuja, taksiyrittäjälle nekin pitäisi olla ilmaisia. kaikki, jotka lähettää yhdenkin laskun taksiyrittäjälle on kyykyttäjiä. Kyykytyksen huippu on se, että joku hemmetin liitto on mennyt aikoinaan lobbaamaan, että taksiyrittäjä vähentään jokaisesta yrittämiseen liittyvästä ostoksestaan 22% arvonlisäveroa mutta joutuu itse tilittämään ajamistaan kyydeistä sitä takaisin valtiolle vain 8%, tämä se kyykytystä on jos mikä;)
Tästähän sen vanukin tuntee aivopesty pelle.
Aivan oikein tsadilaisen tunkiolta ajavan aidon liimaperseen. Htd:n, tukholmasta matkittu nahkatakki (hiellä marinoitu) päällä, sätkä suussa, vaihto automyyjän paita ja paskaset farkut jalassa. Vieressä saamaton tarkku, joka ei sano liimaperseelle mitään, koska tämä on tarkun frenkku. Eikä tähän yhtälöön tarvita edes aivopesua.
lähitaksin tj;n kuskilla gigatin mainospaita, hallintoneuvoston puheenjohtajan kuskilla jussipaita, datapäällikön autossa pelkkää raitaa, ja vantaan taksin tj,n kuskilla farkut, niin ketä oli kenen kaveri?
Kiitoksia autoilijayhdistys,josta aikaisemmin mainittiin. kiitos.
Vieläkö on pullaa pöydässä? Onko ajot loppunu jossain päin maailmaa missä ei tällaisia yhdistyksiä ole? Onko mun tulevat asiakkaat jossain jonossa korvamerkittyinä?
Tämähän rupee kuullostamaan ihan arvoisan yhdistyksen puheenjohtajalta, kuuluu historian havinaa mutta ei mitään mikä liittyisi tähän aikaan, olisiko aika tehdä pieni kierros taksilla ja katsella ympärille?
Kyllä laskun saa lähettää ja se jopa maksetaan jos tiedetään mistä maksetaan. Tapana ei ole maksaa tyhjästä.
Arvonlisä vero on mulle aivan sama, sehän on loppupelissä valtion rahaa mikä taksi on vain pantu keräämään. Yritysasiakkaat saavat vähentää myös sen omasta alv kasasta, yksityiset maksavat, tämä on valtion politiikkaa, ei taksien ongelma.
Vai neuvotteliko esim sak, suomen isoin ay-järjestö näin hyvin että duunari maksaa aina?
ootellu kanssa n. kahdeksan vuotta, mutta ei kun ei, jonossa edelleen,taidan päästä eläkkeelle ennen. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä osakasluettelo...
myös lähitaksin ja semelin osakkaat kiinostaisi, selviäis vähän vaikuttimet määrättyihin juttuihin...
kohta kymmen vuotta oottanut osaketta.Ei taida tulla kun nuoremmat p...nuolijatkin on saaanut(osakkeeen(toivottavasti ei muuta kun niillä on ruskea kieli))Tämä on sitä vantaalaista demokratiaa kun sanot mielipiteesi.
Miten niin odottanut osaketta 10vuotta? Pitäskö jonkun tuoda se sinulle kotiin?
Miten se voi toisille olla näin vaikeaa? Olisko aika katsoa peiliin? Juuri tuli Vantaalle uusia lupia ja siellä on jo nyt kavereita, jotka ovat jo ostaneet osakkeen joltain lopettaneelta autoilijalta, vaikkeivat edes ole aloittaneet viellä. Mistään tiskinalta tai hyväveli järjestelmästä niitä ei todellakaan saa ostettua. Jos kaveri tunnetaan yleisenä härönä tai hämmentäjänä, tuskin kukaan edes tarjoaa osakettaan hänelle.
Demokratialla harvemmin on mitään tekemistä osakekauppojen kanssa.
Täytyy sanoa kuten todettu jo; Jees,jees miehille myydään, eli pösilöille, joita voi viedä miten vaan...
Vankat pierut vie tätäkin porukkaa kun sikaa narussa.
Aika outoa on jos ei ole asioista kuin yksi oikea totuus, se mikä tulee johdon suusta, miten, ihan kuin olisi pohjois koreassa, todella hieno järjestelmä!
"Jos kaveri tunnetaan yleisenä härönä tai hämmentäjänä, tuskin kukaan edes tarjoaa osakettaan hänelle."
Joopa joo. ÄLä siis sano mitään väärää, vaan ole mieluusti hiljaa. Kunnolla kun nuolskelet niin jo irtoaa osakkeet ym.
Tässähän tämä demokratian kukkanen toimii eritäin hyvin ja sama vanha meno jatkuu.
Yhdistyksessä vallitsee henkinen lama.
Mistähän uusi ulkopuolinen johtaja on tullut taloon?
Ainakaan ei mitään esittelyjä ole sattunut silmään missään.
Kumpikohan vie orkesteria oy vai yhdistys?
Ei ainakaan autoilijat..
Olen onnistunut ostamaan lopettaneilta autoilijoilta 11 HTD:n osaketta arvaapa montako mulla on.
Kaksi ensimmäistä meni kun mulla ei ollut osakkeita ja "osakesalkkuun" lunastettiin kaikki osakkeet niiltä joilla ei ollut osakkeita ennestään.
Ostin seuraavat kolme ja sain pitää ne koska kukaan ei enää halunnut lunastaa 2000 eurolla 500 euron osaketta.
Oli väärin tehdyt kaupat osakkeet oli myyty ei taksille ja niihin tuli lunastus oikeus sitä kautta (sain rahani myyjältä takaisin) näin meni 3 osaketta
Sain ostettua vielä 3 osaketta lopettaneilta autoilijoilta jotka olivat velkaa "osakayhtiölle" nämä osakkeet lunastettiin arvaa kiinnostaako minua enää ko. osakkeet.
Ihan yhtä reilu meiniki;)
Miten käy välillä mielessä että nää vanhat jäärät on ahneita.
Onneksi on alkanut keskustelu uudesta keskusjärjestelystä. Pitää vaan sivuuttaa nää htd, lähitaksi ja vantaan taksi kokonaan.
Sillä meneekin kuulemma ihan päin prinkkalaa.. liikevaihto on kova mutta kuten tj;kin totesi ettei tuota voittoa eli rajoilla mennään..
Sen tuntee tästä joka uskoo ton kirjoituksen sokeasti ja on vielä ylpee siitä.
Mitä sä tällä meinaat? VTA Oy:n hallitukseen on valittu taksialan ulkopuolinen henkilö. Hän on Jussi Niemelä entinen A-Vakuutuksen toimari, nykyinen Helsingin KTK:n toimari. Ei hän sentään mikään johtaja talossa ole. Edustaapahan taksimaailman ulkopuolista näkemystä hallituksessa.
Voit mennä rauhassa vaihdattamaan vaippasi. Kerro osoite, niin ensi viikola tullee pakka hamekangasta kotiin toimitettuna.
poika, mä pidän priorit kaksi viikkoa tosta hyvästä 25
Jos asian näin otat, niin se on sitten hyvä sulle. Mitä ne priorit on Helsingissä Espoolaisille ja Vantaalaisille? Ai 0 no sehän on sitä yteisliikenteen kehittämistä parhaasta päästä. Teidän kädetön välitysyhtiö ei saa edes yhtä interlinkkiä toimimaan, vaikka toisella puolella kaikki on valmista....haloo onko ketään kotona?
Eli Helsinkiläisille kaikki keikat Vantaalta ja Espoosta heti mutta Helsingistä ei keikkaakaan Espoolaisille ja Vantaalaisile, Yhteisliikennettä parhaasta päästä.
Vanukki Esimerkillinen taksinkuljettaja ohituskaistojen kunkku.
Tarkastajien ystävä numero 1. (Markkinajohtaja jo kuljettajanakin)
Taidat sekoittaa kaksi asiaa, yhtiön ja yhdistyksen. Siis alan ulkopuolinen hallituksen jäsen on yhtiössä, ei yhdistyksessä.
Jos et ole yhtiön osakas, ei sinulle hallituksen kokoonpanoakaan tarvitse esitellä. Hallitus on varmasti esitelty yhtiökokouksessa joka hallituksen on nimittänyt.
Selvyydeksi sanon vielä että en ole vantaalainen autoilija, mutta sama nurina se on muuallakin ja johtuu usein pelkästä tietämättömyydestä. Ei vain ymmärretä yhtiön ja yhdistyksen eri rooleja eikä sitä että osakeyhtiön toimissa noudatetaan osakeyhtiölakeja.
Yhtiön hallituksen valitsee yhtiökokous, eli osakkeen omistajat, eikä henkilövalinnat kuulu pätkääkään niille joilla ei ole osakkeita. Ei osakeyhtiö ole mikään automaatti jonka osakkeita lahjoitetaan aina kun joku saa liikenneluvan, koska niitä osakkeita ei voi monistaa kopiokoneella vaan on aina järjestettävä osakeanti.
hamekangasta riittää omasta takaakin, kun kaikille sitä niin auliisti tarjotaan.
Viimeaikaisia tapahtumia seuratessani herännyt epäiys, kuinka paljon väärinkäytöksiä tapahtuu yhdistyksen yhtiön toimesta?
Hyviä esimerkkejä vaikka kuinka paljon kun vaan aukaisee silmänsä.
Mitä väärinkäytöksiä? Lyö faktaa pöytään, äläkä lässytä. Jos hyviä esimekkejä on vaikka kuinka paljoa, esitä edes yksi. Olen valmis lyömään vetoa mistä tahansa, niin et voi osoittaa väitteitäsi todeksi, silmät voit pitää ihan rauhassa edelleen kiinni, sillä 100% varmuudella kuulut siihen 0,05% oppositioon, joka aina epäilee ja levittelee huhuja, muttei koskaan osoita mitään todeksi.
Sepi puhuu asiaa. Ottakaa oppia, älkääkä lässyttäkö asioista, joista ette ymmärrä mitään.
Autoilijan, jota ei edes kiinnosta ottaa selvää mikä rooli milläkin on, esim. yhdistys ja Oy, niin kannattaa ajaa ihan kuten ajomiesaikoina. Nämä asiat ei kuulu ajomiehille pätkääkän.
Hyvää makaa vaan kaikille valitsemillanne teille.
Ps. Rautalanka on taksimiehelle liian hepposta kamaa, olisko ratakiskosta apua?
Mielenkiintoinen prosentti.
Vastaavia lukuja nähty ainakin neuvostoliiton vaalituloksissa,ddr,korea ja taisi kiinassa ja kuubassakin olla näin yksimielistä porukkaa.
Siitä on hyvä jatkaa.
Mistä tuntee vanukin. Ei tartte itse ajatella, kyllä johtajat kertoo mitä mieltä ollaan.
sananvapaus. pukeutumis vapaus. yhdistymisvapaus. yrittämisen vapaus.
Kyllä ootte jätkät kusessa noitten kähmijöiden kanssa. Samaa laulua oli skallin ja ktk;n kanssa jokunen vuosi sitten.
Oletko kenties tutustunut voimassa olevaan taksilakiin? Siihen on oikeen kirjoitettu mm. laatukriteerit. Siellä mm. todetaan, että taksinkuljettajan pukeutuminen on oltava asiallista. Tämä koskee kaikkia Suomen takseja, ei pelkästään isojen kuntien takseja, joilla on lain lisäksi allekirjoitetut sopimukset tilausvälitysyhtiöidensä kanssa mm. näistä pukeutumisista. Tämä asia ei todellakaan ole mikään uusi juttu ja se on ollut voimassa myös ennen nykyistä lakia.
Itse ajaisin kyllä vaikka mustissa farkuissa mutta jos se ei käy niin sitten ei ajeta niissä. Eri asia on, jos säännöksiä muutetaan tulevaisuudessa esim. tämän pukeutumisen suhteen. Kyseiset ohjeethan on jo aika vanhoja.
Pitää täysin paikkansa. Siksi suurin os kuljettajista pukeutuukin siististi mustiin farkkuihin.Myös päättäjien omat kuskit.
mikä sen ammattijohtajan nimi olikaan joka tuli sinne vantaan taksiin? Meni vähän ohi ja palas tosta ktk;sta mieleen..
Mikä koskee kaikkia ja varsinkin piiri pieni pyörii autoja, jotka oikein esimerkkejä pukeutumisen suhteen.
Kävin juuri ostamassa taksiliiton kalsarit joissa nahkainen sepalus ja vetskari takapuolella.
Ei tosiaan ole mitään iloa, siispä miksi kuulua siihen? Jos kaikki toiminnot on ohjattu osakeyhtiön kautta, puhelimeen vastaa oy; tj, käytännön jutuista oy, yhdistys täysin turha, jää pois minun laskukasasta.
kun näin alas vajos..
Yhdistys hoitaa edunvalvontatyön ja yhtiö taloudellisen toiminnan, molemmilla on oma roolinsa. Yhdistyksen tekemä työ on usein sitä kulisseissa ja kabineteissa tehtyä asioihin vaikuttamista joka ei suoraan välttämättä näy yksittäisen taksiautoilijan arjessa, mutta jos se työ jätetään tekemättä niin pienellä viiveellä jäljet näkyy varmasti jokaisen autoilijan elämässä.
Siis yhdistys tekee tulevaisuuden edunvalvontaa?
Kukas tekee sit tän päivän edunvalvontaa? Varmaan kuulostaa hienolta kaikki juhlapuheet jotka on täysin irti tämän päivän arjesta, Taksiliiton lehteä lueskelin, ei mitään tärkeätä juuri tästä hetkestä, kaikki jutut sellaisia ettei vaan loukata ketään.
Käsittääkseni yleensäkin yhtiöiden tarkoitus on tuottaa voittoa osakkaille,eikö? Mites nämä loput joille ei myydä/ eivät omista osakkeita, Heille ei yhtiöstä ole mitään iloa. Muuta kuin laskun maksamista. Käenpojan elättämistä. Varsinkin kun tj leikkii isoa poikaa, en muuten ollut valitsemassa häntä, eikä edes tietoa ketkä hänet valitsivat. Sikäli ihmeellinen "autoilijoiden omistama yhtiö" , Olisi kyllä kiva tietää ketä omistaa ja kuinka paljon, kuka käyttää autoilija yhdistyksen ääniä, nämä asiat voisi julkistaa jos niissä ei ole mitään ihmeellistä tai outoa. jollei se tieto nyt jostain muualta putkahda.
Kyllähän yhdistys valvoo jäsenistönsä etuja myös tänäpäivänä, vai luuletko, että esim. taksiasemat, "ei koske taksia" lisäkilvet eri paikoissa ym. kaupungissa olevat takseja koskevat asiat itsestään sinne katukuvaan ilmaantuvat, jos niitä ei joku sinne ehdota ja niistä kaupungin kanssa neuvotele? (Tämä vain yhtenä helposti näkyvänä asiana)
Yhtiö tuottaa voittoa omistajillee jo nyt. Se näkyy mm. loppuvuoden alentuneina hoitomaksuina. Väitätkö, että yhtiön pitäisi jotenkin huomioida muitakin, kuin osakkeen omistajiaan? Ei Nokiakaan mulle mitään anna, kun en ole sen osakkeen omistaja. Yhtiökokouksessa autoilijayhdistyksen ääniä käyttää yleensä joku ry:n johokunnasta, jonka kokonpanoon itsekkin (autoilijana?) olet voinut vaikuttaa.
Yhtiön osakkeen voi ostaa kuka tahansa autoilija. Niitä on jatkuvasti tarjolla esim. lopettaneilla autoilijoilla, eli ei mitään mystistä. Koska yhtiö ei ole mikään pörssiyhtiö, niitä ei tietenkään voi ostaa, kuten "normaaleja" osakkeita mutta mitään laitonta niiden ostossa ja myynnissä ei ole. Myös pörssiyhtiöiden osakemäärä on rajattu määrättyyn määrään. Ei niitäkään märättömästi ole olemassa.
Jos näitä osakkeita merkittäisiin muiden, kuin autoilijoiden nimiin ja niitä olisi vaikka 5000 kpl myynnissä, olisitko valmis jäämään vähemmistö osakkaana yhtiöön, jonka pää omistaja olisi vaikka joku lija-auto yrittäjä, jolla olsi varaa haalia itselleen pää osa osakkeista ja siten myös määräysvalta yhtössä?
sopimuksella yhtiön kanssa ei siis ole käyttöä jos ei ole osakas tai käytä yhtiön palveluita.
Eli aja esim lappuja tai käy vessassa pähkinärinteessä. Siinä ne palvelut taisi ollakkin, vai onko muuta? Jos niin mitä?
Jossain vaiheessa väitettiin että taksiasemat kuuluu yhtiölle, pitääkö tämä paikkansa? Maksaako yhtiö taksiasemien hoidosta esim kaupungille? Tai VR;lle?
Käsittääkseni taksiliitto vaikuttaa ja tekee tätä näkymätöntä edunvalvontaa, Yhdistyksenkin pitäisi, mutta siellä mennään euron kuvat silmissä oy pillin mukaan. Yhdistyskin lähinnä mafia touhua oy;n johdolla, vantaalla väitetään että jäsenyys 98% aitoon neuvostomalliin. Ihmetellä sopii niitä jotka ei kuulu, mahtavatko saada tehdä töitään rauhassa.
Yhdistys ei esimerkiksi tiedoita mitään, sen hoitaa oy.
Ainoa mitä yhdistyksen omista asioista kuulee on jokavuotinen yhdistyskokous jossa johtokunta vaihtaa istumajärjestystä ja kehuu toisiaan ja vt Oy;tä.
Mistäköhän mahtaa johtua ettei yhdistys asiat kiinnosta kovin montaakaan jäsentä mitä niissä kokouksissa istunut..
Aika omituista siis jäsenprosentti. Oliko se nyt syt 360e vuosi liitto/lääni/alueyhdistys maksu vuodessa. Liiton osuus on perusteltavissa koska se hoitanut asiansa niinkuin pitää. Vantaan autoilija yhdistys todellakin täysin turha, Eikö olisi ihan sama pistää se multiin ja mennä täysin oy;n tahtiin niinkuin todellisuudessa nyt tehdään?
Etkö todellakaan tiedä tai tajua mikä on yhdistyksen ja yhtiön välinen ero? Luuleko ihan tosissasi, että Oy muodossa oleva yritys voi mennä esim. keskustelemaan kaupungin kanssa liikenteen hoidosta tai järjestelyistä? Ei tietenkään, kaupunki keskukstelee niistä vain yhdistysten kanssa, koska muuten oy:n kanssa käydyt neuvottelut katsotaan määrätyn yhtiön suosimiseksi. Koulu ym kaupungin ajoista on aina neuvoteltava Oy:n kanssa, koska Oy voi osallistua kilpailutuksiin ja jättää tarjouksia. Oy siksi, että Ry ei voi tuottaa voittoa, siten kuin Oy muodossa oleva yritys.
360€ joka pirssimies ottaa sen varran rahaa mukaan, kun lähtee perjantaina baariin. Seuraavana aamuna ei haittaa pätkääkään, vaikka ei olis lanttiakaan taskussa mutta auta armias, jos tuo summa menee jäsenmaksuihin.
Mä en voi muuta sanoa, kun sen että tällä hetkellä on liikaa keikkaa ajettavaksi, kun on aikaa valittaa joka asiasta.
Suotta maksaa oy;lle palvelumaksua jos ei käytä phkiksen vessaa ja aja koulukyytejä. Maksakoon osakkaat itse omista ajoistaan ja järjestelyistään koituvat kulut.
Toimii näkymättömästi? En todellakaan näe mitään järkeä maksaa 370 siitä että joku neuvottelee mihin kohti tolppa laitetaan kylällä. 370*400=148000 Luulisi että sillä rahalla saa muutakin kuin tolpan sijaintipaikan ja taksiliiton lehden. Rahalla palkkaisi 3 henkilöä neuvottelemaan siitä tolpan paikasta kokopäivätoimisesti joka vuodeksi. Täytyy sanoa että on tarkasti harkittu!
Lisäksi tietysti yhdistyksellä tuloja siitä oy;stä, koska se on ilmeisesti katsottu järkeväksi sijoitukseksi ja tuottaa voittoa. Miksi yleensä pitää maksaa yhdistykselle jäsenmaksua, eikö se voisi olla nimellinen jos kerran yhdistys osakkaana näinkin järkevässä oy:ssä?
Nämä tällaiset neuvottelu jutut yms. yhdistys asiat selviäisi jos arvoisa yhdistys suvaitsisi tiedoittaa asioista esim omalla tiedoitteellaan.
Ainakaan me johtokunnan jäsenet emme tarvitse rahaa baarissa koska aina löytyy jokin hyvä palaverin aihe että voimme laittaa yhdistyksen tai osakeyhtiön piikkiin koko illan. Liikaa keikkaa? Oletko varma että mun tarttee enään tehdä ko. hommaa ja että yleensä olen alalla?
Näköjään tästä aiheesta olisi aivan turha jatkaa miesten kanssa, jotka käyttävät hametta, eivätkä kertakaikkiaan suostu ymmätämään mikä ero on hiirellä ja norsulla. Olkaa miehiä ja erotakaa siitä yhdistyksestä ja myykää osakkeenne, turha teitä on mukana roikuttaa, jos se teille näin vaikeaa on. Hoitakaa itse omat asianne mutta älkää siten tulko esim. meidän muiden kustatamille tolpille, sinne ei ole vapaamatkustajilla asiaa. Muistakaa myös, että teille nasahtaa samalla 24/7/365 päivystysvelvollisuus, koska ette ole vahvistetun vuorolistan piirissä. Missä aiotte päivystää, kun tolpille ei ole asiaa? Kotona vai? Ai että kuka sitä valvoo menettekö tolpille, kyllä siihenkin keinot löytyy:)
Hame on sallittu työpuku ainakin lähitaksin pukuohje säännön mukaan.Meillä naisilla ja käsittääkseni myös miehillä.
Osaketta ei ole eikä koskaan tule olemaan.
Tolpat ei todellakaan ole teidän. Mikähän osuus tolppakuviossa on lähitaksilla,kaupungilla ja vr:llä, finavialla...
Päivystysvelvollisuus on vain keskuksilla. Vuorolistalla voit pyyhkiä suupielesi muutenkin tänä päivänä koska ei nykysin enään ole voimassa mikään pitsataksien ajovuorolista, laki muuttui syksyllä, muistatko?
Yhdistykseen otetaan käsittääkseni vain autoilijoita?
Ei voi muuta sanoa kuin että ihme uhoomista tällä tj;llä, kun ei enään löydy mitään vastinetta aletaan uhoaminen ja uhkailu. Faktat tuli esille, Autoilijat maksaa täysin turhasta yhdistykselle koska yhdistys on täysin poissa raiteilta ja eikä oikeasti tiedä missä mennään. Sivusta tosin todelta läheltä seuraavana ihmettelen vain kuinka tämä on päästetty tapahtumaan? Ei ole järkevää missään tapauksessa että yhdistystoiminta ja liiketoiminta sotketaan näin läheisesti keskenään, Toisen kanssa tehdään edunvalvontaa ja toisen kanssa bisnestä, ja aina samojen henkilöiden kanssa.
Aivan sama kun normaalissa työpaikassa työntekijän esimies/firman omistaja toimisi luottamusmiehenä.
Jos jotkut autoilijat haluavat perustaa yhtiön osallistuakseen esim, niihin koulukyytien tarjouskilpailuihin, sallittakoon heidän tehdä se ,mutta pidetättäköön se täysin irti yhdistys toiminnasta.Silloin se on järkevää ja tasapuolista kaikkia kohden.
360? Mielestäni se on enemmän. Ainakin näin kirjanpitäjän näkökulmasta olisi järkevämpää lahjoittaa ko. summa kissojen suojelu yhdistykselle, poikkeaa vain matkalla kentältä keskustaan cat power liikkeessä mäkelän ja sturenkadun risteyksen tuntumassa ja tekee lahjoituksen.Saa kuitin ja liittää sen verotukseen. Menee huomattavasti parempaan tarkoitukseen;)
hoitanut asiansa hyvin.
Miten on taksan ajomatkasta tulevat:
ilta korotukset 18 - 22 10 %
lauantai korotukset 06 - 22 15 %
Yö korotukset 22 - 06 20 %
Sunnuntai 00.00 - 00.00 60 %
Minä tarkoitan nyt sellaisia lisiä mitkä saa edellä mainittuna aikana ajettavasta kyydistä korotusta per / matkasykäys.
Yleiskorotus on ainut minkä taksiliitto on saanut.
Mutta nämä puuttuvat ajokilometri korvaukset jättävät taksit kaiken järjellisen liiketoiminnan ulkopuolelle.
Jos saisit vuoden em. korvaukset em. ajan ajoista olisi aivan vi... hailee mitä joku tekisi 200 - 500 euron jäsen / muilla maksuilla.
Minun mielestäni puhutte aidanseipäistä ja portti on auki ja lehmät karanneet....
laskemaan mistä tämä liikevaihto koostuu..
Ainakin ekaksi 70e/kk* 12kk* 400 autoilijaa= 336000e eli n.10% on näistä palvelumaksuista.
sit se 2% lapuista laskutusprovikkaa...
Jatketaan huomenna..
Tuli mieleen välitysyhtiö jakaa osinkoa osakkailleen...
Missä muualla suomessa on näin sekava organisaatio kuin vantaalla? Vastaus ei missään..
Missä muualla on näin paljon turhia jeppejä leikkimässä suuria mahtavia johtajia kuin vantaalla. ja ihmettelen vaan millä koulutuspohjalla.. Vastaus tähänkin; Ei niin missään.
Varmaan eukko sanonu kotona että et ei sustakaan mihinkään ole ku oot vaan tollanen taksikuski..
Eikun mä olen toimitusjohtaja!
Mikä välitysyhtiö muka osinkoa jakaa?
...ja vielä uhkailuja päälle!!!!Hui ku pelottaa!
ylhäältä hyvin asiantunteva "mittari" kirjoittanut. Ja mitä tolpilla kuullut niinkuin kaveri sanoi "teki elämänsä parhaat kaupat" pari vuotta sitten. Tänä vuonna ei ilmeisesti jaettu.
Ei muuten kuulosta osakkeettomia kohtaan reilulta, välityksen piiriin kuuluminen tarpeellista ja vanhat autoilijat saaneet ostettua osakkeen tai useamman, nuoremmat ei. Ja välitysmaksut maksamalla rikastuttavat osakkeen omistajia. Maksuistakin omistajat saavat alennusta. Sen takiakin mielelläni näkisin keskuksen jossa muutamilla taksiautoilijoilla itsellään ei olisi näin kohtuutonta etulyönti asemaa. Tehty taas systeemi missä uudet alalle pyrkivät yrittäjät laitetaan maksamaan vanhempien yrittäjien pullat. VALMIS PÖYTÄ! Tällainen se on...
Kyllä osinkoa jaettiin eilisessä yhtiökokouksessa 500€/osake.
Ei ehkä äkkiä ajatellen kuulostakkaan reilulta osakkeettomia kohtaan mutta on myös muistettava, että kaikilla on mahdollisuus ostaa osake. Osakkeita on jatkuvasti myynnissä, sen näkee mm. siitä, että jo nyt joillain uudet luvat saanneilla autoilijoilla on osake. Osakkeitahan on olemassa 766kpl. Luku tulee siitä, että jokainen autoilija sai aikoinaan osuuskunnan muuttuessa osakeyhtiöksi, yhden osakkeen osuustodistustaan vastaan. Nuo osakkeet ovat ehtineet suurelta osin vaihtaa omistajaa, toiset jopa useaan otteeseen, eli enää ei voi sanoa, että osakkeet ovat vain vanhojen autoilijoiden hallussa.
Ei osakkeen omistajille keskuspalvelumaksu on muistaakseni alle 10€/kk kalliimpi, kuin osakkeenomistajille, joten tuskin se omistajia rikastuttaa. Osakkeen hinta taitaa pyöriä siellä 1000€ luokassa. Jos huhut pitävät paikkaansa, monissa muissa keskuksissa tuon summan perään saa pistää yhden nollan lisää. Samoin keskuspalvelumaksut muualla ovat ei osakkeen omistajilla paljon suuremmat, kuin tuo 10€/kk.
766 osaketta ja autoilijoita n.1300. kaikilla autoilijoilla osakkeen osto mahdollista...
Kyllä taitaa keskuspalvelumaksut olla vähän ylihinnoiteltu jos noin paljon jää jaettavaa osingon muodossa.
Todellakin taas yksi systeemi millä maksatetaan vanhempien autoilijoiden pullat valmiissa pöydässä.
Systeeminä suorastaan nerokas, Luvat myöntää lääninhallitus mutta keskus rahastaa törkeästi aloittelevia yrittäjiä. Monopoli asemassa oleva taksikeskus yksinkertaisesti tekee tulonsiirron uusien autoilijoiden kustannuksella vanhoille kähmijöille..
Siinä keskuksessa on 13 kuntaa mukana, jonne niitä autoja välitetään. Henkilökuntaa on yli 70, joten eiköhän tuloksen tekeminen ole kiinni ihan eri asioista, kuin autoilijoiden maksuista. Autolijoiden maksut ovat vain noin puolet sen talon tuloista. 70 ihmisen palkkamenot on aika isot tänä päivänä.
Mitä ihmeen soosia toi monopoli höpinä on? Täällähän vaaditaan LT:n ja HTD:n yhdistymistä, eikös se vasta monopoli olisi?
mutta tällä hetkellä monopoli on lähitaksilla eikö vain? Vai voiko esim keravalainen taksi liittyä Htd;n välitysjärjestelmään?
Mitä hyötyä Keravalaiselle taksille olisi liittyä HTD:n keskukseen? HTD:n tämän hetkinen radioverkko taitaa nasahtaa aika usein poikki niillä seuduilla, joissa Kervan autot liikkuu.
Sitäpaitsi miten välityskeskus, joka jakaa kyytejä tasapuolisesti, ilman mitään priorisointeja ristiin rastiin 13 kunnan alueella on monopoli? Jos näin on, niin voihan sen yrityksen pilkkoa vaikka 13 osaan ja keksiä niille jokaiselle omat nimet ja tällätä kaikille omat tilausnumerot, joihin kaikkiin kuitenkin vastataan samasta paikasta, näiden Call Center palvelujen tyyliin. Minusta tuo kuulostaa kyllä asiakkaiden kyykytykseltä ja paaluuta 40v taaksepäin.
Tännehän saa ja on saanut jo pitkään perustaa keskuksia kuka tahansa, ei niitä kukaan tai mikään laki kiellä. Tosi on kuitenkin se, että kaikkein paras hyöty pääkaupunkiseudulla saadaan pitämällä nykyiset ammattitaitoiset keskukset ominaan ja lisäämällä niiden välistä yhteistyötä mm. interlink, sekä kehittämällä yhteisliikennettä esim. ajalliseti laajemmaksi.
mielestäni että kun lähitaksilla kerran monopoli, yhtiön palvelumaksujen pitää olla sillä tasolla että näinkin mahtavia voittoja ei jäisi jaettavaksi osakkeenomistajille, jotenkin tyhmää kun toiset maksaa toisille, järkevää vaihtoehtoa ei ole. Keskus ikäänkuin liian voimakas suhteessa autoilijoihin.
Ala ei yksinkertaisesti pääse kehittymään kun kaikki määräykset esim. laitteista tulee yhdestä torvesta. Sitten kun mennään mettään, kaikki pistää pään pensaaseen.
Maksut on liian kovat jos jää jaettavaksi omistajille näinkin paljon osinkoa. Ajatuskaan ei kellään varmaan käynyt että annettaisiin vapaa kuukausi autoilijoille tai alennusta maksuista.
Näkee sen lentoliikenteestäkin, miten kävi kotimaan lentojen hintojen kun flying finn jäi pois, hinnat kohosi rajusti.. Ei kilpailua eikä järkeviä vaihtoehtoja..
Jos alennusta annetaan kuukausi maksuista, niin silloin taas ei omistajat saavat osakkeen omistajien kanssa samat edut? Eikö osakkeiden omistamisen pointti ole siinä, että niiden omistajat saavat omistukselleen jotain voittoa? Eikös se vasta outoa olisi, että osakkaat maksaisivat sijoituksistaan ei osakkaille palvelumaksuista vapaita kuukausia?
Mitä laitteisiin tulee, niin tuon kokoinen keskus ei vaan yksinkertaisesti toimi, jos sen autoilijoilla on 100 ja yksi erilaista maksupäätettä ja joku ottaa vastaan määrätyjä kortteja ja joku toinen ei. Tilaustapahtumasta tulisi asiakkaalle helvettiä, kun välittäjä tinkaisi kaikki hänen tietonsa maksuvälineistä lähtien, voidakseen välittää hänelle olkeanlaisen auton.
Totuus 1.
Takseja viedään kahville koko ajan näillä laitehankinnoilla pyritään hankkimaan laitteet joilla saataisiin useammaksi vuodeksi etu omalle alueelle ettei toiset voisi hyödyntää Ns. asiakas pohjaa.
Semel on viemässä viimeistä kertaa X kortin käytöllä taksiautoulijoita kahville uskon että "sagemin" aikana muut laitevalmistajat pystyvät kehittämään "koodin" jolla voidaan yhdistää erimittarit toisiinsa.
Tällä hetkellä "point" on monella aluella jo vaihtoehtona mukana ja homma pelaa. Isoimmat suomen kaupungit kuitenkin joutuvat "keikanvälityksen" vuoksi pitämään autoilijat laite ikeessä tai muuten autoilijat lähtisivät pikkukeskuksiin.
Totuus 2.
Puhuisitte mieluummin todellisesta ongelmasta joka on taksojen jälkeen jääneisyys.
Kuljettajille ei pystytä maksamaan yleissopimuksen mukaisia palkkoja koska seuraavat lisät puuttuvat.
- iltalisä 10 % 18 -22
- yölisä 20 % 22 - 06
- lauantai 15 % 06 - 22
- sunnuntai 60 % 00 - 00
Em. lisät puuttuvat matka / sykäyksestä näiden lisien jälkeen taksiala olisi paljon arvostetumpi.
Taksit noudattavat kaikkia eu säädöksia ja sitten "imuttavat" paskaa kun pitäisi puhua asiaa.
Olis jo aika herätä ja avata muutama adressi em. lisäkorotuksista jo tähän tulevaan yleiskorotukseen taksiliittoon ja taksat hyväksyvälle instanssille.
Vaatimusta voi perustella sillä ettei Suomessa toimiva virasto V O I hyväksyä asiaa joka on lain vastainen.
Sunnuntaista täytyy maksaa 100 % korvaus jotenka sunnuntain ajomatka sykäys ei voi olla sama kuin arkena. (60 % korotuksella pystyisi kompensoimalla maksamaan tarvittaessa prosentti 32 - 35 100 %:na) Teitenkin isännän itse ajamana hän saisi itselleen E N E M M Ä N.
Eikä voida vedota siihenkään että isännät ajaisivat sunnuntait silloin kuljettaja ei olisi samassa työssä samanarvoinen.
kuin vantaan tiedoituslehteä... rupes vähän voimaan pahoin.
Mulle riitti se loppukevennys, heh,heh,heh..
vanukin tuntee siitä, että yhdistyksen kokouksissa silmät kiiluu kuin hurmoksessa, kun Johtaja kertoo uusista kalliista laitteista ja maksuista.
Samalla vanukki nyökyttelee tyhmä hymy naamallaan ,kun Johtaja kertoo yhdistyksen historiasta.
Vasinainen herätysjuhla, jossa poloiset vanukit ei tajua mitään kuinka heitä kusetetaan.
me ei vaan ymmärretä mistä kysymys. Ja sitä paitsi paljon kivempaa olla samaa mieltä kaikesta.
mannet edellä tässä perinne-asu kilpailussa..
Oletko nähnyt mannen töissä Vantaan taksissa??
Oletko nähnyt vantaan taksi oy; toikkari töissä Vantaalaisella taksilla?
mukava ja reilu ihminen. Täydet plussat hänelle:)
Niin ja sit mä heräsin
Ei helevetti näitä ukkoja, pitääkö tosiaan paikkansa? Siltä kyllä ulospäin vähän vaikuttaa. Yrittäjät pistetty ruotuun.
Stasilla oli salaiset listat näillä pomoilla ei.
Kun seuraa esim: vantaataksia niin huh huh.Yrittäjiä kyykykytetään oikein urakalla.Silloin on hyvä kun ei ole mitään opposiota ja kaikki pukeutuu pelleiksi.
Vantaan taksin tuntee siitä.
a)Me tunemme pääkaupunkiseudun parhaiten
b)meillä on paras yhditys ja yhtiö vta.oy
c)meillä on paras ajokalusto
d)me pukeudumme tyylikkäimin.
e)ulkopuoliset autoilijat ovt kateellisia meille.
d)me tienaamme eniten koko suomessa
f)meillä on eniten pitkiä kyytejä
G)lista jatkuisi loputtomiin....
Nyt kai tajuatte miksi meitä moititaan tälläkin palstalla kateus,kateus,kateus.
Vantaa rules o.k.
Turha luulla että pääsisitte osingoille kenttä on meidän ette te sille mitään voi .Meillä on niin vahva järjestö!!!!!!
...kun monopolit murtuu, murtuu myös vantaan monopoli kentällä ja helsingin monopoli keskustaan.
Ei murru me ollaan kuitenkin taksimaailman valioita.Vantaalaiset taksit on niin kovan yhdistyksen takana, että muut voi olla vaan kateellisia,kun me heitetään niskoja ympäri suomen ja tehdään tiliä.hajotkaa köyhät siellä stadissa.
NUIJA!!!!!!!!!
elämässä ole ollenkaan, mut tilaston pakko näyttää siltä koska koko paletin puheenjohtaja on vanukki.