Olen frettiä hankimassa ja olen saanut kuvan, että häkki ei ole aivan välttämätön. Fretille on turvallinen koti ja kantokoppakin löytyy. Riippumattokin hankinnassa. Pitääkö silti ostaa kallis, melkein tarpeeton häkki?
Häkki välttämätön?
ferret
9624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse en koe mitenkään tarpeelliseksi hommata häkkiä, Meillä ollaan pärjätty ihan hyvin ilman semmoista..
Meillä ei kanssa ole minkäänlaista häkkiä. Yksi huone on tehty frettihuoneeksi, jonne fretit suljemme yöksi, muuten kaksi frettiämme ovat aina vapaana ja hyvin on pärjätty. En voisi kuvitellakaan laittavani frettejäni edes yöksi häkkiin, niille kun yö yhdessä huoneessakin tuntuu olevan välillä liikaa. Ne on tainut tottua vapauteen vähän liiankin hyvin :-)
Meilläkin ovat eläimet olleet oikeastaan aina vapaana, häkkiä ei ole ollut vuosiin ja siloin kun se oli se oli aina auki.
Kuljetusboksi toimii ruoka ja juomakippojen pidikkeenä(lue:tyttö kaataisi kiinnittämättömät kupit samantien:D).Vipeltää siis aina vapaana ja tulee öisin viereen nukkumaan
Ittelläni on tosi iso FOPin häkki poitsulle.
Ostin sen ennen kuin pötkön sain ja silloin sen oli tarpeellinen kun en ollut vielä omaa auntoa löytänyt.
Nyt kun asutaan kahdestaan ennen kuin toi uusi perheenlisäys saapuu, niin poitsu on häkissä vain ja ainoastaan silloin kun en ole itse kotona. Silloin sillä meneekin aika nukkuessa joutuisasti :)
Nakki menee myös itse halutessaan häkkiin nukkumaan, juomaan ja syömään, sillä hänellä on vapaa pääsy sisään ja ulos.
Häkin hankkiminen on ihan itsestä kiinni, miulla toimii näin ja muilla toimii toisin :)
Riippuu siitä että nukutko samassa huoneessa kun fretti vai onko fretillä oma huone. Minä nukun samassa huoneessa kun frettini ja häkki on todella tarpeen koska herralla on tapana tulla puremaan peiton alta ja muutenki sänkyyn tullessa, joten meillä on häkki. Mutta iso joten tilaa poitsulla on. Jos taas frettisi saa oman huoneen niin en kyllä itse sillon ostaisi häkkiä.
Meillä opetettiin jo alusta alkaen että nukkuvaa ihmistä ei purra, niin ensimmäiselle fretilleni joka pentuna tuli ja myös tälle mikä vielä on ja tuli jo aikuisena.Ja meillä siis nukutaan elukat vapaana, ja kun pennut saapuu taloon jatketaan nukkumista edelleen fretit vapaina.Sitkeällä kouluttamisella(ja muutamalla unettomalla yöllä) ollaan saatu nää meidän fretit uskomaan ettei nukkuvaa häiritä.Joskus neiti tulee hyppimään naaman päälle jos sillä on tylsää muttei pure kuitenkaan:D.
Katsotaan parin viikon päästä kuinka monta kertaa herätään aamuisin pentujen saapuessa naamat reiitettyinä:D
Meillä aluksi tultiin puremaan nenää ja varpaita kun alkoi freteille tulla yöllä tylsää, mutta aina kun herättiin hampaan iskuun niin fretti joutu toiseen huoneeseen ja jossain vaiheessa se lopetti puremisen kokonaan eikä tule enään sänkyykään jos nukumme siinä, joten nykyisin saamme nukkua rauhassa ja fretit saavat olla samassa huoneessa meidän kanssa yöt :)
Meillä on 3-vuotias naaras fretti, joka tuli meille n.kuukausi sitten.
Teimme tytsylle hienon ja tilavan häkin mieheni kanssa, mutta kun otus tuli meille, sydän olisi itkenyt verta jos olisimme sen häkkiin laittanut! Ja öisin jos laitettaisiin, meteli olisi ihan kamala.. Se raapii verkkoa, kiipeilee, kaivaa ja muutenkin vain möykkää.. :D Joskus meinaan joutunut laittamaan sen häkkiin pariksi minuutiksi kun olen luutunnut lattioita ja neiti ei jättänyt mua ollenkaan rauhaan.. :)
Vapaana meillä siis juoksee, ja kun ei olla kotona ja öisin fretti oleskelee meidän makkarissa. Öisin tulee kovasti aina nuuskimaan ja nuolemaan meidän silmiä (?!?) :D , sitten tämä päättää mennä peiton alle ja rupeaa näykkimään tai tassuilla kaivamaan tai jotain, mikä kyllä nipistää. Mieheni ei tykkää tästä yhtään ja työntää aina fretin maahan... Onkohan tämä lattialle takaisin laittaminen myös ollenkaan toimiva koulutus-tyyli??
Meillä on tuo itse rakennettu iso, suorastaan jättikokoinen häkki,joka rakennettiin kahdelle pojalle aikoinaan.Häkkiä emme ole hävittänyt,kun pitävät sitä turvapaikkanaan,mutta ovi on aina auki.Herrat nukkuvat missä milloinkin yönsä,hampaita ei olla käytetty sen koomin,kun häkitön elämä alkoi.Enemmänkin on pojista tullut hellyyden kipeitä nassikoita,jotka kömpii peiton alle yöllä nukkumaan.Suukotettuaan ensin hellästi poskesta.
Tyttö kun tuli meille,teimme toiseen eteiseen portin,eteinen on 150x190.Porttiin laitoimme pätkän verkkoa alas,jotta näkee haistella ja katsella poikia rauhasssa,siihen oli myös hyvä kiinnittää juomapullo.Mutta nyt on neitikin aina vapaalla,öisinkin.Eli portti on auki...välillä tuntuu että oppiiko ollenkaan lopettamaan nilkkojen krapauksen ja näykkimisen yöllä,koska on niitä öitä jolloin 10 kertaa on saanut ns.tukistaa niskasta ja sanoa:"EI" ja laskettu alas lattialle.
Sitten taas on öitä,jolloin neiti tulee viereen nukkumaan,ja herättää aamusuukotuksiin.Sitkeä olen luonteeltani,ja jos nyt öisin oikein riehuu,ja monesta kiellosta huolimatta ei lopeta,laitan neidin omaan "loossiinsa". Häkkiä tosiaan meillä ei enään lukita. Ja periksi en anna tytön kanssa,vaikka menisi vuosia =)
Joskus toimii hyvin,kun on ½ tuntia ulkoilemassa illalla,ja tunnin riehuu ja leikkii tytön kanssa,neiti nukkuu koko yön hyvin,kunnes herää klo.6 aamulla tasajalka tangoilemaan sänkyyn =)
Ei taida olla missään fretin kouluttamisessa yhtä oikeaa tapaa,tapoja taitaa olla yhtä monta kuin on frettejä.Eli pitkälti luonteesta kiinni.Meidän Rinsessa on sitkeämpää sorttia ...*huokaus* mutta niin kultainen sydänten murskaaja kuitenkin